Title: Idiootit Ikeassa
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Kuroko no Basket
Pairing: Aomine Daiki/Kagami Taiga
Genre: Perseilyä Ikeassa
Rating: K-11
Disclaimer: KnB kuuluu Fujimaki Tadatoshille, eikä minulle ole maksettu ficcailusta mitään.
Summary: Aominen ja Kagamin Ikea-reissu.
A/N: Sain tän idean alkujaan
Grenaden Kagamine-ficien lukemisen myötä, niin etten ollut vielä itse katsonut KnB:tä lainkaan (totesin jotain, et haluun ficin näistä kahdesta Ikeassa tyynynpäällisiä ostelemassa). Tiesin heti, että sitten kun lopulta pääsen tän sarjan pariin, Ikea-ficihän myös tulee kirjoitetuksi, ja nyt on viimein sen aika.
Omistan tämän
Grenadelle, kellepä muullekaan. Oikein mukavaa ja lämpöistä joulua, toivottavasti pyhäsi sujuvat hyvissä tunnelmissa (ja toivottavasti tämän lukeminen viihdyttää sua yhtä paljon kuin mua tämän ideointi ja kirjoittaminen)!
Mukana haasteessa
One True Something 20 #3 (One True Paritustyyppi: slash).
Idiootit IkeassaKagami inhosi kaupoissa ravaamista. Hän inhosi Ikeaakin samalla palolla, mutta sieltä sentään sai ostettua suunnilleen kaiken saman katon alta niin, ettei uutta ostosreissua tarvinnut tehdä ainakaan seuraavaan viiteen vuoteen. Ikeassa shoppailua tosin sanottiin myös parisuhteen lujuuden äärimmäiseksi testiksi, mutta ei Kagami sitä pelännyt – hän ja Aominehan olivat jatkuvasti kiinni toistensa kurkuissa muutenkin ja paljon mitättömämmistä syistä. Kyllä he Ikeasta selviäisivät hengissä ja yhdessä, vaikka ei se ostosreissusta silti erityisen mukavaa tehnyt.
”Tuolla olisi koristetyynyliinat tarjouksessa, kaksi kappaletta viisisataa jeniä”, Kagami luki ääneen silmiinsä osuneen tarjouskyltin. Hän työnsi valtavia kärryjä Aominen perässä heidän pujotellessaan pitkin päättymättömiä käytäviä.
”Miksi helvetissä sä mitään koristetyynyliinoja kattelet, eihän meillä ole edes koristetyynyjä”, Aomine tokaisi ja Kagami suivaantui tämän sanoista välittömästi.
”Kunhan nyt vain sanoin!” hän äyskähti.
Aomine tuhahti äänekkäästi, ja jokin siinä ärsytti Kagamia niin, että hän jätti kärryt hetkeksi ja marssi kaappaamaan käsiinsä kaksi punaisenkirjavaa tyynyliinaa ja vielä viereisestä häkistä niille täytetyynyt. Aomine seurasi selvän tyytymättömänä hänen tekoaan.
”Noin, nyt on tyynyt”, Kagami tokaisi nakatessaan ottamansa tuotteet kärryihin.
”Ja mitäs hittoa me noilla tehdään”, Aomine kysyi selvä inhon ilme kasvoillaan. Tyynyliinat olivat hänen mielestään ehdottoman mauttomat ja muutenkin kaikin puolin turhat.
”Ettei vain tullut turhaan sanottua.”
Kagami ja Aomine tuijottivat toisiaan suoraan silmiin kuin he olisivat olleet koripallokentällä keskellä kuumana käyvää peliä. Kumpikaan ei sanonut mitään. Sitten Aomine kääntyi, käveli hyllyvälikköön, jossa oli esillä suuria rumia muovikasveja ruukuissa, ja kaappasi niistä yhden syliinsä. Koko matkan takaisin kärryille hän katsoi haastavasti Kagamin silmiin ja laski ruukun kärryyn.
