Nimi: Casablancan paine
Kirjoittaja: Sisilja
Ikäraja: K-11
Fandom: Cabin Pressure
Paritus: Martin/Douglas
Tyylilaji: Draama
Vastuuvapaus: Cabin Pressure on John Finnemoren luoma sarja, ei suinkaan minun. En saa tästä fikistä rahaa tai muutakaan korvausta.
Yhteenveto: Arthurin mieleen muistuu eräs tunnettu elokuva, kun Douglas ja Martin tappelevat häämatkalla Marokon suurimmassa kaupungissa. Tai eivät Douglas ja Martin oikeastaan tappele vaan puhuvat. Häämatkakaan ei ole heidän, vaikka se voisi olla. Rakkaus on siis välillä melko mutkikasta.
Alkusanat: Tämä on
Sveitsin terällä -fikkisarjan kolmas osa. Aloitin tämän kirjoittamisen reippaalla otteella jo kaksi vuotta sitten, mutta ilmeisesti tarvittiin vielä pari
Cabin Pressure -uusintakuuntelukierrosta, kasa muiden kirjoittamia hykerryttävän hyviä Martin/Douglas-fikkejä sekä yksi yllättävä
Parade's End -katselukierros, jotta tästä tuli valmista. Fikkisarja on nyt joko saavuttanut loppunsa tai sitten ei, kuka tietää! Loputhan ovat ennen kaikkea uusia alkuja.
Sveitsin terällä -sarja
1.
Viimeinen valssi Belfastissa (K-11)
2.
Rakkaudesta lajiin (K-11)
3. Casablancan paine (K-11)
Casablancan paineMarokon aurinko on juuri niin kuuma kuin Douglas pelkäsikin. Hänellä on melkoisen kurja olo jo valmiiksi, kun he laskeutuvat Mohammed V:n kansainväliselle lentoasemalle ja astuvat paahteeseen. Hän olisi valmis kääntymään oikopäätä takaisin ja käyttämään paluumatkaan lentokoneen sijaan aikakonetta, jos sellainen olisi mitenkään järjestettävissä. Hän ei kuitenkaan tunne oikeita ihmisiä, tällä kertaa.
Martin jää piileskelemään ohjaamoon viimeiseen asti. Hän suostuu tulemaan ulos vasta kun Carolyn on ensin suostutellut häntä pari minuuttia ja sitten uhannut potkuilla, mihin Martin pääsee toteamaan, ettei omatoimisesti irtisanoutuneelle voi antaa mitään potkuja.
Fiona ei juurikaan puhu matkalla hotellille. Douglasia ei juurikaan kiinnosta. Hän jakaisi kyydin paljon mieluummin Carolynin, Arthurin, Hercin ja Martinin kanssa, mutta heitä on liikaa yhteen taksiin eikä kukaan älynnyt tilata tilataksia. Tai ehkä, vain ehkä, Carolyn on tilannut tarkoituksellisesti kaksi erillistä taksia. Hääparille ja saattojoukoille. Sentään heillä on sama määränpää eikä Douglas joudu viettämään aikaa kahden tuoreen vaimonsa kanssa. Hän epäilee, että Fiona tietää jotain, vaikka eihän se ole mahdollista, kun mitään ei ole tapahtunut.
Heidän hotellinsa on hieno, totta kai, sellaisiahan hotellit häämatkoilla ovat. Douglas ja Fiona saavat huoneen viidennestä kerroksesta, ja sattumalta myös muiden huoneet ovat samassa kerroksessa, vieläpä samalla käytävällä.
"Sepäs sattui sopivasti", Carolyn kommentoi. Kukaan muu ei sano sanaakaan, paitsi tietyllä tapaa Arthur, joka hihkuu suurin piirtein siansaksaa. Martin näyttää siltä että yrittää tuskaisesti keksiä, miten on päätynyt seisomaan hotellin aulaan.
Aivan.
Douglas tajuaa aavistuksen liian myöhään, että jotain olennaista on päässyt unohtumaan. Martinilla ei ole huonetta. Carolynilla ja Hercillä on, Arthurilla on ja Douglasilla ja hänen tuoreella vaimollaan luonnollisesti on, tämähän on tosiaan häämatka. Hänen ja Fionan häämatka. Douglas ei muista milloin viimeksi hänen ajatuksensa ovat tuntuneet näin tahmaisilta. Siitä on varmasti vuosia. Vuosikausia. Silloinkin tunne selittyi luultavasti alkoholilla eikä sydänvaivoilla.
"Minä, tuota, en, minunhan ei edes pitänyt –"
Martin ei kerkeä kunnolla aloittamaan lannistunutta lausettaan, kun Arthur jo hihkaisee: "Tule minun huoneeseeni, Kippari! Me voidaan jakaa se!"
Douglas toivoo, ettei Arthurilla ja Martinilla ole sentään jaettavanaan parivuodetta. Hassua että sellainenkin mielikuva voi herättää hänessä mustasukkaisuuden piston. Hassua todellakin. Hirvittävän hulvatonta.
"Tässä herra Shappeyn huoneessa on vain yksi sänky", vastaanottovirkailija vastaa väsyneesti.
"Siinä tapauksessa yksi huone lisää, kiitos", Douglas tokaisee.
"Ei", Martin sanoo yllättävän jämäkästi ja kuulostaa kuin eri mieheltä. "Ei, minä jaan Arthurin kanssa."
"Loistavaa!" Arthur toteaa. "Minä voin nukkua lattialla!"
"Haluaisitteko te ylimääräisen patjan?" vastaanottovirkailija huokaisee.
"Ei tarvitse, en oikein välitä patjoista", Arthur sanoo ja asia on kaiketi sillä selvä.
"Asia on sitten sillä selvä", vastaanottovirkailija vahvistaa.
"Uimaan, uimaan!" Arthur elämöi.
Martin koettaa kieltäytyä kertomalla, ettei tullut pakanneeksi mukaan uimahousuja, mutta Arthur tarjoutuu lainaamaan parempia uimashortsejaan. "Niissä on tosi loistavat nauhat, ne saa varmasti tarpeeksi kireälle!" Arthur vakuuttaa ja kiskoo Martinia käsivarresta. Martin joutuu muistuttamaan, että ensin pitäisi jättää tavarat huoneeseen ja ottaa mukaan vain uimavaatteet eikä koko matkalaukkua.
He katoavat Douglasin näkökentästä vilauksessa. Martin ottaa suorastaan juoksuaskelia.
"On tämäkin häämatka", Fiona puuskahtaa kun he pääsevät sviittiinsä. "Tällaisella konkkaronkalla."
"Eikö olekin?" Douglas kysäisee. Fiona nurisee jotain kurjista lentokoneista ja nakkelee hänelle niskojaan. Douglas päättää, jos ei nyt sentään ansaitsevansa parempaa, niin ainakin kaipaavansa hieman etäisyyttä.
Hän poistuu katsastamaan alakerran baarin juomavalikoiman. Ideassa on se valoisa ja samalla varjoisa puoli, että baarista on suora yhteys hotellin uima-altaalle. Pariovet allasalueelle ovat auki ja kloorin kirpeä tuoksu tervehtii Douglasia, kun hän istahtaa alas baarijakkaralle.
Arthur kiljuu innosta lastenaltaassa. Hänellä on käsivarsissaan kellukkeet siitä huolimatta että vesi on kahluukorkeudella. Martin seisoo lastenaltaan vieressä käsivarret tiukasti ympärillään ja yrittää selittää vettä roiskivalle Arthurille, että aikuisten kuuluisi olla aikuistenaltaassa.
"Pidän tästä altaasta! Täällä on lämmintä vettä!" Arthur hekumoi.
"Kaikkialla on lämmintä vettä, Arthur", Martin sanoo. "On helle."
Martinilla on jalassaan ilmeisesti ne Arthurin paremmat housut. Shortsit ovat törkeän turkoosit ja banaanein koristellut ja niiden lahkeet roikkuvat yli Martinin polvien.
"Joo! Melkein yhtä kuuma kuin Douzissa! Muistatko! Oli ne skottilaiset kriketinpelaajat ja bensa loppui ja ilmastointi lakkasi ja Douglas pelasi alusvaatteissa krikettiä skottien kanssa –"
"Mmmm", Martin vastaa.
"Ja sitten Douglas keksi loistavasti, että käytetään bensaa sen ilkeän miehen ajoneuvoista –"
"Itse asiassa minä sen keksin", Martin korjaa.
