Kukkia kuoleman kämmenellä (S, ficlet kasvien tuonpuoleisesta)

[Larjus]

Title: Kukkia kuoleman kämmenellä
Author: Larjus
Chapters: Ficlet
Genre: Drama, deathfic (tavallaan), juonetonta löpinää
Rating: S
Summary: Pieni katsaus kasvien tuonpuoleiseen.

A/N: Kattelin yksi viikonloppu maaliskuun puolella ihan huvikseni/uteliaisuuttani, millaisia teoksia muut ovat Taidehaasteeseen valinneet, ja siinä samalla mieleeni putkahti Simbergin Kuoleman puutarha -maalaus (josta olen aina pitänyt) ja sen pohjalta pieni tarinan aihiokin. Piti siis tietenkin itsekin kokeilla kirjoittaa jotain Taidehaastetta varten. Kirjotin tätä vähän ja sit unohdin aikaansaannokseni muutamaksi kuukaudeksi 😅 perussettiä.

Tää oli vähän kummallinen kirjoitettava, ja pakko myöntää, että pidän enemmän pelkästä ideasta kuin sen toteutuksesta (osin siksikin, ettei mulla ollut tälle mitään loppuratkaisua/yhteenvetoa, ja koska tän kirjoittelu oli puhtaasti semmosta suunnittelematonta näpyttelyä). En kuitenkaan kaipaa mitään parannusehdotuksia tm. ideoita muilta – tämä teksti on nyt tällainen ja tällaiseksi jää.

Oli joka tapauksessa ihan hauska kokeilla kirjoittaa jotain tosi erilaista verrattuna siihen, mitä yleensä ficcaan. Nyt on hyvä jatkaa arkifluffin ynnä muiden parissa



Kukkia kuoleman kämmenellä


Kasvin rusehtavat, kokoon käpristyneet lehdet kielivät siitä, että se on kuollut kuivuuteen. Sipaisen lehdistä yhtä luisella sormellani, ja se rapisee alas maahan. Toden totta – tämä kasvi tarvitsee vettä.

”Ei mitään hätää, pikkuinen”, sanon pitelemälleni kumiviikunalle hellästi. ”Minä pidän sinusta huolta.”

Kasvi ei tietenkään vastaa mitään, mutta uskon sen olevan kiitollinen. Enää sen ei tarvitse kärsiä, kun se on liian monta kertaa unohdettu yksin ikkunalaudalle omistajien lomamatkan takia, kärvistellä auringonpaisteessa ilman vettä, sillä nyt se on täällä minun hoidettavani. Onhan minun ja muiden kaltaisteni tehtävä huolehtia jokaisesta kuolleesta kasvista, tarjota niille mahdollisimman hyvä elämä tuonpuoleisessa.

Ihmisiä on siunattu Taivaalla ja vaikka millä elämän jälkeisillä paratiiseilla. Kasvit eivät kuollessaan pääse Taivaaseen, eihän niillä ole sieluja. Se on minusta sääli, sillä eivät ne ole sieluttomuuttaan valinneet, ja synnittöminä ne jos ketkä ansaitsivat paikan paratiisissa. Mutta Taivaan sijaan kasvit tulevat tänne, paikkaan jota kutsumme Ikuiseksi puutarhaksi, ja täällä me kuoleman puutarhurit niistä kaikista huolehdimme.

Jokainen kaadettu puu, väärin hoidettu huonekasvi ja juurineen irti revitty rikkaruoho päätyy Ikuiseen puutarhaan. Niin on ollut niin kauan kuin minä voin muistaa, ja kauemminkin – aina. Sillä niin kauan, kun vain on ollut elämää, on ollut myös kuolemaa ja tuonpuoleinen – Taivas, Helvetti, Nirvana ja kaikki muut. Kuin on ollut myös Ikuinen puutarha, ja siellä me kuoleman puutarhurit. Jokaisella meistä on oma vastuualueemme: minun tehtäväni on huolehtia huonekasveista. Varmistan, että ne saavat viimein sen hoivan, jota vaille ne jäivät ihmisten käsittelyssä. Ikuisessa puutarhassa niiden ei enää koskaan tarvitse kärsiä vedenpuutteesta, liiallisesta auringonvalosta tai huonosta kasvualustasta. Täällä kaikki on hyvin.

Istutan hoidettavakseni annetun kitukasvuisen kumiviikunan varovasti pehmeään, mehevään multaan. Ruukku, jossa se lopulta koki kurjan kohtalonsa, on sille aivan liian pieni, mutta nyt sillä on tilaa kasvaa. Istutusprosessin aikana ruskeat, kuivuneet lehdet alkavat rapista irti sen puumaisesta varresta. Loput lehdet joudun itse karsimaan pois yksi kerrallaan. Lopputulos on melko säälittävä – pelkkä lyhyt, nahistuneen oloinen varsi – mutta teko oli välttämätön. Vain nyt kasviraukalla on mahdollisuus kasvaa jälleen.