”Tämä sopii yhteen uusien tyynyjemme kanssa”, Aomine totesi äänensävyllä, jonka tiesi ärsyttävän Kagamia.
”Hyvä.”
Nyt heillä oli jo ensimmäiset ostoksensa. Toki ne olivat sellaisia, joita kumpikaan ei olisi halunnut riesakseen edes ilmaiseksi, mutta eihän sitä perääntyäkään voinut. Tyynyliinat ja muovikasvi jäisivät Ikeaan vain siinä tapauksessa, että he molemmat ehtisivät kuolla ennen kuin pääsisivät kassoille asti.
”Mitä meidän edes piti ostaa täältä?” Aomine kysyi hetken kuluttua, kun he olivat kulkeneet ohi pahimman tarjoustulvan.
”Astioita ja joku matto kylppäriin”, Kagami vastasi. ”Keittiöön uusi lamppu hajonneen tilalle. Ja sen lisäksi
sinä halusit uuden vitriinin faniroinillesi.”
”Mustasukkainen?” Aomine hymähti Kagamin äänensävylle.
”En ikinä.” Miksi hän edes olisikaan yrittänyt kilpailla joidenkin söpöilevien idolityttöjen kanssa.
Vitriini- ja hyllyosastolle olisi päässyt varmasti jotain oikoreittiäkin, mutta koska Kagami ja Aomine eivät olleet niin nokkelia, he seurasivat niitä käytäviä, jotka kuljettaisivat heidät koko Ikean läpi. Kumpikaan ei ollut järin innokas ostelija, mutta siitä huolimatta he pysähtyivät katselemaan milloin mitäkin. Näytillä olevat keittiökalusteetkin kiinnostivat heitä varsin pitkään etenkin kun otti huomioon sen, ettei heillä ollut suunnitelmissakaan remontoida asuntonsa pientä keittiötä.
”Kumarrupa vähän”, Aomine pyysi ja yritti selästä painamalla taivuttaa Kagamin yläkropan yhden keittiötason päälle.
”Mitä sä puuhaat?” Kagami kysyi eikä todellakaan suostunut taipumaan yhtään mihinkään suuntaan.
”Joo, kyllä se toimisi”, Aomine sanoi eikä vastannut esitettyyn kysymykseen. Hän mittaili katseellaan niin Kagamia kuin tiskipöytääkin. ”Just hyvä korkeus että voisin helposti ottaa sut takaapäin.”
”Turpaanko haluat? Sähän et oo ottamassa mua yhtään mistään suunnasta”, Kagami murahti uhkaavasti. Aomine puheli ihan typeriä, ja lisäksi vähän matkan päässä oli muutama pariskunta ja lapsiperhe, joiden ei todellakaan tarvinnut kuulla, mitä hänen idiootti poikaystävänsä haaveili tekevänsä.
”Se nähdään illalla”, Aomine tyytyi sanomaan. Hän ohitti Kagamin palatakseen pääkäytävälle ja siinä samalla puristi tätä takapuolesta. Vastaukseksi Kagami potkaisi häntä polvellaan.
Aomine lähti etsimään sopivaa vitriiniä, ja sillä aikaa Kagami nojasi heidän kärryihinsä ja selasi puhelintaan. Sosiaalisessa mediassa oli hiljaista, mutta Kuroko oli linkittänyt hänelle jonkin videon, jonka hän aikoi katsoa kotona paremmalla ajalla. Vastauskin saisi odottaa siihen hetkeen. Kagami laittoi kännykkänsä takaisin taskuun ja silmäili vähän matkan päässä hänen oikealla puolellaan olevaa kahdelle pedattua vuodetta. Eivät he uutta sänkyä tarvinneet, ja esillä oleva olisi ollut heille muutenkin aivan liian kapea (he molemmat nukkuivat leveästi), mutta Kagami ei voinut olla ajattelematta, että sen kokoisessa sängyssä heidän olisi ollut pakko maata aivan lähellä toisiaan. Ajatuksessa oli jotain mieltä lämmittävää, vaikka hän tiesikin, että sylikkäin nukkuminen ei heiltä käytännössä onnistuisi, vaan mitä todennäköisimmin he kumpikin potkisivat toisensa reunan yli lattialle parissa minuutissa. Ehkä sitä pitäisi kuitenkin joskus yrittää.