"Ei kun nii-iiin. Se oli vain niin douglasmaisesti keksitty, että muistin väärin!"
Martin naurahtaa lyhyesti ja kovaa. Hänen vaalean pisamainen ihonsa on alkanut jo ärhäkästi punoittaa kaulan alta.
"Tulisit kokeilemaan, tämä allas on
loistava!"
"Se on tarkoitettu pienille lapsille", Martin vastaa ja hieroskelee käsivarsiaan kuin palelisi.
"Ei missään näy yhtään lasta. Me voidaan olla täällä nyt!"
"Kukaan ei uskalla tulla lähellekään, kun huudat tuolla lailla."
"En minä huuda!" Arthur huutaa.
Douglas tuumii, että drinkin voi nauttia ulkonakin. Martin tarvitsee vahvistusjoukkoja, jotta lastenallas saadaan tyhjennettyä arthureista.
"
Juotko sinä!" on Martinin välitön tervehdys.
"Kurkkumocktail, voin suositella", Douglas vastaa ja on huojentunut, että Martin suostuu puhumaan hänen kanssaan. Tai ainakin syyttämään häntä ratkeamisesta, jos ei muuta.
"Ai." Martin nostaa aurinkolasit otsalleen. Hänen pilottilasinsa eivät valitettavasti ole yhtä yliampuvat kuin ne, jotka Martin napsautti katki Espanjassa, mutta on näissä uusissakin tiettyä kiistatonta charmia. "Onko se hyvää?"
"Haluatko maistaa?" Douglas kysyy ja tarjoaa lasiaan.
Martin yskähtää, kääntää päänsä pois. "Missä Fiona on?"
"Minä voin maistaa!" Arthur ilmoittaa ihailtavalla viiveellä. Douglas luovuttaa juomansa eteenpäin huokaisten.
"Huoneessa. Hän haluaa käydä manikyyrissä ennen illallista", hän valehtelee puolittain. Fiona on varmaankin heidän huoneessaan, mutta tämän kynsienhoitosuunnitelmista Douglasilla ei ole aavistustakaan.
"Eikö hän hoidattanut kynsiään häitä varten?" Martin kysyy.
"Aa, voi hyvin olla, mutta ne tarvinnevat säännöllistä huoltoa. Ehkä hän hankkii uudet koristeet tai jotain", Douglas jaarittelee menemään. "Tai tatuoinnin." Hänen tekee mieli purra kielensä poikki.
Martin katsoo hänestä hieman ohi. "Mitä oikein pelaat?"
"En mitään", Douglas huoahtaa. "Sinä tarvitsisit aurinkorasvaa."
"Niin", Arthur säestää ja ryystää antaumuksella mocktailin loppuja. "Niin, Martin, sinä palat helposti."
"Aivan. Tule, voin lainata omaa rasvaani", Douglas sanoo kiitollisena Arthurin odottamattomasta tuesta. "Tule, Martin.
Puhutaan", hän yrittää lisätä mahdollisimman painokkaasti mutta samalla huolettomasti, jottei Arthur tartu hänen äänensävyynsä.
"Mitä puhumista aurinkorasvassa on?" Arthur kysyy.
"Niinpä", Martin toteaa ja kallistaa päätään. "Ei kai mitään. Ja on minulla aurinkorasvaa. Laukussani."
"Vielä parempi", Douglas vastaa ajatustensa käväistessä siinä tosiasiassa, että Fiona saattaa hyvinkin olla heidän huoneessaan. "Tulisit nyt. En halua että palat karrelle."
"Arthuria ei voi jättää yksin uimaan."
"Kyllä minä pärjään!"
"Uimataitoisella Arthurilla on kellukkeet", Douglas sanoo. "Ja hän istuu takamuksellaan lastenaltaassa. Riskit ovat vähäiset, etenkin jos häntä kehottaa olemaan liikkumatta."
"Minua taitaa vähän pissattaa", Arthur sanoo siihen.
Douglas sulkee silmänsä ja jännittää leukansa.
"Oliko siinä juomassasi sittenkin alkoholia, Douglas?" Arthur kysäisee. "Alkoholi pissattaa ihan eri lailla. Eikä sovi minulle muutenkaan."
"Mitäpä luulet?" Douglas murahtaa. "Jos mietit oikein lujasti? Ai mutta, ethän sinä taida pystyä miettimään ja samaan aikaan pidättämään virtsaa."
"
Douglas", Martin sihahtaa. "Pää kiinni."
"Pystyn minä", Arthur sanoo ja roiskaisee lannistavan apeasti vettä. "Mutta se ei ole kivaa."
"Voi hyvä luoja", Douglas puuskahtaa. "Mene nyt vain vessaan, Arthur, ja jätä meidät rauhaan."
"Jätä sinä meidät rauhaan", Martin sanoo, ottaa askeleen häntä kohti. "Mene puuhaamaan mitä ikinä häämatkoilla puuhataankaan."
"Älä sinä ala opastaa minua."
"Hei kaverit", Arthur mutisee. "Kaverit, ei tapella."
"En tullut tänne tappelemaan", Douglas vastaa. "Vaan puhumaan."
"Ei ole mitään puhuttavaa", Martin sanoo. "Ei ole tapahtunut yhtään mitään mistä tarvitsisi puhua."
"Mitä on tapahtunut?" Arthur kysyy.
"Ei mitään!" Martin kivahtaa.
"Aijaa." Arthur näyttää epäilevältä. "Olette kauhean suuttuneen oloisia siihen nähden, ettei mitään ole tapahtunut."
"Mystistä", Douglas sanoo ja katsoo Martinia. Martin katsoo lähinnä hänen suutaan.
"Pitäisikö teidän kuitenkin puhua?" Arthur ehdottaa. "Puhuminen usein auttaa. Opin senkin Ipswichin kurssilla. Puhuminen voisi helpottaa sydänsurujasi, Kapu."
"Minulla
EI ole –"
"Jännittävää", Douglas keskeyttää Martinin kiihtyneen kieltolauseen, "että ajattelit Arthurin tarkoittavan sinua."
Martin punastuu syvästi ja raivoisasti.
"Tarkoitin Martinia", Arthur selventää auliisti. "Vaikka sinähän tosiaan olet kapteeni nykyään, Douglas. Se on vähän hämmentävää. Olisi ehkä selkeintä kutsua teitä molempia Kapuksi."
"Kaikin mokomin", Douglas vastaa.
"Saanko? Vaikka olit kauhean tarkka siitä, että Herciä ei saanut kutsua Kapuksi silloin kun hän tuurasi Martinia?"
Martin lakkaa nolostelemasta kohottaakseen hänelle kulmiaan.
"Se oli eri asia", Douglas tyytyy toteamaan.
"Ai miten?" Arthur kysyy rasittavan vilpittömästi.
"Vaikka siten ettei Herc ole ikinä ollut kapteeni MJN Airissa."
"Äiti muuten pohti että nimeä voisi vaihtaa", Arthur höpöttää, vaikka yhtään kukaan ei ole kysynyt minkäänlaisia lisätietoja. "Ihan virallisestikin. Siis firman nimeä, ei äidin. Hercillä on kyllä ihan hieno nimi, minä ainakin voisin vaihtaa siihen sitten kun he menevät, siis jos he menevät, äidistä ei aivan ota selvää."
Douglas huokaisee äänekkäästi.
"Kuulostat kauhean surulliselta", Arthur panee merkille. "Onko sinullakin sydänsuruja? Niistäkö sinä halusit puhua? Douglas?"
"Arthur", Douglas lausuu hyvin hitaasti hampaidensa välistä, "miksi ihmeessä et ole jo poistunut vessaan?"
"Hätä meni ohi", Arthur vastaa helpottuneesti. "Taisin pelästyä tosi pahasti kun aloitte tapella."
"Emme me tappele", Douglas sanoo.
"Ehkä tappelemmekin", Martin tokaisee nieleskellen.
Arthur katselee heitä vuoron perään kuin ylivoimaisen pulmallista tennisottelua. "Mistä te tappelette?"
"Varmaankin siitä, onko oikein pettää vaimoaan heti ensimmäisenä päivänä", Martin sivaltaa ja näyttää pidättelevän pisteliästä itkua.
"Kuka pettää?" Arthur kysyy silmät suurina. "Millä tavalla?"