”Kasvatat vielä uudet lehdet”, lupaan kumiviikunan rangalle taputellessani multaa sen ympärillä juurien peitoksi. ”Ja niistä kasvaa kauniimmat kuin aiemmista.”

Toivon, että kasvi luottaa sanoihini, että muistot elämästä ikkunalaudalla liian pienessä ruukussa eivät latista sen kasvupotentiaalia. Minä kun en voi pakottaa sitä mihinkään. Vain kuoleminen on kaikelle elolliselle pakollista – sen jälkeen jokainen saa tehdä omalla kuolemallaan niin kuin itse haluaa.

On nimittäin niin, että vaikka Ikuinen puutarha tarjoaakin jokaiselle kasville tasapuolisesti ihanteelliset kasvuolot ja mahdollisuuden kukoistaa, joidenkin kohdalla niin ei käy koskaan; osa jää pysyvästi siihen kuntoon jossa oli tänne saapuessaankin. Tiedän, että sitä voi olla vaikea uskoa, onhan tämä puutarha kuin kasvien Taivas – kyllähän sellaisessa paikassa kaiken pitää kukoistaa. Mutta siihen minä voin vain vastata, että mikäs kuoleman jälkeinen paratiisi se sellainen paikka olisi, jossa ei ole vapautta valita. Jos kasvi ei täälläkään jaksa enää muuta kuin törröttää kuihtuneena mullassaan, se riittää. Ihan niin kuin emme arvota kasveja sen mukaan, millaista hyötyä ihmiset niistä saivat tai olivat saamatta elonsa aikana, halu – tai haluttomuus – kasvaa ei vaikuta yhdenkään arvoon. Samalla hellyydellä vaalimme niitäkin huonevehkoja, tulilatvoja ja pullojukkia, jotka näyttävät vieläkin tismalleen samalta kuin tänne tullessaankin. Nekin ovat tärkeitä.

Uskon kuitenkin, että juuri tuoreeseen multaan istuttamani kumiviikuna jaksaa vielä aloittaa uuden kasvun. Se on viimein saanut karistaa varrestaan pois entisen, kärsimystä aiheuttavan elämänsä, ja nyt sillä on mahdollisuus uuteen yritykseen, jota ei mennyt ole pilaamassa.

Ja vaikka sattuisinkin olemaan väärässä, niin ei sekään haittaa mitään. Kyllä kuolema aina omistaan huolen pitää.

[marieophelia]

Onnittelut kommenttiapajaisten voitosta!

Tämäpä on jotenkin lohdullinen teksti! Olen onnistunut tappamaan jo toisen muratin vuoden sisään (joskin syynä lienee liikakastelu), joten olisipa mukava ajatella, että murattiressut saisivat uuden elämän Kuoleman puutarhassa! Minäkin olen aina pitänyt tästä maalauksesta, mutta en ole koskaan tainnut tulkita sitä kasvien näkökulmasta. Mutta nyt kun katson maalausta tämän luettuani, kasvithan tosiaan voivat aivan loistavasti luurankojen hoivissa!:D Mutta tuokin on kiinnostava huomio, että luurangot hoitavat niitäkin kasveja, jotka eivät enää toivu ja jokainen kasvi saa olla omanlaisensa. Ehkä kaikkia ei vain ole tarkoitettu kukoistamaan! Toivottavasti mun murattiparkanikin on nyt tuollaisessa paikassa.

Pidän myös siitä, että olet kirjoittanut tämän puutarhurin näkökulmasta ja että hän on tällainen lempeä hoivaaja, joka ymmärtää kasveja (vaikka onkin itse kuollut). Vaikka sanotkin, että tämä tuntuu erilaiselta kuin ficit, joita yleensä kirjoitat, mä jotenkin tunnistan tässä sellaista lämpöä ja kiireettömyyttä, jota olen lukenut muissakin tarinoissasi. Tarinan nimi on myös kaunis.

Kiitos paljon!

[Larjus]

Kiitos kauniista sanoistasi, marieophelia ♥ Olen itsekin surkea huonekasvien hoitaja (mä yleensä nimenomaan unohdan kastella niitä... ), niin täytyy itsekin ajatella, että ehkä kaikki tappamani kasvit saavat vastedes kasvaa tuolla Ikuisessa puutarhassa. Nyt mulla on kyllä ihmeen kauan pysynyt edes suht hyvässä kukassa yksi orkidea...

Muistelisin, että Simberg itse ajatteli maalauksen kasvien kuvaavan kuolleiden ihmisten sieluja, mutta musta oli kiva käsitellä asiaa vielä konkreettisemmin.