”No, etkö löytänyt haluamaasi vai?” Kagami kysyi, kun Aomine palasi tyhjin käsin hänen luokseen.
”Löysin.”
”Ja?”
”Ja mitä ’ja’?” Aomine kysyi takaisin. ”Täällä on esillä vain näytekappaleita. Varastopuolelta se oma pitää hakea.”
”Se on iso varasto”, Kagami sanoi. ”Kai otit selvää, mistä lähdemme etsimään.”
”Tietenkin”, Aomine vastasi ja näytti puhelimellaan valokuvaa, jonka oli ottanut vitriinin tuotelapusta. ”Miten tyhmänä sä mua oikein pidät? Ei et vastaa!” hän äyskähti vielä perään kun Kagami oli jo selvästi laukomassa takaisin oman näkemyksensä.
”Sitten varmaan astioita ja muita hakemaan?” Aomine kysyi hetken kuluttua, kun he jatkoivat kulkuaan päättymättömillä käytävillä. ”Vai haluatko uusien tyynyliinojen kaveriksi vielä peitonkin?” Hänen ohittivat juuri rivin olohuoneasetelmia, ja yhdelle sohvalle oli levitetty värikäs ruudullinen viltti.
”Sähän se aina kylmää valitat”, Kagami huomautti. ”Mutta joo, astioita. Ja se matto. Taitaa tosin lamput tulla ekana.”
Kummallakaan ei ollut suurta kiinnostusta siihen, millainen lamppu heidän keittiönsä katossa keikkui, mutta pitihän silläkin osastolla tuhlata ylimääräistä aikaa.
”Eikö tää olisi kiva?” Aomine kysyi tarkoittamatta sanomaansa. Hän osoitti lamppua, joka näytti koostuvan useasta likaisenvihreästä pallosta.
”Hyi hitto miten ruma”, Kagami tokaisi.
”Ei niin ruma kuin ne sun tyynyliinat”, Aomine härnäsi vino hymy kasvoillaan. ”Toi väri muistuttaa ihan Midoriman hiuksia.”
”Osta se sitten hänelle”, Kagami sanoi mutta oli iloinen, ettei Aomine ehdotuksesta huolimatta lastannut heidän kärryynsä moista järkytystä. Ehkä tämäkin oli sitä mieltä, että koristetyynyissä ja muovikasvissa oli tarpeeksi ei-haluttuja ostoksia. Kumpikaan kun ei ollut vieläkään valmis perääntymään ja ehdottamaan, että tyynyt ja kasvi jätettäisiin sittenkin myymälään.
Heidän uudeksi keittiövalokseen valikoitui lopulta aivan tavallinen valkoinen lamppu, joka kaikessa mitäänsanomattomuudessaan oli molempien mielestä juuri sopiva. Eipähän ainakaan kiinnittäisi turhaan kenenkään huomiota. Kylpyhuoneen maton valitseminen ei sujunut yhtä saumattomasti, sillä Kagamin mielestä Aominen valitsema oli rumempi kuin petolinnun perse, ja Aomine puolestaan sanoi että Kagamin matto näytti aivan yliajetulta eläimeltä, jonka päälle joku oli oksentanut. Sanomattakin selvää, että molemmat matot päätyivät kärryihin, ja he valittivat toistensa valinnoista aina siihen asti, kun he pääsivät astiaosastolle.
”Et sitten valkkaa mitään rumaa paskaa”, Kagami komensi Aominea, kun tämä sanoi menevänsä etsimään kulhoja.
”Sitä samaa sulle.”
Kagami näytti Aominelle rumaa käsimerkkiä ja alkoi sitten latoa juomalaseja kärryihin. He olivat yhteiselonsa aikana hajottaneet tavalla tai toisella niin monta lasia, että ilman varaston täydennystä he joutuisivat pian juomaan mittakannuista tai ryystämään vettä suoraan hanasta. Aomine palasi hetken päästä mukanaan muutama musta kulho mutta myös paketti punaisia kynttilöitä.
