The Winternight Trilogy: Myrskylyhtypuutarha, K-11, Vasya/Morozko, 1/8

[Kaarne]

Nimi: Myrskylyhtypuutarha
Ikäraja: K-11
Fandom: The Winternight Trilogy
Tyylilaji: grimhygge, shakki!AU
Yhteenveto: On kahdenlaista shakkia: sellaista, jonka säännöt on helppo oppia - ja sellaista, jota pelataan vain Myrskylyhtypuutarhassa.
Vastuuvapautus: Katherine Arden kirjoitti erinomaisen Winternight-trilogian, ja minä vain lainaan sen hahmoja hyötymättä tästä taloudellisesti.
Haasteet: OST20 (Okaketun lempiparitukset & grimhygge).

K/H: Kirjoitin tällaisen shakki-AU:n joskus helmi-huhtikuussa 2021, ja sen oli tarkoitus ilmestyä syntymäpäivälahjana Okaketulle. Sitten kävi kuitenkin niin, että en tietenkään kehdannut sitä julkaista, ja vaikka olenkin nyt lukenut tämän tekstin läpi jotain miljoona tsiljoonaa kertaa, se tuntuu silti aina vähän hankalalta ja jostain kulmasta väärältä. Tää on siis ehdottoman AU, kuten jo ensimmäisestä luvusta voi päätellä. Mutta siis onnea vaan, Okakettu, näin melkein vuoden myöhässä. Näkökulmat luvuissa vaihtelevat Morozkon ja Vasyan välillä, mutta eivät mitenkään tasaisesti (ensin on esimerkiksi kaksi Morozkon lukua ja vasta sitten Vasyan), ja muutenkin tässä tarinassa on vähän omanlaisensa rakenne, mutta no. Se siitä alkulöpinästä.


Myrskylyhtypuutarha



Ensimmäinen luku: Talvimyrsky

Moskovassa myrskyää. Tuuli ujeltaa pitkin kaupungin katuja ja valittaa sen hormistoissa. Se saa Moskvajoen tumman veden kuohumaan vaahtopäisinä aaltoina ja riipii viimeisiä lehtiä puistojen ruusupensaista.

Marraskuu on vasta aluillaan, mutta taivaalta tupruttaa silti lunta. Tuuli pyörittää suuria hiutaleita ja kinostaa niitä kujien ja katujen varsille. Se puhaltaa ikkunoihin ensin huurua, sitten kuuraohdakkeita. Sähkölinjat katkeilevat kaatuvien puiden alla, ja kokonaiset korttelit pimenevät. Varhain saapuneesta talvimyrskystä tullaan puhumaan Moskovassa viikkokausia. Se vaatii varmasti myös uhrinsa, sillä kodittomia on kaupungissa valtava määrä, eivätkä kaikki löydä turvapaikkaa puhurilta ja pakkaselta.

Morozkoa myrsky ei vaivaa. Hän istuu pienessä asunnossaan puulieden ääressä ja rapsuttaa hajamielisenä Soloveyta korvan takaa. Valkoinen koira makaa sohvan edessä omiin mietteisiinsä vaipuneena, eikä välitä sekään, vaikka tuuli viskoo lunta ikkunaa vasten ja rymistelee ovenkahvaa.

Liedessä palaa tuli ja ikkunalaudalle asetettu kynttilä valaisee sen verran, että Morozko näkee lukea. Hän on jo hyvissä ajoin hakenut sisälle riittävästi polttopuita, sillä myrsky on tuoksunut ilmassa viikkokausien ajan. Se on kerännyt voimiaan.

Nyt talvi on päättänyt saapua kaikella voimallaan, ja se ajaa pois tieltään jokaisen, joka on liian typerä sitä uhmatakseen.

Paitsi ne, joilla ei ole muuta vaihtoehtoa.

Solovey murahtaa. Morozko kurtistaa kulmiaan, muttei ehdi kysyä mitään, kun oveen jo koputetaan. Hän nousee ja vilkaisee ikkunasta, mutta se on huurtunut niin pahoin, ettei pihalle näe.

Morozko avaa oven valmiina sanomaan, ettei voi ottaa ketään sisään.

Kynnyksellä seisova tyttö ei kuitenkaan näytä anovalta, vaan seisoo pakkasesta ja tuiskusta huolimatta suorana. Päälaelle, tumman palmikon sekaan ja ohuen vihreän takin hartioille on kinostunut lunta.

“Saanko tulla hetkeksi sisälle lämmittelemään?” tyttö kysyy. Hänen vihreiden silmiensä katse on vakaa ja tarkkaavainen.

Morozko pudistaa päätään ja on jo sulkemassa ovea, kun tytön katse nauliutuu johonkin hänen takanaan.

“Pelaatko sinä shakkia?” hän kysyy.

Kysymys on niin häkellyttävä, että Morozko pysähtyy. Hän kohottaa kulmiaan ja vastaa:

“Ehkä pelaankin. Mutta en silti voi ottaa sinua sisään.”