Mutta tuokin on kiinnostava huomio, että luurangot hoitavat niitäkin kasveja, jotka eivät enää toivu ja jokainen kasvi saa olla omanlaisensa. Ehkä kaikkia ei vain ole tarkoitettu kukoistamaan!

Kuolema kun on kaikkia kohtaan tasapuolinen, niin hoitoa saavat nekin kasvit, jotka eivät enää kasva :3 Ja vaikken tähän sen erityisemmin ajatellut mitään piiloviestejä tai tulkittavaa symboliikkaa, tästä voi aina etsiä senkin ajatuksen, että yhtä lailla jokainen ihminen on arvokas riippumatta siitä, miten aikaansaava tai yhteiskunnalle "hyödyllinen" on. Kukaan ei ole turha vaan rakkauden ja huolenpidon arvoinen ♥

Vaikka sanotkin, että tämä tuntuu erilaiselta kuin ficit, joita yleensä kirjoitat, mä jotenkin tunnistan tässä sellaista lämpöä ja kiireettömyyttä, jota olen lukenut muissakin tarinoissasi. Tarinan nimi on myös kaunis.

Awww, kiitos 😊 Halusinkin tähän kuolema-aiheesta huolimatta kiireetöntä lempeyttä ja lämpöä, joten kiva että sitä sieltä löytyy. Ja ehkä se on kans aika tiivis osa mun kirjoitustyyliäkin, mene ja tiedä. Kiitokset vielä kerran kommentistasi ♥

[Linne]

Tää on niin kaunis teksti että oon lukenut tän nyt jo monta kertaa! Oon samaa mieltä Marieophelian kanssa siitä, että tässä on hyvin lohdullinen ja kiireetön tunnelma. On todella kaunis ajatus että Ikuisessa puutarhassa ei erotella kasveja sen mukaan, miten kauniita tai harvinaisia ne ovat, vaan aikaa on ihan sille tavalliselle kumiviikunallekin. Myös ajatus siitä etteivät puutarhurit vaadi tai odota toipumista vaan puutarhassa saa olla rauhassa rikkinäinen, on hyvin rauhoittava ja lohdullinen.
Kaunis teksti, pidin tosi paljon! (vaikka tykkään kyllä sun arkifluffiteksteistäkin)

[Isfet]

Kommenttikampanjasta moi! Luin tämän heti julkaisun jälkeen ja ajattelin että tätä kyllä pitää kommentoida, mutta unohdin    Onneksi satuin törmäämään tekstiin toistamiseen, koska kivaa tämä oli lukeakin uudelleen.

Minäkin pidän kyseistä maalauksesta, muistan sen tosin lähinnä kouluajoilta jolloin taidetta käytiin läpi (katsoin nyt, että maalaus on ilmeisesti Tampereella, minne en ole vielä koskaan eksynyt. Ehkä joskus.) Olit mielestäni hienosti tavoittanut samaa tunnelmaa tähän tekstiin ja pidin hirvittävästi nimestä Ikuinen puutarha, joka sekin on omalla tavallaan lohdullinen. Samoin kuin se, että kaikkien kasvien ei tarvitse jaksaa nousta loistoonsa tuonpuoleisessakaan! Se melkein, hieman outoa kyllä, helpottaa syyllisyydentuntojani siitä, että kaikesta parhaasta tahdostani huolimatta en ole saanut kaikkia omiakaan huonekasvejani säilymään elossa...

Kertojaääni oli myös oikein leppoisa ja hellä, kuten luiset sormet kohottamassa lehtiä. Pidin kovasti!

Ja vaikka sattuisinkin olemaan väärässä, niin ei sekään haittaa mitään. Kyllä kuolema aina omistaan huolen pitää.

Tässä oli yhä samaa lempeyttä kuin muussakin tekstissä, mutta jotenkin tulkitsin tätä myös minulle luonteenomaisen mustan huumorin kautta. Hyvä tietää, että edes kuolema pysyy lupauksissaan ja pitää huolen omistaan!

Näihin tunnelmiin, kiitos paljon lukukokemuksesta ♥

[Eino]

Olipa suloinen ja nimenomaan lohdullinen tarina! Tämä kertojana toimiva kuoleman puutarhuri puhuu kasveista niin kauniisti ja hoitelee niitä niin lempeästi, että toivon että omat kuolleet huonekasvini pääsivät jonkun hänenlaisensa hoiviin

Vaikka alussa mainitsitkin Simbergin Kuoleman puutarhan, en lukiessa ajatellut puutarhureita luurangoiksi, vaan kuvittelin jotain ihmisen kaltaisia olentoja. Sitten palasin lukemaan alkusanat uudestaan ja koin ahaa-elämyksen. Simbergin puutarhurit ovat minusta aika pelottavan näköisiä, mutta he hoitavat kasveja niin hellästi, että maalauksessa on silti tosi lempeä tunnelma. Tosi hienosti olet minusta tavoittanut saman tunnelman tekstissä!

