True Detective (S1): Koleutta ei voi nukkua kauemmas (S • Marty/Rust, tunnetuskaa • 12+ virkettä -ficlet)

[Waulish]

S • True Detective (S1, Martin Hart/Rustin Cohle)

True Detective ei ole minun omaisuuttani. Tämä teksti on fanifiktiota, jota kirjoittelen vain omaksi (ja mahdollisesti muiden) iloksi.

12+ virkettä XIX
FinFanFun1000 sanalla 930. kuristuminen
FinFanFun 20 vuotta: Juhlahaaste! haasteella kirjoita teksti, jonka genre on angst
Sana/kuva/lause10 #2 lauseella taivas on paikka, jossa ei koskaan tapahdu mitään

Kävi niin, että ryhdyin kirjoittamaan 12+ virkettä XIX -haasteeseen, ja minut valtasi sellainen tunne, että nyt pitää kirjoittaa Marty/Rustia, vaikka True Detectiven katsomisesta on jo aikaa (en tiedä, tuliko se tunne sanalistan käsiraudoista vai mistä, mutta jostain kuitenkin). Sitten kävikin niin, että tämä tarina melkeinpä kirjoitti itse itsensä yhdeltä istumalta. Huomasin pystyväni purkamaan tähän niin omaa viimeaikaista ahdistustani kuin myös niitä fiiliksiä, joita minulla tästä parituksesta yhä on, ja kirjoitusprosessi olikin jotenkin tosi vapauttava, kuin puhdistava uloshenkäys. Toivottavasti se välittyy myös mahdollisille lukijoille! Lämmin kiitos, jos luet. ♥ Kaikenkarvaiset kommentit ovat myös aina mitä lämpimimmin tervetulleita!

12+ virkettä -haaste toimii siis niin, että haasteeseen osallistuva teksti kirjoitetaan valmiin sanalistan pohjalta niin, että jokaisessa virkkeessä on yksi sana. Hyödynsin tässä tekstissä myös jokerivirkkeen, eli virkkeitä on yhteensä 26. Sanalista on nähtävillä tekstin lopussa.


Esikaupunkialueen poikki kaartava tie katkeaa sumuun, sinnikkääseen jäänteeseen poikkeuksellisen kylmästä yöstä. On hiljaista, aivan kuin kaikki olisivat herätyskellojen soidessa kääntäneet kylkeä ja päättäneet jäädä nukkumaan koleutta kauemmas.

Vaikka hiljaisuus tarjoaa tilaa ja aikaa, se ei anna Martylle armoa. Kun hän tunti sitten heräsi Rustin lämpimältä iholta, pelottava osa hänestä olisi halunnut jäädä siihen jo ennen kuin hän edes tiedosti, missä oli ja miksi. Säädyttömät mielikuvat retuuttavat häntä yhä, saavat hänet sormeilemaan auton rattia ja vilkuilemaan kaikkialle muualle kuin vieressä tupakoivaan mieheen.

Kun Marty ajaa ajatuksissaan ohi tutusta risteyksestä, hän tuntee Rustin katseen kasvojensa syrjällä, mutta Rust ei silti sano sanaakaan. Kipu Martyn sydänalassa äityy kouristamaan kovempaa, kun siihen yhtyy hämmennystä, vihaa ja häpeää. Ikkunoiden ohi vilisevät kuoleman ja kuihtumuksen värit ilkkuvat hänelle, ja hän yhtyy niihin, sillä hän ei ole tottunut hämmennykseen tai häpeään – vihaan kylläkin. Hän toivoisi voivansa iskeä itsensä käsirautoihin ja vaikka suukapulaankin, jottei viime yö toistuisi enää koskaan.

Marty joutui lainaamaan Rustilta paidan, koska punaviini tahrasi hänen omansa, ja vieraan paidan omituinen leikkaus hiertää häntä. Jokainen olemassaolon sauma hiertää häntä, eikä hän tajua edes vilkaista ylinopeutta kaahaavan Bemarin rekisterikilpeä. Rust lopettelee savukkeensa ja viskaa sen ikkunasta ojaan, missä omenapuu on jo kauan sitten pudotellut hedelmänsä surulliseksi renkaaksi. Ne, jotka eivät ole kelvanneet edes eläimille, ovat mädäntyneet ruskeiksi.