“Entä jos voitan sinut?” tyttö ehdottaa. Jokin välähtää hänen katseessaan. “Saanko sitten jäädä hetkeksi?”

“Jos voitat minut?” Morozkon huulet taipuvat hymyyn, vaikka hän yrittää pitää kasvonsa ilmeettöminä.

“Niin.”

Morozko miettii hetken. Pyry on yltymässä entisestään, ja menee vielä pitkään, ennen kuin sähköt palaavat. Tuuli raivoaa todennäköisesti koko yön.

“Mikä sinun nimesi on?” hän kysyy.

“Vasya”, tyttö vastaa. Hän yrittää selvästi peitellä hampaidensa kalinaa.

Morozko astuu syrjään ja päästää hänet sisään.


*


Morozko voittaa Vasyan yhdessätoista siirrossa. Siihen menee alle neljä minuuttia.

“Uudestaan”, Vasya sanoo, eikä se ole pyyntö.

“Minä en anna uusia mahdollisuuksia”, Morozko pudistaa päätään.

“Ei siihen menisi kovin pitkään”, Vasya pudistaa päätään. Kynttilänvalossa hänen mustiin hiuksiinsa sekoittuu punaisen sävyjä. Palmikkoa kuorruttava lumi sulaa hitaasti ja vesi valuu noroina vaaleaa kaulaa pitkin. “Anna minun yrittää uudelleen.”

Hän alkaa järjestellä nappuloita jo puhuessaan, eikä Morozko väitä vastaan. Hänellä ei ole ollut elävää vastustajaa pitkään aikaan.

Tällä kertaa Vasya pärjää vähän paremmin. Hänen ilmeensä on keskittynyt, ja hän sormeilee palmikkonsa päätä siirtoja pohtiessaan. Siitä ei kuitenkaan ole apua, sillä yrittipä Vasya sitten kuinka kovasti tahansa, Morozko on paljon taitavampi, ja peli päättyy kahdeksassa minuutissa.

Vasya huokaa ja nousee.

“Odota”, Morozko sanoo. Solovey kohottaa päätään ja höristää korviaan.

“Annan sinulle tehtävän. Jos ratkot sen puolessa tunnissa, saat jäädä”, Morozko sanoo.

“Tehtävän?”

“Shakkitehtävän. Sellaisen, jollaisia ratkotaan, kun opetellaan pelaamaan peliä paremmin. Jopa mestarit pohtivat niitä toisinaan.”

Vasya istuu alas. Morozko järjestää nappulat laudalla uuteen muodostelmaan. Vasya seuraa hänen jokaista liikettään tarkasti, aivan kuin voisi lukea niistä pulman ratkaisun.

“Sinun täytyy voittaa peli kahdeksalla siirrolla”, Morozko sanoo. Hän vilkaisee seinällä tikittävää tummaa kaappikelloa. “Jos onnistut siinä, tarjoan sinulle yösijan.”

Vasya nyökkää, eikä vastaa mitään, koska on jo keskittynyt tuijottamaan lautaa ja pohtimaan ongelmaa. Hän ei koske nappuloihin: se on hyvä merkki, sillä taitavat pelaajat pelaavat ratkovat tehtäviä mielessään, ja lauta on oikeastaan vain apuväline.

Siitä huolimatta Vasya ei onnistu. Kaksikymmentäkahdeksan minuuttia myöhemmin hän pudistaa päätään ja työntää tuolinsa taaksepäin.

“Kiitos, kun päästit minut sisään”, Vasya sanoo.

“Etkö halua tietää ratkaisua?” Morozko tuntee pettymyksen ailahduksen.

“Aion keksiä sen itse”, Vasya sanoo ja hymyilee. Hän napittaa takkinsa.

“Hmm”, Morozko nyökkää. Hän seuraa Vasyaa eteiseen ja poimii hattuhyllyltä paksun mustan villahuivin, jonka ojentaa Vasyalle. “Sitten sinun täytyy selvitä siihen asti.”

“Älä huoli”, Vasya vastaa lainkaan epäröimättä, vaikka myrsky ulisee talon nurkissa. Hän kietoo huivin kaulansa ympärille. “Kyllä minä selviän.”

Vasya avaa oven ja katoaa lumipyryyn.

[Okakettu]

Aivan parasta, että pääsin viimein lukemaan tätä! ♥ Käyn aina tasaisin väliajoin katsomassa surullisesti varsin tyhjää Winternightin Ao3-tägiä, ja merkitsee hirmuisen paljon, että olet tällaisen kirjoittanut meikän lempifandomista, kuten toivottavasti tiedät. Oli myös hauskaa huomata, että vaikka teksti olikin minulle uusi, tästä tuli samalla hirmu nostalginen fiilis vuoden 2021 kevääseen, silloin käytyihin keskusteluihin ja siihen miten Musta kuningatar -sarja oli esillä joka paikassa. Kiitos siis vielä erikseen kaikista bängereistä AU-pohdinnoista ja muusta mahdollisesta!