Varmaankin suosikkijuttuni koko tarinassa on se, kun puutarhuri kertoo miten sillä ei ole mitään väliä, miten kasvi on maan päällä elänyt tai miten se kasvaa tai ei kasva Ikuisessa puutarhassa. Jokainen kasvi on arvokas sellaisena kuin on ja ansaitsee parhaan mahdollisen hoivan - ihan vaan koska on olemassa <3 Kiitos, tämä oli hieno!

[Larjus]

Linne: Oon niin otettu kuullessani, että oot lukenut tän moneen kertaan 🥺🥺 Ihana kuulla että sekä tämän tunnelma että epäsuora sanoma miellyttävät ja lohduttavatkin. Jokainen ansaitsee osakseen lempeyttä ihan vain jo siksikin, että on olemassa, saavutuksista ja tuottavuudesta viis.

(vaikka tykkään kyllä sun arkifluffiteksteistäkin)

Awwws, kiitos ♥ tästä ja koko kommentista :3

Isfet: Tosiaan kiva että satuit löytämään tämän uudestaan! Muisti voi olla joskus todella petollinen (itse oonkin alkanut tallentaa kaikki lukemani ficit erilliseen kirjanmerkkikansioon, jotta tiedän mitkä on vielä kommentoimatta... ei sitä ehkä ilman pärjäis ellei kommaa heti perään 😅)

Jee, ihanaa kun sinäkin pidät tämän tyylistä ja tunnelmasta! Hauska jos tämä antaa vähän lohtua omien vanhojen huonekasvien suhteen Mulla on vähän sama, että vaikka yrittäisin, ei mun hoteissa viihdy oikein mikään kasvi, aina niille käy jotain...

Tässä oli yhä samaa lempeyttä kuin muussakin tekstissä, mutta jotenkin tulkitsin tätä myös minulle luonteenomaisen mustan huumorin kautta.

Mä itse asiassa kirjoitin tuon kohdan pieni pilke silmäkulmassa, joten eipä se niin kummallista ole että sen vähän mustan huumorin kautta tulkitsit Kyllä kuolema aina viime kädessä huolehtii! Kiitos sinullekin kommentista ^^

Eino: Kyl nyt täytyy meidän kaikkien luottaa, että ne meidän kuolleet huonekasvit pääsevät tuollaisten puutarhurien käsittelyyn Teksti itsessäänhän ei ota kantaa siihen, miltä puutarhurit näyttävät (ainut maininta on luiseva sormi, mutta senkin voi tulkita monella eri tavalla), niin epä siinä ole mielestäni mitään ihmeellistä, että näkee heidät ihmisen näköisinä. Oma mielikuva oli jokin luurankomainen olento, kiitos tuon inspiraationa olleen taulun, mutta tekstin sisällä on vapaus kuvitella ihan mitä itse haluaa.

Ihanaa, että sinuunkin upposi tuo puhe kasvien arvosta, että se on aina kaikille sama - ei mitään poikkeuksia. Niin sen pitäisi olla ihan meidän ihmistenkin kohdalla... Sen suhteen voi onneksi ainakin yrittää tehdä oman osansa.

Kiitos sinullekin kommentista, ihanaa että tykkäsit ♥

[flawless]

Tässäpäs oli tosi kiinnostava aihe! Kuoleman puutarha on musta kiinnostava konsepti, onhan se tosi muksaa että kasvitkin pääsevät omanlaiseensa versioon tuonpuoleisesta, jossa niillä on hyvä olla. Tämä herätti myös ajatuksia ja pohdintoja siitä, että onkohan muillekin sieluttomille asioille taivas, kokoontuvatko vaikka ruosteiset pyörät ja kolaroidut autot kulkuvälineiden tuonpuoleiseen. Tämä herätti muutoinkin kivasti ajatuksia, oli kiinnostavaa uppoutua tuonpuoleisesta kertovaan tekstiin, kun en usko ihmistenkään Taivaaseen, saati sitten kasvien. Mutta ei niihin tarvitsekaan uskoa voidakseen nauttia niistä kertovista tulkinnoista.

Ajatuksena kuolleiden kasvien puutarha oli mielestäni kovin kiva. Olit tavoittanut musta mukavasti tuon taulun hiukan makaaberin tunnelman, vaikka suurimmaksi osaksi teksti olikin lohdullinen ja hoivaava ja lämminhenkinen. Jotenkin kuitenkin taustalla mielikuvissani pyöri tummanpuhuvaan kolttuun puettu luuranko, joka puutarhurina kasveja hoivasi, ja se oli jotenkin hauska mielikuva, kun yhdisti erilaisia tunnelmia. Pidin kuitenkin tässä erityisesti siitä, että tässä kuolleiden puutarhassa oli jokaisella vapaus elää haluamallaan tavalla ja olla kasvamatta jos ei huvita, koska se musta oli kiva seikka sidottuna siihen, että yleisesti ottaen Taivasta kuvataan vapauden paikkana, niin se oli tässäkin vahvasti läsnä eri tavoin.

