Title: Kaunis vastaheränneenäkin
Author: Larjus
Chapters: Ficlet
Fandom: SK∞ (SK8 the Infinity)
Pairing: Nanjou Kojirou (Joe)/Sakurayashiki Kaoru (Cherry blossom)
Genre: Slice of life, fluff
Rating: S
Disclaimer: SK∞ hahmoineen ei luonnollisestikaan kuulu minulle, enkä ole saanut tämän kirjoittelusta rahaa.
Summary: Pieni palanen yhdessä jaettua aamua.
A/N: Syksy on ollut kirjoittelun suhteen aika nihkeää, ja suurin ongelmani on ollut, ettei mulla yksinkertaisesti ole aikaa! Ideoita kyllä riittäis. Onneksi tämmöset pienet arkkihöttöpätkät on helppoja ja aika nopeita kirjoittaa.
Erään lehtijutun mukaan Kojiroun mielestä viehättävin look toisella on sellainen ”kodin seinien sisällä pysyvä” arkinen ja paljas, kaikkea muuta kuin huoliteltu (eli ne pieruverkkarit on paremmat kuin muotikledjut
), ja se tieto sopii niin hyvin tähän ficiin. Tämän ficin idea on kyllä vanhempi kuin se lehtijuttu, mutta sehän on ihan parasta, kun myöhemmin paljastetut canon-jutut sopii siihen, mitä on hahmoista ajatellut!
Mukana
One True Something 20:n kolmoskiekalla (aiheenani slash).
Kaunis vastaheränneenäkinKojirou oli juuri hakemassa jääkaapista maitopurkkia, kun kuuli laiskojen askelten kantavan keittiöön. Kääntyessään ympäri hän näki edessään itsensä vasta sängystä ylös raahanneen Kaorun, joka vielä selvän unisena istuutui pöydän ääreen.
”Hyvää huomenta”, Kojirou toivotti tälle lempeästi.
”...nta”, Kaoru mumisi ja yritti tyylilleen uskollisesti istua selkä suorassa hyvässä ryhdissä, vaikka pöytä vetikin päätä puoleensa kuin magneetti rautaa.
”Otatko teetä? Tai kahvia?”
Kaorun vastaus olisi ollut kenelle tahansa melkoisen epäselvä, mutta Kojirou oli kuullut vastaavanlaisen murahduksen niin monta kertaa, että tiesi sen tarkoittavan kahvia. Tarjottuaan Kaorulle ensin lasin vettä hän kaatoi tällekin ison mukillisen kahvia ja laski sen tämän eteen pöydälle. Pitkät ja kalpeat sormet hakeutuivat mukista hohkaavan lämmön ympärille.
Kojirou istui Kaorua vastapäätä eikä sanonut mitään. Hän tiesi, että oli turha yrittää kommunikoida sen enempää ennen kuin Kaoru olisi saanut juotua kahvistaan ainakin puolet. Tämä oli ainakin teoriassa herännyt jo reilu tunti sitten kun hänkin oli noussut, mutta aamut olivat Kaorulle aina vaikeita, ihan niin kuin koko nukkumisasia muutenkin. Kestäisi vielä ainakin toinen tunti, ennen kuin tämä olisi kunnolla hereillä.
Kahvi hupeni hyvään tahtiin molempien mukeista, ja koska Kojirou oli jo lukenut päivän polttavimmat uutiset Kaorua odotellessaan, hän keskittyi nyt katselemaan tämän aamuista olemusta. Tavallisesti Kaoru oli aina niin huoliteltu, kimono siististi yllään, pitkät hiukset sileiksi harjattuina joka suortuva ojennuksessa, ryhdikkäänä ja valppaana, mutta vielä ei oltu siinä vaiheessa. Nyt Kaorun ryppyinen yöyukata valui pitkin toista olkaa, hiukset olivat takussa, silmänaluset tummat ja lasit vinossa, eikä ryhdistä ollut yrityksestä huolimatta tietoakaan. Näky oli teoriassa kaikkea muuta kuin viehättävä, mutta Kojiroun mielestä se kuitenkin oli ehkä kauneinta maailmassa. Hän piti itseään onnekkaana voidessaan joka aamu katsella yön runnomaa Kaorua, niin haurasta ja herkkää.
”Mitä sinä oikein virnuilet?” Kaoru tuhahti sitten, kun hänen kahvistaan oli puolet juotu.
”En minä mitään virnuile”, Kojirou sanoi katsellen toista yhä pää kallellaan ja lempeä hymy huulillaan. Hän olisi voinut tarttua kysymyksen mahdollistamaan leikkiriitahaasteeseen mutta ei juuri nyt ollut sillä tuulella. ”Kunhan vain ajattelin, miten kaunis olet.”
”Ja pöh”, Kaoru murahti ja otti uuden hörpyn kahvia. ”Huono vitsi.”
”Olen tosissani”, Kojirou vastasi ääni edelleen yhtä pehmoisena. ”Olet kaunis vastaheränneenäkin.”
Kaoru meni kaiken väsymyksensä keskellä sanoista hieman hämilleen. Hän piti katseensa tiiviisti kahvimukissaan.
”Enkä ole…” hän mutisi hiljaa. ”Näytän ihan kauhealta.”
Kojirou ei alkanut inttää vastaan, hymyili vain edelleen ja otti kulauksen omasta kahvistaan. Sen nielaistuaan hän tunsi äkisti jotain viileää nilkkaansa vasten. Kaorun varpaat. Ne sivelivät hänen jalkaansa verkkaisesti, hakeutuivat kulkemaan pitkin säärtä. Teko oli kuin vahvistus siitä, että Kaoru oli kielteisestä vastauksestaan ja hieman nuivasta olemuksestaan huolimatta pitänyt hänen sanoistaan.
”Voin tehdä sinulle aamiaista”, Kojirou lupasi, vaikka sen Kaoru oli etukäteenkin tiennyt. ”Otatko munakasta?”
”Kyllä kiitos.”
Kojirou nousi pöydän äärestä ja kulautti kurkkuunsa viimeisen kahvitilkkansa. Ennen lieden ääreen siirtymistä hän kumartui vielä painamaan suukon Kaorun poskelle, mihin tämä ei ollut varautunut sitten niin lainkaan.
”Mitä sinä – menes nyt siitä”, Kaoru komensi ja tyrkki Kojirouta kauemmas kuin teko olisi muka ollut hänestä täysin sopimaton.
”Mennään, mennään”, Kojirou naurahti. ”Näytit vain niin suudeltavalta siinä istuessasi.”
”En kyllä tasan näyttänyt.”
Kojirou suuteli toista uudestaan, tällä kertaa huulille. Suudelma maistui aivan mustana juodulta kahvilta.
”Ja näytät edelleenkin.”
Siihen Kaoru ei vastannut muuten kuin suutelemalla takaisin.