Tänään on jo tarpeeksi | S | Ginny | 12+ virkettä

[Vuorna]

Nimi: Tänään on jo tarpeeksi
Ikäraja: S
Päähenkilö: Ginny Weasley
Genre: angstihtavaa draamaa
Yhteenveto: Öisin uneksit karmeista kohtaloista; käsiraudoista kiinni seinässä, lempeistä sanoista, jotka muuttuvat ilmassa tikareiksi ja siitä hetkestä, kun et tiedä enää tiedä kuka olet.

A/N: Rakas 12+ virkettä XIX palasi jälleen uudelle kierrokselle, mutta tällä kertaa olikin hieman nihkeämpää! Lähdin sitten hakemaan inspiraatiota kaikista niistä muista haasteista, jotka mulla on kesken, ja sieltähän se idea sitten löytyikin. Tää teksti osallistuu muun muassa Albumihaasteeseen, sillä Måneskinin Coraline-biisi toi mulle mieleen idean kirjoittaa Ginnystä hänen ensimmäisen kouluvuotensa tapahtumien jälkeen. Kolmoskirjan lukemisesta on sen verran kauan, että en ihan hirveästi viitsinyt sen tapahtumia tässä avata, joten menköön tämä semmoisena AU-tekstinä, sillä esimerkiksi Weasleyn perheen Egyptin reissunkin ignoorasin törkeästi. Osallistuu myös haasteeseen 5x jotain uutta, uutuutena uudenlainen kerronta. Kommentteja saa jättää, varoituksen sanana vaan se, että tässä on kokeiltu nyt kaikenlaista uutta!


Ilma ympärilläsi on raskasta, ikään kuin syksyinen sumu olisi vallannut pienen huoneesi jokaisen nurkan. Aamukin on valjennut hiljaisen seesteisenä, aivan kuten eilenkin ja kaikkina muinakin aamuina toukokuun jälkeen. Oikeastaan pidät sitä miltei armon osoituksena, aiemmin päiväsi alkoivat mukamas hyväntahtoisella kuiskuttelulla, jota seurasi aina pysäyttävä paniikki, milloin mistäkin syystä. Tuskin koskaan unohdat sitä aamua, kun heräsit hiukset höyheniä täynnä ja verta kynsien alla. Näky olisi ollut säädytön kenen tahansa mielestä, mutta onneksi kukaan ei ehtinyt huomata. Sana sinusta käyttäytymässä oudosti olisi levinnyt Tylypahkan käytävillä salamannopeasti, mutta toisaalta tavallaan toivot, että niin olisi käynyt.

Vaikka toukokuusta on jo aikaa, hiljaisuus on edelleen vallannut sijan siltä eloisalta, vilkkaalta tytöltä, joka olit ennen tätä kaikkea. Joskus mietit, että olisi ehkä helpompaa, jos kipu kuuluisi tähän kuvioon. Niin ei kuitenkaan ole, ainoastaan värit puuttuvat päivistäsi ja mikään ei tunnu miltään. Öisin uneksit karmeista kohtaloista; käsiraudoista kiinni seinässä, lempeistä sanoista, jotka muuttuvat ilmassa tikareiksi ja siitä hetkestä, kun et tiedä enää tiedä kuka olet. Herätessäsi hiestä märkänä sormesi tavoittelevat sängynpäädyn melkein huomaamattomiksi hioutuneita koristeleikkauksia – niistä tiedät olevasi kotona. Käperryt peittosi alle kuvitellen sen olevan kilpi kaikelta pahalta, mutta se ei auta – unet löytävät sinut missä vain.

Haluaisit kovasti yrittää elää niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta yrityksesi eivät kanna hedelmää. Kenties päiväkirjan sanat ovat mädättäneet sinut läpikotaisin, eikä jäljellä ole enää muuta kuin näivettynyt kuori siitä nuoresta tytöstä, joka eli sinun ruumiissasi vielä vuosi sitten. Ero sinun ja hänen välillä tuntuu sairaalla tavalla hupaisalta; on vaikea edes kuvitella, että olit joskus hän.

Päivät valuvat ohitsesi ja tiedät syksyn koittavan pian. Yhtäkkiä, aivan kuin heräisit pitkästä unesta, havahdut miettimään, onko Percy edelleen ylettömän rakastunut siihen tyttöön Korpinkynnestä. Ajatuksen tavanomaisuus on kaikessa normaaliudessaan järkytys – yhä edelleen kaikki on harmaata ja pimeää, mutta pohdit (et uskalla toivoa), että ehkä nyt kaikki muuttuu. Ehkä yksi ainoa kirkas ajatus on tarpeeksi pyyhkimään pois sen kaiken pahan, joka on valloittanut elämäsi kaikki nurkat?

