Aleksi & Joonas (K-11, teinislashia)

[Smarou]

Oi mitä kivaa Säilästä taas löytyikään !

Melkein jo jätin tämän lukematta kun luulin jo lukeneeni tämän. Tuntuu että Aleksi on tosi käytetty nimi juuri nyt, se varmaan hämäsi. No mutta, luin kuitenkin ja onneksi luinkin. Tämä on tosi jotenkin... ilahduttavaa luettavaa. Sellainen kepeä ja kupliva, ei liian raskas, muttei kuitenkaan liian pinnallinen. Ihana lukea kunnollista teinislashia vaihteeksi. Siis juuri tuo ettei se oli liian raskasta ja syvällistä ja suuria tunteita, tai pinnallista missä kaikki käy liian helposti ja nopeasti. Ja luojan kiitos, tästä saa otteen !

Hahmoista tykkään tosi paljon. Ihanaa, ne virnistelevät. ^^ Näissä on sellaista särmää ja kipinää koko ajan. Poikien vittuiluita on hauska lukea. En tiedä, joku voisi sanoa etteivät pojat osaa vakavoitua, mutta minua se ei häiritse. Joonaksesta ehkä pidän eniten. On mukavaa että tämä on fiksu. Sellainen pieni pilke silmäkulmassa, mutta osaa rauhoittua ja olla ja ajatella. Vaikka Aleksistakin pidän, mutta kaksi Aleksia tässä olisi katastrofi. :'D

Gerbiili hämäsi alussa, kun ei oikein tiennyt että ystävä vai vihollinen, mutta selvisihän se. Lempinimeä olisi ehkä voinut perustella jotenkin, nyt kun se tuli tuollalailla tyhjästä niin itse en meinannut osata suhtautua siihen.

Jossain kohtaa kiinnitin huomiota että kerrot aika paljon hahmojen nimiä, vaikkei näillä olekaan mitään tekemistä. En oikein osaa ajatella onko se hyvä vai huono juttu. Jos itse sen koet tärkeäksi ja oikeaksi niin mikäs minä olen siihen sanomaan, mutta jäin tosissani miettimään sitä. Aleksi, Joonas, Gerbiili ja Timo, muita minun ei mielestäni tarvitse muistaa. Ellei tässä ole jokin koukku että hahmot palaavat tarkeässä osassa. Timokin on vähän... Kasvoton sivuhahmo joka nyt tulee mainituksi.

Tämä kommentin kirjoittaminen venyy ja venyy koko ajan kun alan liikaa funtsimaan. Mutta ajattelin nyt vielä ilahduttaa(?) kirjoittajaa kiittämällä "Näkymättömistä asioista". Tai siis kun yleensä mieleen tarttuu vain juoni, juonen käänteet, hahmot ja kirjoitus virheet. Jos virheitä ei ole niin fyysiseen kirjoitukseen ei ehkä kiinnitä huomiota, mutta se painuu alitajuntaan ja jättää "täyden" olon.
   Tällä epäselvällä alustuksella tarkoitan siis kiittää fyysistä kirjoitusta. Olit ihan yllättävän paljon kuvaillut asioita ja paikkoja. Et sentään liikaa, mutta yllättävän paljon.
   Olit myös saanut hyvin toteutettua ajatukset. Itse olen vähän heikompi siinä, ja teksti menee raskaaksi kun ajan jonkun ajatuksia kuvaamaan, mutta tässä se oli samalla tasolla kuin teksti eikä häirinnyt mitenkään että mentiin pään sisällä ja ulkona. (Puheissani ei varmaan ole enää mitään järkeä?)

Minun mielestäni.

Mutta siis todella mukavaa luettavaa. Yritin miettiä miten kuvaisin tätä, tuli mieleeni "Kypsää teinislashia", tiedä sitten onko, mutta ainakin pidän tästä oikein oikein kovasti.. ^^

Minäkin jään innosta täristen odottamaan jatkoa.

Kiitos

[Look at Me]

Jaajaa..taidanpa nyt olla koukutettu..pahasti 8DD

Tää on niin sweet <3
Mä en muistanutkaan, miten kivoja teinislashit voi olla..kaikkine kliseineen <3

hmh..ajatus ei oikeen kulje. . .
Oli mukava lukea nää ensimmäiset 3 osaa putkeen...
sä kirjoitat hyvin.. (;

Tällaiset stoorit on aina jotenkin suloisimmillaan mun mielestä tässä kohtaa..kun kaikki on niin vaiheessa ja epävarmaa )

Okej..nyt menee jo mun kommentti vähän sekavaksi..syytetään kellonaikaa 8DD

Ja vielä sen verran, että jostain syystä mun mielikuvat näistä jäpiköistä on, että Allu ois sellanen hanoi glämmäri ja Jonttu puolestaan emopoika..

Jau..siirryn kulman taakse vaanimaan jatkoa!

[Kit]

Aww, aww ja vielä muutamantuhatta kertaa aww.

Smarou vei jalat suustani tuolla kommenttinsa ensimmäisellä kappaleella. :3 Tämä on juuri sellainen ihana luettava, ei liian raskas muttei missään nimessä mitenkään pinnallinenkaan. Sellainen, jonka lukeminen on sujuvaa eikä teetä missään vaiheessa minkäänlaisia ymmärrysvaikeuksien poikasiakaan (ei edes vaikka lukijana on tällainen sherloc). Kauhistus olisi tullut jos olisit laittanut kaksikon syljenvaihtoon selvinpäin jo toisessa luvussa - tämä otus kannattaa hidasta etemistä, ainakin niin kauan kun se ei mene pitkittämiseen. Kolmosluvun lopussa Aleksi säikähtää mielikuviaan Joonaksesta siihen tyyliin, ettei olisi nyt laisinkaan sopinut kuvaan jos tuosta vaan pystyisi saman sukupuolen edustajaa suutelemaan, oli kyseessä sitten koulun komein poika tai ei. 8D

Jos ja kun pitää nimetä jokin häiritsemään jäänyt asia ei miun tarvitse kauaa näitä harmaita, harvoin käyttöön joutuvia aivosolujani vaivata. Hahmoja ei nääs ole juurikaan kuvailtu, ja itse ainakin odotan hiukan informaatiota Aleksin ja Joonaksen kotioloista, perheestä, harrastuksista, muista vapaa-ajan aktiviteeteistä ja ulkonäöstä. Etenkin tuo viimeinen on minulle ehkä turhankin paljon merkitsevä seikka - se, etten tiedä, mihin teinistereotypiaan nämä tyypit voisi luokitella häiritsee. Hiukset, vaatteet, ylimääräiset härpäkkeet... eiväthän ne missään nimessä ole lähimaillakaan tarinan tärkeintä antia, mutta pitäisin kyllä lukemastani enemmän jos niihin jossain välissä edes viitattaisiin. (Kit paljastui pissikseksi. |''D)