"
Sinä tulit minun mukaani", Douglas muistuttaa.
"Niin tulivat kaikki muutkin", Martin vastaa leuka koholla. "Arthurkin on tuossa ja joi kurkkujuomasi."
"Enkö olisi saanut?"
"Mutta sinä olet ainoa, jonka pyysin kanssani Casablancaan", Douglas sanoo katsoen Martinia vakaasti. "Ja sinä tulit. Älä yritä vierittää vastuuta yksin minun harteilleni."
"Mutta se on!" Martin kiljaisee ja sättii häntä sormellaan. "Sinun harteillasi! Sinun liittosi, sinun hartiasi! Sinun AVIOLIITTOSI!
Lopeta!"
"Lakkaa komentelemasta", Douglas jyrähtää. "Koettaisit jo tajuta, että käskyttämiseen tarvitaan
auktoriteettia. Sinä vain nolaat itsesi,
jälleen kerran, ulvomalla kuin säälittävä keskenkasvuinen. Miksi ne pirut edes huolivat sinut Sveitsiin?
Huijasitko sinä?"
Martinin ilme valahtaa.
"
Douglas", Arthur kauhistelee.
Martin kääntää päätään sivulle ja takaisin, hengittää syvään sisään ja ulos ja pudottaa aurinkolasit takaisin silmilleen. Douglasin vatsasta putoaa pohja. Miksi hän, miten hän –
"Martin", Douglas aloittaa varovasti, "Martin, anteeksi, en tarkoi-"
Martin hyökkää täydellä painolla hänen rintaansa. Se ei toki tarkoita paljoa, koska Martin on hyvin pieni mies. Martin tyrkkää häntä kerran, kahdesti. Normaalitilanteessa hänelle ei kävisi kuinkaan, mutta Martinin käsistä virtaa häneen juuri tarpeeksi pahemman luokan epäonnea, jotta hän menettää perääntyessään tasapainonsa ja kaatuu.
Hänen päänsä iskeytyy johonkin. Kovaa.
"Douglas!" joku huutaa ja Martinin kädet, luultavasti ne ovat Martinin kädet, tarraavat kiinni hänen paitaansa, mutta ne ovat myöhässä.
Jos Douglasin ajatukset tuntuivat aiemmin tahmeilta, nyt ne pysähtyvät täysin. Hän vain tuijottaa Martinia tämän koskettaessa hänen kasvojaan, korvaansa, takaraivoaan. Tai oikeastaan hän tuijottaa omaa vääristynyttä kuvajaistaan Martinin lasien peilipinnasta.
"Hänestä vuotaa verta!"
Douglas nousee vaivalloisesti istumaan. Hänen selkäänsä osuu metalli. Tikkaat ehkä. Martin puristaa hänen olkapäätään ja toisella kädellä suojaa hänen takaraivoaan, ja se kaikki on hyvin noloa ja tarpeetonta.
"Ei vuoda, ei tässä mitään", Douglas kuulee vastaavansa.
"Vuotaapas", Martin sanoo ja näyttää hänelle punertavaa kättään. "Takaraivosi. Arthur –"
Arthur loiskahtaa ylös altaasta.
"Älä lähetä Arthuria", Douglas pyytää.
"Minä haen äidin!" Arthur ilmoittaa ja tömistää juoksuun.
"Ei! Pyydä vastaanottoa soittamaan ensiapuun!" Martin käskee.
"Okei! Soitan, ei, ei kun pyydän, pyydän! Ensiapu, ja sitten – sitten haen äidin ja Hercin!"
"Ei", Douglas ynähtää ja sulkee silmänsä.
"Pyörryttääkö?" Martin kysyy ja riisuu lasinsa. Martinin ääni kuulostaa ohuelta ja oudolta.
"Ei", Douglas vastaa ja nousee ylös. Martin roikkuu hänen käsipuolessaan kuin kuvitellen tukevansa häntä.
He hinautuvat käsikynkässä hotellin vastaanottoon. Virkailija sanoo, ettei lääkäriin kannata mennä omin päin, ehei, ei voi tietää mitä sieltä saa. Kannattaa ehdottomasti odottaa ja antaa hotellin hoitaa asia. Joku tuo Douglasille kostean pyyhkeen ja paperia.
He istuvat aulabaarin sohvalla, vaikka he voisivat paljon mieluummin mennä huoneeseen, heidän pitäisi vain päättää, kumman. Martin painaa paperia ja pyyhettä vasten hänen päätään hirveällä vimmalla, vaikka kyseessä on taatusti pelkkä pintanaarmu.
"Anteeksi", Martin mutisee. "Anteeksi että tönäisin, en tiedä mikä minuun meni."
"Ei se mitään. En tiedä mikä
minuun meni", Douglas vastaa eikä todella tiedä. Hän voi hiukan pahoin, eikä hän ole varma, johtuuko pahoinvointi kaatumisesta vai Martinista. Hän haluaisi tukahduttaa pahoinvoinnin kaikkine sivuoireineen, ja kuitenkin samaan aikaan hän tahtoisi tarttua Martinin käteen ja viedä sen paitansa alle, ja pelkkä ajatus lisää pahoinvointia ja sykettä. Hän haluaisi lakata ajattelemasta kokonaan, mutta sitä hän ei ole koskaan osannut, olla ajattelematta.
"Minä vain –" Martin aloittaa mutta ei lopeta.
Hotellivirkailija taluttaa perässään sairaanhoitajaksi esittäytyvän miehen. Mies vie Douglasin hierontahuoneeseen, istuttaa hänet hierontapöydälle, pyyhkii hänen päätään ja toteaa nopeasti ja odotetusti, ettei haava ole niin syvä että sitä olisi syytä tikata. Häntä täytyy kuitenkin valvoa seuraavana yönä.
Martin tuijottaa häntä silmät selällään. Douglas ei tiedä, miksi antoi Martinin tulla mukaan hierontahuoneeseen. Ei tiedä sen paremmin sairaanhoitajakaan.
Sairaanhoitaja viittaa Martiniin. "Onko tämä herra teidän –"
"Kapteeni?" Martin höläyttää. "Ei, ei, en enää."
" – puolisonne?" sairaanhoitaja päättää lauseensa.
Martin rykäisee ja viskoo hysteerisesti päätään. Douglas puristaa hierontapöydän reunaa sanomatta mitään.
"Tarvitsette jonkun jonka kanssa nukkua ensi yön, kaiken varalta", sairaanhoitaja sanoo.
"Hänellä on vaimo", Martin kertoo.
"Mainiota", sairaanhoitaja toteaa. "Voisitteko silti nukkua hänen kanssaan ensi yön ja herättää hänet parin tunnin välein, jotta varmistutaan, ettei kyse ole vakavammasta?"
Martin aukoo järkyttyneenä suutaan.
"Ei huolta, luultavasti kyse on vain aivotärähdyksestä", sairaanhoitaja kiirehtii vakuuttamaan. "Mutta jos hän ei jostain syystä herää pieneen ravisteluun, hälyttäkää ihmeessä apua."
"En minä –"
"Henkilökohtainen elämänne ei kuulu minulle", sairaanhoitaja ilmoittaa. "Neuvoisin teitä kuitenkin pysyttelemään tiiviisti yhdessä tänään jo ennen nukkumaanmenoa. Parempaa lomanjatkoa teille, hyvät herrat." Niine sanoineen mies ohjaa heidät ulos.
"Hän... hän piti meitä parina", Martin kähähtää kun sairaanhoitaja on ehtinyt kauemmas.
"Niin", Douglas vastaa.
"Siis. Ei työparina vaan. Pariparina.
Homoina."
"Aivan", Douglas jatkaa rauhallisesti. "Sinänsä varsin tyypillinen arvaus."
Martin vilkaisee häntä hämmennys silmissään.
Douglas kohauttaa heikosti olkiaan. "Biseksuaalisuus ei yleensä ole ensimmäisenä kenenkään veikkauslistalla."
"
Mitä?"
"Ah, niin. Tein kieltämättä rohkean olettaman sen perusteella, että tapailit hyvän aikaa Liechtensteinin prinsessaa."
"
Douglas –"
"Douglas!"
Carolyn tupsahtaa sekä Hercin että suunnattoman huolestuneen näköisen ja edelleen kellukkeilla varustautuneen Arthurin kanssa aivan tyhjästä, niin kuin rauhanhäiritsijöillä usein on tapana. "Oletko kunnossa? Arthur kertoi että kaaduit ja antoi ymmärtää, että olet kuolemaisillasi."