Kivan erilainen teksti aiheeltaan, kiitos! // Ai niin ja tekstin nimi on tosi kiva ja hyvin keksitty, pidin siitä!

[Crys]

Tämäpäs sekä kaunis että haikea teksti! Pidin siitä, miten kuolema on kuvattu lempeänä hahmona perinteisen synkän sijasta. Muutenkin tekstin nimi on tosi kaunis ja sopiva tähän tekstiin. Ihanan lempeä ajatus tuo myös että kasvit saavat kukoistaa tai olla kukoistamatta - kukapa niitä on siitä tuomitsemaan. Jokainen kasvi on sellaisenaan arvokas, ah! Tämä oli nätti teksti!

-Crys

[jossujb]

Kuoleman puutarha on yksi sympaattisimpia taideteoksia ikinä, sellainen mememto mori-teos, jossa kuolema kuvaillaan loppujen lopuksi lempeänä ja tavallaan äidillisenä, kasvattavana hahmon. Kuten tässäkin tarinassa puutarhuri tuntee niin syvää välittämistä ja myötätuntoa kasveihin, että kuvittelen hänen olevan taulusta se luuranko, joka puristaa kasvia rintaansa.

Minusta tämä oli tekstina niin kovin lohdullinen. Sillä tavalla, että jos kasvi ei jaksa edes tuon puoleisessa parantua, niin ei se mitään, niin on hyvä. Haluaisin ajatella, että ihmisten sun muiden olentojen taivaassa olisi yhtä hyvä olla, että sinusta joku pitää huolta, vaikka et itse mitään jaksa, ja että tuonpuoleisessa on loputtomasti aikaa parantua kaikista haavoista. Se jotenkin minua tässä tarinassa eniten liikutti, niin että ihan kyynel tuli silmäkulmaan. Se on vaan niin tavattoman hieno ajatus, että jopa kasveilla on lupa jossain olla ihan vaan poikki.

Joskus tällaiset pienet ajatukset ovat juuri hyviä kirjoittaa. Tavallaan niin kuin dialogissa Simbergin maalauksen kanssa, toinen tukee toistaan hienosti. Tästä voisi varmaan hyvin piirtää uuden kuvan ja siitä sitten uuden tajunnanvirtatekstin ja niin edelleen ja niin edelleen, yhä uudestaan ja uudestaan, niin kuin monivuotiset kasvit kasvaa.

Kiitos tästä, tämä oli hieno.

jjb

[Kaarne]

Monet ovatkin jo sanoneet tästä tekstistä hienoja ja osuvia asioita, mutta minäkin tulen nyt Kommenttiarpajaisten rohkaisemana avaamaan sanaisen arkkuni. Dudum.

Pidin tästä! Tää on toisaalta tekstinä sulta hauska fantastinen, kun olen useimmiten lukenut sulta arkificcejä, mutta sitten tässä on kuitenkin samaa henkeä kuin niissä: sellaista levollisuutta ja arkisuutta, tilaa pysähtyä. Tää on lohdullinen ja lempeä teksti, ja sellainen, että meikällekin kehnona puutarhurina tuli hyvä mieli. Toivottavasti munkin kehnosti hoitamat kukat pääsevät joskus tuollaisten puutarhureiden käsiin!

Jäin pohtimaan tuota ajatusta sieluttomuudesta, koska se on kyllä jännä! Raamatussa taivaasta puhutaan yllättävän vähän, mutta silti toi on yleinen ajatus, että vaan ihmiset pääsee sinne. Kai se on jokin kristinuskoon juurtunut oppi, mutta pitääkin itse muistaa teologina selvittää, että mihin se perustuu. Kiinnostavaa joka tapauksessa! Minusta tuo huomautus siitä, että ois reilua, että kasvitkin pääsisivät taivaaseen, kun ne eivät syntiä tee, oli myös hieno! Mutta onneksi tässä on sitten niille kuitenkin toisenlainen, mieluisa paikka.