Ei kai siinä muuta sitten - eikun, paitsi että, ajatus siitä, että Aleksia ja Joonaa on jossain vielä (vain, snif) seitsemän lukua lisää saa harkitsemaan kirjoittajan kotiin vessan ikkunan kautta tunkeutumista. Että odotas vain, kun yö koittaa ja pimeys laskeutuu... Ei vaan ei siun tosissaan tarvitsisi paria viikkoa lukujen välillä odotella. Saat nämä Aleksiin ja Joonaan addiktoituneet tärisemään vieroitusoireiden kourissa, sadisti. ;33

[Sira]

Aww . Oli vaa pakko : D Vaiks yleensä nykyää käytän tota sanaa ihan liikaa ._.' Mutjoo enivei, iki-ihanaa ja niin kulutettua teinipoikarakkautta ei voita mikään! Mä sitten tykkään näistä hyvin kirjoitetuista teinipojista. : D Joonas ja Aleksi on molemmat tosi mielenkiintoisia persoonia ja noiden kahen vittuiluja on hauska lukee, hajosin moneen otteeseen ihan ääneen. : DD Mut ei tommosee kohtaa saa jättäää x_o ! Mä ihan innoissani odotin jo et olis ollu se neljäs osa muttei ollukkaa. : <<

Alappas pistää sitä kehiin jo! Jookosta älä venytä sitä lisäämistä viikolla! o.o


// onks tää oikeestaa koko aika vaa k-13 : ( ?

[Dionysos]

ÄÄäh!! Luin tämän juuri kun törmäsin
Tää on mahtava!! Tahtoo lisää!!! Vaatii ja pakottaa!

Lisää!! Jäi niin kuohkeeseen kohtaan

[Kommando]

Suuret kiitokset taas teille, you gays guys make my day! *rutistus*

Smarou: Ensiksi kiitos ja kumarrus überpitkästä kommentista. Ihanaa kuulla, että tästä löytyi noin paljonkin mitä analysoida. Awws. Minulle merkitsee tosi paljon, että teksti on lukijalle miellyttävää ja aidonoloista.
Gosh, en olekaan tullut ajatelleeksi tuota Gerbiili-nimityksen selittämistä. Se vain on sellainen lempinimi, joka on itselleni jotenkin niin luonnollinen, etten ole huomannut selittää sitä. Ei sillä mitään tarinaa ole, omien mielikuvieni mukaan se vain on jonkun väläytys. :"D
Ja totta, kerron aika paljon hahmojen nimiä. Se liittyy siihen, että kuten sanoin, aitous merkitsee minulle paljon. Mielestäni nimillä saa luotua helposti kuvan laajasta kaveripiiristä, ja se on ollut tavoitteeni. Osalla hahmoista on usein luvassa suurempaakin (sivu)roolia.
Kyllä, ilahdutit. <3

Look at Me: Tykkään siitä, että lukijoilla on omat mielikuvansa poikien ulkoisesta olemuksesta. Itse en kuitenkaan mielelläni luokittelisi Aleksia tai Joonasta mihinkään ulkonäkökategoriaan. Tyylitajua molemmilla on sen verran, että melkein voisi fruittareiksi sanoa, mutta _vain_ melkein. : D

Kit: Ah, joku toinenkin kannattaa hidasta etenemistä ^^ Kuten sanoin Look at Me'lle, annan mielelläni lukijalle aika paljon vapautta hahmojen ulkonäön kuvittelemiseen. Muunlaista tietoa tulee jatkon mukana - esimerkiksi heti tässä luvussa vieraillaan Aleksin kotona.
Ja mitä tulee teinistereotypioihin, en luokittelisi näitä poikia mihinkään lokeroon. LaM:lle jo mainitsinkin pienestä kallistumisesta fruittarityylin suuntaan.
Kommenttisi viimeisen kappaleen lukeminen oli muuten viikkoni huippukohta. : DD
Köh köh, jos olet tosi malttamaton, oikaise Valtakunnan kautta. Siellä A&J:tä on jo yhdeksän lukua. ; )

Sira: Tapahtumien puolesta K-13:ssa pysytään. Esim. tämän luvun aikana Joonaksella on kyllä jo aika villejä ajatuksia... ; )
Jos korkeammalla ikärajalla kirjoittamani teinislash kiinnostaa, tsekkaa kotisivuiltani Anatomian oppitunnit. : )

Tosiaan, kiitos murut, keep on reading <3


Luku 4 : Sadepäivä ja sen seuraamukset

Ensimmäiset vesipisarat olivat löytäneet liukumäen Joonaksen käsivarrelta, kun hän oli ollut ohittamassa ruokakauppaa. Tietenkin hän oli ajoittanut ulosmenon siihen ajankohtaan, kun taivas päätti tipauttaa itsensä sateena maahan.

Viiden minuutin kuluttua vettä tuli solkenaan, eikä Joonas olisi voinut enää märemmäksi muuttua. Kotiin oli liian pitkä matka - hän väisteli asfaltilla tanssivia lätäköitä kahden kilometrin päässä kotoa - mutta jostain oli sateensuoja hankittava. Kuka asuisi täällä lähellä, puolen kilometrin säteellä koulun kentästä?

Aleksi näytti lievästi sanottuna hämmästyneeltä, kun hän ulko-ovensa avatessaan löysi kynnykseltään läpimärän luokkatoverinsa.
"Mitä hittoo sä teet ulkona tässä säässä?" Aleksi ihmetteli väistäessään, jotta Joonas pääsi tulemaan eteiseen.
"Ei toi ilma tollanen ollu, kun mä lähin", Joonas jupisi ja seisahtui. Aleksi näytti vasta silloin tajuavan, että toinen ei tuntenut hänen kotiaan eikä välttämättä tahtonut jäädä eteiseen kuivattelemaan.
"Joo, tota, mennään mun huoneeseen", hän artikuloi ja lähti johdattamaan Joonasta läpi olohuoneen, jossa auki olevan television edessä sohvalla nökötti seitsenvuotias tyttö. Sen enempää Joonas ei ehtinyt pistää merkille, ennen kuin Aleksi hänen edessään oli ehtinyt punertavan puunvärisen oven eteen. Ovessa, jota poika tönäisi kevyesti, roikkui pieni puinen kyltti, jossa luki kömpelösti veistetyin kirjaimin "Aleksi".

Ihoon liimautuvat märät vaatteet saivat kylmät väreet kulkemaan pitkin Joonaksen selkää, mutta hän yritti olla välittämättä niistä astuessaan varovasti sisään huoneeseen, joka oli kotoisan sekainen. Paremmankin järjestyksen nähnyt kirjahylly sisälsi kaikkea muuta paitsi kirjoja, kun taas Aleksin koulukirjat lojuivat lattialla. Sinisistä verhoista ei oikein osannut sanoa olivatko ne auki vai kiinni. Parisängyllä lojui hyvinsyönyt musta labradorinnoutaja.