"Jokainen hengenveto saattaa olla viimeiseni", Douglas vastaa. "Mistä syystä olinkin kiireen vilkkaa menossa kohti sviittiäni ja sänkyäni. Jos millään sallitte, menisin nyt enkä kuolisi tähän hotellin aulaan."
Carolyn ja Herc katsahtavat kuin yhteisestä sopimuksesta Martinia.
"Menen kuolemaan sviittiini
yksin, kiitos kysymästä", Douglas sanoo.
"Etkä mene", Martin töksäyttää. "Siis kuolemaan. Etkä yksin."
Hercin suupieli hypähtelee. Douglasin päätä puristaa ja tuntuu kuin joku takoisi sitä hyväntahtoisesti teräväkärkisellä vasaralla.
"Fiona odottaa sviitissä", Martin sanoo ja Hercin virne levenee vaarallisesti.
"Kai sinä pidät Douglasista huolta, Martin?" Arthur kysyy aivan samoin kuin edellisenä iltana juhlapaikan vessassa. Tai ei aivan samoin. Heidän keskinäiset roolinsa ovat tällä kertaa pyörähtäneet toisinpäin. Douglasia huimaa.
"Pidän", Martin vastaa. "Tai siis, minä tai Fiona. Luultavasti Fiona."
"En jaksa yhtä ainutta kolmenkimppavitsiä, Hercules", Douglas ilmoittaa.
"Enkä minä ollut kertomassa yhtäkään", Herc vastaa ja kääntyy sulavasti Carolynin puoleen. "Carolyn, rakkaani, pitikö meidän seuraavaksi kokeilla parihierontaa?"
"Tämä on ehdottomasti viimeinen häämatka kanssasi", Carolyn lirkuttaa takaisin.
Hiki noruu Douglasin selkää pitkin. "Onnellista loppua", hän toivottaa.
"Kuin myös, ystäväni, kuin myös", Herc vastaa silmät vilkkuen. Carolyn julistaa olevansa valmis kokeilemaan aivan mitä tahansa, vaikkapa kuolemista, jos sitä kautta pääsee tällaisista tilanteista pois.
"
Äiti!"
Douglasille riittää.
Hän kääntyy ja lähtee eikä katso, seuraako Martin häntä. Hän painaa hissin nappia. Hissin ovet avautuvat. Hän astuu sisään eikä käänny ympäri.
Joku ryntää hissiin kun ovet ovat jo lähes kiinni. "Au."
"Sattuuko?" Douglas kysyy ja silmäilee Martinia peilin kautta. Martin hieroo sormiaan.
"Kaiken aikaa", Martin vastaa, astuu peremmälle, ja hissin ovet sulkeutuvat kunnolla.
Douglas pysyy hiljaa. Puntaroi vaihtoehtoja. Ennen kuin hän ehtii valita, miten edetä tai kannattaako edetä lainkaan, Martin puhuu jälleen.
"Mutta ei se ole sinun syysi", Martin sanoo. "Ainakaan kokonaan. Olit oikeassa."
"Missä niin?"
"Siinä että, että vastuu on myös minun. Siksi saatan sinut huoneeseesi, jotta et kuole ainakaan tähän hissiin."
"Ei hisseihin kuolla kuin elokuvissa. Pärjään kyllä."
"Silti", Martin inttää ja suoristaa ryhtiään. "Varmuuden vuoksi."
"Ei se sairaanhoitaja pyytänyt sinua saattamaan minua huoneeseeni varmuuden vuoksi. Hän pyysi sinua nukkumaan kanssani."
"Hän ei ehkä osannut englantia. Siis riittävän hyvin. Hän varmaan tarkoitti jotain muuta kuin nukkumista."
"Ai niinkö sinusta?"
"Douglas. Olisit hiljaa."
Douglas päättää heittää varovaisuuden hiiteen. Hän on hyvä siinä. Siinäkin. "Voin harkita hiljaa olemista, jos nukut kanssani."
"En aio nukkua kanssasi."
"Myös makaaminen käy."
"DOUGLAS."
"Itse en aio nukkua saati maata ainakaan Fionan kanssa. Ihan vain tiedoksesi. Jos pyydän kauniisti, päästätkö minut huoneeseesi?"
"Minun ja Arthurin huoneeseen. Jossa on yksi sänky."
"Siihen juuri. Eiköhän siihen sänkyyn mahdu."
"Ei mahdu."
"Kokeillaan."
"Ei kokeilla."
"Anna anteeksi että sanoin niin rumasti altaalla. Hätäännyin. Pelkäsin että joudun puhumaan tunteistani Arthurin kuullen."
"Mistä tunteista?"
"En mieluusti puhuisi niistä myöskään hississä, jonne voi milloin tahansa tulla joku muukin. Painaisitko sitä nappia?"
Martin säpsähtää ja painaa numero viitosta. "En tiennyt että edes osaat hätääntyä."
"Kuka vain osaa. Olen sitä paitsi oppinut parhaalta."
Martin irvistää. "Voi kiitos."
"En puhunut sinusta."
"Etpä varmaan."
"Olen oikeasti pahoillani", Douglas sanoo ja mielestään myös kuulostaa siltä. "Sanoin julmasti. Sanon usein kamalimpia asioita ihmisille, joista välitän eniten."
"Kuulostaa etukäteen harjoitellulta anteeksipyynnöltä", Martin sanoo, mutta ei vaikuta aivan varmalta asiastaan.
"Ei harjoitteleminen tee minusta vähemmän vilpitöntä."
Martin tuijottelee paljaita varpaitaan ja Douglas päätyy katselemaan niitä myös, vaikka hän on nähnyt ne useasti aiemminkin. Martinin varpaat ovat hassunnäköiset. Varpaat aina ovat. Silti jotkut onnistuvat näkemään niissäkin jotain vietävän seksuaalista. Douglas nielaisee raskaasti.
"Et ole sanonut mitään", Martin sanoo. "Ikinä. Siis mitään mistään… mistään tunteista. Kamalia asioita olet sanonut aina."
"Niin."
Martin karaisee kurkkuaan. "Et sanonut yhtään mitään. Aiemmin. Silloin kun olit, olit… Miksi minun pitäisi –"
Hissi kilahtaa.
"Tämä on meidän kerroksemme", Douglas toteaa. "Hyvä niin, sillä minua taitaa heikottaa."
"Niinkö?" Martin kysyy ja tarkastelee häntä huolestuneen epäluuloisesti. "Etkä yritä vetää minua nenästä?"
"Ei, en yritä", Douglas sanoo ja poistuu hissistä. "Vaikka nenäsi onkin ihan vetävä."
"Tarkoitat että vedettävä."
Douglas ottaa käytävän seinästä tukea. "En tarkoita."
Martin kiertää käsivartensa hänen ympärilleen, ja ele voisi toisenlaisissa oloissa, toisenlaisessa elämässä, olla jopa romanttinen. "Douglas."
"Pääsisinkö huoneeseesi? Voin viedä sinut vastineeksi Düsseldorfiin."
"Miksi Düsseldorfiin?"
"Siellä on kaunis lentokenttä. Pitäisit siitä."
"Douglas…"
"Yksi yö Düsseldorfista. Mitä sanot? Se on ihan hyvä vaihtokauppa."
"Pääsen Düsseldorfiin yksinkin."
"Ja minä pääsen huoneeseesi yksin, usko pois, mutta on hauskempaa jos on seuraa", Douglas sanoo, irrottautuu Martinin otteesta kuin osoittaakseen voivansa tehdä niin, ja nojautuu selkä seinää vasten niin rennosti kuin taitaa, mikä ei ole kovin rennosti. Hänen päähänsä koskee ja valot tuntuvat kirkkailta.
"Ei vielä ole yö", Martin sanoo, seisahtuu hänen viereensä.
"Se sairaanhoitaja kehotti meitä olemaan yhdessä jo ennen yötä."
"Hän ei vaikuttanut oikealta sairaanhoitajalta."
"Miten sinä, kaikista ihmisistä, voit sanoa jotain tuollaista?" Douglas hymähtää.
"Jos jatkat vinoilua, saat vaikka oksentaa tähän käytävälle ja minä aion vain nauraa."