Marty tuntee tukehtuvansa hiljaisuuteen ja naksauttaa radion päälle, mutta aamuohjelman juontajan mukahupaisa kommelluskertomus kuristaa kahta kauheammin. Marty valuu alemmas penkissään, pyyhkii kylmää hikeä otsaltaan ja pelkää oksentavansa. Hän muistaa, millaista oli olla rakastunut Maggieen, ja hän muistaa, miten hänen sydämensä hakkasi viime yönä. Rustin sormenpäiden karheus viistää yhä Martyn lanteilla.

Harmaakin aamu käy silmiin liian kirkkaana. Luonnon levoton liike tien molemmin puolin kuvottaa. Marty yrittää hengitellä verkkaan, mutta lopulta hänen on pakko äkkijarruttaa tienposkeen ja kompuroida autosta. Hän kiskoo viileää ilmaa keuhkoihinsa ja nojaa auton kylkeen kaksin käsin, valmiina joko oksentamaan tai pyörtymään tai sekä että.

Pelkääjän puoleinen ovi kolahtaa kuin ennenaikainen kuolema. Marty toivoo kovemmin kuin koskaan, että kaikki olisi ohi. Maalipinnan himmeä hohde sattuu silmiin, ja Marty pusertaa niitä kiinni, kiinni, kiinni. Hän tietää, ettei helvettiä voi haaveilla pois, ihan niin kuin koleutta ei voi nukkua kauemmas, mutta ei hän osaa olla tässä kurimuksessa mitenkään muutenkaan.

Rust on vieressä vielä sittenkin, kun todellisuus alkaa taas kannatella Martyn jalkoja.

1. sumu 2. hiljainen 3. armo 4. kun 5. säädytön
6. sana 7. kipu 8. väri 9. käsiraudat 10. leikkaus
11. kilpi 12. hedelmä 13. mädätä 14. hupaisa 15. valua
16. rakastunut 17. yhä 18. kirkas 19. liike 20. verkkaan
21. viileä 22. kolahtaa 23. ohi 24. hohde 25. haaveilla

[Thelina]

Wau, mikä upea tunnelma tässä tekstissä on! Hyppäsin saman tien takaisin sarjan maailmaan ja kylläpä nuo haasteen sanat solahtivat tähän hyvin! Koleus, Martyn sekavat ajatukset, tupakoiva Rust, hiertävä paita, katseet, hakkaava sydän ja Rustin sormenpäät… voih, tässä oli niin paljon hyviä yksityiskohtia ja tavoitat hahmot todella hyvin. Tämä asetelma, jossa Marty epäröi ja ehkä melkein katuukin sitä, mitä heidän välillään tapahtui, kun taas Rust pysyy siinä suhteessa rauhallisempana, toimii hyvin.

Vaikka hiljaisuus tarjoaa tilaa ja aikaa, se ei anna Martylle armoa. Kun hän tunti sitten heräsi Rustin lämpimältä iholta, pelottava osa hänestä olisi halunnut jäädä siihen jo ennen kuin hän edes tiedosti, missä oli ja miksi.

Upeasti kuvattu, että hiljaisuus antaa tilaa, mutta ei kuitenkaan armoa. Tuo jälkimmäinen lause taas ♥  Samoin viimeiset lauseet ovat upeita ja ihan viimeinen jättää toiveikkaan olon, vaikka tekstin unnelma muuten onkin synkkä.

Kiitos tästä, oli ihanaa lukea tästä kaksikosta pitkästä aikaa ja pidin tästä kovasti ♥

[hiddenben]

Olipa ihana lukea pitkästä aikaa jälleen True Detectiveä! Ja mikä tulkinta, vau! Tätä oli erityisen mielenkiintoista lukea Nykyisyyden valo -tekstisi jälkeen, sillä molemmissa käsitellään häpeää, vaikkakin eri asioista. On kuitenkin jännittävää saada pohtia enemmän häpeää ja miten kipeitä tunteita se herättää ihmisissä, ja onnistut tässä tekstissä kuten Juuso-tekstissäkin kuvaamaan häpeän tunnetta todella elävästi ja aidosti. Martyn ahdistus välittyy lukijallekin ja tuntuu melkein kuristavalta, vaikka viimeinen lause ahdistusta helpottaakin.

