Olipa mainio epilogi! Tykkäsin todella paljon tämän vastakkaisuuksista: on Maeglinin muistiinpanot, jotka kertovat jonkin päättymisestä, mutta samalla Celebrimbor elää uuden ajan alussa. Angband, nyt tuhoutunut, syntyy uudelleen Mírdainin perustuksissa. Ja Mairon itse muuttaa ulkonäköään itsensä vastakohdaksi, kun tuli kohtaa veden. Pidin erityisen paljon juurikin tuosta yksityiskohdasta:
Jopa hänen valkoiset hiuksensa ja vaatteensa vaikuttivat olevan loputtomassa liikkeessä – ne toivat mieleen virtaavan veden. Todella hienoa kerrontaa! Kaikin puolin onnistunut epilogi, jossa korostuu tuo Tolkienin loputon kerronta, kuinka yksi tarina oikeastaan johtaa seuraavaan eikä pääty koskaan - ei ennen kuin aika tai elämä itse päättyy.
Luonnollisesti pohdin, mitä Annatarin saapuminen Celebrimborille ja Mírdainille tarkoittavat ja millaisia seurauksia sillä on. Tässä on jälleen uuden... seikkailun alku, kuten kuuluukin ja se saa jäädä siihen, mutta uteliaisuuteni tämä kyllä herättää, mitä Annatar mukanaan tuo
Ja mikä Maironin motiivi ylipäätänsä on, muuta kuin ehkä nähdä Angdbandin eräänlainen uudelleensyntyminen. Hänen saapumisessaan oli kyllä myös omanlaista nostalgiaa, sillä ahjolle palaaminen, gondolinilaisten miekkojen tunnistaminen sekä tuo tikarin kuvaileminen toivat kaikki mukanaan tuota Maeglinin kanssa vietettyä aikaa. Pidin myös siitä, kuinka Maeglin kirjeessään jossain määrin kuvailee Maironilta oppimaansa elämänkatsomusta, ja ylipäätänsä Mírdainissa palataan siihen, mistä Mairon kolmannessa puhui eli kuinka tuho tuo esiin uusia elämän muotoja,
jokaisesta kuolemasta syntyy elämää. Tässä Angdbandin tuhoutuminen johti Mírdainin syntymiseen. Hieno kaari, joka lunastaa paikkansa tässä lopussa!
Tämän seuraaminen on kyllä ollut sekä haaste että seikkailu
Olen lukenut jokaisen luvun mielelläni ja aina sen luettuani olen ollut innoissani sen tapahtumista, vaikka välillä tiukahko julkaisuaikataulu oli koitua kohtaloksi. Tekstinä tämä on todella onnistunut ja juonen kaari toimiva. Maeglinin ja Maironin suhde kehittyi luontevasti ja vaikka loppuun olisikin mahtunut vielä yksi luku lisää heidän suhdettaan ennen kuin kaikki päättyy, tapahtumien kulku tuntui silti rytmillisesti sopivalta. Molemmat päähahmot heräsivät kyllä tarinan aikana henkiin ja olen iloinen siitä, että erityisesti Maeglinista muodostui miellyttävämpi hahmo kuin alussa
Mairon puolestaan kiehtoi alusta alkaen ja kiehtoo edelleen. Olet luonut hänestä moniulotteisen, kiinnostavan hahmon, ja lukisin todella mielelläni sinulta uuden saman tyylisen tekstin hänen ajastaan Annatarina. Ei tosin paineita! Mutta toisin sanoen olet onnistunut kirjoittamaan todella hienon tarinan, joka on pitänyt otteessaan koko heinäkuun
Kiitos siis tästä! ♥