Douglas ei muistuta, kumpi heistä oksensi alle vuorokausi aiemmin juotuaan jokseenkin liikaa. Hän ei myöskään huomauta, ettei kumpikaan heistä nauranut silloin. "Ei minua okseta", hän sanoo ja katsahtaa Martinia. "Voisin silti tarjota Düsseldorfin lentokenttävierailua vastineeksi yksistä iltapäiväunista."
Martin huokaisee. "Sinulla on sviitti tällä käytävällä. Ja vaimo. Et oikeasti tarvitse –"
"Ei kyse olekaan siitä mitä tarvitsen", Douglas sanoo väliin. "Vaan siitä mitä haluaisin. Ja mitä sinä haluaisit."
"En –"
"Jos nyt sanot", Douglas jatkaa hyvin nopeasti, "jos nyt sanot että et halua Düsseldorfiin tai muuallekaan, menen sviittiini, pysyn siellä enkä vaivaa sinua enää koskaan."
Martin vetää tuskaisen kuuloisesti henkeä ja kopauttaa takaraivonsa seinään. Se mahtaa sattua. "En halua... tällaista. En halua – kun et ole –"
"Aion erota Fionasta riippumatta siitä miten lauseesi päättyy."
"Et aio."
"Voisin ilmoittaa hänelle asiasta vaikka heti, jos en pelkäisi oksentavani hänen syliinsä."
"Juurihan sanoit, ettei sinua okseta."
"Saatoin hieman kaunistella. Olen melko varmasti saanut aivotärähdyksen."
"Mistä tiedät?"
"Tunnistan kyllä oireet. Opiskelin sentään lääketiedettä pari vuotta. Oxfordissa."
"Etkä opiskellut... Opiskelitko?"
"Minusta tuntuu että olen kertonut tämän ennenkin ja reaktiosi oli silloin hyvin samanlainen."
"Hmm. Saatoit itse asiassa joskus mainita jotain jostain aivoista."
"Niin. Kerroin tosiaan aivan äsken, että minulla on aivotärähdys."
Martin pyöräyttää hänelle silmiään. "Eikä kun... puhuit joskus jotain... ihmisaivojen, tuota, koskettamisesta ja, ja että se oli –"
"Martin", Douglas keskeyttää, "voisimmeko
mitenkään keskustella näin tavattoman hurmaavista asioista vaaka-asennossa?"
Martin pureskelee huultaan ja pyörittää päätään, mutta kaivaa avainkortin uimashortsiensa taskusta.
"Olisitko mennyt uimaan tuon kanssa?"
"En tietenkään", Martin hymähtää. "En pakannut uimahousuja, joten mukana ei ole korvatulppiakaan."
"Aah, aivan", Douglas vastaa. "Entä miksi lainasit Arthurin uimahousuja?"
"Hän ei antanut minun tulla altaalle ilman. Eikä jäädä huoneeseen. Hän osaa suostutella. Niin kuin osaa joku muukin."
"En ymmärrä mistä puhut."
Martin pyöräyttää silmiään uudestaan ja ojentaa kätensä. "Tarvitsetko apua?"
Hän ei tarvitse mutta hän ei myöskään aio kertoa sitä Martinille. Martin auttaa hänet peremmälle ja hän istuutuu kursailematta vuoteelle. Sänky on melko kapea. Kapea on toisaalta Martinkin. Heillä ei ole hätäpäivää.
Martin nykii pimennysverhot ikkunan eteen. Huoneeseen humahtaa raskas ja helpottava hämärä.
"Kiitos", Douglas sanoo.
"Ole hyvä", Martin vastaa.
"Tuntuuko olosi vielä krapulaiselta?" Douglas kysyy keveästi, jutustelevasti.
"Öh, vain hieman", Martin sanoo ja tarkastelee seiniä. "Päätä ei enää särje. Eikä okseta. Voin siis paljon paremmin kuin sinä."
"Mutta sinuun kuitenkin sattuu", Douglas toteaa hitaasti. "Kaiken aikaa, sanoit."
"Taidankin tästä lähteä", Martin töksäyttää. Hänen olemuksensa on jäykistynyt silmänräpäyksessä niin tavattomasti, että Douglas näkee hänessä vaivatta monen vuoden takaisen Martinin. "Voit levätä täällä niin kauan kuin tahdot."
"Tahtoisin että jäisit", Douglas sanoo. "Kaiken varalta. Se oli ohje. Olla kanssani kaiken varalta. Aiotko todella toimia ohjeiden vastaisesti?"
"Tällä kertaa on… on, tuota, kokonaisuutta ajatellen fiksumpaa toimia niiden vastaisesti."
"Olen eri mieltä."
"Olet aina eri mieltä."
"Et siis aio nukkua?"
"Nyt on iltapäivä."
"Eli et?"
"En."
"Edes lähitulevaisuudessa?"
"En."
"Aiotko nukkua ylipäätään koskaan?"
"En!"
"Ah, no, ehkä en sitten minäkään", Douglas toteaa ja asettautuu silti maate. Hänen rintaansa viiltää.
"Vaihdan nyt vaatteet", Martin sanoo asiallisesti ja ryhtyy kaivelemaan laukkuaan. "Ja sitten lähden."
Martin ei lähde vaatteiden vaihtamisen jälkeen. Hän lukittautuu vessaan vaatteidensa kanssa ja viipyy vaatteidenvaihdon jälkeen siellä ainakin kymmenen minuuttia hiirenhiljaa. Douglas miettii, mahtaako vessassa olla ikkunaa, josta pääsisi ryömimään pakoon, mutta juuri kun hän on aikeissa nousta ylös ja tarkistaa asian, Martin tulee ulos. Hänellä on yllään sopivamman kokoiset ja hillitymmän väriset housut, hänen teepaitansa on nurinpäin, ja vessasta kajastavassa valossa hän näyttää kiitoradalle aamuyöstä eksyneeltä jänikseltä.
"Näytät ihastuttavalta", Douglas sanoo vastoin kaikkea järkeä.
Martin puhahtaa ja tuijottaa jalkoihinsa. "Täällä on pimeää."
"Hämärää täällä on", Douglas vastaa. "Aiotko tapella vastaan aivan kaikesta?"
Martin puhahtaa uudestaan. "Niin… niinhän tämä toimii. Me toimimme."
"Emmekä toimi. Ole toimineet enää pitkään aikaan", Douglas sanoo.
"Hmm." Martin vilkaisee häntä, eikä Douglas ole uskoa, että Martin voisi katsoa häntä niin, niin toiveikkaan hellästi.
"Kuule, tämä on melko leveä sänky. Tähän mahtuu helposti kaksi ihmistä vaikkapa juttelemaan jos sinua ei vieläkään nukuta."
"Juttelemaan mistä?"
"Vaikka siitä, millaista konetta ryhdyt lentämään Swiss Airwaysilla."
Martin nuolaisee huuliaan. "Haluatko oikeasti puhua siitä?"
"Etkö sinä sitten?"
"Eikä kun – ethän
sinä –"
"Löin ihan äskettäin pääni. Ottaisin sinuna mielenhäiriöstäni ilon irti enkä väittelisi turhia."
Martin hymisee ja hivuttautuu lähemmäs. "Kone on Airbus A318. Se on kapearunkoinen ja kaunis ja sen pitäisi olla paljon parempikäytöksinen kuin GERTI."
"Se taitaa olla sen tyyppisistä Airbuseista pienin."
Martin istahtaa sängyn reunalle. "No... eikös se ole ihan sopivaa."
"Mmm", Douglas vastaa. "Mitä muuta?"
"Mitä mitä muuta?"
"Tuossa tuskin oli kaikki, mitä sinulla on sanottavaa siitä koneesta."
Martin on hetken hiljaa ja sivelee lakanaa. "En halua puhua lentokoneista nyt."
"Anteeksi? Oletko tosissasi?"
Martin katsoo häneen. "Oletko sinä?"
Douglas räpäyttää silmiään. Huone ei varsinaisesti pyöri, mutta huojuu hieman. "Ainakin pidän sinusta tosissani."
Martin asettautuu huolellisesti hänen viereensä. Sängylle mahtuu kaksi. Douglas tuntee Martinin hengityksen poskellaan.
"Sinulla on aivotärähdys", Martin mumisee.
"Niin."
"Siksi sanot mitä sattuu."
"En usko."
"Minä uskon. Et ole vastuussa sanoistasi."
