Nimi: Härnääjä
Ikäraja: S
Fandom: Young Royals
Vastuuvapaus: En omista, en tienaa (mutta yhden kappaleen söpöjä prinssipoikaystäviä voisin kyllä ottaa)
Genre: höttöisä höttö
Hahmot: Simon/Wilhelm
Haasteet: Ficlet300 (sanalla 270. Prinssi)
A/N: Alun perin Raapalejuoksuun osallistunut teksti, jonka halusin nyt julkaista uuden fandomin avaamissyistä ihan vielä näin erikseenkin. Ei täs kyl mitään sen ihmeellisempää oo, mut nää kaks ansaitsee kaiken höttöhöttöilyn mitä ne vaan saa. Bingesin koko ykköskauden eilen illalla, Simon ja Wilhelm are baes and they deserve the world, ei mul muuta <333
Wilhelmistä oli hauskaa härnätä Simonia hiipimällä hänen selkänsä taakse ja painamalla kutittelevia, miltei huomaamattomia suudelmia hänen niskaansa. Tämä sai pojan vikisemään ja kiemurtelemaan, mutta Wilhelmiä asia ei haitannut, vaan hän kietoi kätensä Simonin ympärille eikä tämä päässyt pälkähästä yhtikäs mihinkään. Sitten olikin maailman paras asia kaatua sängylle halailemaan ja pussailemaan vähän lisää.
Siinä makoillessa Wilhelm ei pystynyt pidättelemään hymyään, kun hän pyyhki Simonin tummia kiharoita pois tämän kasvoilta ja eteni järjestelmällisesti tämän otsalta pitkin poskia kohti pojan paksuja huulia. Ne janosivat jo selkeästi lisää suudelmia – kaikenlaisia pusuja kevyistä huulten kosketuksista pitkiin ja sotkuisiin kielareihin. Tänään Simon oli kuitenkin valinnut prinssin alahuulta näykkivät suudelmat, selvänä vastapainona Wilhelmin inhottavan ihanalle kiusoittelulle hetkeä aiemmin.
Kaksikko jatkoi lempeää painiskelua ja pussailua, kunnes kummankin oli pakko pitää pieni hengähdystauko. Simon katsahti Wilhelmiin, jonka otsahiukset sojottivat ties mihin suuntaan, eikä kyennyt pidättelemään nauruaan. Wilhelm kääntyi poikaan päin toinen kulma kurtussa, ja vastauksena tämä vain pyyhkäisi Wilhelmin kampauksen paikoilleen ennen nopeaa suukkoa huulille. Pusun jälkeen Simonin katse jäi lepäämään raukeana Wilhelmiin.
”Wille, du vet att jag tycker mycket om dig, ju?”
“Javisst. Men…”
“Men?!”
“Men jag tycker dig mer!”
Wilhelm naurahti käteensä kommenttinsa perään ja jäi odottamaan Simonin reaktiota. Tämä pudisteli päätään epäuskoisena ja kääntyi hekottamaan ääneti Wilhelmin olkapäätä vasten. Kun kaksikko sai tasattua itsensä toimintakykyiseksi, Wilhelm ojentui suutelemaan Simonia ja tunsi kasvojaan vasten, kuinka poika ei voinut olla hymyilemättä leveästi. Pusun jälkeen Wilhelm korjasi itsensä hieman istuvampaan asentoon.
”Simon, jag tror hundra percent att du är den bästa saken som har någonsin skett i mitt livet… och ingenting kan göra mig mera lycklig.”
“Aww… sen vi är två.”
Simon yritti etsiä lisää sanoja, mutta ei löytänyt mitään sopivaa. Hän vain kohautti olkapäitään, ja Wilhelm näki hänen silmistään, kuinka nuo äskeiset sanat olivat uponneet todella syvälle. Wilhelm veti Simonin tiukkaan halaukseen eikä olisi halunnut koskaan päästää irti.