Tää oli ihana, lempeä originaaliteksti, ja tässä oli tosi veikeä ajatus! Toivottavasti vielä joskus eksyt uudelleenkin originaalipuolelle meitä ilahduttamaan, vaikkei ficeissäkään mitään vikaa ole. Kiitos kun kirjoitat! ❤️

[Larjus]

Oi mitä ihania kommentteja, kiitos teille kaikille 😭❤

flawless: Kiva kuulla että tykkäät aiheesta! Idea tuli vähän randomisti sen maalauksen myötä, ja olishan se ollut sääli jättää se käyttämättä (varsinkin kun saan niin harvoin inspiraatiota mihinkään originaalitarinaan). Ja oijoi, vähänkö nyt aloin kuvitella jotain kolhiintuneiden pyörien ja autojen tuonpuoleista, jossa kuoleman mekaanikot niistä huolehtivat

Minun ajatuksissani tarinan puutarhurit näyttävät about samalta kuin maalauksen luurangot, joten meillä on varmaan aika samanlaiset mielikuvat Ihanaa kuulla kans, että pidit kasvien vapaudesta kasvaa tai olla kasvamatta tuonpuoleisissa miten haluavat. Kyllähän sitä nyt sellainen vapaus paratiisiinkin kuuluu :3 Ja jee mukavaa että pidit tämän nimestä! Mulla on yleensä suuri vaikeus otsikoida ficini mutta tää oli niitä harvoja poikkeuksia.


Crys: Ihanaa kuulla että pidit tästä! Yleensä kuolemaa käsitellään negatiivisesta näkökulmasta, minkä kyllä ymmärrän (koska menetykset ovat raskaita), mutta oli kiva perehtyä siihen vähän toisella tavalla. Kuolemastahan myös sanotaan, että se on ainoa asia, joka kohtelee kaikkia elollisia tasapuolisesti (koska kukaan ei siltä voi välttyä, oli miten rikas tai menestynyt tahansa), niin sitä ajatusta oli kivaa johtaa tähän myös muilla tavoin. Kuolemalle kaikki ovat arvokkaita juuri sellaisina kuin ovat, ja silleen :3


jossujb: Se on minustakin todella sympaattinen teos, mielestäni lämminhenkinen ja lempeä aiheestaan huolimatta. Se kukkaa rintaansa vasten painava luuranko on juurikin se, jota eniten ajattelin tätä kirjoittaessa Kasveista välittävä ja niitä rakastava.

Siinä liikutuit tästä tekstistä, ja minä vastaavasti sinun kommentistasi 🥺🥺 Se on aina ihan mykistävän hienoa kuulla, että on onnistunut koskettamaan jotakuta kirjoituksellaan. En tiedä, minne sitä tästä päätyy kuoltuaan (jos minnekään), mutta toivottavasti silloin olisi lupa olla juuri niin energinen tai loppuun kulunut kuin vain sattuu olemaan, ilman että pitäisi millään lailla muuttua, ja joku silti pitää huolen. Pyyteetön rakkaus ja huolenpito on niin kauniita ja mielettömän tärkeitä asioita, niitä tarvittais ihan elämässäkin lisää.


Kaarne: Joo tää on moneltakin osalta vaihtelua siihen, mitä yleensä kirjoitan, mutta enpä yhtään ihmettele vaikka se vakiokama/tyyli tuleekin jollain tavalla esille Ihanaa että sinäkin pidät tätä lohdullisena, koska siihen minä tätä kirjoittaessa pyrinkin. Ehkä meidän kaikkien huonosti hoidetut kasvit pääsevät joskus noin taitaviin ja omistautuneisiin käsiin!

Hauska kans kuulla, että tämä herätti pohtimaan asioita! Ehkä ajatus siitä, että vain ihmiset pääsevät Taivaaseen, juontuu siitä, että Raamatun mukaanhan Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen... 🤔 En tiedä, en ole kauheesti perehtynyt uskonasioihin, mutta tää ajatus tuli nyt ekana mieleen. Tai ehkä täysin synnittömät eivät pääsekään Taivaaseen (sillä kristinuskon mukaan kaikki ovat ainakin jollain tapaa syntisiä)! Mutta tässä tarinassa niillä on kuitenkin ihan oma tuonpuoleisensa, sellainen juuri niille luotu ja niille hyvä ❤

En tiedä, milloin tulee seuraavan kerran taas kirjoiteltua originaalia, mutta ehkä jossain vaiheessa... Mulle fanittaminen on iso motivaattori kirjoittamisessa, ja originaaleissa se aspekti luonnollisestikin puuttuu, niin tälle tielle ei kovin usein tule päädyttyä. (Mulla olis kyllä yks isompi originaalihahmoihin perustuva tarina, jonka haluaisin kirjoittaa, mutta se on niin työläs etten ole koskaan kunnolla edes aloittanut, vaikka sitä olen jo vuosia mielessäni suunnitellutkin... 😅😅)


Iso kiitos kaikille vielä kommenteista, ne oli aivan ihania ja niin mun päivää piristäviä ❤ Niin kuin kaikki tekin ❤

[Kelsier]

Kommenttikampanjasta hei!