Mutta totuus ei ole niin yksinkertainen, ja kuten Hermione sanoisi (ja sanookin vuosia myöhemmin ja silloin tiedät sen itsekin), paraneminen ei ole suoraviivaisesti etenevää liikettä. Se matelee verkkaan eteenpäin, välillä taaksepäin ja sivuittainkin, hitaasti kuin etana pulpetin kannella. Viileä syksy on edennyt jo pitkälle ennen kuin hymyilet ensimmäisen kerran, kiitos jonkin Fredin ja Georgen monista jekuista. Pian huomaat, ettet enää säpsähdä kuin olisit hätkähdytysloitsun kohteena aina, kun jokin kolahtaa kauempana. Painajaisesi eivät ole ohi vielä vuosiin, mutta vaikka se kuulostaakin karulta, opit elämään niiden kanssa. Elämän hohde palaa sinuun hiljalleen, levittäen lämpöä läpi hyisen sielusi ja lopulta kevään koittaessa näet luonnon heräävän eloon kaikissa vihreän sävyissä.

Sinun ei enää tarvitse haaveilla paremmasta huomisesta, sillä tänään on jo tarpeeksi.

Spoiler: sanalista • näytä

1. sumu
2. hiljainen
3. armo
4. kun
5. säädytön
6. sana
7. kipu
8. väri
9. käsiraudat
10. leikkaus
11. kilpi
12. hedelmä
13. mädätä
14. hupaisa
15. valua
16. rakastunut
17. yhä
18. kirkas
19. liike
20. verkkaan
21. viileä
22. kolahtaa
23. ohi
24. hohde
25. haaveilla

[ruttotohtori]

Helo! Ginny ei oo se hahmo josta mä yleensä luen ficcejä, mut onneksi avasin tän kuitenkin koska oh la la, tää olikin mielenkiintoinen! En oo varma oonko koskaan lukenutkaan Ginnyn fiiliksistä kakkoskirjan tapahtumien jälkeen, mut se on aihe josta sais kyl kirjottaa enemmän koska se tuo tähän hahmoon niin paljon syvyyttä. En muista yhtään millanen Ginny oli Azkabanin vangissa vai näkyikö häntä oikein ollenkaan, mut oli miten oli tää ficci on nyt mulle canon koska oikeesti se mitä Ginny kävi läpi oli varmasti ihan hitsin traumaattista, kun paha voima kontrolloi sitä ja pakottaa tekeen kaikkia kauheuksia (varmaan jo kukkojen tappaminen jollekin 11v tytsylle on tosi kammottavaa), ja ylipäätään se et ei hallitse itteensä ja menettää muistiaan on pelottavaa missä tahansa kontekstissa. Ja sit viel se et kyse ei oo ihan perus manipuloinnista vaan pimeästä magiasta ja hirnyrkistä niin jooh, voin hyvin kuvitella että Ginny on säikky ja ahistunu ton vuoden jälkeen.

Oot myös onnistunu kirjottaan kaiken tosi uskottavasti ja sillee aidon tuntusesti, kertojavalinta toimi musta hyvin myös. Tuo miten Ginny yhtäkkiä huomas miettivänsä jotain niinkin normaalia kuin Percyn tyttöystävää oli tosi hieno kohta, tollasta se on ihan oikeestikin ku on pahasti kuopassa, et vaikka kaikki tuntuu ylivoimaselta ja hirveeltä niin siitä pääsee yli ja ihan huomaamatta pikku hiljaa alkaa kiinnostua niistä normaaleista asioista. Toi Hermionen pointti siitä kuinka paraneminen ei oo lineaarista oli tosi hermionemainen ja myös totta, ja tykkäsin kans maininnasta et Ginnyn painajaiset kestää vuosia koska vaikka asian kanssa oppii elään, traumat ei ikinä tosissaan katoa sieltä aivoista.

Joskus mietit, että olisi ehkä helpompaa, jos kipu kuuluisi tähän kuvioon. Niin ei kuitenkaan ole, ainoastaan värit puuttuvat päivistäsi

Tää oli varmaan mun lemppari, tosi osuvasti ilmaistu!

