Fairy tale, säästä puheen ollen toivon kovasti, että noita ihan viimeisiä luukkuja varten tulisi vähän lunta ja fiilistä kirjoittaa oikein lumifluffya! Mutta kiitos paljon kommentistasi, täällä minä kihertelen. ♥
Meldis, kiitos taas paljon pähkäilyistäsi! Toivottavasti lopussa selviää vähän lisää Dracon mietteitä, ainakin niin olen kaavaillut. Toki tuntuu, että mitä enemmän suunnittelee, sitä enemmän tulee kaikenlaista, mikä ei lopulta mahdu tai taivu mitenkään.
Kiitos paljon kommentistasi taas, tulen aina niin superhyvälle tuulelle. ♥
A/N: Guess who's late again tai jotain. Superpaljon anteeksi!
Voisin kirjoittaa pitkän tekstin, miksi, mutta koetan kirjoittaa lyhyesti. Tässä välissä ennen perjantaita on tyhjiä luukkuja. Päähäni pälkähti erikoinen juonikuvio ja en ole ehkä siihen kovin tyytyväinen ja niiiiin toivon, että olisin tehnyt tästä sittenkin moni-henkilöisen joulukalenterin, niin olisin voinut kantaa tasaisesti kahta juonta rinnakkain. No, anyways! Kirjoitin, ja sitten olen pähkäillyt, onko tämä kuitenkaan hyvä ja vähän kumittanut ja taas kirjoittanut lisää ja no...
Minä toivotan silti lukuintoa! Ja pahoittelut jo etukäteen. Mutta yli puolenvälin ollaan ja kohta kaikki on ratkaistu ja selvää - eikö vain?
(lisäksi pitää nyt tässä hehkuttaa, että meni se Laulle lupaamani 5 000 -sanan rikki tässä rytäkässä, jee! Vielä on aikaa vaikka yrittää tuplata...)
KOLMASTOISTA LUUKKUHarryn aamu alkoi valoisemmissa tunnelmissa kuin eilen. Hänen heräämisensä oli kovin kivutonta ja aamupalakin maistui. Hän oli herännyt jopa puoli tuntia normaalia aiemmin ja istuminen pöydän ääressä kahvikuppi kädessä oli erittäin hämmentävää. Aamun lehtikin oli poikkeuksellisesti luettu, vaikka tavanomaisesti Päivän profeetta toimitti lähinnä eteisen maton virkaa.
“No, ilmeisesti voinkin tästä lähteä jo töihin sitten”, Harry mutisi ja katsoi häkissään nukkuvaa pöllöä. Hän oli lopulta hankkinut uuden pöllön, mihin oli kaksikin syytä. Yksi, se vain oli erityisen kätevää sekä luotettavampaa ja halvempaa, kuin käyttää julkista pöllöpostia. Kaksi, hän ei ollut enää niin yksinäinen eikä tarvinnut puhua peilikuvalle.
Nukkuva pöllö vaihtoi asentoa ja ravisti siipiään. “Hyvä on, Ozzy. Ymmärrän, että haluat jatkaa uniasi. Nähdään myöhemmin”, Harry vastasi Ozzyn eleeseen ja otti taikasauvansa vaihtaen vaatteensa särmikkäisiin työkaapuihin. Näin etäältäkin Harry erotti pöllön silmien kohdalla olevat tummat kohdat, kuin esikuvansa jästi-Ozzyn lasit. Hän oli kyllä aika kekseliäs nimien kanssa, vaikka itse sanoikin.
Saapuessaan Taikaministeriöön häntä tervehtivät heti ensimmäiseksi isot ja muhkeat kuuset, joissa oli muutama alaston laikku koristeista. Ne eivät olleet siinä vielä viime viikolla, mutta näköjään viikonloppuna saa paljon aikaan. Jylhä aula tuntui kyllä hyvin kylmältä ja betoniselta, ei ihmekään että osaa velhoista ja noidista edelleen pelotti asioida Taikaministeriössä.
“Hei, Harry! Miten viikonloppusi meni?” Harrya tervehti taas se samainen mies, jonka nimeä hän ei millään muistanut. Hän ei ymmärrä, kuinka saattoi olla niin huono nimien kanssa. Hän muisti joskus ottaneensa huvikseen huispauserän tämän miehen kanssa (ja tietenkin lukuisten muiden työntekijöiden, sillä silloin pidettiin Taikaministeriön työntekijöiden juhlaa (jos mietitkin, niin syynä Hermione)). No, ei auttaisi kuin kärvistellä tämä ehkä tuleva kiusallinen keskustelu loppuun.
“Itseasiassa todella hyvin! En tiennytkään, että Viistokujalla on niin paljon joka lähtöön kauppoja. Ja kaikki ihmiset tuntuvat nyt heränneen vasta joulun tuloon ja ovat ihan sekoamispisteessä. Uskotko, että siellä riideltiin viimeisestä Puputus Töpötyksen pehmolelusta?”, Harry päivitteli ja vaihteli kuulumisiaan samalla kävellessään hissejä kohti.
