Nimi: Ystävänpäivä on Grindelwaldista
Kirjoittaja: Rowena
Ikäraja: S
Päähenkilö: Lily Evans
Genre: Slice of life ja ystävyyshömppä. On myös draamaa.
Tiivistelmä: Ystävänpäivä vuonna 1977.
Kirjoittajan sana: Syksyllä tein
hiddenbenin kanssa aloituslausevaihdon. Hän kirjoitti minun antamastani aloituslauseesta tarinan nimeltä
Kerro minulle menneestä (S). Tämä ficci puolestaan alkaa hiddebenin minulle antamalla lauseella, joka on peräisin Mikko Kamulan
Ikimetsien sydänmailla –kirjasta.
Tämä teksti osallistuu sataseen sanalla lumi. Tämä on kirjoitettu sisarficiksi vuonna 2009 kirjoittamalleni
Kurpitsajuhla on Grindelwaldista –ficille (S). Molemmat ovat itsenäisiä kokonaisuuksia.
Tämän myötä oikein ihanaa ystävänpäivää <3.
YSTÄVÄNPÄIVÄ ON GRINDELWALDISTAHe etenivät vaivalloisesti polvensyvyisessä lumessa kahlaten.
Marlene, joka oli heistä pisin, kulki ensimmäisenä, ja hänen jäljessään Selestina harppoi pystyäkseen astumaan ystävänsä jättämiin jalanjälkiin. Lily kulki viimeisenä ja puuskutti kevyesti. Miten ihmeessä lunta oli satanut tässä helmikuussa näin kauhean paljon! Onneksi koko yön jatkunut sankka lumipyry oli loppunut aamiaisen aikana. Mutta miksi Merlinin nimessä kukaan ei ollut loitsinut lumeen kasvihuoneille johtavaa polkua?
”Tämän siitä saa, kun koulun vahtimestarina on surkki”, Selestina jupisi ja nosti koululaukkuaan paremmin olkapäälleen.
”Iltapäivän loitsutunnilla kyllä pyydetään Lipetitiä opettamaan meille jokin lumityöloitsu”, Marlene sanoi hengästyneenä. Lilyn teki mieli vastata, että he olisivat myös voineet odottaa, että heidän luokkatoverinsa olisivat ehtineet mennä kasvihuoneille ensin ja taistella lumeen polun heidän sijastaan, mutta Lilyn oli liian kuuma, jotta hän olisi jaksanut sanoa mitään.
Vihdoin kasvihuoneet olivat enää muutaman kymmenen askeleen päässä. Juuri silloin professori Verso astui ulos ensimmäisestä kasvihuoneesta ja hänen kasvoilleen kohosi kummastus.
”No mutta, McKinnon, Taigori ja Evans, ettekö ole katsoneet oleskeluhuoneen ilmoitustaulua?”
”Mitä siellä lukee?” Marlene kysyi äänessään häivä kytevää raivoa. Hän oli seisahtunut niille sijoilleen, ja Lily oli tyytyväinen saadessaan tauon rämpimisestä.
”Että yrttitiedon kaksoistunti on peruttu. Lumi on rikkonut paikoin kasvihuoneen kattoa, ja minun täytyy rauhassa kartoittaa, mitä tuhoa kylmä on saanut kasveille aikaan.”
”Onpa ikävä kuulla”, Selestina sanoi. Hän kuulosti olevansa aidosti pahoillaan, mutta Lily oli varma, että häntä harmitti lumivaellus paljon enemmän kuin Verson paleltuneet kasvit.
”Te näytätte siltä, että olette kylmän mehun ja kylvyn tarpeessa”, Verso sanoi ja pieni hymy levisi hänen huulilleen. Sitten hän kohotti sauvaansa, josta purkautui suuri luuta. Se lennähti kolmikon yli ja alkoi lakaista polkua hankeen.
”Kiitos!” Selestina huudahti. Lilykin oli helpottunut, mutta Marlene näytti olevan yhä raivoissaan.
”Ehditte hyvin käydä kylvyssä ennen lounasta”, Verso sanoi, vilkutti ja katosi kasvihuoneen uumeniin.
Matka takaisin linnaan tuntui kestävän ikuisuuden, vaikka olikin huomattavasti kevyempi kuin vaellus kasvihuoneille.