”No mistäs hevonvitusta sä noi repäisit?” Kagami kysyi ällistyneenä, kun Aomine laittoi kynttilät kärryyn.
”Voit polttaa tyynyliinas niiden avulla”, tämä vastasi. Eihän sitä tietenkään ollut pokkaa kertoa toiselle, että hän oli napannut kynttilät mukaansa vain, koska niistä tuli hänelle mieleen Kagamin punaiset hiukset ja tulinen sielu, ja että voisi olla mukava joskus viettää rauhallinen mutta intohimoinen ilta kahden kesken kynttilänvalossa. Noloksi pehmoksihan Kagami häntä vain alkaisi haukkumaan, jos hän vihjaisikaan mitään sen suuntaista, joten vaihtoehtoisen vastauksen oli kelvattava.
”Poltan sen sysiruman mattosi”, Kagami mutisi, mutta ei alkanut huomautella asiasta enempää. Eipä kai yksi kynttiläpaketti heidän jo muutenkin puoliksi turhissa ostoksissaan mitään haittaisi. Ehkä sen voisi joskus lahjoittaa jollekulle puolitutulle, kun se olisi ensin virunut pari vuotta kaapinperukoilla tyhjän panttina.
”Joko me aletaan olla valmiita?” Aomine kysyi hetken kuluttua. ”Tai toki pitää hakea se vitriini ja maksaa nää roinat, mutta muuten.”
”Ollaan vaikka ei oltaiskaan”, Kagami ehdotti. Hän huomasi kauempana käytävän päässä Ikean ravintolan reunimmaiset pöydät, ja niiden näkeminen sai hänet tiedostamaan, miten helvetin nälkäinen hän olikaan. Ikeassa käyminenhän kävi työstä. Onneksi hänen ei tarvinnut houkutella Aominea mukaansa syömään.
He jättivät kärryt niille osoitettuun parkkiin ravintolan viereen ja siirtyivät sitten jonottamaan itselleen lihapulla- ja perunamuusiannoksia. Moinen periruotsalainen ruoka ei kuulunut kummankaan tyypilliseen ruokavalioon, mutta mitäpä muutakaan sitä syömään, kun kerta Ikeassa oltiin. Edellä olevien asiakkaiden tilauksia silmäillessään he totesivat annosten olevan niin pieniä, että omalla vuorollaan pyysivät kumpikin itselleen kaksinkertaiset määrät ruokaa.
”Ei lainkaan hullumpaa”, Aomine tuumasi ahdatessaan suuhunsa lihapullia, ruskeaa kastiketta ja perunamuusia, kun he viimein olivat päässeet pöydän ääreen.
”Ei niin”, Kagami myönsi. Hänen haarukkansa kulki suun ja lautasen väliä nopeasti kuin valo, mutta Aominelta ei siltikään jäänyt huomaamatta, miten se eksyi välillä hänenkin annoksen sekaan.
”Näpit irti mun lihapullista!” Aomine komensi ja huitaisi haarukallaan Kagamin oman sivuun. Kostoksi hän nappasi tämän lautaselta yhden pyörykän itselleen.
”Hei! Se on mun!”
”Sä veit multa kaksi!”
Tuplakokoisetkaan annokset eivät riittäneet Kagamin ja Aominen pohjattomille vatsoille, joten he kävivät ostamassa itselleen vielä toiset samanlaiset. He söivät ne kaikessa hiljaisuudessa mutta kyräilivät samalla toisiaan valmiina puolustamaan lihapulliaan, mikäli toinen aikoisi hyökätä.
Lopulta lautaset oli kaavittu tyhjiksi kahteen kertaan. Aomine laski haarukan kädestään ja nojasi taaksepäin.