"Kuka toi pikkulikka oli?" Joonas uteli katsellessaan seinille teipattuja julisteita.
"Itikka", Aleksi hymähti yrittäessään töniä koiraa pois sängyltään. "Pikkusisko siis. Jessika."
"Mullakin on sisko, Anna", Joonas sanoi.
"Eiks se oo se seiskaluokkalainen? Riki, läski, häivy siitä!"
"Joo."
Koira pudottautui sängyltä ja otti uuden paikan pöydän alta. Joonas kyykistyi rapsuttamaan sitä.
"Kohtalotoveri", hymyili Aleksi vaisusti. "Tosin mulla siskoja on niin sanotusti neljä."
Joonas katsoi sängyllä istuvaan Aleksiin kulmiaan kohottaen, kysymättä kuitenkaan mitään, ja tämä jatkoi: "Isän uudella vaimolla on kolme tytärtä. Järjetön tuuri! Ihan kun Itikassa ei olis tarpeeks."

Joonas virnisti ja nousi seisomaan koiran viereltä.
"Hitto, kun paleltaa", hän irvisti käsivarttaan hieroskellen. "Et sä vois lainata kuivaa paitaa?"
"Joo, totta kai", Aleksi sanoi ja suuntasi vaatekaapilleen. Sitä kaivellessaan poika huomautti: "Mä oon kyllä hitusen sua pienempi mutta ei kai sen pitäis paljon haitata."
"On se rassaavaa, kun on liikaa lihasta", Joonas leukaili ja veti läpimärän T-paitansa yltään.

Silmäkulmastaan Joonas oli näkevinään, että Aleksi vilkaisi häntä ja kääntyi sitten nopeasti katsomaan muualle. Joonas oli laittoi paitansa kuivumaan tuolin selkänojalle.
"Siinä", Aleksi sanoi ja ojensi Joonakselle mustan T-paidan.
Katseet kohtasivat nopeasti, aivan ohimennen. Joonaksen mielessä välähti eräs perjantai viikkoja sitten, sekavat sanat, lähelle painautuminen... Hän veti huomaamattaan henkeä suun kautta, raskaammin.

Siitä päätellen, miten nopeasti Aleksi kääntyi pois, toisen pojan ajatukset olivat myös kulkeneet samoja suuntia.

Vaikka Joonasta ujostutti jollain kummallisella tavalla, oli pikkuseikkojen huomiointi Aleksin käyttäytymisessä joka tapauksessa sen verran kiehtovaa, että Joonasta melkein harmitti pukea päälle.

Ulkona lyhyt, ärhäkkä sadekuuro osoitti loppumisen merkkejä.

*

Joonasta todella kadutti, että hän oli mennyt sanomaan Aleksille, että tämä oli suudellut hyvin. Aleksi oli vastannut huumorilla, mutta Joonasta asia jäi vaivaamaan. Mistä vetoa, että nyt Aleksi kuvitteli Joonaksen pyrkivän jonkinlaiseen uusintaerään! Se ei ollut hänen päämääränsä, ei todellakaan, mutta siltä se oli kuulostanut. Voi ei.

Mutta olikohan Aleksikaan sitten täysin varma siitä, mitä oli meneillään?

Joonas vaihtoi märät farkut kuiviin huoneeseensa saavuttuaan, mutta jätti Aleksin paidan päälleen. Hän rojahti sängylle kyljelleen ja siveli hajamielisesti sormillaan oksanreikää lautaseinässä.

Mitä ihmettä oli meneillään?

Aleksi oli vaikuttanut jollain tavalla hermostuneelta Joonaksen ollessa siinä vain metrin päässä ilman paitaa, kahdestaan hänen kanssaan. Sen täytyi johtua häpeästä, joka juontui bileiden tapahtumista, Joonas mietti. Niin - kun asiaa ajateltiin toiselta kantilta, sadepäivähän oli ollut loistava testi. Jos Aleksi olisi tarkoittanut sitä, mitä oli kännissä Joonakselle sanonut, hän olisi varmasti reagoinut jotenkin toisin kuin vain pienellä hämmennyksellä.

Joonakselle iski äkisti jotenkin kovin syyllinen olo, kun hän sillä tavalla hautoi ajatuksia Aleksin perimmäisistä aikeista. Mikä hänet oikeutti sellaiseen? Kuulosti itsekeskeiseltä väittää, että Aleksi olisi muka tosissaan ollut kiinnostunut... enemmästä. Voi jessus, miksi ihmeessä hän pui tätä? Mitäänhän ei ollut tapahtunut!

Joonas kierähti selälleen ja alkoi tuijottaa tyhjin silmin styroksilaattakattoa.

Mutta mitä jos? Mitä jos Joonas olisi lukkiuttanut heidän katseensa yhteen ja ottanut yhden kokeilevan askeleen eteen... mitä jos Aleksi ei olisi kestänyt hetkeäkään, vaan suorastaan hyökännyt suutelemaan häntä? Mitä jos he olisivat katsoneet Joonaksellakin olevan muutaman vaatekappaleen verran liikaa yllä. Mitä jos he olisivat kadottaneet kaikki vaatteensa, takertuneet toisiinsa, hukkuneet Aleksin leveään vuoteeseen. Minkähän väriset lakanat sängyssä oli tumman päiväpeitteen alla? Mitä jos Aleksi olisi selättänyt Joonaksen, kiemurrellut hänen päällään, näykkinyt. Näykkinyt niin kauan, kunnes hiljaisista hengähdyksistä olisi tullut suoranaisia voihkauksia, jotka olisivat taatusti kuuluneet oven ulkopuolelle asti. Mitä jos Aleksi olisi hivuttautunut tappavan hitaasti yhä alemmas -

Joonas havahtui ajatuksistaan, kun kaikki veri alkoi uhkaavasti hiipiä alakertaan; räväytti silmänsä auki muistamatta milloin oli sulkenut ne.

Voi helvetti.

*

Anna tuli kotiin lähempänä puoltayötä. Joonas oli jo nukahtanut, mutta heräsi, kun vaalea tyttö kurkisti hänen ovestaan.
"Mitä nyt?" Joonas önisi puoliunessa.
"Sori, ei ollu tarkotus herättää", Anna kuiskasi. "Mä olisin vaan halunnu jutella."
"No tuu tänne sieltä sitten", Joonas mumisi silmät lähes kiinni.

Anna oli hänen siskonsa, kolmetoistavuotias, ehkä turhankin energinen mutta joka tapauksessa hyväsydäminen. Ja hyvin rakas. Joonas ja Anna tulivat harvinaisen hyvin toimeen keskenään, eikä varmaankaan ollut asiaa, joista he eivät olisi pystyneet puhumaan toisilleen. Joonas sai kuunnella Annan poikajuttuja tämän tästä, ja jos Joonaksella olisi ollut samalla tavalla seurustelusuhteita, Anna olisi taatusti saanut tietää niistä.

