Lewis: Joskus täytyy mennä kauas (Robbie/James, pehmoinen PTP, S)

[Beelsebutt]

Robbie puuskahti ääneen ja istahti keskelle sohvaa. James laskostui hänen viereensä tarjoten olutlasillisen. Ja sen lisäksi Silmäyksen Isolla Ässällä.


Nimi: Joskus täytyy mennä kauas
Kirjoittaja: Beelsebutt
Oikolukija: PIRAATTI
Fandom: Lewis (Morsen "jatko")
Päähenkilöt: Robbie Lewis/James Hathaway
Lajityyppi: pehmoinen PTP
Sanamäärä: < 1000
Haasteet: LW19
Ikäraja: S (sallittu kaikille)


Jeeepp. Koska jälleen kerran pyöritän itse lyriikkapyörää, tiedän että lyriikkani tulivat Sisiljalta. Tämän vuoksi uskaltauduin näin harvinaisemman fandomin pariin.

Lainaus tekstissä on pyörähtäneistä lyriikoista biisistä "Two Men in Love" jonka esittää "The Irrepressibles". Kuuntele täällä (linkki vie Youtubeen).

Kiitos, uh, haastavista sanoituksista Sisille <3 ja silmäilystä Piraatille <3

Hox! En omista Lewisia (enkä Hathawaytakaan, he). Kaikki kiitos ja kunnia herroille Colin Dexter, Chris Burt sekä Stephen Churchett (ja whatnot muut luojat).




Joskus täytyy mennä kauas

If I asked you now
Will you be my prince
Will you lay down your armour
And be with me forever

~.~

"Robbie?" James huudahti avattuaan vihdoin oven, kun Robbie oli kolkuttanut jo ainakin kaksi minuuttia.

"Tervepä terve, miekkonen. Pääsisikös sisälle?" Robbie heitti kevyesti, vaikka hänen rintansa tuntui pakahtuvan. Eikä vähiten sen takia, että takana oli 24 tunnin lentomatka jo toiseen kertaan parin viikon sisällä.

"Totta kai, sir", James sanoi oitis ja astui syrjään kuin paraskin portsari.

"Anna nyt, hyvä mies, niitten sirrittelyjen jo olla", Robbie protestoi vanhasta tottumuksesta työntyessään Jamesin ja ovenkarmin välistä sisään. Jostain syystä hän oli niin tietoinen Jamesin vartalosta, että onnistui olemaan koskematta tähän lainkaan. Varsin tietoinen näytti olevan Jameskin kulmakarvoista päätellen.

"Tuota, tottahan toki, Robbie", James takelteli. "Missä Laura?"

"Jäi sukuloimaan Uuteen Seelantiin, kuinkas muuten", Robbie kuittasi lyhyesti ja irvisti päälle.

Koko paluumatka oli ollut Lauran idea, no ei nyt sentään aivan, mutta ainakin Laura oli antanut sille siunauksensa. Siitä huolimatta Robbiesta tuntui kuin pahaisesta aviorikkojasta hänen palattuaan takaisin Oxfordiin näin pian. Vaikka eiväthän he Lauran kanssa koskaan olleet purjehtineet auvoisaan aviosatamaan.

Robbie yritti tyynnytellä omaatuntoaan. Olihan hän kuitenkin tavannut Lauran siskontyttären ja tämän tyttären, pidellyt vauvaa sylissään ja leperrellyt sille samalla, kun Laura katsoi hänen touhujaan huvittuneena viinilasin takaa. Ja olihan hän grillannut Jackin kanssa pihalla ja sietänyt kuumaa aurinkoa siinä missä paikallisetkin, joskin heidän hipiänsä vaikutti olevan ruskeampi kuin perienglantilaisilla etsivillä.

Mutta sitten.

Niin.

Robbie puuskahti ääneen ja istahti keskelle sohvaa. James laskostui hänen viereensä tarjoten olutlasillisen. Ja sen lisäksi Silmäyksen Isolla Ässällä.

"Älä yhtään mulkoile", Robbie aloitti. "Laura käytännössä käski minun palata takaisin. En lähtenyt karkuun eikä hän taatusti jäänyt kuin nalli kalliolle."

