Ficin nimi: Hienomotoriikan Herkules
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: SK8 the Infinity
Ikäraja: S
Paritus: Joe/Cherry
Genre: Viipale of elämä
Summary:
"En tiedä mitä kuvittelet tämänhetkisistä taidoistani, mutta omasta mielestäni olen aika hiton taitava."A/N: Tämä pätkä toimii itsenäisenä jatko-osana ficille
Yötaivaanmustaa (S). Jäin miettimään tällaista kynsienlakkailuskenaariota enkä osannut päästää siitä heti irti.
Osallistuu
Fandomaakkosiin.
***
Kojirosta oli hauska huomata, ettei Kaoru vastahakoisen alkuasenteensa laannuttua ollut välittänyt kyseenalaistaa hänen kynsienlakkaustaitojaan.
"Voit sinä kaikin mokomin katsellakin tätä puuhasteluani", hän hymähti, mutta Kaorun katse pysytteli tiiviisti iPadissa.
"Pärjään näinkin", tämä totesi asiallisesti. "Näen mieluummin suoraan lopputuloksen ja oletettavasti yllätyn."
"Hyvällä vai huonolla tavalla?"
"Sanopa se."
Kojiro virnisti ja kastoi sudin jälleen mustaan kynsilakkapulloon. "En tiedä mitä kuvittelet tämänhetkisistä taidoistani, mutta omasta mielestäni olen aika hiton taitava."
"Mahtipontista. Niinhän sinä väititkin olevasi jokin hienomotoriikan Herkules."
"Ilahduttavaa, että muistat ohikiitävät läppäni noin hyvin."
"Niin... Minut on kirottu turhan tarkalla muistilla", Kaoru huokaisi ja vilkaisi kynsiensä sijaan häntä. Kojiro aisti kultaisten silmien katseen, muttei antanut sen hämmentää.
"Päätit sitten minua jäädä tapittamaan", hän totesi siirtyessään lakkaamaan Kaorun viimeisiä sormia.
"Häiritseekö se?"
"Ei alkuunkaan. Anna palaa vain, ihaile mestaria työssään."
Kaoru tuhahti huvittuneena ja antoi silmiensä vaeltaa sormiinsa.
"Oho. Tämähän on siellä missä sen soisikin olevan."
"Älä heiluttele sitä käpälääsi", Kojiro varoitti. "Sohaiset vielä johonkin ja pilaat koko jutun."
"Höpsis", Kaoru sanoi kopeasti. "Sitä paitsi tämä heiluttelukin on oikeastaan yhtä tyhjän kanssa, jos totta puhutaan."
"On vai?"
"Jo vain. Kynsienlakkauksen ei-niin-usein kerrottuja faktoja."
Kojiro päästi tuumivan hymähdyksen ja laski Kaorun käden pöydälle saatuaan viimeisen sormen lakkauksen valmiiksi. "Ole nyt silti nätisti vielä jonkin aikaa."
"Mikäs tässä jälkeä arvioidessa."
"No arvioi."
Kaoru silmäili kyntensä läpi yksi kerrallaan kuin jokaista mustetuhrua etsivä kalligrafian opettaja. Tuokion kuluttua tämän olemus muuttui pikemminkin yllättyneeksi ja samaan aikaan tyytyväiseksi. Kojiroa näky lämmitti. Kaoru tapasi suhtautua kehuihin varauksella eikä jaellutkaan niitä lehtikultaisten liikeasiakeskustelujen ulkopuolella kovinkaan anteliaasti, mutta sitten kun suitsutuksen aihetta oli, Kaorulla oli kanttia myöntää asia kuin kunnon aikuinen.
"Pakko sanoa, että teit vaikutuksen", Kaoru totesi. "Miten hitossa sinä näin tarkaksi olet oppinut jossain tällaisessa asiassa?"
"Minä olen
mestarikokki, höntti. Se jos mikä vaatii tarkkaa otetta ja vakaata kättä", Kojiro sanoi korostetun itsetyytyväisesti vähän ärsyttääkseenkin. "Puhumattakaan sitten kondiittorijutuista ja pikkutarkasta koristelusta!"
"Hmh, kieltämättä..."
"Taisit aliarvioida minut, rontti."
"Tein vain oikeutetun ennakko-oletuksen aiemman törttöilysi pohjalta."
Kojiron kasvoille hiipi hymy hänen katsellessaan Kaorua. Kaksi lakkakerrosta päästivät värin oikeuksiinsa ja loivat kauniin kontrastin Kaorun vaaleaa ihoa vasten.
"No mitä?" Kaoru mutisi pistettyään merkille hänen takuuvarmasti pehmoisen ilmeensä.
"Hmm, eipä kummempia. Muuta kuin että musta lakka sopii sinulle niin pirun hyvin."
Kaoru hymyili pienesti selkeästi ilahtuen hänen kommentistaan. "Niin, ei kai tämä niin paha ole."
"Pah, se on vain plussaa että sinäkin uskallat joskus vähän repäistä", Kojiro naurahti ja nousi ylös. "Rakas kuivaluumuni."
"Kehottaisin sinua tarkentamaan hieman", Kaoru tuhahti kulmiaan kohotellen.
"Ah, aivan, rakas
mustakyntinen kuivaluumuni", Kojiro virkkoi, suikkasi suukon Kaorun päälaelle ja väisti tämän suljettua viuhkaa, joka uhkaavasti oli osua häntä kylkeen hänen harpatessaan kohti olohuonetta.