"Missä sä olit?" Joonas haukotteli, kun Anna istuutui hänen sänkynsä jalkopäähän. Hän ei jaksanut nousta istumaan.
"Kylillä. Rannassa oikeestaan", sanoi Anna pirteästi. "Jonikin oli siellä."
Joonas virnisti väsymyksen läpi. "No mitäs Joni."
Anna yritti olla kuin ei olisikaan, vaikka hänestä näki, että hän oli kuin kermaa latkinut kissa. "No... se ei näköjään todellakaan enää piittaa siitä Meristä. Se ei nyt kiinnittäny siihen mitään huomiota, vaan pyöri vaan mun kanssa."
"No joko te alatte olla seukkauspisteessä?" Joonas kysyi osittain huvittuneena. Anna oli piirittänyt Jonia ties miten kauan, läpi kolmiodraamojen.
"En mä tiedä vielä", Anna huitaisi kättään, "mutta Joni oli kyllä tosi ihana mulle. Eikä Merikään vaikuta enää yrittävän sitä, sillä oli nimittäin jo uus vokoteltava."
"Mitä, joko sillä on uus kierrossa?" Joonas kohotti kulmiaan. Meri oli sellainen tyttö, joka kiersi kaikki pojat läpi. Aseinaan puuteri ja poskipuna.
"Njoo, en mä tarkalleen tiedä, mutta se Aleksi oli sen seurassa vähän väliä."

Joonas ei heti tajunnut kuulemaansa. Sitten hän kuitenkin räpäytti silmiään ja katsoi tarkemmin Annaa.
"Aleksi? Siis tarkotatsä sitä joka on mun luokalla?"
Anna nyökkäsi. "Mä en tosiaan tiedä mitä niillä on menossa. Ne heitti läppää keskenään koko ajan. Ja loppuillasta Aleksi kuskas Merin kai skootterilla kotiin."

Joonas ei sanonut mitään, ja Anna jatkoi puheitaan rannan pariskunnista. Joonas kuunteli kyllä, mutta hänen ajatuksensa vaeltelivat toisaalla. Meri, pahimmanlaatuinen lutka, oli totta kai iskenyt kyntensä Aleksiin, joka tykkäsi tyttöjen huomiosta. Lutka lutka lutka.

Miksi hän välitti?

"Joonas? Kuunteletsä?" Anna keskeytti kiivaat ajatukset.
Joonas ravisti päätään selvittääkseen sitä hieman ja nousi istumaan. "Ei tässä mitään, väsyttää vaan."
"Mutta mitä mieltä sä siitä oot?"
"Mistä?"
"Etkö sä kuuntele mua yhtään?"
"Neiti tuli herättämään mut keskellä yötä, on tässä skarpimpinakin oltu", Joonas totesi. "Mitä sä siis sanoit?"
"Musta tuntuu, että niillä sun luokan Laurilla ja Jutalla on jotain", Anna sanoi innostuneen jännittyneesti.
Joonas yllättyi. "Miten niin?"
"Lauri kyttää Juttaa kaiken aikaa. Ja kaveeraa. Tiedätsä niistä jotain?"
Joonasta alkoi hymyilyttää. Tiesihän hän. Hän oli saanut kuulla useankin tytön ihastuksista, sillä häneen saattoivat likatkin luottaa, ja Jutta oli ollut ihastunut Lauriin ties miten kauan. Varmaan seitsemänneltä saakka. Lauri oli kaikkien tyttöjen suosiossa, sillä rocktyyli loi puoleensavetävää pahan pojan charmia ja kitarankäsittelytaidot sitäkin upeammat. Ja nyt Lauri oli siis viimein huomannut Jutan.
"No sen verran, etten ihmettelis, jos niillä oliskin juttua", Joonas sanoi ympäripyöreästi.

Hetken he olivat kumpikin hiljaa. Sitten Anna nousi sängyltä.
"Kai se olis munkin parempi lähteä nukkumaan."
"Hyvää yötä", Joonas kuiskasi.
"Öitä", Anna haukotteli.

Haukotus ei tarttunut. Olisi voinut luulla, että Joonas olisi nukahtanut saman tien, mutta väsymys oli kaikonnut täysin. Hiljaisuus tuntui Annan innostuneen kuiskinnan jälkeen kolkolta. Joonas kieltäytyi ajattelemasta mitään, yritti pakottaa itsensä vaikka ennemmin näkemään kuvioita katossa kuin päästämään oudon kiihtymyksensä valloilleen.

Eihän se kauaa toiminut.

Jokin nakersi, se oli myönnettävä, sillä se oli yksinkertaisesti totuus. Yö oli vienyt järjellisyyden pois, ja Joonaksen ajatukset olivat kuin puuroa; sekaisia eivätkä välttämättä aivan parhaimman makuisia. Hän ei halunnut muistella aiemmin päivällä läpikäymiään pohdintoja. Hän ei halunnut muistella sitä oloa, kun käsittämättömät mielikuvat saivat hänet hengittämään kiihtyneesti. Hän ei ollut fantasioinut Aleksista! Ei ollut. He olivat heteroja kumpikin. Ei sillä, että häntä olisi kenenkään suuntautuminen häirinnyt, omansakaan...

Kyseenalaistahan oli, milloin viimeksi Joonaksen henki oli salpautunut ajatellessa kahdenkeskisiä hetkiä naisten kanssa.

No, fyysinen halu ja emotionaalinen kiintymyshän ovat tyystin eri asioita?

[Raesokeri]

Aloin melkein kiljumaan kun näin että oli tullut neljäs luku. Piti vetää syvään henkeä ennenkun aloin lukemaan ja luin tosi hitaasti ettei se loppuis niin nopeesti.  Tää on aivan tajuttoman hyvä. Mä en keksi edes sanoja kuvaamaan tätä. Sä kirjoitat niin upeasti. Lisää odottelen. ^^

[Chenoa]

Taas yksi loistava luku! Hehee, meillä on kaks labradoria... No juu siis heti ensimmäisestä lauseesta asti tiesin, että tästä tulis taas mahtava luku.
"Ensimmäiset vesipisarat olivat löytäneet liukumäen Joonaksen käsivarrelta, kun hän oli ollut ohittamassa ruokakauppaa."
^- toi oli jo niin hienosti kirjotettu, että sitä tiesi jo odottaa tältä luvulta suuria. Harmi vaan, että oli niin lyhyt. Tai, eihän tää mitenkään lyhyt ollut, mutta mä oisin voinu jaktaa lukemista vielä kolme tuntia^^
Sä kuvailet tosi hienosti ja löydät mahtavia kielikuvia asioille. Sun hahmot on mieleenpainuvia ja kiinnostavia. Ja sit sä vielä kirjotat niin kiehtovasti, että jää odottamaan seuraavaa lukua omituisen innoissaan. Sä kiedot tän tarinan kaikkien ympärille kuin hämähäkinverkon ja sitten siitä ei enää pääse irti. Ihan mahtavaa. Bravo!
Olikohan tässäkään taas mitään järkeä...? Joo no, odottelen jatkoa