Tässä on tosiaan sarjasta tuttu vahva tunnelma ja minäkin sujahdin Thelinan tavoin helposti sarjan maisemiin ja tuohon autoon: vieressä tupakoiva Rust ja radio, joka epäonnistuu tarjoamaan hengähdystauon hiljaisuudesta Olet löytänyt lukuisia yksityiskohtia, jotka kuvaavat tarkkaavaisesti Martyn epämukavaa, ahdistunutta ja jopa klaustrofobista oloa. Etenkin tuo oudosti leikattu paita jäi mieleeni vahvasti, sillä se, jos jokin, muistuttaa ihmistä jatkuvasti siitä, että jokin on toisin. Rust on puolestaan tyyneydessään vahva kontrasti Martyn sisäiselle taistelulle, ja hänen etäisyytensä tässä ficissä toimii hyvin - tosin voisin kuvitella, että hän ajattelee yön tapahtumia aivan yhtä paljon kuin Martykin, vaikkakin ehkä silti toisenlaisesta näkökulmasta.

Lopussa auton pysäyttäminen ja syöksähtäminen ulos toimii hienona ahdistuksen huipentumana tässä kohtauksessa. Etenkin tuo lause Hän tietää, ettei helvettiä voi haaveilla pois, ihan niin kuin koleutta ei voi nukkua kauemmas, mutta ei hän osaa olla tässä kurimuksessa mitenkään muutenkaan oli jotenkin upea ja pidin kovasti kurimus-sanan käytöstä. Kohtauksesta herää myös vahva mielikuva ja Martyn ahdistus tulee tässäkin, jälleen, iholle. Samalla, kuten jo alussa mainitsin, tuo aivan viimeinen lause kruunaa kokonaisuuden ja tuo ficin ja Martyn tunteet aivan toisenlaiseen valoon. Että Martyn ahdistus ei ole loppu vaan vain myrskyisä alku jollekin muulle.

Tästä heräsi kyllä paljon ajatuksia. Pidin tästä valtavasti ♥ Kiitos, että kirjoitit!

[Waulish]

Thelina, onpa ilo kuulla että tunnelma välittyi ja että pääsit oitis takaisin sarjan maailmaan! Olen otettu siitä, että koit minun tavoittaneen hahmot hyvin, koska jotenkin olen kokenut aika hankalaksi heistä kirjoittamisen, vaikka fiilaankin heidän välistään suhdetta kovin. Kun tällainen kehu tulee omalta Marty/Rust-idolilta, ei voi muuta kuin olla tyytyväinen ja kokea onnistuneensa. ♥ Tässä tapauksessa oli jännää se, miten virkehaasteen sanat vetivät minua niin vahvasti juuri tämän fandomin ja parituksen puoleen. Kirjoittaminen tuntui sen ansiosta yllättävän luontevalta.

Ihana kuulla, että lopetus jätti jälkeensä toiveikkaan olon, vaikka teksti kokonaisuudessaan onkin aika melankolinen. Halusin hyödyntää jokerivirkkeen juuri siihen tarkoitukseen ja välittää sellaista fiilistä, että kaiken ahdingon jälkeen on vielä olemassa jotain vakaata ja vastavuoroista. Sen nämä miehet todella ansaitsevat.

Kiitos todella paljon kauniista sanoistasi, ihanaa että pidit!

hiddenben, onpa mielenkiintoista, että tämä teksti rinnastui mielessäsi tuohon toiseen tekstiin - ja hyvin ymmärrettävää! Molemmissa tosiaan käsitellään häpeää, ja minusta tuntuukin, että minulla on ollut jokin häpeäkausi tuolloin meneillään. Häpeä on vain jotenkin loputtoman kiinnostava ja monitahoinen aihe, ja tavallaan koen sen sopivan myös tähän paritukseen.

Hienoa että Martyn epämukava olo välittyi ja että oudosti leikattu paita jäi mieleesi. Leikkaus oli minulle hankala pala sanalistassa, ja muistan pyöritelleeni tuota kohtaa pitkään ja miettineeni, miten voisin kuvata Martyn olotilaa samaistuttavasti tai edes jotenkuten ymmärrettävästi. Olen mielissäni siitä, että ratkaisu toimi!