”Se oli hyvää”, hän totesi ja vilkaisi Kagamia kuin odottaen, mitä tämä seuraavaksi sanoisi. Kunhan ei vain heti kiirehtisi lähtemään vitriiniä hakemaan ja siitä suoraan kassoille.
”Niin oli. Oikeastaan jaksaisin vielä kolmannenkin annokseen.”
”Sen kun haet jos mieli tekee”, Aomine huokaisi. Häntä ei todellakaan haittaisi, mikäli Kagami haluaisi vielä syödä. Mitä vain, että hänellä olisi mahdollisuus istua paikallaan ainakin seuraavat viisitoista minuuttia.
”Äääh, en mä”, Kagami sanoi nousten kuitenkin seisomaan. ”Mutta kahvin ajattelin ostaa. Haluutko sä?”
”Tuo vain.”
Kagamin lähdettyä Aomine nojasi tuolinsa selkänojaan entistä enemmän ja sulki silmänsä. Voi kun hän pääsisi nyt asettumaan pitkälleen… Eihän häntä toki mikään periaatteessa estänyt, mutta kukapa sitä olisi mennyt makaamaan keskelle ravintolan lattiaa? Niin huomionhakuinen hän ei ollut.
”Mitä sä nyt nukkumaan aloit?” Aomine kuuli hetken kuluttua vierestään. ”Herätys, idiootti.”
Aomine avasi silmänsä ja katseli hiljaa Kagamia, joka laski heidän väliinsä pöydälle tarjottimen, jolla oli kaksi mukia kahvia ja yksi korvapuusti lautasella.
”Et sitten viitsinyt kahta ostaa”, Aomine tokaisi sitten osoittaen korvapuustia peukalollaan.
”Ei siellä ollut enää kuin yksi, enkä jaksanut jäädä odottamaan että toisivat lisää”, Kagami murahti. ”Sinä saat sen”, hän lisäsi sitten perään katse omassa kahvimukissaan.
Aomine kaappasi pullan käteensä, taittoi sen kahtia ja työnsi suuremman puoliskon lautasella lähemmäs Kagamia. Tämän katse keskittyi edelleen kahviin, mutta Aominelta ei jäänyt huomaamatta tämän suupielille kohonnut pieni hymy. Sellaisen hän oli toivonutkin näkevänsä.
”Laitan Hyuugalle viestin että voi tulla ajamaan tännepäin”, Kagami sanoi siirtäen huomionsa kahvistaan puhelimeensa. Hyuuga oli luvannut tulla hakemaan heidät pakettiautolla, johon heidän ostoksensa varmasti mahtuisivat – paitsi tietenkin siinä tapauksessa, että he innostuisivat ostamaan kaupan tyhjäksi, mutta siihen lohkaisuun Kagami oli tyytynyt toteamaan vain, etteivät he olleet mitään sisustusintoisia naikkosia.
”Okei. Saat muuten auttaa mua sitten kokoamaan sen vitriinin”, Aomine sanoi maistettuaan kahviaan ja todettuaan sen olevan vielä liian kuumaa juotavaksi.
”En helvetissä”, Kagami ilmoitti välittömästi suu täynnä pullaa. ”Saat viritellä idolipimualttarisi ihan keskenäsi.”
”Asennankin siihen sitten samalla vilkkuvalot ja laitan sen huudattamaan kellon ympäri uusimpia sinkkujulkaisuja.”
”Saat sähköiskun vain yrittäessäkin”, Kagami ennusti. ”Mutta joo,
totta kai mä autan, yksin sä onnistuisit kuitenkin vain hajottamaan lasilevyt ja ruuvaamaan sormesi kiinni hyllyväleihin.”
Pullanpuolikkaiden ja kahvien jälkeen he palauttivat astiansa ja lähtivät hakemaan kärryjään. Kukaan ei heidän harmikseen ollut pihistänyt muovikasvia tai tyynyliinoja heidän ruokailunsa aikana, vaan ne odottivat yhä kärryjen pohjalla muiden ostosten seassa. Kagami otti itselleen jälleen roolin kärryjen työntäjänä ja lähti puskemaan niitä varastoaluetta kohti pitäen samalla tarkasti huolen, että aina sopivin väliajoin pukkasi niillä edellä kulkevaa Aominea takamukseen. Tämä ei ollut huomaavinaankaan.