Häneen tartuttiin rajusti takaapäin ja Harry säikähti kääntyen katsomaan taakseen.
“Harry, meidän pitää puhua.”
NELJÄSTOISTA LUUKKUHarry kömpi hiljaa sängystään alas ja lähes konttasi keittiöön, jotta ei herättäisi nukkuvaa takkukasaa sängyssään. Eilisen rauhallinen ja seesteinen aamu tuntui todella kaukaiselta, vaikka siitä oli hädintuskin kahtakymmentäneljää tuntia.
Hän hissutellen tassutteli taikasauvansa luokse ja laittoi kahvin tulemaan. Hetken mietittyään Harry heilautti sauvaansa tehden myös valmiiksi voileipiä. Ennen kuin hän ehti miettiä makuuhuoneeseen menoa ja varovaisesti herättämistä yllättävää seuralaistaan, kuului jo lähestyviä ääniä.
“Huomenta”, Harry toivotti epävarmana, minkälaisen vastaanoton saisi.
“Huomenta”, tuli kaikuna hiljainen vastaus ja tulija nosti päätään. Harry vähän hätkähti Hermionen tummiakin tummempia silmänalusia, mutta ymmärrettäväähän se oli.
Hermionelle oli ilmestynyt pari päivää kirjeitä, missä vähenivät päivät laskurimaisesti. Harry ihmetteli yhä, että nainen ei ollut lähestynyt heti ja kertonut epäilyttävistä ja pelottavista viesteistä. Vasta sitten, kun kirjeisiin oli ilmestynyt sanat “
Odotan sinua, saat kokea yllätyksen”, Hermione oli ilmeisesti herännyt ottamaan kirjeet vakavasti.
“Saitko yhtään nukuttua?”, Harry kysyi huolissaan ja kattoi pöytää samalla. Hän katsoi sivusilmällä kelloa ja heidän pitäisi varmaan alkaa pikkuhiljaa touhuamaan aamupuuhissa, jos aikoivat ehtiä jonkinlaiseen säälliseen aikaan ministeriöön selvittämään asiaa.
“Jonkin verran”, Hermione huokaisi ja ojentui ottamaan kupillisen. “En vain voi ymmärtää. Kuka ihmeessä haluaisi hyökätä nimenomaan minua vastaan? Ja vielä pikkujouluina?”
“Rakas ‘Mione, uskotko mahdollisen uhkailijan tietävän, että sinulla on juuri silloin menoa, kuin hän on suunnitellut pääsi varalle kaikenlaista?”, Harry pyöräytti silmiään ja otti sokeria vähän lisää kahviinsa. “Mutta minulla on suunnitelma. Kingsley varmasti suostuu siihen ja voimme viedä sinut turvataloon. Tai hetkeksi pois kokonaan, miten olisi Kotikolo?”
“Ei.”
“Mitä ei?”
“Kingsleylle ei puhuta tästä sanaakaan, ymmärrätkö Harry?” Hermione tuijotti Harrya tiukasti. “Tämä asia on sellainen, minkä minä selvitän yksin ja siihen mennessä, kunnes se on ratkaistu, kellekään ei kerrota. Itseasiassa minua jo vähän kaduttaa, että niin poukkosin tänne ja kaiken syljin ulos, mutta lopputuloshan on kuitenkin se, että kirjeet ovat vain sanoja paperilla ja -”
“Nyt, hiljaa”, Harry hiljenti Hermionen. “Hyvä on, emme kerro kenellekään vielä, mutta pikkujouluihin sinä et osallistu. Ymmärrätkö?”, hän kysyi vastapäältä istuvalta naiseltaan ja kohotti kätensä jo valmiiksi, kun näki Hermionen avaavaan suutaan. “Sinun turvallisuutesi on tärkein. Niin kauan, kun emme voi varmasti tietää tai varmistaa sinun turvallisuuttasi, sinä jättäydyt nyt taka-alalle.”
Vastauksena kuului vain syvä huokaisu ja Harry päätti hetkiseksi lopettaa ystävänsä ahdistelun. Hän keskittyi sen sijaan syömään leipää sekä ojensi puolivillaisesti lukemansa Päivän profeettansa pöydän toiselle puolelle.
Rauhallisen hiljaisuuden rikkoi vaimea koputus ulko-ovelta. He molemmat hätkähtivät ja katsoivat toisiansa pelästyneenä. Harry ei odottanut ketään näin aamusta, eikä kenenkään pitäisi tietää Hermionen olevan täällä. Mutta mitä jos kirjeiden lähettäjä oli onnistunut jäljittämään kirjeensä tänne?
