Otsikko: Vielä valvon vierellä
Fandom: MCU/Marvel (Black Widow)
Kirjoittaja: Violetu
Ikäraja: S
Hahmot: Natasha & Wanda (+mainintaa Yelenasta)
Genre: kevyt angst, fluff, slice of life, triplaraapale
A/N: Kirjoitin tämän jo joskus kesällä pian sen jälkeen kun olin nähnyt Black Widow:n (spoilaa pienesti sitä).
Aloin miettiä otsikkoa (ja koko biisiä), yhdistin sen Natashan kohtaloon Endgamessa, ja hups, I made myself sad.
Enjoy!
***
Vielä valvon vierellä
Välillä Natasha olisi halunnut vain painaa Wandan rintaansa vasten, kammata sormiaan nuoremman hiusten läpi ja olla tälle se isosisko, joka hän oli Yelenalle saanut olla kokonaista kolme vuotta.
Wanda oli kuitenkin sen verran varautunut tapaus, ettei Natasha uskaltanut lähteä tuosta vain rikkomaan sitä näkymätöntä voimakenttää (ei kirjaimellista sellaista), joka Wandan ympärillä tuntui leijuvan.
Vain Vision tuntui pääsevän siitä läpi.
Yhden kerran, erään erityisen raskaan mission jälkeen Natasha oli sattunut tulemaan yhteiseen oleskelutilaan keskellä yötä ja löytänyt Wandan sohvalta nukkumasta.
Hän oli pysähtynyt katsomaan toisen kasvoja, jotka kuunvalo valaisi saaden ne näyttämään monta vuotta nuoremmilta.
Näky teki Natashan jostain syystä surulliseksi, ja hän istahti varovasti sohvan reunalle peitellen Wandan punaisella viltillä, joka oli valahtanut pois naisen jalkojen päältä.
“Mmmh mitä?” Wanda räpytteli silmiään heräillen, ja Natasha laski varovasti kätensä toisen hiuksiin.
“Shh, jatka vain nukkumista”, Natasha silitti Wandan hiukset pois tämän kasvoilta, ja nuorempi sulki silmänsä selvästi liian väsyneenä vastustelemaan.
Natasha jatkoi toisen hiusten silittelyä, ja pienen hetken hän oli taas Ohiossa, hän oli taas se pieni tyttö, jolla oli huonosti värjätty sinertävä tukka ja pikkusisko, jonka kanssa leikkiä siltakaatoleikkiä.
Hänen pitäisi soittaa Yelenalle tai lähettää kirje tai jotain.
“Ajatuksesi ovat liian äänekkäitä”, Wanda haukotteli, ja lähetti pienen punaisen kipinän sormenpäästään.
Kipinä tanssi Natashan ohimolle ja rauhoitti hänen ajatuksensa huojuvan aallokon sijaan hitaasti lipuvaksi joeksi, jossa kulkevista muistoista Natasha saattoi nauttia tuntematta syyllisyyttä tai pakottavaa tarvetta tehdä jotain.
“Nuku sinäkin”, Wanda kuiskasi, ja se tuntui ihan hyvältä idealta.
Wanda teki tilaa sohvalla niin, että Natasha mahtui makaamaan naisen taakse. Wanda itse kietoi punatukkaisen käsivarret ympärilleen, kun Natasha ei muuten meinannut saada mukavaa asentoa.
“Kai minä voisin ottaa pienet torkut”, Natasha haukotteli, ja antoi poskensa painua Wandan hiuksia vasten. Niissä tuoksui toisen hiukan mausteinen shampoo, ja jokin, mistä tuli mieleen sähkö.
“Yötorkut”, Wandan äänessä kuului hymy.
“Yötorkut”, Natasha painoi suukon toisen hiuksiin.
***