James vain tuijotti. Robbie otti kaikessa rauhassa pitkän kulauksen oluestaan, ennen kuin nojautui taakse käsivarsi painautuen Jamesin paljasta kyynärpäätä vasten.

"No, kaikki lähti liikkeelle siitä, kun eräänä iltana sänkyyn sujahtaessaan Laura sattui mainitsemaan, kuinka hän oli yllättynyt, kun muutin mieleni lähdön suhteen. Kerroin sitten, että sinä puhuit järkeä päähäni ja että asia oli sillä selvä", Robbie aloitti pitkän kertomuksensa, jota oli harjoitellut koko paluulennon ajan.

"Minä?" James äännähti yllättyneenä. Hän oli vihdoin siemaissut omasta oluestaan, mutta laskenut sen takaisin kahvipöydälle aivan kuin olisi epävarma siitä, että pystyisi pitelemään sitä sormissaan.

"No sinä sinä, etkö muka muista?" Robbie naurahti. "Olin sen räjähdyksen jälkeen jotenkin täysin varma, että meikäläisen paikka on täällä Oxfordissa ja Oxfordin poliisin palveluksessa. Sitähän on tapana sanoa, että kuolemanvaarassa menneisyys vilahtaa silmissä. No, minulla se meni paremminkin niin, että se oli tulevaisuus joka vilahti, ja siinä olin edelleen tiiviisti työn touhussa etsivänä, tai no, konsultoimassa kuten sitä tätä nykyä kutsutaan."

James nyökytteli katse melkoisen tiiviisti Robbien silmissä, mutta aina välillä se tipahti Robbien huuliin. Se oli kuitenkin yksi tämän tavanomaisista vinkeistä, ihan kuin violetit sukat ja Shakespearen siteeraaminen. Uutta sen sijaan oli se, että James oli jättänyt partansa ajamatta, sänki erottui selkeästi olohuoneen hieman hämärässäkin valaistuksessa. Robbien sormet nytkähtivät.

"Työ on sinulle tärkeää", James lopulta sanoi, kun Robbie oli vaiti tarpeeksi kauan.

"Totta", Robbie nyökkäsi. Hänkin laski tuoppinsa pöydälle ja risti sormensa syliinsä. "Mutta ei kaikkein tärkeintä. Katsos, kun sitten sinä paukutit järkeä päähäni ja vielä pomokin antoi ymmärtää, että työ odottaa paluutani, jos niin vain haluan."

"Joe mainitsi minullekin siitä", James nyökkäsi.

"Vaan niin vain mieleni halajasi takaisin Oxfordiin heti perille päästyäni", Robbie tunnusti. "Ja kun Laura huomautti, että miten helposti pyörsin puheeni ja muutin mieleni ihan vain siksi, että teikäläinen antoi minun kuulla kunniani–"

"Johtunee äärimmäisestä viisaudestani", James heitti lakonisesti.

Robbie lopetti hetkeksi puhumasta. Hän ei pyöräyttänyt silmiään, iski vain katseensa Jamesiin ja löysi taas sen, minkä oli nuijinut tiedostamattaan nurin. Sen pakahduttavan tunteen, joka sai hengittämään nopeammin ja hymyilemään, ja usein vielä enemmänkin. Nyt hän osasi nähdä sen myös Jamesissa, vaikka olikin ollut sokea niin monen vuoden ajan.

"–niin aloin miettiä, että mikä se nyt olikaan se syy, jonka takia menin paniikkiin ja kieltäydyin lähtemästä."

James tarttui jälleen kolpakkoonsa kuin suojakilpeen. Hän hörppäsi, laski tuopin polvelleen, sitten hörppäsi uudelleen.

Robbie odotti.

"Ei se ollutkaan työ", Robbie tunnusti, kun James vihdoin laski tuopin takaisin pöydälle.

"Oxfordin leuto ilmasto? Tai kenties ne kilkattavat kellot?" Jamesin ääni oli huvittunut, mutta Robbie tiesi, mitä tämän kiristyneet silmäkulmat tarkoittivat.

"Kyllä se olit sinä, James", Robbie sanoi vihdoin ja tarttui Jamesin käteen. Tämän pitkät sormet olivat kylmät, joten Robbie veti ne omien lämpimien käsiensä väliin hautumaan.