-Chenoa-

[Sira]

Jeee ! Jatkoa ♥♥ Tosin et luin tän ekan kerran viime yön joskus puol kolmen aikaan, mutten sillo oikee jaksanu kommentoida mitään ku olin vähän tööt sillon. :'DD (Vähemmästäki ku on heränny silleen 9 aamulla) Nojoo joka tapauksessa tykkäsin tästä osasta, vaikka oli ehkä vähän lyhyt. Tykkään itte lukee pitempii osii : ))

Oioi tuo Joonas on söpö ♥♥ Melkee mustis ; )))

[Reppuriiviö]

Ah, ihanaa, jatkoa oli viimeinkin tullut!
(Vaikka täytyy sanoa että kirjoitat varsin tiiviseen tahtiin mutta odottavan aika on pitkä..)

Joops, enpäs löytänyt kirjoitusvirheitä ja teksti oli sujuvaa. Mukavan kepeää, tuollaista helppolukuista ja sangen humoristista fluffyn tynkää on ilo lukea näin ei-niin-kauniina kesäpäivänä.

[Dionysos]

Oi jees!! Jatkoa!!
Ihanaa kun tätä tulee näin usein!!

Todella mukavaa luettavaa tämä tosiaan on! Suorastaan ihastuttava lukunaatinto 
Tahtoo aina vain kyltymättömästi lisää! 

[mawannie]

Hmm, vähän väliluku, mutta joo, ihana oli :> <3

Luin pienellä, hmm, kirjoitetun tekstin ja taidan siirtyä tonne Valtakuntaan lukemaan tätä -> Olenliiankoukussa!

[Lallu]

Mainiota kirjotusta! Tätä oli kiva lukee, kun tää menee omalla painollaan eteen päin, mihinkään et jää junnaamaan, muttet myöskään kirjota liian hätäsesti. 

Naureskelin tolle Lutkalutkalutka jutulle. Ja muutenkin täs oli paljon kivoja kohtia, on sitä vittuilua sitten ite joskus harjoteltu? 

Kiitos tästä ja sitten sitä seuraavaa osaa odotellessa.

Lallu

[Kit]

Meri, pahimmanlaatuinen lutka, oli totta kai iskenyt kyntensä Aleksiin, joka tykkäsi tyttöjen huomiosta. Lutka lutka lutka.

Miksi hän välitti?

Ihastuin tuohon kohtaan. No, jos sanaleikeistä ja muista kielellisistä nerokkuuksista puhutaan kalpenee tuo lainaus monelle kohdalle, mutta se sai silti hymyn huulille. Syytä en osaa selittää, se on vaan jotenkin niin... niin niin (sanoinhan etten osaa!).

Tuo paidanriisumiskohtaus oli muutenkin kyllä aww ja nostan hattua sille ettet vieläkään edennyt silmäyksiä ja väristyksiä pidemmälle. Ne nääs ovat melkein yhtä awweja kuin se itse asia.

...opettakaa joku synonyymi äännähdykselle 'aww'!

Lopetus oli muuten erinomaisuus.

[Amnesiac]

Voi jestas. Äpälläläläläläl awwwwww nams oiiiiii<3 Ahihihiii, sekoan.^^ En mä osaa sanoa tästä mitään jäkevää, tää oli... taivaallisen ihana? ♥___♥ Oon alottanu tän lukemisen jo monta kertaa aikasemmin, lukenu pari riviä ja sitten en oo enempää jaksanu, ja mulle on jääny jotenki sellanen mielikuva, että tää oli mun mielestä huono, enkä tykänny täst ollenkaan. En sit tiiä mistä tollanenki mielikuva on tullu, koska kun olin lukenut eka osan olin heti ihan myyty ja oli pakko vaan lukea lisää, lisää, lisää... Harmi, että kaikki hyvä aina loppuu aikanaan ja osia oli ihan liian vähän.8'<
Jeh, tää on vissii jo seitsemäs keskeneräinen mitä oon alottanu sen jälkeen, ku tein itseni kans sopimuksen, että keskeneräisiä novelleita/tarinoita en aloita, kun odottaminen on mulle niin tuskaa ja hypin täällä kyyläilemässä näitä tarinoita joka hiton viides minuutti, mutta tässä se taas nähtiin... Itsehillinnän puutetta?
Mutta toisaalta, olen ehdottomasti tyytyväinen siihen, että tämäkin tuli luettua läpi, koska tämä kertakaikkiaan on niiiin ihana, että en sanoilla kuvata saata.;) Sulla on todella kiva tapa kirjoittaa, teksti on sujuvaa ja sitä on niiin mukava lukea, että! Jossain vaiheessa muuten kiljuin niin, että sisko melkein tipahti tuolilta, ja hyökkäsin halimaan tietokonetta.:'3 On se vaan niiiin ihana. Ja tykkään tästä etenemisvauhdista, että ei heti ensimmäisessä osassa olla tunnustamassa rakkautta ja siitä alkaakin sitten poikien yhteinen onni ja niin edespäin. Loistavaa!

Mutta tästä nyt tuli taas tämmönen järjetön ylistyskommentti, josta ei kirjoittajalle ole juurikaan hyötyä. Silti, haluan kovasti kiittää sinua siitä, että olet tällaisenkin laittanut luettavaksi tänne joten kiiiiitooos.<3^^ *virtuaalihali*

Voi hitsinpimpulat, sait mut muuten käyttämään ilmaisua 'aww'. Katu-uskottavuuteni on katoamaisillaan.

//MITÄMITÄ o________________o Luin vasta nyt kommentoituani nuo vastaukset kommentteihin tuossa osan alussa. Yhdeksän osaa? ♥_____♥ Joo tää pomppiiki saman tien lukemaan, moro.:'33

[Kirahvi94]

tää on ku lukis jotain oikeeta kirjaa!! toivottavasti jatkoa tulee pian! pidin ihan hirveän paljon!!!
ja kirotus virheitäkään ei ollut joten tätä oli ilo lukea.. sust vois tulla ihan oikee kirjailija isona... ellet ole jo ^^
pidin aivan hirveän paljon!
jatkoa tässä sitten kait jäädään odottelemaan..

