Nimi: Kissa
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Raid
Genre: Yleisdraamaa haikeilulla ja katkeruudentyngällä. Ficlet (495 sanaa).
Ikäraja: k11
Paritus: Huusko/Susisaari
Yhteenveto: Susisaaren kissa ei pidä Huuskosta.
Vastuunvapaus: Hahmot eivät ole minun enkä tee tällä minkäänlaista voittoa.
A/N: Mun viimeisimpien ficcien luonnokset on legit olleet yksinkertaisuudessaan "
post leffa canon mies menee pornokauppaan" (k11) ja "mitä jos susisaaren kissa ei tykkäis hoposta yhtään" ja minusta se on minulta aika seksikästä. Vaikka sainkin melkein hermoromahduksen kolmelta aamuyöstä kun luulin saaneeni tämän sanamäärän kauniiksi tasaluvuksi vain huomatakseni että Word oli laskenut välitähdet mukaan ja jouduin muotoilemaan pari lausetta uudestaan saadakseni sanat tasan. Mutta se ei kuulu tähän.
Ficlet300 sanalla 154 (
oranssi).
KISSAHuusko kuulee Susisaaren kissan olemassaolosta samalla tavalla kuin monesta muustakin asiasta. Silloin, kun se vaatii hänen apuaan.
Susisaari on menossa sukuloimaan viikonlopuksi. Kissaa ei voi ottaa mukaan. Kukaan muu ei pääse.
Huusko ei kysy ensimmäistä mieleensä juolahtavaa ajatusta heti. Susisaari näkee silti hänen aikovan kysyä, kohottaa nenänpieliään.
”Se on ollu mulla viime kesästä.”
”Sen Esconin jutun jälkeen.”
”Niin", Susisaari huokaa. Hymyilee väkinäisesti, hiljaa. Väsyneesti. ”Ihan mukava joskus. Että on seuraa.”
Huusko nyökkää sopivan epämääräisesti, ymmärtää olla ottamatta aivan kaikkea esille.
*
Susisaaren kissa on oranssin ja valkoisen kirjava roikale. Susisaarella on olohuoneensa hyllyllä kaksi kehystettyä valokuvaa siitä, niin kuin ihmisillä yleensä on lapsiensa kuvia esillä kotonaan. Se on hiukan surullista ja hiukan enemmän huvittavaa. Ehkä jotain muutakin, mutta sille tielle Huusko ei lähde.
Majaillessaan Susisaaren luona Huusko näkee kissan vain ohimennen, kun se pujahtaa keskellä yötä keittiöstä johonkin varjoon, niin nopeasti kuin kissat osaavat.
*
Kissan nimi on Erkki. Susisaari vaihtoi sen, koska alun perin se oli Eero, eikä Susisaari pystynyt sanomaan sitä nauramatta.
Useimmiten sitä ei sanota miksikään. Se on vain kissa. Susisaari yritti ensin estää sitä asumasta keittiötasoilla ja olohuoneen pöydällä, mutta antaa sen nykyään elää missä mielii. Häntä ei haittaa, eikä kotona ole ketään muutakaan valittamassa.
*
Huusko ei ole kissaihminen. Ei hänellä ole mitään niitä vastaan, muttei koskaan ottaisi itselleen.
Susisaari puolestaan. Sanna on juuri sellainen ihminen, joka ottaa kissan.
Sannassa olisi ainekset ihmiseen, joka ottaa kymmenen kissaa ja haisee hiekkalaatikolta kilometrin päähän.
Huusko ei lähde sille tielle. He ovat väleissä. Siihen ei kuulu mitään muuta. He tekevät yhteisiä töitä, pystyvät käymään kahvilla joskus. Sanna on hyvä ihminen.
*
”Meen kissan luo”, Sanna ilmoittaa pitkän päivän jälkeen ja jättää Huuskon ja Janssonin viimeistelemään hommiaan.
”Kai tiedät mikä sen nimi on?” Huusko kysyy Janssonilta oven käytyä.
”Tiedän.” Jansson ei näytä pätkääkään vaikuttuneelta. Sitten hän hymähtää. ”Ihmisrakkain tuntemani eläin. Sääli, että vaimo on allerginen.”
Sannakin on selittänyt. Kissa hieroo naamansa jokaiseen eteensä osuvaan sääreen, tuttuun ja vieraaseen. Vaati jo eläinkodissa hellyyttä ja huomiota kovaan ääneen. Parkkeeraa syliin tai kylkeen ja hurisee kuin polttomoottori.
*
Nardi Dein jutun jälkeen Sanna vie Huuskon Kiasmaan ja sieltä kahville. Kahvilasta baariin. On kesän kuumin päivä siihen asti. Terassikausi. Viikko juhannukseen.
Baarin jälkeen Sanna vie Huuskon luokseen. Se on virhe, mutta Huusko seuraa kuin pässi narussa niin kuin aina, jos hänelle annetaan tekosyy. Jälkeenpäin hän katsoo viereensä nukahtanutta Sannaa hieman kaunaisena, mutta silittää hänen poskeaan kuitenkin.
Kissa loikkaa sängyn jalkopäähän, tassuttelee hänen ja Sannan väliin ja käy kerälle Sannan kylkeen. Huusko rapsuttaa sitä korvan takaa, ja se ravistaa hänen kätensä pois.
Hän koettaa uudestaan, kaulasta. Kissa sähähtää ja läppäisee hänen käsivarttaan. Terävät kynnet jättävät punertavat naarmut jälkeensä.
Susisaari mutisee, muttei herää, kun kissa kiipeää hänen ylitseen ja asettuu hänen polviensa koukkuun. Se mulkoilee Huuskoa, kun Huusko pukeutuu, ja Huusko mulkoilee takaisin.
*
”Hopo”, Susisaari sanoo maanantaina töissä.
”Mä tiedän.”
”Se lauantainen, se ei merkitse mitään.”
”Mä tiedän, mulle kerrottiin.”
Susisaari katsoo häntä tympiintyneen ja hämmentyneen näköisenä.
”Hopo.”
”Ei mitään. Mä tiedän.”
Sille tielle ei pidä mennä.
Hopo tietää sen, ja kissa tietää sen myös.