”Tämä ystävänpäivä on ihan Grindelwaldista”, Marlene kivahti. Hän piti nyt vuorostaan joukon perää.
”Ai niin, nyt on ystävänpäivä! Olin ihan unohtanut. Meillä on ihan liikaa hommaa, kun tällaiset oikeasti tärkeät asiat unohtuvat. Kuvittelin, että kuudes vuosi olisi V.I.P.-vuotta helpompi, mutta vielä mitä”, Selestina paasasi joukon kärjessä.
Lily ei vastannut mitään. Hän oli muistanut ystävänpäivän, vaikka olisikin mieluiten unohtanut sen kokonaan. Monena vuotena hänellä ja Severuksella oli ollut tapana tehdä toisilleen ystävänpäiväkortit, mitä rumemmat, sen parempi. Viime vuonna Severus oli antanut Lilylle pöllön persehöyhenillä koristellun kortin. Lily tunsi ikävän pistoksen sisuksissaan. Tänä vuonna hänen olisi turha odottaa korttia. Ja vaikka hän itse oli halunnut panna Severuksen kanssa välit poikki, hän ei voinut mitään sille, että kaipasi entistä parasta ystäväänsä.
”No, me voidaan tehdä illalla jotain kivaa. Vaikka pelata räjähtävää näpäystä”, Marlene ehdotti Selestinan lopetettua paasauksensa.
”Se ei ole minun käsitykseni hauskasta. Minä haluan juhlat! Mitä sanot, Lily?”
Lily pudisti päätään. Vaikka hän rakasti Selestinaa ja Marlenea ja olisi mielellään halunnut juhlia heidän kanssaan ystävänpäivää, hän ei ollut nyt yhtään sillä tuulella.
”Minun täytyy kirjoittaa Kuhnusarvion essee huomiselle. Ja niin täytyy teidänkin.”
Selestina noitui muutaman jästikirosanan verran, ja samassa alkoi taas sataa lunta.
”Eikö tätäkin koulua olisi voitu rakentaa jonnekin lämpimään, vaikka Havaijille”, Marlene huokasi kopistellessaan lunta kengistään Tylypahkan rappusissa.
”No mieti nyt Salazar Luihuista uimahousuisillaan kiroamassa jästisyntyisiä palmun alla”, Selestina hihitti ja Lilynkin oli pakko virnistää.
”Hänkin olisi ollut varmasti paljon rennompi Honolulussa kuin täällä. Mitä te aiotte tehdä ennen lounasta? Minä ainakin menen suihkuun”, Marlene sanoi ja avasi ulko-oven.
”Minä etsin Siriuksen käsiini ja tiedustelen ystävällisesti, miksi hän ei informoinut minua yrttitiedon peruuntumisesta”, Selestina sanoi ja hänen katseeseensa syttyi kipinä, joka ei luvannut hänen poikaystävälleen rattoisaa aamupäivää.
”Minä taidan mennä kirjastoon aloittamaan sitä esseetä”, Lily sanoi ja Selestina ja Marlene näyttivät siltä kuin olisivat puolessa minuutissa onnistuneet jälleen unohtamaan koko taikajuomaesseen.
”Minä kopioin sinulta sitten illalla pääkohdat”, Selestina sanoi ja vilkutti Lilylle, ennen kuin katosi Marlenen perässä portaikkoon. Lily kopisti vielä viimeiset lumet kengistään ja kääntyi sitten kirjastoon vieviin rappusiin.
Mutta kirjastoon hän ei mennyt. Esseen aihe, viikinkiajan taikajuomat, kiehtoi häntä, mutta inspiraatio kirjoittamisen aloittamiseen oli karkuteillä. Niinpä Lily harhaili pitkin linnaa, pysähtyi välillä kuuntelemaan luokkahuoneista kantautuvia ääniä, säikähti pahasti loitsuluokasta kuulunutta räjähdystä (ja sitä seurannutta Lipetitin huutoa:
Gwenog Jones, lopeta välittömästi!”) ja seitsemännessä kerroksessa seisahtui suuren ikkunan eteen katselemaan ulkona yhä jatkuvaa lumisadetta.
Lily ajatteli Severusta. Tuntuikohan Severuksesta tyhjältä, kun hän ei saanut tänä vuonna ystävänpäiväkorttia Lilyltä? Tuntui varmasti. Severus haki Lilyn kanssa katsekontaktia aina, kun he osuivat samaan tilaan. Hän tekisi varmasti kaikkensa, jotta saisi Lilyltä anteeksi. Mutta Lily ei voinut antaa anteeksi. Ei vain voinut, vaikka miten olisi tahtonut.