Tykkäsin tosi paljon tästä tekstistä. Kuoleman puutarhurit kuulostivat todella mukavilta ja lempeiltä henkilöiltä. Oletin jotenkin otsikon perusteella, että tässä olisi kasvin näkökulma, mutta pääsit yllättämään ja se oli hyvä yllätys.

On nimittäin niin, että vaikka Ikuinen puutarha tarjoaakin jokaiselle kasville tasapuolisesti ihanteelliset kasvuolot ja mahdollisuuden kukoistaa, joidenkin kohdalla niin ei käy koskaan; osa jää pysyvästi siihen kuntoon jossa oli tänne saapuessaankin. Tiedän, että sitä voi olla vaikea uskoa, onhan tämä puutarha kuin kasvien Taivas – kyllähän sellaisessa paikassa kaiken pitää kukoistaa. Mutta siihen minä voin vain vastata, että mikäs kuoleman jälkeinen paratiisi se sellainen paikka olisi, jossa ei ole vapautta valita. Jos kasvi ei täälläkään jaksa enää muuta kuin törröttää kuihtuneena mullassaan, se riittää. Ihan niin kuin emme arvota kasveja sen mukaan, millaista hyötyä ihmiset niistä saivat tai olivat saamatta elonsa aikana, halu – tai haluttomuus – kasvaa ei vaikuta yhdenkään arvoon. Samalla hellyydellä vaalimme niitäkin huonevehkoja, tulilatvoja ja pullojukkia, jotka näyttävät vieläkin tismalleen samalta kuin tänne tullessaankin. Nekin ovat tärkeitä.

Hirmu pitkä lainaus, mutta tämä oli niin ihanasti sanottu. Kaikki ovat arvokkaita oli heidän kuntonsa mikä tahansa. Se on totta myös meissä ihmisissä 
Kiva myös, että kaikki kasvit päätyivät kuoleman puutarhaan eivät vain kauniit.

Kiitos, kun kirjoitit!

-Kel

[Larjus]

Mukava kuulla, että tykkäsit tästä, Kelsier! Kuoleman puutarhurit ovat ilman muuta lempeitä olentoja (mitä tarkalleen sitten ovatkaan), onhan niiden tehtävänä huolehtia kaikista kuolleista kasveista. Kasvin näkökulma kuulostaa mielenkiintoiselta, vois ehkä joskus kokeilla kirjoittaa siitäkin. Mutta vähän eri aiheesta kumminkin.

Ihanaa että löysit tästä noinkin pitkän kohdan, josta tykkäsit ihan lainauksen verran ♥ Kaikki tosiaan ovat arvokkaita ihan omina itseinään. Ja kuolema tietty tasavertaisena ei valikoi, mitkä kasvit pääsevät Kuoleman puutarhaan vaan sinne kelpaavat kaikki (ja tilaakin on jokaiselle).

Kiitoksia kommentista!             

[sugared]

Tää on niin monella tavalla lohdullinen, haikea, karu ja kaunis teksti, ja olen lukenut tämän monta kertaa! Lohdullinen ensinnäkin siksi, että olen itse ihan viime aikoinakin lähettänyt valitettavan monta kasvia arvon puutarhurin hoidettavaksi - mukava ajatella, että ne ovat nyt paremmassa hoivassa. Toisekseen siksi, että kaiken itsensä kehittämisen, ihmisenä kasvamisen ja kukoistamisen vastapainoksi tämä on varsin virkistävä näkökulma:

Jos kasvi ei täälläkään jaksa enää muuta kuin törröttää kuihtuneena mullassaan, se riittää. Ihan niin kuin emme arvota kasveja sen mukaan, millaista hyötyä ihmiset niistä saivat tai olivat saamatta elonsa aikana, halu – tai haluttomuus – kasvaa ei vaikuta yhdenkään arvoon. Samalla hellyydellä vaalimme niitäkin huonevehkoja, tulilatvoja ja pullojukkia, jotka näyttävät vieläkin tismalleen samalta kuin tänne tullessaankin. Nekin ovat tärkeitä.

Niinpä!

Tekstin seesteinen, lempeä tunnelma on lohduttava sekin. Kuin kuoleman puutarhurin halaus! Sillä olihan tässä kuihtuvien kasvien kautta läsnä myös elämän rajallisuus ja väliaikaisuus. Pidän kovasti inspiraationa toimineesta maalauksesta, ja tätä lukiessa tuntui, kuin olisi itsekin käyskennellyt kuoleman puutarhassa. Kaarne tuolla aiemmin osuvasti sanoikin, että teksti tarjosi tilaa pysähtyä. Tulen varmasti palaamaan tämän äärelle vielä uudelleenkin, kun kaipaan hengähdystä! Siihen asti yritän huolehtia kasveistani vähän paremmin.  

Kiitos huikean hienosta lukukokemuksesta!

