Neiti Syksy: Oi, olipa ihana huomata, että tähän pieneen rapsusarjaan on tullut uusi kommentti! Söpöstelevät femmet on kyllä ihanaa luettavaa, oon siitä samaa mieltä ja itsekin rakastan kolmosraapaleen kaltaisia hetkiä niin ficeissä kuin oikeassakin elämässä. <3 Itse asiassa tässä raapaleessa selviää, mitä Ginny elämällään tekee eli niihin pohdintoihin saat vastauksen.
Kiitos hirmuisesti ihanasta kommentista. <3
Larjus: Haha, osallistuin tän viikon spurttiraapaleeseen ja kehitin tämän juonen luettuani inspissanat viime sunnuntaina eli siksi näin tiukka julkaisutahti.
Aletaankin olla ihan loppusuoralla tän tarinan osalta. Raapaleissa on kyllä ihanaa se, että ne voi olla joko toisistaan irrallisia tai sitten jatkaa samaa tarinaa. Tässä jatkumo on pääosassa, joten mukava kuulla, että tykkäät siitä.
Ja joo, ite oon ajatellut, että Ginnyn ja Katien suhde on kestänyt jo pitkään ja sen verran vakaalla pohjalla, että pienet iltojen venymiset ei venettä kaada, joten tilaa pienelle arkiromantiikalle on aina. Kiitos jälleen kommentista! <3
Spurttiraapale V, kierros 34, sana 6: pehmeä6.
”Sanoivatko he, milloin he aikovat ilmoittaa osallistuneille?” Ginny kysyi maanantaina Kaitien pyöriessä levottomana ympyrää heidän olohuoneessaan. Katie koitti muistella, mitä tuomaristo oli sanonut kiitospuheessaan, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan.
”Eivät”, hän vastasi Ginnylle, vaikkei tiennyt, pitikö väite paikkansa.
Ginny nyökkäsi ja käänsi katseensa takaisin pergamenttinivaskaan, jota hän oli selannut koko aamun.
Katie aloitti taas edestakaisen tallustelunsa huoneessa.
”Kuule Katie, meidän pitää puhua”, Ginny sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Perjantaista”, hän jatkoi pehmeästi.
Katie pysähtyi. Hänen sydämensä alkoi hakata lujemmin. Ginny oli sanonut lauantaina, ettei hän ollut vihainen, ja Katie oli uskonut häntä.
”Olen niin pahoillani Ginny”, hän sanoi luoden katseensa maahan.
Ginny siirsi pergamentit sylistään. Hän nousi sohvalta, otti muutaman askelen kohti Katieta ja tarttui puolisoaan leuasta kohottaakseen kasvot kohti häntä.
”Katie, ei sinun tarvitse olla pahoillasi. Sellaista sattuu. Minun tässä pitää pyytää anteeksi”, Ginny vastasi.
”Mi-mitä?” Katie sopersi.
”Niin. Katsos kun, hain varavalmentajaksi muutamaan seuraan. En uskonut, että pääsisin, enkä ole kertonut tästä kenellekään. En edes äidille”, Ginny sanoi.
Katie avasi suunsa vastatakseen, mutta Ginny pudisti päätään ja sanoi: ”Odota, tässä ei ollut vielä kaikki. Sain hormipuhelun perjantaina, kun olit karsinnoissa. En ollut uskoa, kun he sanoivat, että he olisivat halukkaita palkkaamaan minut. He vaikuttivat olevan minusta tosi innoissaan. He lähettivät pikapöllöllä sopimuspergamentit ja kaikki”, Ginny sanoi.
Katie katsoi leveästi hymyillen Ginnyä. Hän tunsi ylpeyttä puolisostaan, joka itse ei tuntunut tajuavan kuinka upea ja osaava hän olikaan.
”Tässä on vain yksi mutta”, Ginny sanoi ja jatkoi: ”Kyseinen seura on Veronan vauhdikkaat.”
Katien hymy haihtui.
”Mutta sehän on Italiassa?” hän sanoi.