"No mutta", Douglas sanoo ja kääntyy kyljelleen, Martinia kohti, "sittenhän voin huoletta tunnustaa rakastavani."
Hänen sykkeensä kiihdyttää ja sekoaa. Jos hänen sydämellään olisi jalat, se olisi juuri äsken sotkeutunut koipiinsa kesken epätasaisen juoksun, muljauttanut nilkkansa ja kierinyt kivuliaan kuperkeikan jos toisenkin. Ehkäpä hän löi päänsä pahemman kerran. Eihän kukaan, ei niin kukaan lausu rakkaudentunnustuksia ääneen, tuosta noin vain.
Hänen mieleensä poksahtavat Hercules Shipwrightin sydänsilmäiset kasvot ja hänen tekee mieli nauraa.
Martin ei sano mitään saati naura. Hengittää vain. Kunnes mutisee hyvin hiljaa: "Älä vitsaile."
"En", Douglas huokaa. "En vitsaile. Vitsailisinkin. Olisi helpompaa."
Martin on aivan hiljaa. Ei enää edes hengitä. Ilmastointilaite raksuu lohduttomasti.
"Ei sinun tarvitse sanoa mitään", Douglas sanoo hyvin rauhallisesti. "Eikä tehdä mitään. Paitsi hengittää. Hengitä."
Martin hengittää. Pitkään, vavisten.
"Kaikki on hyvin", Douglas vakuuttaa ja ummistaa silmänsä. Kunhan hän vain toistelee sitä riittävän monesti, siitä tulee totta vielä hänelle itselleenkin. Kukaan ei huomaa eroa. Eikä kyse ole mistään teeskentelemisestä vaan selviämisestä. Hän pystyy tähän. Hän on pystynyt tällaiseen useita kertoja ennenkin.
"Haluatko että irtisanoudun Swiss Airilta?" Martin kysyy varoittamatta.
Douglas räpsäyttää silmänsä auki. "En. En missään –"
"Miksi sitten… etkö halua että tulen takaisin?"
"Ei kyse ole siitä. Sinun ei kuulu tulla takaisin. Tietenkään. Sinun kuuluu mennä eteenpäin."
"Entä jos en halua?" Martin heittää takaisin. "Miksi... miksi edes sanot… miksi väität… jos –"
Joku takoo ovea.
Douglas säpsähtää. Martin hytkähtää niin rajusti että välttyy vain täpärästi putoamasta lattialle.
"Martin! Oletko siellä? Minulla ei ole avainta!" Arthur huutaa oven takaa. "Fiona tahtoo tietää missä Douglas on. Onko Douglaskin siellä?"
Martin läpsäyttää käden hänen suulleen, vaikka hän on jo valmiiksi hiljaa.
"Hetki!" Martin huikkaa ja kurtistaa sitten hänelle kulmiaan. "Oletko sinä täällä?"
"Siltä vaikuttaisi", Douglas mutisee Martinin käden takaa. "Enkä todellakaan piiloudu kaappiin, jos sitä suunnittelit."
Martin pudottaa kätensä hänen ranteelleen. "Entä sängyn alle?"
"Vain sinä mahtuisit sängyn alle."
Martin siristää silmiään ja mutristaa huuliaan huvittavan hurmaavasti. He voisivat suudella nyt, jos vain –
"Martin! Douglas! Kipparit! Avaisitteko oven!"
Jos vain.
"Avaanko oven?" Martin kysyy.
"Ellet halua että Arthur tulee siitä läpi", Douglas vastaa.
"Minusta tuntuu että he juttelevat", Arthur toteaa oven takana. "Hyvä juttu, heidän on pitänyt jutella koko päivä."
"Emme me juttele!" Martin karjaisee olkansa yli.
"Niin sitä pitää", Douglas hymähtää. "Nyt kukaan ei voi erehtyä kuvittelemaan liikoja."
Martin kierähtää sängystä ja kompuroi ovelle. Arthur syöksähtää sisään Fiona vanavedessään ja Martin lähes loikkaa seinälle päästäkseen pois tieltä.
"Kaikki hyvin, kaverit?" Arthur kysyy. Hän on vihdoinkin kellukkeeton, Douglas huomaa ja toivoo, että moinen ennustaisi erään liiton ripeää uppoamista.
"Hyvin, hyvin! Hyvin! Tämä on – tämä ei ole –" Martin aloittaa vakuuttavasti. Hän tempoo paitansa helmaa alemmas, vaikka hänellä on edelleen housut ja kaikki todella on hyvin.
"Heipä hei, Douglas", Fiona tervehtii.
"Me emme olleet –" Martin yrittää uudelleen. "Minä ainoastaan varmistin –"
"Hei", Douglas vastaa ja nousee istuma-asentoon. "Minulla ei ole hätää, mikäli olit huolissasi."
"En ollut", Fiona toteaa.
"Tulit siis muuten vain tarkistamaan, miltä Arthurin ja Martinin huoneessa näyttää."
Martin kiepsahtaa repimään pimennysverhoja sivuun, ilmeisesti jotta valoa pääsisi huoneeseen ja Fiona näkisi ympärilleen paremmin. Tarpeettoman huomaavaista.
Arthur pudottautuu istumaan lattialle valokeilaan ja venyttelee kuin tyytyväinen kissa.
"Täällä... näyttää melko ahtaalta kahdelle", Fiona kommentoi.
"Saati useammalle", Douglas toteaa ja seuraa, kuinka Martin vilkuilee ulos, näprää verhoa sormillaan.
"Mikä sinussa oikein on vialla, Douglas?" Fiona kysyy.
"Ei Douglasissa ole mikään vialla", Arthur puuttuu puheeseen. "Douglas on loistava."
"Kiitos, Arthur", Douglas vastaa. "Voisit tosin olla suuttuneempi siitä mitä sanoin altaalla."
"Ei hätää, ei haukku haavaa tee", Arthur vakuuttaa pirteästi. "Kyllä minä ymmärrän, että sinulla on sydänsuruja."
Fiona äännähtää kysyvästi.
"Ne vetävät mielen tosi matalaksi", Arthur tarkentaa Fionalle.
"Douglasilla on aivotärähdys", Martin mutisee verhoille.
"Niinkö tosiaan?" Fiona naurahtaa. "Sehän selittääkin."
"Mitä se selittää?" Douglas tiedustelee näennäisen kohteliaasti ja kääntää katseensa Fionaan.
Fiona nyökäyttää päätään terävästi kohti Martinia. "Sen miksi ihmeessä päädyit sänkyyn hänen kanssaan."
Martin vinkaisee. "Ei,
ei, me
emme –"
Fiona tarkastelee Martinia punaisesta päästä ja lähes yhtä punaisesta naamasta aina kipristeleviin varpaisiin asti. "Ihan käsittämätöntä. Sinä. Aivovammaa tai ei. Kuka kumma haluaisi
sinut."
"HEI!" Arthur karjaisee ja loikkaa pystyyn.
"Minä", Douglas vastaa. "Mistä syystä meidän pitääkin puhua. Lyhyesti vain, tämä ei vie kauan." Hän ei katso enää Martinia. Hän ei voi katsoa Martinia.
"Oletko ihan sekaisin!" Fiona kirkaisee. "
Me menimme eilen
naimisiin!"
"Tiedän", Douglas myöntää ja katsahtaa Martinia. Martinin suu on auki, katse harhailee. "Olisi varmaankin ollut syytä varoittaa, etten ole oikein saanut avioliittojani kestämään. Ajattelin tosin, että päättelisit sen itse siitä, että minulla on kolme ex-vaimoa."
"Niin mutta – mutta! Tämän paskempaa suoritusta ei olekaan!"
"Toinen ex-vaimoni saattaa olla eri mieltä."
Martin hörähtää ja alkaa saman tien yskiä raivokkaasti.
Douglasin olo on kummallisen kevyt. "Ai sinä muistit?"
Martin yskii vieläkin pontevammin. Fionan silmät ovat pullistua päästä. "Onko tämä teistä muka jotenkin
hauskaa!"
"Ei, ei!" Martin uskottelee tekoyskänsä lomasta.
"Minäkään en tajunnut vitsiä", Arthur sanoo hullunkurisen ylpeästi. "Kippareilla on aika paljon keskinäisiä juttuja, joita muut eivät tajua."
Martin imaisee huulensa suppuun ja vetää viheltäen henkeä nenänsä kautta.