Huokaisten Lily käänsi ikkunalle selkänsä ja jatkoi kulkuaan. Ehkä hänen olisi nyt vain pakko mennä kirjastoon. Ehkä viikingit saisivat hänen ajatuksensa hetkeksi pois Severuksesta.
Viereiseltä käytävältä alkoi kuulua epämääräistä kolinaa ja laulua, joka kuulosti ikävän paljon Riesulta. Lily kääntyi ympäri, mutta jo muutaman askeleen otettuaan hän kuuli kissan äänekästä naukumista suoraan edestä. Norriska oli mitä luultavimmin tulossa kulman takaa, ja Voroa Lily halusi nähdä vielä vähemmän kuin Riesua. Niinpä Lily kääntyi taas ympäri, mutta yllättäen hänen eteensä ilmestyi tyhjästä ovi. Samassa Riesun laulu alkoi kuulua jo niin läheltä, että sanoista sai selvän. Riesu lauloi sontapommeista eikä se koskaan tiennyt erityisen hyvää. Niinpä Lily vetäisi tyhjästä ilmestyneen oven auki ja astui sisälle hämärään huoneeseen.
Huone oli pieni. Seinälle oli nostettu kaksi soihtua, jotka olivat huoneen ainoa valonlähde, ikkunaa ei ollut. Kesti tovin, ennen kuin Lilyn silmät tottuivat hämärään. Räpytellessään hän ehti miettiä, että oli ollut tavattoman typerää ja uskaliasta astua huoneeseen, joka oli ilmestynyt tyhjästä. Väistämättä hänen mieleensä nousi tarina Salazar Luihuisen salaisesta kammiosta, jossa asui hirviö, mutta se oli tietysti vain vuosisatojen aikana syntynyt legenda.
Kun Lilyn silmät olivat tottuneet pimeään, hän näki soihtujen välissä suuren, kultakehyksisen peilin. Peilin koristeelliseen yläkarmiin oli kirjoitettu kieltä, jota Lily ei ensisilmäyksellä tunnistanut. Mutta kun hän otti muutaman askeleen lähemmäs ja luki lauseen uudelleen, hänen selkäänsä pitkin kulkivat kylmät väreet.
Lily tiesi, minkä edessä seisoi. Hän oli juuri muutama kuukausi sitten lukenut peilistä Lisko Scamanderin elämäkerrasta.
Sydän villisti takoen Lily laski katseensa ja tuijotti kuvajaistaan Iseeviot-peilistä.
Hetkeen ei tapahtunut mitään, mutta sitten hänen selkänsä taakse alkoi piirtyä tunnistettava hahmo.
Severus hymyili ja laski kätensä Lilyn olkapäille. Peilin Lily hymyili ja kääntyi kohti Severusta. Severus ojensi hänelle jotain. Ystävänpäiväkortin. Ystävänpäiväkortin, joka näytti olleen tehty pöllön persesulista. Se oli yhtä epämääräisen näköinen kuin Lilyn viime vuonna saama kortti, mutta tällä kertaa sulkia oli koristeltu vaaleanpunaisilla hileillä ja kimaltelevilla sydänkonfeteilla. Peilin Lily purskahti nauruun ja halasi Severusta, joka nosti kätensä Lilyn punaisiin hiuksiin ja silitti.
Vaistomaisesti Lily nosti oman kätensä hiuksiinsa ja säpsähti sitten. Hän ei halunnut nähdä enempää. Hän tiesi, mitä Iseeviot-peili oli tehnyt Lisko Scamanderin vaimolle. Haaveissa elämisestä ei koskaan seurannut mitään hyvää.
Päättäväisesti Lily kääntyi ympäri ja kompuroi ovelle. Käytävän valo sokaisi hänet, ja hän mätkähti seitsemännen kerroksen käytävälle istumaan. Ovi hänen takanaan tömähti kiinni ja Lily hieroi hetken silmiään. Kun hän avasi silmänsä, hänen edessään seisoi Rohkelikon koulupukuun sonnustautunut hahmo.