[Look at Me]

No johan menee vaikeeks Vaikka se on just hyvä, että on vähän vaikeeta 8DD
..Vähän ärsyttävä toi Jontun pikkusisko 8DD
Hmh..tota sade-juttua ois ehkä voinut vielä vähän kuljetella pidemmällekin..mutta ihan hyvä tää oli näinkin..pääasia, että Jontunkin päässä alkaa vähän raksuttaa
Ehkäpä siis saamme jo seuraavassa osassa havaita jotain pientä tapahtuvan between A&J..(;

Eli siis kiva oli jälleen, toivomuksena vähän actionia seuraavaan osaan

*Look at Me siirtyy venailemaan jatkoa*

[Kommando]

Voi että, minä en ihan tosi osaa vastata teille mitään :')) Olette ihania. *virtuaalihaleja ja -pussailua*

LaLuna, myönnettävä on, että olen itsekin tarvittaessa aika teräväkielinen : DD

Kit, miten olisi 'purr'? ^^ Tarvittaessa myös yhdistelmä 'awwpurr'.

Amnesiac, äww, suuri kiitos moisesta ylistyksestä ^^' Ja kun vielä Valtakuntaankin kävit heittämässä kommentin. :3

A-aa, Look at Me, malta odottaa vain. Eikös se action ole vielä kivempaa viivyttelyn jälkeen? ; )

Ja muillekin tosiaan kiitokset kommenteista. Vastalahjana vitosluku, bon appetit ;>


Luku 5 : Repaleita

Joonaksen paita oli unohtunut Aleksin tuolin selkänojalle.

Aleksi ei ollut edes tiennyt, että Joonas oli perillä hänen kotinsa sijainnista. Yhtäkkiä ovikello oli soinut ja hän oli löytänyt ulko-oven takaa värjöttelemästä uitetulta koiralta näyttävän pojan. Hän oli kompastunut jalkoihinsa omassa päässään, sillä jotenkin kesti kauan tajuta edes sellaisia yksinkertaisia asioita kuin se seikka, että Joonas tahtoi sisään.

Aleksista oli tuntunut jotenkin oudolta johdattaa Joonas huoneeseensa. Siellä ei koskaan käynyt juuri kukaan edes hänen ystävistään, sillä muut asuivat paremmilla etäisyyksillä koulusta, jotta heidän koteihinsa saattoi karata käymään kahvilla ruokatunnin aikana. Hänen huoneensa oli ollut tavanomaisen sotkuinen eikä se sinäänsä häirinnyt häntä, mutta jotenkin tuntui, että se paljasti hänestä kaiken. Huone siis. Hänestä tuntui, että seinät kuiskailivat Joonakselle julki kaikki ajatukset, joita Aleksi oli luokkatoveristaan hautonut.

Ei sillä, että Aleksi olisi ajatellut Joonasta paljoa. Ei tietenkään. Hän oli vain pohtinut lähinnä sitä, oliko Joonas jo unohtanut perjantain ja ilmiselvät epäilyksensä Aleksin mieltymyksistä. Hän oli siis miettinyt maineensa pelastamista, siinä kaikki.

Siihen saakka.

Joonas oli käyttäytynyt normaalisti, luonnollisesti, silloinkin, kun riisui paitansa ja Aleksi sai pelätä, että Joonas olisi nähnyt hänen reaktionsa. Ei mitään suurta tietysti - ei stondista, itsehillinnän menetystä ja raiskausvaaraa, ei lähellekään. Hän oli vain punehtunut ja ollut vähällä pudottaa käsissään olevat vaatteet nähdessään Joonaksen. Liikaa lihasta? Ehei, vain juuri sopivasti.

Joonaksen katsoessa häntä hän oli hetken ajan nähnyt vain huulet, jotka näyttivät niin uskomattoman hyviltä sillä tavalla raollaan.

Heti sen perään hänet olikin kiskaistu maanpinnalle niin rajusti, että se kyllä tuntui. Joonas oli taatusti muistanut perjantain, sen näki hänestä. Reagointitapaa Aleksi ei ollut osannut tulkita, mutta kyllä Joonas muisti.

Aleksi ei käsittänyt, kuinka Joonas saattoikin vaikuttaa häneen sillä tavalla kuin hän vaikutti. Aleksin yleensä hänen oman napansa ympärillä pyörivä maailmankuva järkkyi ja egoistinen äänekkyys hiipui. Joonas sai Aleksin mumisemaan. Miksi ihmeessä se oli niin?

Sadepäivän iltana Aleksi sai lopulta tarpeekseen epämääräisistä tunneanalyyseistä. Hän lähti kylälle mukanaan muutama hassu seteli ja määräpaikkanaan ranta, nuorison yleinen perjantainviettopaikka. Hän oli päättänyt saada ajatukset hukkumaan päästään, korvaantumaan jollain paljon mielenkiintoisemmalla.

*

Sunnuntaiaamuna ajatukset olivat kyllä ainakin eräällä tapaa selkeämpiä. Ainakin Aleksilla oli yksi selkeä ajatus päällimmäisenä - tai ei oikeastaan ajatus, vaan olotila. Sietämätön päänsärky ja eilisen illan rippeet pyrkimässä yläkautta ulos elimistöstä.

Hetkeä myöhemmin Aleksi lähetti vessasta alas myös viimeisetkin ajatuksensa mistään, mihin liittyi hänen parisänkynsä ja Joonas ilman paitaa.

Aleksi koetti kelata eilisen tapahtumia raahautuessaan ikkunan ääreen tarkistamaan, oliko hänen skootterinsa kotipihassa. Siellähän se oli, ehkä vähän ohi täsmällisen tavallisen paikan, mutta yhtenä kappaleena kuitenkin. Kuka sen oli ajanut pihaan? Ajaja saisi ostaa uuden, jos skootterissa olisi vähääkään lommoja tai muuta vähemmän mukavaa.

Merin hän muisti hyvin. Yleissuosittu tyttö, jolla oli paljon meikkiä ja aina avokauluksinen paita, oli tahtonut kaveerata hänen kanssaan. Mikäs siinä. Sehän oli vain oiva tapa unohtaa vanhat vaivaavat ajatukset, ja miksi vastustella, jos nainen kiinnitti häneen erityistä huomiota? Niinpä hän oli heittänyt läppää ja vastannut Merin flirttailuun eikä todellakaan ollut estänyt, kun tyttö tahtoi välttämättä kiehnätä hänen kyljessään. Loppuillasta Meri oli kimittänyt tahtovansa Aleksin kyydillä kotiin. Aleksi oli totellut pyyntöjä liioitellun laiskasti. Merin luona ei kuulemma ollut ketään kotona...

Vielä muutama juoma Merin tarjoamina tämän kotona, ja filmi katkesi repaleisesti.

Aleksi raahusti peilille hieman vastahakoisesti. Eilisvaatteet yhä päällä, tukka sekaisempi kuin aikoihin ja silmät väsyneet - mutta ei fritsuja kaulassa. Hän oli tosiaan siis vain heittänyt Merin kotiin ja viipynyt tämän luona hetken vain juodakseen. Tiedä sitten, mitä oli tapahtunut, jotta se oli jäänyt siihen.