Olen hyvilläni myös siitä, että koit auton pysäyttämisen ja Martyn syöksymisen ulos toimivana loppuhuipentumana. Välillä minusta tuntuu vaikealta lopettaa tällainen teksti, jossa asiat tapahtuvat pääasiassa hahmon mielen sisässä, mutta onneksi virkehaaste auttoi tässä tapauksessa ja tarjosi kehyksen lopun tunteille ja ajatuksille. Myrskyisä alku jollekin muulle on ihanasti luonnehdittu, ja sellaiseksi koen tämän tekstin pitkälti itsekin.

Kiitos kovasti ihanasta, ilahduttavasta kommentista!

[Sisilja]

Ihanaa että säkin olet kirjoittanut True Detectivestä! Ja hauskaa että tää fikki oli kirjoitettu tuon tuoreimman virkehaasteen pohjalta, sanat olivat mulle tuttuja ja niitä oli kiva bongailla (vaan tosi hyvin ne sulautui tekstin sekaan, eivät pompanneet sieltä lainkaan!). Tämän tekstin tunnelma oli upea, hirvittävän tiukka ja ahdistunut. Martyn kipuilu oli hirmu liikuttavaa, kuinka sen ajatukset ei oikein pysy kasassa eikä se tahdo päästä tunteidensa tasalle. Kauheaa ettei se halua edellisyön toistuvan - vaikka Rustin iho on ollut lämmin ja tämän sormenpäät ovat olleet Martyn lanteilla (ja ties missä muualla), voi nyyh ja oih sentäs! <3

Sitä toivoisi kovasti, että Marty pääsisi ahdistuksensa yli ja antaisi itselleen luvan rakastaa jotakuta muutakin kuin Maggieta, mutta toisaalta nautin tosi paljon tästä sydäntäviiltävästä tunnepyöriskelystä, josta ei tunnu olevan mitään ulospääsyä, koska hiljaisuus on liikaa ja sitten toisaalta tekopirteä radio-ohjelma on liikaa, ja vieressä tyynesti tupakoiva Rust on nyt ainakin on aivan liikaa - sekä tietysti Rustilta lainassa oleva hiertävä paita (joka sekin varmasti tuoksullaan muistuttaa kaikista mahdollisista vääryyksistä). Tää teksti on täynnä aivan ihania yksityiskohtia. Innostuin esimerkiksi siitä että pelkääjän puoleinen ovi kolahtaa kuin ennenaikainen kuolema, aih ja voih tätä Martyn mielenmaisemaa. Toiseksi viimeinen virke on kaikista upein, enkä yhtään ihmettele, että olet nostanut siitä osan tämän tekstin otsikkoon asti.

Ihanaa, että aivan viimeinen virke tuikkaa tähän synkkyyteen pienen rahtusen toivoa. Ehkä Marty tosiaan vielä pääsee kunnolla jaloilleen ja tajuaa avata sylinsä ja sydämensä Rustille ihan kunnolla. Rust ainakin vaikuttaa siltä, että on valmis odottamaan vähän pidempäänkin. Ihana, rauhallinen, maadoittava Rust (joka varmaan saattaa panikoida itsekin, mutta enemmän sisäänpäin ja kenties aivan muista jutuista kuin Marty). <3

Tyylikkään tunteikas fikki! Mikä ilo tämä olikaan löytää sun listauksesta!

[Vendela]

Vaihdokkaista hei

Olipa kivaa saada sinun tekstisi Vaihdokkaista! Toki alkuun sanottava, että fandom on ikävä kyllä tuntematon, joten ihan kaikkia nyansseja en ehkä osaa poimia. Toisaalta tämä teksti oli sellainen, ettei fandomtuntemusta tarvittu kovin paljon vaan tästä pystyi nauttimaan ilmankin

Tykkään ihan tosi paljon tuosta 12+ haasteesta. En ole itse siihen koskaan osallistunut, mutta tykkään tosi paljon lukea näitä tekstejä, koska on mielenkiintoista nähdä miten samoista sanoista on kirjoitetettu ja miten sanoja on käytetty Sanoit tuolla alussa, että tämä teksti vähän niin kuin kirjotiti itse itsensä ja se kyllä näkyi tästä Ja tarkoitan tällä, että se näkyi ehdottomasti hyvällä tavalla! Tämä jotenkin vain soljui eteenpäin ja tätä oli jotenkin tosi helppo lukea. Tuntui, että tämä olisi herännyt eloon silmieni edessä.