"Hengitä", Douglas muistuttaa.
"Minähän yritän!" Martin vastaa hengästyneesti.
"Isä yritti kertoa", Fiona sanoo hitaasti, "millainen mies sinä olet. Mutta minä en uskonut. Minä uskoin sinuun. Minun olisi pitänyt – isä sanoi että pelehdit jo eilen vessassa tuon… tuon
pojan kanssa –"
Douglas päättää korjata sen mikä helpoiten on korjattavissa. "Pelehtiä on väärä sana", hän oikaisee. "Lisäksi Martin on sinua vanhempi."
"Ja minua!" Arthur säestää. "Vaikka minä olen paljon isompi. Ei ikä ole koosta kiinni. Eikä fiksuus. Tai ystävällisyys. Tai, tai – rakkaus!"
"Voisiko tuo apina tukkia jo turpansa?" Fiona tiuskaisee.
Douglas nousee seisomaan, vaikka pahoinvointi yltyy. Hän on aiemmin eronnut kieltämättä siistimmin, tai ei ehkä varsinaisesti siistimmin, ei edes paremmin, mutta aikaisemmin hänen ei ainakaan ole tarvinnut olla eroissaan tällä tavalla läsnä. Ei hänellä myöskään ole ennen ollut tällaisia tukijoukkoja.
"En pidä sinusta", Arthur toteaa vakavana. "Douglasin on parempi ilman sinua."
"Minusta tuntuu, että meidän molempien on parempi ilman toisiamme", Douglas sanoo Fionalle.
"Mitä helvettiä!" Fiona nauraa epäuskoisesti, levittelee käsiään. "Minä en – miten voit tehdä näin! Etkö tajua miltä – etkö
välitä! Tämä on aivan mielipuolista!"
"Olen pahoillani."
"Ja paskat olet!"
"Mmm."
Fiona tuijottaa häntä. Hän tuijottaa järkähtämättä takaisin.
"Voi hyvä perkele!" Fiona huudahtaa.
"Jos haluat lähteä jo tänään ja jonkin muun firman koneella, maksan paluulippusi", Douglas vastaa.
Fiona ryhtyy nitkuttamaan sormuksia sormestaan. "En tarvitse rahojasi!"
Suorastaan erinomainen sattuma, sillä ei Douglasilla rahaa mahdottomasti olisikaan, ei lainkaan riittävästi Fionan tarpeisiin.
Fiona viskaa sormukset menemään. Ne lentävät huoneen halki kiivaassa kaaressa ja putoavat kohtalon ivan lailla Martinin jalkoihin. Martin nytkähtää kuin poimiakseen sormukset ylös.
"Eivät ne sovi sinulle, kääpiö", Fiona täräyttää. "Pienennä ne ensin ja odota sitten että tuo vitun narsisti hylkää sinutkin."
Martin räväyttää ryhtinsä suoraksi, kasvoillaan vaikeasti tulkittava ilme. Douglas toivoisi, että Martin olisi muualla, ettei tämän tarvitsisi kuunnella sellaista, että he molemmat voisivat olla missä tahansa paitsi siinä hotellihuoneessa hänen kieltämättä aiheellisesti suunnattoman loukkaantuneen vaimonsa kanssa.
"Sinä – sinä voisit pienentää suusi!" Arthur kirkaisee. "Mene pois!"
Fiona näyttää tottelevan sangen mielellään. Ovi läimähtää kiinni niin kovaa että taulu huojahtaa seinältä alas.
"Oho", Arthur sanoo. "Oho."
"Sanos muuta", Douglas vastaa.
"Miksi oikein menit naimisiin hänen kanssaan, Douglas?" Arthur kysyy kulmakarvat katossa. "Hän ei ole
ollenkaan loistava tyyppi."
"Ei", Douglas vastaa. "Mutta hyvin impulsiivinen hän on. Kaikesta päätellen."
"Kuule, Douglas", Arthur aloittaa epämiellyttävän pohtivasti. "Olisikohan sinun kuitenkin kannattanut mennä naimisiin Martinin kanssa?"
Martin räpyttelee silmiään ja kaihtaa Douglasin katsetta, painaa päänsä käsiinsä ja näyttää jälleen keskittyvän ennen kaikkea hengittämään.
"Tosin Martinhan oli vielä vähän aikaa sitten Theresan kanssa", Arthur huomauttaa kuin olisi vasta itsekin tajunnut asian. "Voi jukra. Rakkaus on välillä melko mutkikasta."
Martin päästää äänen, joka on joko naurahdus tai niiskaisu tai molempia. Arthur menee laukulleen ja pujottaa päälleen teepaidan, jonka rintamuksessa Kermit-sammakko juo teetä.
"Pitäisikö sinun joskus soittaa tyttöystävällesi?" Douglas tiedustelee.
"Totta!" Arthur äkkää. "Pitäisi tosiaan kertoa Tiffylle, että päästiin perille."
Arthur kaivaa esiin puhelimensa, rientää kohti ovea ja pysähtyy katsomaan heitä. "Kyllä se tästä, kaverit. Puhukaa vähän lisää. Ja pussatkaa jos siltä tuntuu. Mutta älkää alkako syömään Tobleroneja ilman minua!"
"Ei pelkoa", Douglas sanoo melko pitkän hiljaisuuden jälkeen.
"Ostin kaikkia kolmea pääväriä!" Arthur huikkaa.
He jäävät tuijottamaan Arthurin perään kuin valmiiksi nauretun sarjan surkeat komediahahmot. Käytävältä alkaa kuulua iloluontoista monologia, kun Arthur selostaa epäilemättä omintakeisesti väritettyä versiota heidän matkastaan.
Martin pyyhkäisee silmiään ja siirtyy nostamaan taulun lattialta. Teos esittää elefanttia lähteen äärellä. "Sinulla oli varmasti syysi mennä naimisiin hänen kanssaan", Martin sanoo taulu käsissään. "Eikä sinun tarvitse kertoa miksi. Ei se kuulu minulle."
"Enemmän sinulle kuin muille", Douglas sanoo. "En tajunnut, että sillä voisi olla mitään väliä."
"Millä?"
"Sillä että menin naimisiin."
Martin laskee taulun takaisin lattialle. "Ehtisit vielä hänen peräänsä, jos lähtisit nyt."
"Kenties. Olen kuitenkin tässä."
Martin nyökäyttää päätään. Liike on hidas ja harras.
"Ja sinä olet siinä", Douglas jatkaa. "Siinä sinä olet. Ja tuossa, jos en pahasti erehdy, on minibaari."
"Haluatko siis... juotavaa?"
"Kiitos mielellään", Douglas vastaa ja istuu sängylle.
"Okei. Mitä haluat?"
"Puhummeko edelleen vain juotavasta?"
"Saat kokiksen, jos puhut suoraan."
"Mikä tarjous", Douglas vastaa ennen kuin saa itsensä pysäytettyä. Hänen pitää rauhoittua. Vähemmän purevuutta, enemmän vilpittömyyttä. "Hyvä on."
Martin vetää henkeä. "Mitä oikeastaan ajattelit että tapahtuu, kun kerroit että, että –"
Douglas asettautuu takaisin makuulle korostetun huolettomasti. "Että mitä?"
"Että rakastat", Martin purskauttaa, hämmästyy ilmeisesti itsekin omaa rohkeuttaan ja kyyristyy pikaisesti minibaarin puoleen.
Douglas katsahtaa kattoa, sitten taas Martinia, joka kamppailee limupullon korkin kanssa.
"Eihän siinä ole mitään järkeä", Martin ähisee.
"Miksi missään tarvitsisi olla järkeä?"
"Koska elämässä kuuluu olla!" Martin vääntelee pulloa käsissään ja saa korkin auki. Juoma kuohuu hänen sormilleen. "Voi saakeli. Odota, saat uuden."
"Kyllä tuo kelpaa."
"Niin Theresakin ajatteli", Martin sanoo ja hohottaa kolkosti. "Jonkin aikaa. Eikä siinä mitään, hänhän tajusi että minä – tai siis minä tajusin –" Martin katsoo häntä anelevasti. "Ja ethän
sinä nyt oikeasti voi... minua."
"Kerro yksikin hyvä syy miksi en voisi."
"Koska", Martin aloittaa ja ojentaa pullon yhtäkkisen rivakasti, hän kurottautuu ottamaan sen vastaan ja heidän sormenpäänsä hipaisevat, "koska luulen että minäkin, minäkin. Sinua."