”Lily? Mitä sinä teit huispausvarastossa?” Hestia Jones kysyi ihmeissään. Lily oli tutustunut viidesluokkalaiseen rohkelikkoon viime jouluna, kun he molemmat olivat jääneet Tylypahkaan lomien ajaksi, mutta joulun jälkeen he eivät olleet vaihtaneet sanaakaan, ainoastaan muutaman tervehdyksen.
”Huispausvarastossa?” Lily toisti kömpiessään seisomaan eikä voinut käsittää, mitä Hestia tarkoitti. Huoneessa ei ollut ollut mitään muuta kuin Iseeviot-peili.
”Niin. Syksyllä Gwenog onnistui räjäyttämään huispauskenkänsä ennen matsia jollakin epäonnisella loitsulla. Hän kertoi pyörineensä ympyrää tässä käytävällä odottaessaan pääsyä loitsuluokkaan kysymään Lipetitiltä, oliko mitään tehtävissä. Sitten ovi oli ilmestynyt tuohon kuin tyhjästä, ja sen takaa oli paljastunut huispausvarasto”, Hestia sanoi ja nosti katseensa toiveikkaana kohti seinää, josta ovi oli kuitenkin kadonnut.
Lily rypisti kulmiaan.
”Onko Gwenog päässyt käymään siellä uudelleen?”
”Ei, en myöskään minä tai kukaan muukaan meidän huispausjoukkueesta. Ollaan kyllä yritetty, ne Gwenogin uudet kengät on tosi hyvät. Miten sinä sait oven esiin?”
”Tuota… en oikein tiedä. Se oli siinä, kun kuljin tästä ohi”, Lily sanoi ja pohti, pitäisikö hänen kertoa Hestialle, ettei salaperäisen oven takaa ollut paljastunut huispausvarastoa. Mutta sitten hän joutuisi kertomaan peilistä eikä hän halunnut kertoa mistään niin henkilökohtaisesta puolitutulle. Niinpä Lily kysyi sen sijaan valvojaoppilasäänellään:
”Mitä sinä teet täällä? Eikö teillä pitäisi olla taikuudenhistoriaa tähän aikaan?”
”Joo, mutta Binss antoi tehtäväksi perehtyä johonkin Tylypahkan taideteokseen. Päätin perehtyä tähän”, Hestia sanoi ja osoitti takanaan olevaa seinävaatetta, joka esitti Barnabas Bauka-Aivoa.
”Valitsitko rumuuden perusteella?” Lily virnisti ja unohti valvojaoppilasäänensä. Hestia naurahti.
”En, tulin tänne huispausvaraston takia. Ovi tuli esiin juuri ennen kuin sinä tupsahdit sieltä, mutta katosi sitten heti. James on sitä mieltä, että se saattaa tulla näkyviin tiettyyn kellonaikaan tiettynä päivänä. Joten siinä mielessä tämä oli ihan onnistunut havainto.”
Lilyn teki mieli irvistää. Niin mukavalta kuin Hestia vaikuttikin, hän oli yksi James Potterin parhaista ystävistä, eikä Lily pystynyt lukemaan sellaista meriittiä ansioksi kenellekään. Sitä paitsi Hestia, James sekä Emmeline Vance, Rohkelikon jahtaajat, vaikuttivat aina ennen matsia omistavansa koko koulun kulkiessaan tiiviinä kolmikkona niin leveästi pitkin Tylypahkan käytäviä, että kukaan ei pystynyt ohittamaan heitä.
”Minun täytyy mennä oleskeluhuoneeseen, ajattelin aloittaa vielä yhtä esseetä ennen lounasta”, Lily sanoi hivenen viileästi. Hestia ei kuitenkaan ymmärtänyt hienovaraista vihjettä, vaan nosti koululaukkunsa olalleen ja sanoi:
”Minä tulen mukaan. James sanoi haluavansa pitää palaverin heti kuin mahdollista, me pelataan huomenna Puuskupuhia vastaan, ja sää on lievästi sanottuna haastava.”
Koko matkan Rohkelikon oleskeluhuoneeseen asti Hestia puhui lumisateessa pelatuista huispausmatseista eikä Lilyä olisi voinut kiinnostaa yhtään vähempää. Tasaisin väliajoin hän kuitenkin hymähti jotain Hestialle, vaikka miettikin Iseeviot-peiliä ja sitä, miksi ovi oli ilmestynyt hänelle. Ja miksi ovi oli vienyt Hestian sisaren ihan erilaiseen huoneeseen?