"Sydämeni laulaa enkelkuoron tavoin", James naurahti, selvästi valmiina painamaan villaisella koko jutun, kuittaamaan huumorilla kaiken.

"James, minä r–" Robbie yritti, mutta ei saanut sanaa loppuun asti. James kyllä ymmärsi alkupärinöistäkin, sillä hän muuttui suolapatsaaksi. Sentään silmäkulmain kireys oli hävinnyt.

Robbie odotti hetken, mutta kun James ei vaikuttanut saavan mitään suustaan, hädin tuskin hengitti, poikaparka, niin Robbie jatkoi. Ei ollut enää kiire mihinkään.

"Ja se oli Laura, joka sen tajusi. Meikäläinen vain kiukutteli ja valvoi yöt ja päivät, ei puhettakaan, että olisin osannut asettua ja lomailla. Eikä se ollut pelkkää aikaeroväsymystä, kuules. Laura ihan tosissaan sanoi, että oli yllättynyt siitä, että valitsin hänet. Ja kun kysyin, että no kenet muutkaan olisin valinnut, niin hän vain toljotti hetken ja sitten sanoi että sinut. Ja minä siihen nauramaan, että mitä höpötystä tuo nyt on. Mutta sitten, kun vielä yhden yön pyörin valveilla, niin tajusin että niinhän se oli. Ei se ollutkaan koti-ikävää eikä työn menetyksen pelkoa, se oli semmoista... jamesinkaipuuta", Robbie vaikeni vihdoin.

Jossain vaiheessa Robbien pitkän monologin aikana Jamesin toinenkin käsi oli eksynyt hänen sormiensa lomaan. Ja kun Robbie uskalsi kohottaa katseensa, Jamesin kasvoilta paistoi niin suunnaton nälkä, että se oli pysäyttää hänen hengityksensä.

"James, minä–" Robbie sanoi ja nosti kätensä Jamesin sänkiselle poskelle. "Taisin vihdoin päästä perille."

James tarttui Robbien käteen ja vei sen huulilleen. Hänen kätensä tärisi. Sitten hän nojasi otsansa Robbien otsaan.

"Robbie, voisitko... voisitko sanoa sen ääneen?"

Jamesin ääni oli arka kuin linnunpoikasella. Robbie vei kätensä hänen niskaansa ja hymyili.

"No hyvä on... taidan rakastaa sinua, James", Robbie sanoi ja vaikka kerta ei ollut hänen ensimmäisensä, hän tunsi poskiensa kuumenevan. "Pahuksen nulikka, pitääkö se rautalangasta vääntää."

James sulki silmänsä, ja hänen huuliltaan purkautui huokaus, kuin vuosikausia pidäteltynä. Ja sitten hän suuteli Robbieta, eikä sanoja enää tarvittu.






The Irrepressibles - Two Men in Love

If I asked you now
Will you be my prince
Will you lay down your armour
And be with me forever

When you open me
All the power in me moves
How you want to see
All the depths of me real
When you open me
All the power in me moves
I feel real

How I love you
Love you
How I love you
Love you

When I look into your eyes
There's a danger inside
When I see the edge
I can never hide
See me running, running, running, running, running
Running, running, running, running, running
Running, running, running, running, running
To you, from you, to you

There's a strange love inside
It's getting louder and louder and louder and louder and louder
There's a danger I can't hide
Who I am, it's who I am, it's who I am, it's who I am

I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love

Ooh
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love

Gonna build you up, gonna help you believe sonny

Gonna build you up, gonna help you believe honey

There's a strange love inside
It's getting louder and louder and louder and louder and louder and louder
There's a danger I can't hide
It's who I am, it's who I am, it's who I am, it's who I am

I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love, I'm in love
I'm in love

[Sisilja]

