Nimi: Rypyssä ja vinossa
Ikäraja: S
Tyylilaji: kiukutteludraama, fluff
Paritus: Miio/Taavi
Haasteet: Originaalikiipeily (42. Lempeys)
Rypyssä ja vinossa
Puhisin ja ravasin ympäri kämppää. Oli ollut huono päivä, jona useampi asia oli ärsyttänyt. Pienet asiat eivät yleensä jääneet mua harmittamaan, mutta tänään niitä oli kasaantunut niin monta, että mä en kyennyt pysymään aloillani. Kaikki tuntui olevan rypyssä ja vinossa.
”Mitä jos tulisit mun syliin?” Taavi ehdotti lempeästi sohvalta. Mun kumppani oli tullut yllättäen käymään. Yleensä se ilahdutti, mutta ei tänään.
”En!” äkäisin. ”Mä en tahdo nyt haleja enkä hellää puhetta. Mua ärsyttää!”
”Mä huomaan sen, rakas.”
Loin Taaviin katseen kulmieni alta, mutta se pysyi kismittävän tyynenä. Sellainen se oli. Itse rauhallisuus. Nyt kyseinen piirre ärsytti mua lisää. En kaivannut hellimistä ja rauhoittelua. Tahdoin vain kiukutella!
”Kaikki on ihan tyhmää”, jupisin ja jatkoin matkaani keittiöön. Vilkaisin jääkaappiin ja paiskasin sitten oven kiinni. ”Ensin mä myöhästyin töistä, sitten heitin ruoat lattialle ja työkaverit vaan nauroi! Sitten sain viestin Laurilta, että se joutuukin perumaan meidän viikonloppusuunnitelmat, koska sen ja Samin täytyykin suunnitella niiden typeriä häitä.”
Taavi istui edelleen sohvalla, kun mä palasin olohuoneeseen. Seisahduin television eteen ja tartuin sohvapöydällä lojuvaan Seiskaan.
”Ja siinä säkin vaan istut!” parahdin äkäisesti selatessani lehteä sitä katsomatta. Taavin ilme ei värähtänytkään. ”Ärsytät mua tolla sun rauhallisuudella.”
”Haluatko sä, että mä lähden?” Taavi kysyi, edelleen lempeästi. Oikeasti! Sen vieressä voisi varmasti räjähtää pommi, eikä se hätkähtäisi.
”En”, tiuskaisin ja heitin lehden takaisin pöydälle. ”Mä haluan, että sä sanot jotain! Käske mua olemaan hiljaa. Herjaa mua, koska mä oon niin ikävä! Tee jotain!”
Mutta Taavi ei tehnyt. Se ei tapellut. Se oli hyvin sopuisa ihminen, mikä oli tavallisesti ihanaa. Se tahtoi puhua asiat halki aikuismaisesti. Sitä piirrettä mä rakastin siinä. Nyt olisin kuitenkin toivonut saavani takaisin jotain äkäistä ja polttelevaa.
Hymähdin äänekkäästi ja kävelin ikkunalle. Jupisin itsekseni ja tuijotin myrtyneenä aurinkoista maisemaa. Mua kiristi joka paikasta ja tahdoin vain valittaa. Ehkä mä antaisin kaiken tulla ulos. Taavi ei kuitenkaan panisi pahakseen. Ainakin joku kuuntelisi mun kiukkua!
Käännyin ympäri ja olin avaamassa suuni. Kun huomasin Taavin nousseen, hiljenin. Se katseli mua mietteliäänä.
”Musta tuntuu, ettet sä tällä hetkellä oikeasti kaipaa mua täällä”, Taavi sanoi. ”Mä lähden kotiin ja toivon, että sä soitat sitten, kun sä haluat.”
Hymähdin. ”Ai nyt sä juokset karkuun, kun mä vähän kiukuttelen? Mä luulin, että sä kestät mitä vaan.”
Taavi hymyili. ”Mä kestän paljon, mutta mä luulen, että sä et nyt kestä mun läsnäoloa.”
Olin hiljaa. Taavi lähestyi mua. Se ei epäröinyt yhtään kumartuessaan painamaan suukon mun otsalle.
”Nähdään, rakas.”
”Moi.”