”Kaksoiskasisilmukka”, Hestia sanoi pieneltä ikuisuudelta tuntuvan vaelluksen jälkeen Lihavalle leidille ja Lily huokaisi sisäänpäin. Pitikö Rohkelikon oleskeluhuoneen salasanankin liittyä huispaukseen?
”Jones, vihdoinkin! Minulla on tietoa Puuskupuhin jahtaajien taktiikasta, ja sinä ilmiinnyt suoraan Mungoon, kun kuulet tästä”, James huusi oleskeluhuoneen kauimmaisesta nurkasta, jonne oli linnoittautunut Emmeline Vancen kanssa. Lily oli hyvillään, kun James jätti kerrankin hänet huomiotta. Ja niin jätti Hestiakin, noita ei tajunnut edes hyvästellä Lilyä, vaan paineli suoraan Jamesin ja Emmelinen luo.
Lily meni vastakkaiseen suuntaan. Hän hypähti lempipaikalleen, leveälle ikkunalaudalle, josta oli esteetön näkymä kaikkialle oleskeluhuoneeseen. Hetken hän ajatteli kaivavansa pergamentin ja sulkakynän laukustaan ja aloittavansa vihdoin esseetä, mutta hänen päässään vilisi liikaa ajatuksia. Huokaisten Lily käänsi katseensa kohti lumista linnapihaa ja antoi ajatuksilleen luvan harhailla.
Tiesivätkö opettajat, että Iseeviot-peili oli Tylypahkassa? Täytyihän heidän tietää, ehkä he olivat piilottaneet sen salaiseen huoneeseen. Mutta miksi ovi oli ilmestynyt Lilylle?
Ja… Severus. Lily tiesi vallan hyvin, että peili näytti katselijansa syvimmän toiveen. Oliko hänen suurin toiveensa tehdä sovinto Severuksen kanssa? Niin… ehkä se oli. Niin vaikeaa kuin sen myöntäminen olikin.
Lily ummisti silmänsä kiinni ja veti syvään henkeä. Severus Kalkaros ei ollut hänen ystävyytensä arvoinen. Väitti typerä peili mitä tahansa, kuraveriseksi nimittelyä ei voinut antaa anteeksi.
Lily avasi silmänsä ja antoi katseensa kiertää oleskeluhuoneessa. Mistäköhän nämä ihmiset unelmoivat? Nurkassa päät yhdessä juonivat jahtaajat haaveilivat eittämättä huispausmenestyksestä. Mutta entä muut?
Pyöreän pöydän ääressä Remus ja Peter pelasivat velhoshakkia. Lily arveli Remuksen haaveilevan hyvästä työpaikasta, sen verran paljon hän murehti ensi vuoden S.U.P.E.R.-kokeita. Mutta mistä Peter mahtoi unelmoida? Ehkä maineesta ja arvostuksesta, koska poika säteili aina, jos joku opettaja kehui häntä tunnilla.
Takan edessä Selestina ja Sirius kävivät epäilemättä jälleen yhtä parisuhteeseensa olennaisesti kuuluvaa kehityskeskustelua. He puhuivat hiljaisella äänellä, tai oikeastaan Selestina puhui, ja Lily uskoi arvaavansa aiheen liittyvän aamun yrttitiedon kaksoistunteihin ja siihen, että Sirius ei ollut kertonut Selestinalle niiden peruuntumisesta. Lily virnisti, kun Sirius haukotteli maireasti ja Selestinan hiljainen paasaus sai uusia kierroksia, ja Lily erotti sanat
epäkunnioittava,
ystävänpäivä ja
Grindelwald.
Lily tiesi Selestinan haaveilevan kuuluisuudesta ja levytyssopimuksesta, mutta Siriuksen suurinta unelmaa Lily ei osannut arvata. Tosin tällä hetkellä se saattoi hyvinkin liittyä siihen, että Selestina sulkisi suunsa.
Keitään muita oleskeluhuoneessa ei ollut, paitsi että samassa hetkessä muotokuva-aukon ovi aukesi, ja sisään kömpi Gwenog Jones. Neljäsluokkalainen tyttö jäi seisomaan keskelle oleskeluhuonetta kuin antaakseen kaikille luvan tuijottaa ulkomuotoaan. Ja tuijotettavaa siinä tosiaan oli: Rohkelikon lyöjä oli yltä päältä vaaleanpunaisten konfettien peitossa ja hänen päänsä päällä lensi luudalla kehää pieni Amor, joka ampui jousipyssyllään pikkuruisia konfettinuolia.