Hänen kätensä tärähtää Martinin sanojen mukana ja juomaa läikkyy hänen rinnuksilleen.
"Pyysin mielestäni
hyvää syytä", Douglas sanoo. Hänen äänensä kuulostaa kireältä ja hänen rinnassaan tuntuu ahtaalta ja laajalta samaan aikaan.
"Ei minulle tapahdu tällaista!" Martin älähtää. "Ei, tässä on jokin juju, tässäkin, jokin mätä ja laho kulma jota en ole vielä äkännyt, ja kohta kaikki romahtaa. Ihan niin kuin Theresan kanssa ja, ja Swiss Airin ja –"
"Mitä mätää Swiss Airissa muka on?"
"Sinä", Martin vastaa epäröimättä. "Tai ei, en tarkoittanut sitä noin, en tosiaankaan, mutta en… en pystynyt olemaan Theresan kanssa, koska, koska sinä olet, olet
olemassa, enkä tahdo mennä Sveitsiin, koska
sinä jäät tänne."
"Toivon todella etten jää Casablancaan. Täällä on kuumaa ja kamalaa."
"Itse olet kuuma ja kamala", Martin huoahtaa.
"Ohoh. Kukas sinut on opettanut flirttailemaan?"
Martin hekottaa arasti. "Ei kukaan", hän vastaa, hyvä ettei kiemurtele nahoissaan.
"Heität juomatkin päälle kuin vanha tekijä. Sulava kikka jolla saada seuralainen ottamaan vaatteet pois."
"Älä jaksa."
"Riisua vai kiusoitella? En päässyt alkuun oikein kummassakaan."
"Miksi edes kiusoittelet?" Martin kysyy. "Jos…"
"Etkö ole kuullut sanontaa hevosista ja potkimisesta?"
Martin rypistää kulmiaan. "Olen minä. Se on typerä sanonta eikä selitä mitään."
"Sääli."
"Luulin että kaikki johtuu siitä että
et pidä minusta."
"Niin minäkin."
"Oikeastiko?"
"Joitakin vuosia", Douglas vastaa, juo kulauksen ja laittaa pullon pois.
"Olen miettinyt. Aika paljonkin", Martin aloittaa ja menee ikkunan luo. Martin tarttuu verhoihin, mutta ei sulje niitä. Douglas odottaa. Martin panee kätensä jännittyneeseen puuskaan ja vaihtaa painoa jalalta toiselle. "Mutta siis… voi luoja, mistä sitä voisi tietää, oikeasti tietää, että pitää jostakusta tarpeeksi, jotta, jotta –"
"Martin", Douglas sanoo pehmeästi. "Ei kaikkea tarvitse tietää tai tuntea yhtä tarkkaan kuin lento-oppaita."
"Helppo sinun on sanoa."
"Niin onkin. Mutta kaikenlaista sattuu. Paljon voi riippua ihan vain siitä keitä tapaa ja kenelle antaa mahdollisuuden. Minullakin oli aikoinaan tyttöystävä, joka luuli vuosikausia olevansa lesbo."
"Ai? Mitä sitten tapahtui?"
"No, sitten hän tapasi minut."
Martin katsoo häntä ilmeettömästi. "Eivät ne toimi noin."
"Mitkä?"
"Halut. Tai siis, ah, öh, tunteet! Tunteet eivät toimi noin. En voi vain päättää että annan jollekulle, niin kuin sanoit, mahdollisuuden, ja siinä se ja kaikki toimii. Ei kaikki aina toimi. Jotkut ihmiset eivät ikinä toimi. Vaikka kuinka antaisi mahdollisuuden."
Douglas uskoo ymmärtävänsä mitä Martin tarkoittaa. "Aivan. Tosiaan."
Mitä hän oikein kuvitteli?
Ehkä hänen pitäisi kokeilla juoda lisää kolaa. Ehkäpä jos hän käyttäisi tarpeeksi mielikuvitusta, hän saattaisi maistaa siinä rommin. Hän ottaa pullon käteensä ja pyörittelee sitä sormissaan ja yrittää uskotella itselleen, taas kerran, ettei millään ole lopulta mitään väliä, joten tämänkään ei pitäisi nyt sattua.
Martin rojahtaa istumaan sängylle. "En voi mennä Sveitsiin. Ajattelen sinua jo nyt jatkuvasti. Koko ajan. Ei minusta ole lentämään tällaisena."
"Se menee ohi, usko pois", Douglas toteaa. "Annetaan sen vain mennä ohi."
"Mitä?" Martin kysyy. "
Miksi?"
"Niin on varmasti parempi."
"O-olenko tajunnut jotain väärin?" Martin ähkäisee. "Sanoit eilen illalla, kommentoit sitä solmiota, sanoit että se tuo esiin parhaat puoleni, en ollut niin kännissä että unohtaisin... ja äsken, ihan äsken sanoit, sanoit että rakas- miksi, miksi sanoisit jotain sellaista ja sitten –"
"En tiedä."
"
Et tiedä?"
"Anna olla, Martin. Unohda että sanoin mitään."
"Enkä unohda. Mikä sinulle tuli?"
"Ei mikään", Douglas sanoo ja ojentaa Martinille pullon takaisin.
Martin ottaa sen, laskee sen yöpöydälle ja näyttää mahdottoman surulliselta. "Mitä minä tein?"
"Pyörittelette Arthurin kanssa väärää kysymystä", Douglas sanoo. "Kysytte miksi menin Fionan kanssa naimisiin, kun teidän pitäisi ihmetellä miksi Fiona meni naimisiin minun kanssani."
"Eihän siinä ole mitään ihmeteltävää."
"Ai vaikka minulla on alkoholiongelma ja salakuljetusaddiktio ja petän minkä kerkeän?" Douglas myhäilee ilman iloa.
"Douglas."
"Tosin Fionan puolustukseksi on sanottava, ettei hän ehtinyt tutustua valloittavimpiin puoliini. Hän ei
tuntenut minua ollenkaan samassa määrin kuin vaikka sinä."
"Douglas", Martin sanoo uudestaan. "Et sinä pettänyt häntä. Fionaa. Etkä Helenaa. Helena petti sinua."
"Kiitos muistutuksesta. Muistanet varmaankin myös, että uskottelin hänelle olevani kapteeni."
"Niin. Niin uskottelit", Martin toteaa. "Mutta kuka tahansa olisi toiminut samoin."
"
Sinä et olisi."
"No, ehkä en. Mutta minä ymmärrän sinua. Sinä et luovuta vaikka tulisi vastoinkäymisiä. Sinä, sinä luovit! Me olemme aika samanlaisia sillä tavalla. Ja – ja nyt sinä olet kapteeni!"
"Niin. Ja sinä pääsit pois laivasta joka melkein upposi, mutta ei ihmeen kaupalla uponnutkaan."
Martin pudottautuu makuulle. "Kaipaan sitä laivaa. Tai siis lentokonetta. Ehkä Carolyn… ehkä te kuitenkin tarvitsette aina silloin tällöin tuuraajaa. Kolmas lentäjä voisi olla ihan hyvä idea, eikö voisikin?"
"Vielä parempi idea on mennä Sveitsiin. Ja sinä olet jo mennyt, mikä on erinomaisen hyvä juttu. Hyvä niin."
"Mikä kumma sinun on? Kerro."
Martin katsoo häntä vaativasti ja vetoavasti ja niin tavattoman läheltä ettei Douglas jaksa enää. "Tajusin pointtisi", hän henkäisee. "Emme me voisi mitenkään toimia."
"Douglas", Martin kuiskaa. "Tarkoitin Theresaa. Minua ja Theresaa."
Douglas yskähtää. "Niinkö?"
"Niin."
"Vai niin. No, ei sillä ole väliä."
"Haluatko muuten kuulla, miten sain sen työtarjouksen?" Martin kysyy eikä jää odottamaan vastausta. "Minä en luovuttanut. Minä vain puskin ja puskin, vaikka minulle sanottiin aluksi ei!"
"Ei aivan yhtä kunnioitettava taktiikka ihmissuhteiden kohdalla", Douglas huomauttaa.
"Ei. Ei kai. Älä siis sano ei!" Martin vastaa ja koettaa nauraa, mutta ääni kuulostaa pakotetulta.
Douglas ei sano ei eikä liioin mitään muutakaan.