Itse tapahtumat eivät tietenkään olleet mitään helppoja ja kivoja. Ahdistus oli käsinkosketeltavaa, samoin suru. Tässä ehkä hieman harmittaa, etten tunne fandomia, koska muiden kommentit luettuani huomaan että teksti liittyy hyvin vahvasti juuri näihin hahmoihin. Toisaalta taas on mielenkiintoista lukea jotain, vähän niin kuin originaalina, ilman mitään taustatietoa Silloin teksti näyttäytyy sellaisena, että Marty on elämässään jonkinlaisessa risteyskohdassa. Toisaalta häntä repii mennyt rakkaus, toisaalta taas uusi kokemus Rustyn kanssa. En voi kuin toivoa, että elämä jatkuu helpompana tästä eteenpäin.

Tämä oli todella mielenkiintoinen siinä mielessä, että lukija sai kuulla vain Martyn ajatukset. Nähtävästi aamulla oli lähdetty samasta sängystä jonnekin yhdessä, mutta lukija ei tietä ollenkaan mitä Rusty asiasta oikeastaan tuumii. Marty sen sijaan käy valtavaa sisäistä kamppailua itsensä kanssa, ja en voi olla pohtimatta mitä ihmettä Rustyn mielessä liikkuu? Hän tuntuu olevan tosi cool poltellessaan tupakkaa, mutta pettääkö ulkokuori? Lopussa, kun Rusty onkin edelleen vierellä, tulee olo että onko hänellä muita vaihtoehtoja. Siis tietenkin aina toivon, että hahmot saavat onnellisen lopun, mutta tässä mieleeni iski inhottava käytännöllinen puoli, että jos on ajettu autolla jonnekin, niin ei kai sieltä pääse muuta kuin autolla pois 🙈 Ihan tyhmä ajatus, tiedän! Mutta sellainen tuli mieleen. Ehkä tämä oli nyt kuitenkin vain yliajattelua ja -analysointia

Mutta kuten jo sanoinkin, niin tämä oli todella kauniisti kirjoitettu. Pidin todella paljon näistä lauseista, ja kuten Sisilja tuossa mainitsikin, niin haasteen sanat eivät korostuneet tekstissä. Erinomaista työtä siis

Lämmin kiitos tästä lukuelämyksestä!

Vendela

[Myötätuuli]

Moikka Kommenttiarpajaisista! Päädyin valitsemaan tämän tekstin hienon fandomivalinnan vuoksi. Tuli itse katsottua nyt keväällä True Detectiven ykköskausi uudelleen ja onhan se nyt parasta televisiota, mitä on tehty. Oli siis mahtavaa palata fiilistelemään tunnelmai tämän tekstin myötä! Menin niinkin pitkälle, että laitoin sarjan soundtrackin soimaan taustalle lukiessani. Sopi erinomaisesti lukukokemukseen!

Tekstissä hyvin kuului fandomille tyypillinen koleus ja inhorealismi. Parasta kuitenkin oli, että tässä oli samaa filosofisuutta kuin sarjassakin. Se muodostui kauniista sanavalinnoista kaiken kurjuuden keskellä. Sinulla on todella runollinen tapa kirjoittaa ja se sisältää monia hienoja kielikuvia ja oivalluksia. Niitä jäi makustelemaan pitemmäksikin aikaa kauneutensa vuoksi! Mielenkiintoista oli myös Martyn valinta päähenkilöksi, sillä hän on ainakin mielestäni se vähemmän filosofinen pohdiskelija näistä kahdesta. Mutta oli hienoa päästä hänen päänsä sisään!

Rust on vieressä vielä sittenkin, kun todellisuus alkaa taas kannatella Martyn jalkoja.

Rustin läsnäolo tuntuu koko tekstin ajan. Kun Marty ajelehtii, tuntuu Rust enemmän kaksikkoa kannattelevana voimana. Hänestä huokuu mielestäni tekstissä juurikin se, että hän on tilanteen kanssa sinut itsensä kanssa - Marty taas vasta matkalla siihen. Näillä kahdella on kyllä mahtava kemia keskenään ja se sama todellakin oli läsnä tässä tekstissä.

Kiitos paljon tästä mielenkiintoisesta paluusta hienon sarjan tunnelmiin!