”Mitä Grindelwaldia nyt taas”, Hestia ulvahti pikkusiskonsa nähdessään.
”Oletko uinut kääpiöpalluran paskassa?” James tiedusteli ystävällisesti ja sai vain vaivoin pidettyä naamansa peruslukemilla. Emmeline hänen vieressään kikatti hysteerisenä.
”Me harjoiteltiin loitsutunnilla ystävänpäiväloitsuja, ja minä jotenkin onnistuin räjäyttämään konfetit itseeni tarttumataialla. Lipetit sai suurimman osan loitsittua pois, mutta sanoi, että loput saisi hoitaa matami Pomfrey, jotta tunnilla ehdittäisiin tehdä muutakin kuin puhdistaa minua. Lähden ihan kohta sairaalasiipeen, mutta halusin tulla ensin näyttäytymään”, Gwenog sanoi hyväntuulisesti ja pudisteli lyhyttä tukkaansa, josta varisi lattialle vaaleanpunainen konfettisade.
”Entä kertoisitko tuosta Amorista?” James jatkoi ystävälliseen sävyyn. Emmeline nauroi yhä, ja Hestian totiset kasvot olivat muuttuneet tummanpunaisiksi.
”Ai niin, tämä. Me lumottiin näitä alkutunnista. Tämä on Dirk Cresswellin loitsima. Se jotenkin kiintyi minuun. Ja tarttumataian ansiosta se pörrää tässä nyt koko ajan.”
”Voisitko nyt mennä sinne sairaalasiipeen? Meillä on huomenna matsi eikä Huiski anna sinun pelata tuonnäköisenä”, Hestia sanoi kireällä äänellä.
”Voi Luihuisen peräpukama, unohdin matsin”, Gwenog ulvahti ja kääntyi ympäri niin nopeasti, että Amor jäi hetkeksi lentelemään tyhjän päälle. Juuri ja juuri se ehti seurata Gwenogia ulos käytävälle, ennen kuin Lihavan leidin maalaus heilahti takaisin kiinni.
”Jaaaa näin kääpiöpalluran paska –Jones teki henkilökohtaisen nopeusennätyksensä”, James sanoi matkien huispausselostajan ääntä. Lily ei voinut olla nauramatta muiden mukana. Hestiakin näytti rentoutuneen, kun hänen pikkusiskonsa oli patsastelun sijaan lähtenyt hoitamaan itseään kuntoon.
”Hei, tyypit, nyt tosiaan on ystävänpäivä! Hyvää ystävänpäivää”, Emmeline hihkaisi ja kohotti sauvaansa, josta purkautui punakultainen konfettisuihku. Se pyörteili hetken ilmassa ja muodosti sitten suuren sydämen, joka jäi leijumaan katonrajaan.
Lily hymyili. Nämä ihmiset, nämä rakkaat rohkelikot, olivat hänen ystäviään. Miksi hän surisi Severusta, kun hänellä oli elämässään Selestina (joka parhaillaan suuteli intohimoisesti Siriuksen kanssa) sekä Marlene (joka juuri oli laskeutunut makuusaleista ja tuijotti hivenen hämmentyneenä konfettisydäntä)? He kaksi eivät koskaan, eivät milloinkaan, satuttaisi Lilyä yhtä pahasti kuin Severus oli satuttanut.
Mutta siitä huolimatta Lily tunsi ikävän vihlaisun rinnassaan hetkeä myöhemmin lounaspöydässä, kun hän näki jälleen kerran Severuksen syövän yksin. Severus ehkä aisti hänen tuijotuksensa, koska nosti katseensa lautasesta, jota oli keskittyneesti katsellut. Lily käänsi nopeasti katseensa lumen peittämään ikkunaan, mutta Severuksen silmistä huokunut ikävä jäi polttamaan hänen mieleensä.
Ja Lilyn kaavun rintataskussa poltteli Severuksen viime ystävänpäivänä antama kortti, jossa luki säntillisellä käsialalla kirjoitettuna:
Kuten persesulat ovat tärkeitä pöllölle, sinä olet tärkeä minulle.