Kiitos tästä ficistä, oli erittäin hyvää pohdintaa, oli oikein ilo lukea! <3

[hiddenben]

Olipa tämä hieno tulkinta Ginnystä! Tykkäsin tästä valtavasti ja tällainen epätavanomainen, sinä-kerrontatyyli toimi tässä erinomaisesti. Tekstin kuluessa tuli mietittyä, kuka Ginnyä tässä oikeastaan puhuttelee. Ensin ajattelin jotenkin, että se on edelleen Valedro tai jokin hänen jälkeensä jättämä särö, mutta loppua kohden kallistuin, että puhuja on vanhempi Ginny, joka ikään kuin katselisi lapsuuden minäänsä ajankääntäjän tai vain muistojen kautta. Kerronta toi mukanaan hienoa syvyyttä tähän ja pidin tällaisesta pohdiskelevasta otteesta.

Kuten ruttopoika mainitsi, nuo Ginnyn kokemukset ensimmäiseltä vuodeltaan ovat todella traumaattisia, mutta myös sellaisia, jotka tuovat syvyyttä hänen hahmoonsa. On jopa outoa, ettei niitä mielestäni käsitellä sen enempää kirjoissa paitsi jonkin yksittäisen kerran. Ehkä Ginny on sellainen hahmo, joka piilottaa kipeät muistot ja tunteet syvemmälle ja pitää yllä temperamenttisen tytön kuvaa - ja siinä tapauksessa tämä teksti avasi ja syvensi hänen hahmoaan juuri oikealla tavalla. Virkehaasteen sanalista upposi tähän upeasti, enkä edes viitsinyt alkaa etsiä listan sanoja erikseen tästä tekstistä.

Tunnelma eli ja eteni mielestäni hyvin ja pidin siitä, kuinka alun synkkyyden jälkeen kerronnan sävy alkaa hiljalleen keventyä ja etenkin tuo havahtuminen Percyn ihastumisen ajattelemiseen osui jotenkin niin kohdilleen: tuollaisia asioitahan 12-vuotiaan kuuluisikin pohtia Pienten juttujen kautta Ginny alkaa palata takaisin "normaaliin elämään", vaikka samalla kertojan kautta on selvää, että hän kantaa arpia lopun elämäänsä. Tosi hienoa tulkintaa, nautin tästä valtavasti! Erityisen mieleenpainuva kohta oli tämä:

Herätessäsi hiestä märkänä sormesi tavoittelevat sängynpäädyn melkein huomaamattomiksi hioutuneita koristeleikkauksia – niistä tiedät olevasi kotona.

Pidin myös taikamaailman yksityiskohdista, kuten hätkähdysloitsusta ja etanasta pulpetilla Lopun pohdinta Hermionen sanoista oli kaunis ja pidinkin siitä, miten tässä tekstissä käsitellään vaikeista asioista toipumista ja siitä, että jotenkin onnistuisi olemaan sinut itsensä kanssa kaikesta huolimatta. Hieno teksti, kiitos tästä!

[marieophelia]

Olen samaa mieltä kuin edellisetkin kommentoijat, että tämä on synkkyydessään aivan todella osuva tulkinta Ginnystä, paljon parempi kuin canon. Muistelisin, että SK:n lopussa kerrotaan Ginnyn olevan "jälleen hyvällä tuulella" -- eli monen kuukauden traumat pyyhkiytyisi muka pois jollain matami Pomfreyn unijuomalla, voi luoja!

Sinä-kerronta toimii tässä hurjan hyvin! Mulle tuli myös mieleen, että Ginny varmaan puhuttelee tässä itseään, koska monestihan, jos ihminen yrittää selvitä vaikeista tilanteista, hän puhuu itselleen ja antaa ikään kuin ohjeita. Tällaiset viitteet siihen, että aikaa on kulunut: ja kuten Hermione sanoisi (ja sanookin vuosia myöhemmin ja silloin tiedät sen itsekin), ovat kerronnallisesti mun mielestä aivan riemastuttavia ja tuovat osaltaan syvyyttä Ginnyn hahmoon. Voisi tosiaan ajatella, että kokemus palaa mieleen vielä vuosia myöhemminkin ja sitä pitää prosessoida jatkuvasti. Ja itse voisin kuvitella, että jos Ginny on näin apaattinen, hän ei välttämättä edes tajuaisi, onko Egyptissä vai Kotikolossa. Siten tämä ei mielestäni mitenkään ignooraa canonia, vaan päin vastoin Percyn ihastus, etana-taiat yms. sitovat sen tosi hyvin tekstien maailmaan. Kuten ruttopoikakin sanoi, tulee sellainen olo, että näinhän canonin kaiken järjen mukaan pitäisi mennä!

Olen joskus aimepien virkehaasteiden tekstejä lukiessa miettinyt, että tähän haasteeseen sopiikin vähän tutusta poikkeava kerrontatapa: vieraista sanoista on ehkä sillä tavalla helpompi saada "oman" kuuloisia. Siksi musta tämä on juuri oikea haaste kokeilla uusia kerronnalisia juttuja. Sanat joka tapauksessa uppoavat tähän hyvin, enkä minäkään niitä jäänyt metsästelemään.