*

Maanantaina Aleksi tiesi heti aamusta, että hänellä oli huono päivä. Hänen tavallisesti niin venyvä huumorintajunsa ei kestänyt yhtään mitään, vaan hän lähinnä äyski kavereilleen ja vannoi joka välissä lintsaavansa loppupäivän. Kuitenkin hän pyöri vielä maanantain toiseksiviimeisellä välitunnillakin samoilla käytävillä samojen ihmisten seassa.

Kaverit puhuivat perjantain tapahtumista. Aleksi oli itse hiljaa, mutta pian Timo alkoi udella hänen tekemisiään.
"Sä veit Merin kotiin", Timo sanoi tuijottaen Aleksia tiiviisti. "Hässitsä sen kanssa?"
"Entä jos hässinkin?" Aleksi töksäytti väistäen itse kysymyksen.
"Vau, Aleksi - Merihän on siis mielettömän vaikee kaataa", joku muu liittyi äkisti keskusteluun.
Aleksi vilkaisi olkansa yli ja virnisti parille luokkatoverilleen. "Sanoo Jusa, jolla on ollut romanttista kanssakäymistä viimeks kotileikeissä?"
"Sillonkin äidin roolissa", Gerbiili lisäsi.
"Kuule Aleksi, sinuna en rupeis aukomaan naisrooleista", Aleksia päätä pidempi Jusa sanoi huvittuneena. "Se en meinaan ollut mä, joka oli vasta vähän aikaa sitten rupeemassa Joonaksen tyttöystäväks."

Se osui. Aleksin itsevarmuus värähti. Hän ei kuitenkaan ollut ainut, jonka ilme kiristyi. Vasta, kun saapuneen poikajoukon seasta kuului yksi kyllästynyt repliikki ("pitäkää jätkät ne päänne nyt kiinni jo"), Aleksi huomasi Joonaksen läsnäolon.

"Älä Aleksi välitä", Eemi sanoi pahoittelevasti Jusan vierestä. "Joonas on vaan vähän kireenä, kun me ollaan yritetty arvuutella, mikä asu sillä on yllä sun fantasioissa."
Aleksi hymyili Eemille lämpimästi ja näytti samalla keskaria.
"Ei Aleksi mua tarvii, sillähän on kylän jätkien vakiopano käytössä", Joonas huomautti.
"Meri ei oo mikään huora", Aleksi äyskähti heti.
"No en mä sitä kovin siveellisekskään sanois..."
"Sä sanot ton millä kokemuksella?" Aleksi kohotti kulmiaan. "Niin kuin monta muijaa sä ootkaan saanu alles? Vai tykkäätsä olla ite alla?"
"Senhän sä haluaisit tietää", Joonaksen vastaus tuli saman tien.

Muu porukka nauroi, mutta Aleksi tuijotti Joonasta silkka kylmyys silmissään. Joonas ei yleensä juuri vittuillut, sen Aleksi tiesi hyvin. Nyt pojan katse oli kuitenkin jotenkin niin pistävä, että Aleksissa nousi heti taistelunhalu. Hän ei todellakaan ollut sillä tuulella, että olisi sietänyt kuunnella tuon lajin heittoja. Saati, että hän häviäisi.

"Haastatsä riitaa vai?" Aleksi tiedusteli tasaisella äänellä.
"Tulkitse ihan miten vaan haluat, kunhan se ei tarkota välitöntä sekstailua koulun käytävällä", Joonas sanoi. "Mä aattelin pysytellä kohtalaisen kiltin kundin maineessa."
"Kiltin kundin", Aleksi tuhahti. "En mä sit taidakaan alkaa tapella, tollanen hiirihän menettäis henkensä hipaisusta."

"Aleksi, sä erehdyt, mä oon se jyrsijä", Gerbiili huuteli. Aleksi ei kuullut eikä nähnyt muuta kuin Joonaksen haastavan ilmeen, joka oli hyvin nopeasti saamassa häntä vihastumaan.

Kunpa vain Aleksi olisi lähtenyt kotiin jo ajat sitten. Kunpa hän ei olisi tullut ollenkaan kouluun. Kunpa hän ei olisi ollut niin hemmetin pahalla päällä. Kunpa hän ei olisi tönäissyt ensin.

Sen tönäisyn jälkeisestä hetkestä Aleksille ei jäänyt muistiin kuin lyhyitä välähdyksiä. Kaikki tapahtui niin nopeasti, yhtäkkiä Joonas vain huitaisi, Aleksi löi takaisin ja he olivat toistensa kimpussa niin aggressiivisina, että kaikki ympärillä olijat todella säikähtivät. Kului aivan liian monta sekuntia ja osumaa, ennen kuin kukaan ymmärsi edes ajatella väliinmenoa. Aleksi iskeytyi seinään Joonaksen iskun voimasta eikä ehtinyt valmistautua, kun Joonas oli taas siinä. Hän tajusi olevansa vaarassa jäädä alakynteen ja se sai hänet raivoihinsa. Hän yritti saada lyötyä tai potkaistua taas, mutta Joonaksen käsi otti häntä kurkusta ja painoi kiinni seinään. Aleksin nenästä valui verta kädelle, joka piti kiinni tarpeeksi kevyesti ollakseen tukehduttamatta, muttei mitenkään hellästikään.

Vasta silloin luokkakaverit tajusivat lähteä väliin. Jusa ja Lauri kiskoivat Joonaksen irti Aleksista ja tämä näytti havahtuvan vasta nyt tajuamaan tapelleensa. Aleksi yritti saman tien hyökätä Joonasta päin, mutta Gerbiili ja Timo repivät hänet lievää väkivaltaa hyödyntäen kauemmas. Aleksi yritti sihistä vihaansa ilmi sanallisesti, mutta veri valui leukaan ja tunkeutui suuhunkin. Hän saattoi vain katsoa Joonasta silmät leiskuen. Katseessa, joka hänelle vastasi, oli silkkaa jäistä halveksuntaa.

Aleksi riistäytyi irti kavereidensa otteesta, nappasi reppunsa lattialta ja paineli ulos koulusta.

*

Kotiin ehdittyään Aleksi potkaisi kengät jonnekin päin pientä eteistä ja marssi suoraan huoneeseensa. Siellä hän heitti repun summanmutikassa jonnekin, paukautti oven kiinni ja lysähti sängylleen. Hänessä vallitsi raivo, joka aiheutui kaikesta tapahtuneesta - siitä, kuinka hän ei ollut ehtinyt valmistautua, siitä, että Joonas oli ollut niskan päällä, siitä, ettei Aleksi ollut päässyt hakkaamaan kunnolla - mutta toisaalta päällimmäisenä oli turhautuminen. Ei sen olisi tarvinnut päättyä käsirysyyn. Ei hänen olisi ollut pakko purkaa huonoa tuultaan keneenkään muuhun, etenkään Joonakseen.