[Larjus]

Kiitokset kauniista kommentistasi sugared, oon tosi iloinen siitä että oot lukenut tämän oikein monta kertaa ja aiot vielä tulla lukemaan uudestaankin jatkossa 🥺🥺 Muutenkin koko kommenttisi oli niin ihana ja oon tosi otettu, enkä oikein tiedä miten päin mun pitäis olla. Ihanaa että olet löytänyt tästä lohtua ja pienen hengähdyshetken. Heijastelut meidän ihmisten elämään olivat ihan tarkoituksella mukaan kirjoitettu, mukava kuulla että pidit niihinkin tuodusta näkökulmasta. Aina ei tarvitse ihmisenkään kukoistaa ja kasvaa.

Siihen asti yritän huolehtia kasveistani vähän paremmin.

Niin yritän minäkin, ja oonkin aika innoissani siitä, että viime vuonna hankkimani orkidea ja kiinanruusu voivat edelleen hyvin. On ehkä sittenkin mullakin kykyä pitää kasvit elossa!

[Maissinaksu]

Muistan kun mainitsit kirjoittaneesi tekstin Kuoleman puutarhasta (joka on aina ollut kovin herttainen maalaus mielestäni) ja jaloista aikeista huolimatta tämä jäi sitten odottelemaan lukemista Finin syövereihin. Muistin klikanneeni tämän auki ja varmaan sitten pian suljin luuristani vahingossa kaikki välilehdet. Classic. 😅 Joka tapauksessa oli kiva lukaista vaihteeksi originaalia, joka tämäkin alkaa K:lla, höhö. 😄❤️

Hyvä kun A/N:ssä mainitset juonettomasta löpinästä vielä erikseen vähän perustellenkin että miksi näin ja itse olen ihan on board sen genren kanssa. 😀 Omat originaalini tunnetusti hiippailevat samalla alueella, eikä juoni ylipäätään tee teoksesta automaattisesti parempaa. Tässäkin oli juonta ihan tarpeeksi ja rakennetta löytyi kuuluisan punaisen langan kanssa. Ensimmäinen persoona yllätti, sitä kun ei usein tule vastaan, mutta se käy järkeen tekstin tunnelmaa miettiessä. Tavallaan se tekee pohdinnasta läheisempää ja intiimimpää. 🤔

Ihan niin kuin emme arvota kasveja sen mukaan, millaista hyötyä ihmiset niistä saivat tai olivat saamatta elonsa aikana, halu – tai haluttomuus – kasvaa ei vaikuta yhdenkään arvoon. Samalla hellyydellä vaalimme niitäkin huonevehkoja, tulilatvoja ja pullojukkia, jotka näyttävät vieläkin tismalleen samalta kuin tänne tullessaankin. Nekin ovat tärkeitä.

Loppulauseen lisäksi tämä oli suosikkipätkäni. 😔🖤 Kuolemaa yleisesti käsitellään lempeästi ja lukijalle tulee lohdullinen olo. En omassa elämässäni harrasta huonekasveja, mutta jos harrastaisin, tuntisin varmasti syyllisyyttä siitä, että joku kasvi pääsi kuolemaan ennenaikaisesti. Ehkä pitäisi sitten ajatella, että onneksi se on sitten paremmassa paikassa puutarhuriluurankojen huomassa. 🖤

Kiituksia tästä! :3

- Mai

[Larjus]

Maissinaksu: Sinulla jäi aluksi lukeminen, ja minulla on näköjään jäänyt kommenttiin vastaaminen kokonaan. Hupsis ja anteeksi 😅🙈 Oon kyllä lukenut kommenttisi jo silloin alkuvuodesta, mutta oon vain unohtanut vastata. Käyn originaaliosastoilla harvoin (välillä unohdan että mulla on niillä pari omaakin tekstiä), niin ei kai se kovin suurena yllätyksenä tule.

Joka tapauksessa oli kiva lukaista vaihteeksi originaalia, joka tämäkin alkaa K:lla, höhö. 😄❤️

K:llä tietenkin, millä muullakaan

Kuoleman puutarha on minustakin omalla tavallaan tosi herttainen maalaus, ja sen pohjalta oli kiva kirjoittaa jotain. Lopputulokseen en julkaisuvaiheessa ollut niin kauhean tyytyväinen, mutta olen saanut tähän jo niin monta ihanaa ja kehuvaa kommenttia, niin oma suhtautumisenikin on vähän pehmennyt niiden myötä :3 Se on ihan kiva juttu. Sinullakin sanottavana niin ihania kehuja ja muita, kiitos 😭❤ Mukavaa että juoneton löpinä maittaa ja kuoleman käsittely sekä ensimmäinen persoonakin toimii. Kiva myös kun jaoit suosikkipätkäsikin, mä aina tykkään kuulla mitkä kohdat ovat olleet lukijoiden lemppareita :3

Kiitoksia vielä kommentistasi!