**
”Mitä helvettiä te oikeen ootte menneet ostamaan!?”
Hyuugan ilmeestä ei pystynyt sanomaan, mitä tunnetilaa tämä parhaillaan koki, eivätkä Kagami tai Aomine yrittäneetkään ryhtyä arvuuttelemaan.
”Hei, älä tuomitse”, Aomine pyysi ja kaivoi tekokasvinsa esiin kärryistä muiden tavaroiden välistä.
”Kyllähän tuomitsen”, Hyuuga ilmoitti välittömästi ja tuijotti Aominea kuin tämä olisi nostanut syliinsä elävän porsaan. ”Ja olen iloinen että olen täällä vain kyyditsijänä, koska mikä vittu
tuo on?”
”Se on Aomine”, Kagami ilmoitti avatessaan pakettiauton takaovet. ”Ja siitä en maksanut jeniäkään, älä huoli. Muovipaska kyllä maksoi, mutta se menee Aominen rahoista.”
”Hei, älä nimittele Emikoa noin!”
”Emikoa? Nytkö sä jo vittu nimesit sen?”
Aomine ei saanut vastattua, sillä Hyuuga ehti ensin.
”Ja nyt jätkät naamat umpeen, saatte roudata rojunne itse autoon. Lupasin tulla hakemaan teidät mutta enempää en teitä auta.”
Lyhyt urakka sai kaikki hiljentymään hetkeksi, ja lopulta tavarat ja matkalaiset oli saatu autoon. Astiakassin Kagami otti varmuuden vuoksi syliinsä, ja Aomine oli päättänyt ihan vain tätä ärsyttääkseen kanniskella hetken mielijohteesta nimeämäänsä muovikasvia aina kotiin saakka.
”Toivottavasti löysitte sen, mitä tulitte hakemaan”, Hyuuga sanoi, kun he kaikki istuivat autossa ja olivat juuri jättäneet Ikean taakseen. Hänhän ei olisi heille kuljetusajona toistamiseen kuin ehkä aikaisintaan ensi vuonna.
”Joo”, Kagami sanoi haukotellen. ”Ja vähän muutakin.”
”Älä siinä panettele Emikoa noin”, Aomine murahti Kagamin hyvin painokkaalle äänensävylle. ”Itse ostit ne järkyttävät koristetyynyt.”
”Ja sinä kynttilöitä!”
”Ne ei ehkä ole ihan turhia”, Aomine mumisi hiljaa.
”Mitä?”
”Ei mitään.” Kun Kagami ei vaatinut jatkoselityksiä, hän uskalsi painaa päänsä tämän olkaa vasten.
”Ai niin, sähän sanoit, että voin niiden avulla polttaa ne tyynyliinat.”
”Nimenomaan.”
”Kiva että teillä on sitten jo suunniteltuna tekemistä lähipäiville”, Hyuuga tuumasi, ja hänen äänensävystään pystyi päättelemään erinomaisesti, että hän ei olisi osallistumassa niihin aktiviteetteihin edes maksusta.
”Niin, se vitriini”, Kagami mutisi ja nojasi päällään Aominen päähän.
”Älä edes muistuta”, tämä pyysi silmät jo ummessa.
Hyuugaa ei haitannut lainkaan, että kaksikko torkkui automatkan aikana, pysyipähän ainakin tunnelma rauhallisena, ja siinä toisiinsa puolinukuksissa nojaten Aomine ja Kagami näyttivät melkeinpä herttaisilta. Kunhan vain havahtuisivat hereille viimeistään siinä vaiheessa, kun hän saisi parkkeerattua auton näiden kotitalon edustalle.
Muussa tapauksessa hän kiikuttaisi kaksikon rojuineen takaisin Ikean parkkipaikalle ja antaisi näiden kävellä kotiin.