Kiitokset, tämä saa todella miettimään Ginnyn hahmoa uudestaan!<3

[Larjus]

Uuuu, tää oli makee. En muista et olisin lukenut ficiä sinä-kertojalla (paitsi yhden hyvin kömpelön englanninkielisen reader-insertin joskus kauan kauan sitten). Erittäin mielenkiintoinen valinta, ja tässä se toimii hyvin. En lukiessa ajatellut, kuka olisi puhuja tässä tarinassa, mutta nuo muiden ajatukset Ginnystä puhumassa menneisyyden itselleen kuulostavat ihan loogiselta päätelmältä. Kyllähän sitä varmaan jokainen ainakin joskus puhuttelee itseään, ja paljon näkee sellaisia "mitä sanoisit 10 vuotta nuoremmalle itsellesi" -tyylisiä nettikeskustelunavauksia yms.

Tässä oli tosi kivaa pohdintaa siitä, millaisia asioita Ginny on kokenut ja käsitellyt ekan kouluvuotensa tapahtumien jälkeen. Kirjoissahan asiasta ei tosiaan puhuttu käytännössä lainkaan, mutta toisaalta eipä se mua ihmetytä, vaikka Harry ei mitään huomaisikaan Ginnyn näkökulmasta asiat olisivat varmasti olleet aivan eri tavalla, ihan niin kuin tämäkin tarina kertoo. Hienosti olit myös kirjoittanut mukaan oivalluksen siitä, että asioista yli pääseminen ja paraneminen ei ole aina suoraviivaista ja etene tietyllä tavalla. Joskus voi tuntuakin, ettei mitään edistystä tapahdu (ja takapakit ovat mahdollisia). Lopputuloksen näkee vasta paljon myöhemmin (ja ehkä vain kaukaa tarkasteltuna). Hetkessä eläminen on silti tärkeää, ettei liikoja haikaile sen paremman huomisen perään. Tänään on tosiaan jo aivan tarpeeksi.

Kaiken lisäksi en voi kuin vain ihailla, miten hienosti olet saanut haasteen sanat tässä toimimaan. Joskus on kannattavaa unohtaa ne vanhat ideat ja lähteä hakemaan innoitusta muualla. Lopputulos voi olla ties miten hieno, kuten tässäkin. Todellakin kannattaa kokeilla kaikenlaista uutta!

[flawless]

Aistin minua magneetin lailla luokseen vetävän taikasanan Måneskin, joten kiireen vilkkaa piti kipitää tämän luokse Coraline on yksi mun lempikappaleista tuolta levyltä, se on tuskaisen kaunis ja surullisen nätit lyriikat sekä tunnelmallinen sävy kappaleessa ylipäätään ovat kyllä tosi inspaavia, en yhtään ihmettele että kappale sytytti inspiksen tällaiseen tekstiin! Tämä oli kiva tulkinta siitä, jollain tapaa jopa yllättävän lohdullinen - tässä oli toivon pilkahdusta synkkyyden keskellä, johon huomasin lukiessani takertuvani tosi lujasti. Teksti oli surumielinen ja ahdistuneisuudella kyllästetty, mutta lopulta kuitenkin lohdullisen toiveikas, etenkin lopetus huokui sellaista ylitsepääsemisen voimaa. Musta oli tosi kivaa, että vuodenajat kulkivat tässä mukana Ginnyn tarinan kaaren kanssa, alussa syksyn pimeys lisäsi koleaa tunnelmaa ja lopussa kevään auringonsäteet lisäsivät sitä kehityksen tunnetta, kun samaan aikaan puhkesi kukkaan ja ikään kuin uudelleensyntyi niin Ginny kuin luontokin.