Aleksin mieltä poltti kivulias ajatus siitä, miten kaikki oli alkanut mennä päin honkia hänen ja Joonaksen kaveruudessa. Aiemmin oli ollut satunnaisia leikkitappeluita ja vittuilua, siinä kaikki. Nyt he olivat hankkiutuneet ongelmiin toistensa vuoksi. Ja kaikki vain sen yhden helvetin perjantain takia!

Juuri nyt, kun hämärä Aleksin huoneessa oli liian valoisaa, äänet liian hiljaisia ja huudot päässä liian piiskaavia, hän ei kironnut mitään muuta enempää. Kaikki olisi ollut hyvin, ellei hän olisi juonut liikaa ja päätynyt lähentelemään kaveriaan.
Helvetti, miten ihminen voi olla typerä!

Aleksi oli vihainen - vihainen itselleen ja kymmenen kertaa vihaisempi Joonakselle. Silti jossain päin hänen päätään eli yksinäinen tunne, jonka mielestä koko tunneskaala ei käsittänyt pelkkää raivoa. Samaan aikaan hän ikävöi jotakin niin mielettömästi, että jokainen raivon aste tuotti hänelle suurta kipua.

*

Missä vaiheessa Aleksi oli kiehunnaltaan nukahtanut, sitä hän ei muistanut. Hän vain valui hitaanpuoleisesti takaisin tietoisuuteen ja huomasi huoneen valaistuksen olevan jo hieman hämärtynyt. Raottaessaan silmiään hän näki ensimmäisenä T-paidan, joka yhä odotti hakijaansa tuolin selkänojalla.

Hetken aikaa Aleksin oli mietittävä, mistä johtui äkisti ilmestynyt paha olo. Sitten hän taas muisti kaiken päivällä tapahtuneen ja tunsi olonsa äärettömän typeräksi. Torkkuminen oli rauhoittanut hänet, mutta jättänyt tilalle jonkin toisenlaisen ikävän tuntemuksen. Syyllisyyden ehkä. Ja lisäksi tietysti sen, että pitkin naamaa kuivunut veri ei ollut mukavinta, mitä hän oli kokenut, ja että hänen silmäkulmansa tuntui olevan turvoksissa. Hän tuijotti paitaa hetken ja sulki sitten taas silmänsä. Ehkä hän voisi valella vaatekappaleen bensalla ja pistää pienen nuotion pystyyn takapihalla.

Aleksi kaivoi kännykän taskustaan ja vilkaisi näyttöä. Kello näytti yli viittä, hän oli nukkunut varmaankin useita tunteja. Ensi yöstä ei kyllä tulisi nukkumisen kannalta mitään.

Juuri, kun Aleksi antoi kännykän kolahtaa lattialle, se piippasi. Kirouksia mutisten Aleksi koetti jaksaa nousta istumaan, muttei kyennyt, joten pudottautui itsekin sängyltä. Viesti Timolta. 'Kai sä oot ok?'

Aleksi tunsi taas ärtymystä ja jätti vastaamatta. Timo ei kuitenkaan jättänyt häntä noin vaan rauhaan.
'Hei oikeesti? Ja oliks siinä jotain muutakin kun että sä olit koko päivän kun perseelle ammuttu karhu?'

Lopulta Aleksi naputteli laiskasti: 'Joonaksen kaltanen idiootti pitää joskus pistää järjestykseen. Ja totta vitussa mä olen kunnossa. Yks hintti ei mua saa hakattua.'

Vastaus tuli pienellä viiveellä, niin, että Aleksi ehti jo rauhoittua taas. Mutta vain hetkeksi.

'Kuka puhuu hinteistä...'

Aleksi heitti puhelimen seinään.
"Voi nyt saatana! Ja noi on olevinaan mun kavereita!" hän ärjyi ääneen.

"Aleksi, mitä ihmettä sä mesoat? Et viitsis kiroilla, varsinkaan kun Jessika on kotona, se ottaa susta mallia... Jestas!"
Aleksin äiti Annukka oli ilmestynyt ovensuuhun ja kiinnittänyt huomionsa Aleksin kasvoihin. "Mitä ihmettä sulle on tapahtunut?"
"Kävelin päin ovea", Aleksi sanoi kuivasti.
"Niinpä niin", hänen äitinsä vastasi vähemmän huumorintajuiseen sävyyn. "Ja mitä sä siellä lattialla teet? Oletko sä rampauttanutkin itsesi?"
"Jep, se oli tosi äkänen ovi", Aleksi nyökkäsi totisena.
"Aleksi!"
"Niin?"
"Sä olet toivoton. Anna mä katon sitä."
"Ei sitä tarvii kattoo", Aleksi äksyili eikä tehnyt elettäkään noustakseen lattialta.
"Sä et varmaan ole halvaantunut, niin että mene nyt edes pesemään naamas!"
"Karatea hallitseva ovi tekee pahaa jälkeä", sanoi Aleksi murheellisesti. Annukka huokaisi kyllästyneesti ja häipyi.

Vartin päästä Aleksi vaivautui nousemaan pestäkseen veren pois. Hän katseli kasvojaan kylpyhuoneen peilistä. Pestyinäkin ne näyttivät aika hurjilta, silmäkulma sen teki; se oli turvoksissa ja muuttunut tumman sinipunaiseksi. Aleksi pohti hetken, millähän mallilla Joonaksen kasvot olivat. Omatuntonsa kanssa kamppailtuaan hän päätyi herkuttelemaan ajatuksella siitä, että Joonaksella olisi enemmän kolhuja. Ne hän ansaitsi - etenkin, kun Aleksin suosikkipaita oli tahriintunut vereen.

[Reppuriiviö]

Heeh, jos viime luvun piti olla silkkaa kidutusta (siis sen suhteen että fyysistä kanssakäymistä ei niinkään romanttisessa mielessä ole) niin mitäs tämä sitten on? Mutta, onneksi jännittyneisyyttä on jännä lukea..

[Sira]

Grrrr . n___n

Aleksi on ♥ ! Todella mielenkiintoinen ajatusmaailma . : D Mä en vaan tajua miksi kaikki pojat aina hautoo niitä tunteitaan ja sit ottaa sen koulun huoran :< oi miksi ? miksi pojat on tuollaisia ? Yhyy. Noeivaine, : DDD

Joonaskin on ihana ♥ Aww söpöä ku molemmilla on tunteita eikä kumpikaan perjaatteessa myönnä niitä : ))) Tää on tämmönen niin awwpurr ♥ ! Awwittelen taas koko loppupäivän kaikkea : D  Tästä tulee aina niin hyvä mieli ku lukee uutta osaa!

Kiitän ja kumarran ♥♥