Nauran onnessani vielä tänäänkin tälle tyylilajille, pehmoinen perkeleentunnepaska! Ai että, mikä ilmaus! Niin onnistunut! Hekottelin myös tuolle, että fandommerkinnässä on maininta Morsen jatkosta, koska se toi elävästi mun mieleen, kuinka nurinkurisesti oon tähän fandomiin tutustunut. Tai no, itse asiassa ihan kronologisesti!! Nuoret morset ennen wanhaa ja sitten vasta Lewis! En olekaan yhtään nurinkurinen vaan itse asiassa perin järjestelmällinen! Ja aih voih, niin liikuttunut nyt, koska tämä fikki muistutti kyllä ihan totaalisen terävästi, kuinka rakkaita nämäkin tyypit ovat olleet! Ja ovat edelleen! Jotenkin suomeksi luettuna nämä menevät vielä vahvemmin ihon alle, se on se kun saa lukea rakkaudesta omalla äidinkielellä, joten kiitos kiitos siitä!

Siihen ihon alle menemiseen kummasti auttaa tää veikeä tapa, jolla sun Robbie puhuu suomea! Tätä jaksaisi lukea (ja kuulla päässään!) ihan loputtomiin. <3 Nytkin vääntelen höpösti suutani kun luin taas ihan vaan tuon hänen ekan replansa. Voi Robbie, mulla on ollut ikävä sua! Ja heti perään sitten jo höröttelinkin Robbien replalle numero kaksi, koska voi herranjestas, sirrittely on niin siisti ja lupsakka sana! :'D

Jostain syystä hän oli niin tietoinen Jamesin vartalosta, että onnistui olemaan koskematta tähän lainkaan. Varsin tietoinen näytti olevan Jameskin kulmakarvoista päätellen.

Hehee ja oijoih! Tässä fikissä on huikealla tavalla yhdistetty tällainen hyväntuulisen humoristinen kerronta ja sit siellä alla hirmuisena voimana jylläävä kaiho. OIH! Mun mielestä siinä kaihossa on muuten erittäin hyvin tavoitettu fiilis, joka mulle tästä Two Men in Love -biisistä tulee! <3

Vaikka eiväthän he Lauran kanssa koskaan olleet purjehtineet auvoisaan aviosatamaan.

Voi olla että kadotan tästä kommentista sellaisen jämäkän rungon, kun innostun lainailemaan, mutta tämä oli ihan pakko lainata, koska mä heti ekana ajattelin, että he ovat varmaankin sitten rysähtäneet ei-yhtään-aivoisaan erokarikkoon. Eikä harmita yhtään. :'DDD

James laskostui hänen viereensä tarjoten olutlasillisen. Ja sen lisäksi Silmäyksen Isolla Ässällä.

Sun ilmaukset on aivan ihania! Ihanaa, miten James laskostuu! Keveänä kuin lakana! Tai tyhjänä kuin onneton ilmapallo! Voi James! Ja VOIHAN Silmäys Isolla Ässällä! Aah, miten intensiivistä viereen laskostumista! <3 Samaa sarjaa oli hieman myöhempänä, kun Robbie kertoo Lauran sujahtaneen sänkyyn! Upean elävää kieltä!

James nyökytteli katse melkoisen tiiviisti Robbien silmissä, mutta aina välillä se tipahti Robbien huuliin. Se oli kuitenkin yksi tämän tavanomaisista vinkeistä, ihan kuin violetit sukat ja Shakespearen siteeraaminen. Uutta sen sijaan oli se, että James oli jättänyt partansa ajamatta, sänki erottui selkeästi olohuoneen hieman hämärässäkin valaistuksessa. Robbien sormet nytkähtivät.

Melkoisesti melkoisen ihania vinkkejä! Ja uhuhuhuu, hämärässä valossa erottuva parransänki, ihanan varovaisen (epätoivoisen!) eroottista! <3

"Sydämeni laulaa enkelkuoron tavoin", James naurahti, selvästi valmiina painamaan villaisella koko jutun, kuittaamaan huumorilla kaiken.

VOI EI JAMES! :'D Ymmärrän kyllä paniikinomaisen tarpeen heittää huulta, mutta voi ei, voi ei, ei nyt just, ei rakkaudentunnustusten kohdalla! Ah, tykkäsin toisaalta, että James puhui silti sydämestä ja enkelikuoroista, olikohan vitsi itse asiassa vitsi lainkaan!

James kyllä ymmärsi alkupärinöistäkin, sillä hän muuttui suolapatsaaksi. Sentään silmäkulmain kireys oli hävinnyt.