Muiden tavoin pidin hirmuisen paljon siitä, että tässä syvennyttiin Ginnyn tarinan traumoihin ja päästiin hänen hahmoonsa kiinni ihan eri tavalla kuin kirjoissa. Ginny on musta todella potentiaalinen hahmo, hänessä on paljon räiskyvyyttä ja voimaa ja uskollisuutta ja väriä, joka ei koskaan tule kirjoissa esille täysin tai oikeastaan juuri lainkaan. Ginny on aina tuntunut sellaiselta "Lily kakkoselta", joka on luotu vaan ja ainoastaan täydelliseksi morsmaikuksi Harrylle, ja se on kamalan tylsä rooli miehittää - Ginnyn kaltainen mahdollisesti kovinkin monisävyinen hahmo ansaitsisi paljon laajemman ja itsenäisemmän tarinankerronnan osakseen. Musta erityisesti siksi oli tosi virkistävää lukea Ginnysta ja tästä jäljen häneen takuulla jättäneestä kokemuksesta, joka on tietynlainen käännekohta hänen elämässään. Olit kuvaillut hahmon tuskaisia tunteita ja sekavia ajatuksia todella hyvin, tässä oli tosi vahvasti sellainen epätoivoisen kaaoksen ja kontrollin menettämisen tuntu. Erityisesti pidin siitä, miten alussa kuvailtiin Ginnyn ristiriitaisia tuntemuksia verisenä heräämisen jälkeen, kuinka hän toisaalta oli helpottunut ettei kukaan nähnyt sitä kauhistuttavaa ja häpeällistä hetkeä ja kuinka toisaalta hän niin toivoi, että joku olisi vaan huomannut ajoissa. Toinen tosi hieno kohta oli tuo, jossa kuvailit kuinka mikään ei tuntunut miltään, siinä oli tosi kaunista kieltä. Esimerkiksi lempeät sanat jotka muuttuivat ilmassa tikareiksi ja sängynpäädyn kuvioinnit kilpenä oli tosi nättejä yksityiskohtia.

Muutenkin teksti oli miellyttävää lukea, se oli kirjoitettu kauniisti ja ehdin lukemisen aikana unohtaa sekä virkehaasteen että sinä-kertojan - tähän oli siis erittäin helppo upota! Sinä-kertojakin toimi siis oikein hyvin, vaikka tuntuikin aluksi kovin vieraalta, koska sitä se onkin, mutta teksti kyllä vei mukanaan. Kaikki kokeellisuus mistä mainitsit siis oli kyllä oikein kivaa, uudet jutut olivat itse asiassa kovin virkistäviä ja teksti tuntui kokonaisuudessaan jotenkin... raikkaalta? Etenkin lopetuksen tunnelma jätti sellaisen olon, että tämä oli oikein mukava uusien tuulien puhallus, jonka oikein mielellään toivotti tervetulleeksi. Loppu oli muuten ihan tosi kaunis, "tänään on jo tarpeeksi" on aivan ihanasti sanottu ♥♥ Se oli ehkä lempparini kaikista kivoista jutuista tässä, ja sopi nimeksikin oikein loistavasti. Kiitos tästä!

[Grenade]

Onnittelut, täältä saapuu Juhlahaasteen kommenttipalkinto! Luen ihan liian vähän Ginnystä, joten nappasin tämän listauksestasi, koska on mielenkiintoista välillä lukea tästäkin Weasleyn sisaruksesta. Plus 12+ virkettä -haasteen tekstit on aina kivoja luettavia, koska jokainen saa samoista sanoista niin erilaisia tekstejä.

En oikeastaan tiennyt, mitä odottaa, kun avasin tekstin, mutta vau, olipa tää hieno! Ja hieno lähestyminen hahmoon. Ficeissä lopulta aika vähän käsitellään, millaiseen kurimukseen useimmat Pottereiden hahmoista joutuivat niinä kirjojen käsitteleminä seitsemänä vuonna (ehkä koska ne oli kuitenkin nuorten kirjoja), joten oli superkiinnostavaa nähdä tästä näkökulmasta ficciä. Ginny, niin vahva ja voimakas kuin onkin, on varmasti nähnyt painajaisia myöhemminkin ja on joutunut elämään kokemuksensa kanssa.

Tekstissä oli hienon painava tunnelma, tekstin vakavuus tuli esiin ja sinäkertojan käyttäminen oli hieno tehokeino, tykkäsin siitä kovasti!

Mutta totuus ei ole niin yksinkertainen, ja kuten Hermione sanoisi (ja sanookin vuosia myöhemmin ja silloin tiedät sen itsekin), paraneminen ei ole suoraviivaisesti etenevää liikettä. Se matelee verkkaan eteenpäin, välillä taaksepäin ja sivuittainkin, hitaasti kuin etana pulpetin kannella

Piti lainata molemmat lauseet, kun ne oli niin hienoja ja kauniin kuvailevia! Hienoa, että vaikka tekstissä ollaan syvissä vesissä ja teemoissa, lopussa kuitenkin vähän jo nähdään toivon pilkahdusta. Ehkä se elämä voi joskus olla taas elämisen arvoista ja muutakin kuin harmaata. Olit saanut tosi sujuvasti kaikki haasteen sanat upotettua tekstiin, mikään ei pompannut silmille, vaan sopi tosi hyvin tekstin teemaan.

Kiitos paljon tästä! ^^