Ficin nimi: Pienokaisen mietteitä
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Genre: Draama
Paritus/Hahmot: pikku-Lyra, Draco, Harry, taustalla Albus/Scorpius
Vastuuvapaus: Potter kuuluu Rowlingille. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.
A/N: Tämä ficci osallistui vastikään olleisiin Kolmivelhoturnajaisiin
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Lyra Malfoy-Potter siristeli pitkäripsisiä vauvansilmiään. Hänen kehtonsa yläpuolella puheli kaksi miestä, melko kiivaasti, niin paljon kuin Lyra vauvanmielessään pystyi ymmärtämään. Yhdestä asiasta pikkuinen kuitenkin oli varma: kumpikaan hahmoista ei ollut kumpikaan hänen isistään. Hyppy-isi ja Hali-isi puhuivat aina hänen seurassaan rauhallisesti ja tuoksuivatkin erilaisille kuin nämä kaksi äänekästä urmottajaa. Lyra rääkäisi kokeeksi ja miesten huomio kiinnittyi hetkessä häneen.
”Sinä säikytit pikkuisen Potter”, sanoi äänistä sointuisempi.
Mustat kiharat laskeutuivat Lyran kätösten ulottuville. ”Et sinä pappaa pelästynyt, kunhan vain ilmoitit, että olet paikalla”, leperteli suu ja laskeutui pöryyttämään Lyran mahaa. Voimakkaat kädet nostivat tytön kehdosta ja tukivat polvelle istumaan. ”Draco-ukki tapaa aina liioitella asioita, eikö vain? Hän unohtaa, että olen kasvattanut kolme lasta oikein hyviksi aikuisiksi.”
Lyra päästi iloisen kiljahduksen, joka tarkoitti suurin piirtein ´jo oli aikakin, sylissä on paljon mukavampaa kuin kehdossa´.
”Maito, jota herra Vuoden Isä ajatteli kullannupulle antaa on aivan liian kuumaa!”
Lyra tajusi lauseesta vain sanan maito ja huomasi olevansa nälkäinen. Hän maiskautti suutaan pari kertaa kertoakseen sen näille hassuille miehille, jotka jo muisti hämärästi tavanneensa aiemminkin.
”Onko pikkunoidalla nälkä?” kiharapää maiskutteli hänelle vastaan.
Sointuvaääninen mies istahti kiharapään viereen Lyralle tuttu pullo kädessään. Tyttöä ihmetytti, miksi mies vain roiskutteli herkkumaitoa omalle kädelleen eikä antanut tuttipäätä heti hänelle. Hän tuhahti itkunsekaisesti.
”Papan kulta, ukki antaa sinulle ihan kohta ruokaa, se on vielä vähän poppaa”, kiharapää inahti nopeasti.
Miehet katsahtivat toisiinsa ja sointuvaääninen työnsi tuttipullon Lyran suuhun. Lyra alkoi heti imeä innokkaasti. Kuinka maito saattoikaan olla näin hyvää!
”Hän on niin suloinen, Harry. Ei tiedä vielä mitään pahasta maailmasta”, totesi sointuvaääninen.
”Ehkei hänen koskaan tarvitsekaan tietää. Olemmehan mekin hänen seurassaan ystävät”, vahvisti kiharapää.
Hetken kuluttua Lyra lutkautti tutin ulos. Hän oli syönyt jo aivan tarpeeksi. Seuraavaksi tapahtui se, mikä aina isienkin kanssa: Lyra nostettiin olkapäälle ja hänen selkäänsä taputettiin pehmeästi. Tyttö röyhtäisi tyytyväisenä. Kyllä nämä miehet taisivat olla ihan mukavia.