Mitä taas tähän ficciin tulee, niin olipas hienoa nähdä jo näin ensimmäisen luvun perusteella, miten hyvin shakki!AU Vasyan ja Morozkon kohdalla toimii. He haastavat läpi trilogian toisiaan eri tavoin, ja kyllähän shakissa jos missä moinen kulminoituu myös. Ylipäätään minua viehättää tosi paljon, että valitsit tässä heidän lajikseen juuri shakin, sen strategisuus sopii molemmille hyvin. Tykkään myös alkuperäistarinaan verrattuna modernista miljööstä - oma keskeneräiseksi jäänyt Winternight-ficcini on myös moderni!AU, joten se selvästi kiehtoo. Rajun lumimyrskyn kuvaus modernissa Moskovassa oli minusta alussa erinomaisesti kuvattu, ja aa, kylläpäs moinen aloitus herättää kysymyksiä siitä, onko Morozkolla osaansa siinä vai ei sittenkään. Tykkäsin myös kontrastista Morozkon asunnon ja ulkona pauhaavan myrskyn välillä, koska trilogiassahan hänen mökkinsä toimii (alkuun varsin ristiriitaisena) turvasatamana:Liedessä palaa tuli ja ikkunalaudalle asetettu kynttilä valaisee sen verran, että Morozko näkee lukea. Hän on jo hyvissä ajoin hakenut sisälle riittävästi polttopuita, sillä myrsky on tuoksunut ilmassa viikkokausien ajan.

Kynnyksellä seisova tyttö ei kuitenkaan näytä anovalta, vaan seisoo pakkasesta ja tuiskusta huolimatta suorana. Päälaelle, tumman palmikon sekaan ja ohuen vihreän takin hartioille on kinostunut lunta.
“Saanko tulla hetkeksi sisälle lämmittelemään?” tyttö kysyy. Hänen vihreiden silmiensä katse on vakaa ja tarkkaavainen.
Morozko pudistaa päätään ja on jo sulkemassa ovea, kun tytön katse nauliutuu johonkin hänen takanaan.
“Pelaatko sinä shakkia?” hän kysyy.
Kysymys on niin häkellyttävä, että Morozko pysähtyy. Hän kohottaa kulmiaan ja vastaa:
“Ehkä pelaankin. Mutta en silti voi ottaa sinua sisään.”
“Entä jos voitan sinut?” tyttö ehdottaa. Jokin välähtää hänen katseessaan. “Saanko sitten jäädä hetkeksi?”

Olipa hankalaa päättää, mistä kohdasta katkaisen tämän lainauksen, olisin halunnut mukaan Kaiken. Mutta siis, omapäinen ja neuvokas Vasya, niin oma itsensä kuin vain olla voi! ♥ Pidin tästä keskustelusta luonnollisesti hirmuisesti, samoin kuin siitä, ettei Morozko pysty vastustamaan moista ehdotusta. Ja tuo seuraavien tapahtumien kulku - miten helposti Morozko Vasyan voittaa ja Vasya tahtoo pelata uudestaan ("eikä se ole pyyntö") ja seuraavalla kerralla Vasya pärjää jo paremmin. Jälleen kerran tuo hänen sinnikkyytensä, joka tekee Morozkoon vaikutuksen, aa. ♥  Tuo Morozkon antama shakkitehtävä oli minusta myös juonenkäänteenä aivan äärimmäisen hyvä, koska se sopii hänen hahmoonsa myös hyvin - että hän näkee Vasyan potentiaalin ja tuon tehtävän avulla haluaa kehittää tämän taitoja.

“Kiitos, kun päästit minut sisään”, Vasya sanoo.
“Etkö halua tietää ratkaisua?” Morozko tuntee pettymyksen ailahduksen.
“Aion keksiä sen itse”, Vasya sanoo ja hymyilee. Hän napittaa takkinsa.
“Hmm”, Morozko nyökkää. Hän seuraa Vasyaa eteiseen ja poimii hattuhyllyltä paksun mustan villahuivin, jonka ojentaa Vasyalle. “Sitten sinun täytyy selvitä siihen asti.”
“Älä huoli”, Vasya vastaa lainkaan epäröimättä, vaikka myrsky ulisee talon nurkissa. Hän kietoo huivin kaulansa ympärille. “Kyllä minä selviän.”
Vasya avaa oven ja katoaa lumipyryyn.

Ja tämä loppu, aivan loistava - se että Vasya haluaa keksiä ratkaisun itse, Morozkon tuntema pettymyksen ailahdus (hah), tuo epäröimättä lausuttu älä huoli ja lumipyryyn katoaminen. Niin hyvä! Kiitos ihanasta lahjasta ja ensimmäisestä luvusta, en malta odottaa, millä tavoin Vasyan ja Morozkon tiet seuraavan kerran kohtaavat. Lupaamasi taikuus kiinnostaa luonnollisesti myös. Olet paras!