Taavi lähti. Mä seisoin aloillani pitkään ennen kuin ryhdyin taas ravaamaan ympäri kämppää. Puhisin nyt seinille, mutta ainakin ne kuuntelivat. Jupisin työpäivästä, Laurista ja erityisesti Taavista. Päätin etten varmana soittaisi sille enää tänään.
*
Kun heräsin seuraavana aamuna, mulla oli paljon parempi olo. En ollut tosiaan ollut Taaviin yhteydessä enää eilen, mutta nyt mä olin soittamassa sille pyytääkseni sitä käymään. Mua nolotti mun kamala kiukuttelu. Tiesin että Taavi oli leppoisa luone, mutta pieni osa musta kuitenkin hermoili. Mitä jos mun eilinen räyhääminen oli ollutkin liikaa? Taavi vastasi muutaman tuuttauksen jälkeen ja tervehti yhtä lempeän kuuloisesti kuin aina.
”Huomenta, rakas.”
”Pääsetkö sä tulemaan mun luo nyt heti?” kysyin aikailematta. Halusin pahoittelun lisäksi kovin Taavin syliin.
Linjan toisesta päästä kuului kevyt naurahdus. ”Totta kai. Tuonko mä jotain samalla?”
”Ei. Sä riität.”
”Okei. Nähdään sitten pian.”
Viskasin kännykkäni sängylle, kävin suihkussa ja pukeuduin. En ehtinyt sen enempää, kun ovikello jo soi. Mä ryntäsin ovelle pikavauhtia ja melkein hyppäsin Taavin syliin, kun näin sen. Hillitsin kuitenkin itseni, päästäen sen sisään.
”Onko sulla-”
”Mä olen niin pahoillani!” parahdin, puhuen Taavin päälle. En pystynyt odottamaan enää pidempään. ”Anteeksi kun mä sillä tavalla kiukuttelin eilen! Se ei ollut reilua sua kohtaan.”
Katsoin pahoittelevana mun kumppania, jonka suupielet kääntyivät kevyesti. Taavi ei näyttänyt vihaiselta eikä pettyneeltä. Se näytti yhtä lempeältä kuin se oli kuulostanut puhelimessa.
”Kaikki on hyvin”, Taavi lupasi. Sen katseessa oli lämpöä. ”Sulla oli kiukkupäivä eikä mitään sattunut.”
”Varmasti? Mutta-”
Taavi tarttui mua kädestä. ”Varmasti. En mä ole vihainen.”
Hyppäsin Taavin syliin sellaisella voimalla, että me oltaisiin varmasti kaaduttu, ellei Taavi olisi ollut oikea hujoppi. Kiersin jalkani sen ympärille tiukasti.
”Kiitos! Sä oot ihan paras kumppani ikinä!” melkein paruin. Taavi halasi mua napakasti ja suukotti mun poskea. Tuntui niin hyvältä olla sen lähellä ja tuntea sen keho vasten mun omaa. Hankasin kasvojani sen kaulaan.
”Niin säkin”, Taavi kuiskutti. Mua lämmitti rinnasta. ”Sä olet kyllä ihan mahdoton kiukkupäissäsi.”
”Mä olen muutenkin mahdoton.”
”Niin olet.” Taavi suukotti mun leukaa. ”Se on osasyy, miksi mä rakastan sua.”
Kihersin Taavin korvaan ja halasin sitä tiukasti. Olin niin onnellinen, että olin löytänyt sen. Taavi tuntui kaikin tavoin oikealta ja parhaalta juuri mulle.
”Mitä sitten, kun mulle tulee uusi kiukkupäivä?” kysyin Taavin laskiessa mut lattialle. Kallistin päätäni nähdäkseni sen korkealla hymyilevät kasvot.
”Sitten mä pysyn poissa alta, kunnes sä oikeasti tahdot mut paikalle.”
”Kuulostaa hyvältä.” Painauduin Taavin karheaan paitaan. ”Voidaanko nyt pussailla?”
”Voidaan.”
Taavi nappasi mut syliin ja kantoi olohuoneeseen. Me pussailtiin lempeästi, mielihyvä mahaa kutitellen. Nauraa kihersin Taavin suuhun enkä tuntenut mitään muuta kuin ylitse läiskyvää onnellisuutta.