Lyhyet fikit on kyllä hyviä, kun voi quotata ihan KAIKEN! Mutta kun! Alkupärinät, rakkauden alkupärinät, miten keksit näitä! Aivan ihana! Samoin kuin suolapatsas!James, jonka silmäkulmat on kuitenkin onneksi kireydestä vapaat!

Ja kun Robbie uskalsi kohottaa katseensa, Jamesin kasvoilta paistoi niin suunnaton nälkä, että se oli pysäyttää hänen hengityksensä.

"James, minä–" Robbie sanoi ja nosti kätensä Jamesin sänkiselle poskelle. "Taisin vihdoin päästä perille."

AAAAAHHH! Voin kuvitella elävästi tuon nälän, ja siis aivan ihanaa, että se on nimenomaan nälkää! Niin voimakasta, painokasta ja väistämätöntä! Ja sulan ihan väistämättä myös tuolle Robbien toteamukselle perille pääsystä, niin, niin pääsitkin! Voi rakkaat!

James tarttui Robbien käteen ja vei sen huulilleen. Hänen kätensä tärisi. Sitten hän nojasi otsansa Robbien otsaan.

"Robbie, voisitko... voisitko sanoa sen ääneen?"

Jamesin ääni oli arka kuin linnunpoikasella. Robbie vei kätensä hänen niskaansa ja hymyili.

Näiden kahden eleet ja kosketukset ovat niin kauniita ja helliä että alan ihan just vetistellä. Rakastan tällaista käden suutelemista ja otsien painamista yhteen, ja voih, sitten James vielä uskaltautuu pyytämään vahvistusta ääneen! Arasti kuin linnunpoikanen. Voi James, voi James! <3<3<3

Ja hihi, arvostin kyllä sitä, että Robbie saa suustaan viimein sen suuren r-sanan, mutta keventää menoa heti "nulikalla". Apua, nulikka! <3 Mitä sille lempeän hempeälle miekkoselle tapahtui? Voih, ihanaa ettei sanoja lopulta tarvita. Ihan täydellistä.

Tää oli valtavan hellä ja kaunis teksti! Mielettömän ihana! Ja toimi erittäin hyvin yhteen biisin kanssa! Aivan täydellinen paketti, tykkäsin tästä hirmuisesti! Kiitos kiitos kun kirjoitit tämän ja julkaisit! <3

[Beelsebutt]

Näin uuden lyriikkapyöräkierroksen kynnyksellä päätän tämänpäiväisen uskaliaan kommakommentointini tähän, hehee.

Sisilja, pehmoinen perkeleentunnepaska kuulostaa ihanan nostalgiselta hahaa! Oi voi, muistan vielä tunteen, kun tätä ficciä kirjoitin ja koitin päättää, että miten Robbie puhuu suomeksi ääk! Hienoa upeaa jos se menee ihon alle, koska sitten se kai on ihan onnistunut valinta ollut <3 sirrittelyn kääntämättä jättäminen oli oikeesti pakko, koska ei sellaista suomeksi vaan tehdä. Tai en mä ainakaan tiedä miten sellainen tehtäisiin D:

Tuosta laskostumisesta tykkään itsekin edelleen tosi paljon <3 Jamesin vitsit tuntuu minusta aina sellaisilta huumorilla väritetyiltä (puoli)totuuksilta, jotka on paljon helpompi tulkita vitseinä. Mutta kun vähän kepillä kaivelee, niin jopas sieltä löytyy kaikenlaista tulkittavaa, hehe, ainakin omassa pääkaanonissani ja varmaan aika monessa lukemassani ficissäkin x)

Rakkauden alkupärinät kyllä naurattaa nytten x)) ja nulikka on pakollinen, koska eihän sitä nyt liian syvälle saata mennä, aikuiset miehet ja kaikkea! (kyllä se oli 2-mielinen ilmaus, arvastit oikein!)

Kiitos itsellesi, että olemassaolollasi ylläpidät rakkauttani tähän fandomiin ja näihin kahteen, koska kenenpä muunkaan kanssa näistä saisin vaahdota

Ja kiitos kommentista <3