4.
Lilja saapui ravintolaan kymmenen minuuttia liian aikaisin, eikä Veeraa näkynyt siellä vielä. Hän suuntasi naisten vessaan saadakseen hengityksensä ja sykkeensä tasaantumaan. Lilja oli juonut edellisyönä vain lasin skumppaa, lasin Jouliinan tekemää boolia ja muutaman siiderin, joten lauantaipäivän darra tuntui suorastaan kohtuuttomalta, mutta ehkä pitsa toisi siihen helpotuksen.
Kun Lilja uskaltautui viimein pois vessasta, hän näki tutun tuuhean punaisen tukan ikkunanviereisessä pöydässä. Veera oli uppoutunut menuun krapulaisella totisuudella. Lilja veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja lähti kulkemaan kohti punatukkaista tyttöä.
Ennen kuin Lilja ehti sanoa mitään, Veera nosti katseensa ja tämän kasvoille nousi toispuoleinen virne.
”Moi, näytätpä sä hyvältä”, hän sanoi hymynsä seasta. Liljan kasvoille nousi aavistuksen vaivaantunut ilme, mikä vaihtui pian ujoon hymyyn.
”Moi”, hän vastasi, ja jatkoi äänessään hämmentynyt häive: ”Niin säkin. Näytät hyvältä siis.”
Veeran nauru täytti ravintolan.
”Kiitos. Valvoin aamukuuteen. Täytyy varmaan tehdä niin useamminkin, jos se saa mut näyttämään hyvältä”, Veera sanoi naurun loputtua ja iski silmää.
5.
Veera houkutteli Liljan ottamaan lounaan kaveriksi lasin viiniä. Nyt, kun viinilasin viileä pinta kosketti Liljan huulia tämän kulauttaessa viimeisetkin pisarat kurkkuunsa, hän tunsi itsensä rentoutuneemmaksi. Veeran seurassa riitti, kun nyökytteli ja heitti väliin sellaisia kommentteja kuin ”niinkö” tai ”vau”.
Päivä kääntyi illan puolelle, kun Lilja ja Veera jatkoivat lounaan jälkeen vielä drinkeille jokivarren rantaravintoloihin. Liljan Gin tonic hupeni pelkiksi sulaviksi jääpaloiksi ja sitruunaviipaleiksi.
”Otetaanko toiset?” Veera kysyi nyökäten kohti Liljan tyhjentynyttä drinkkilasia. Liljan olisi tehnyt mieli venyttää iltaa pidemmälle, mutta hänen takaraivossaan jyskytti tieto seuraavan päivän työvuorosta.
”Mun on varmaan pakko mennä kotiin. Mutta kiitos darrankarkotusseurasta”, Lilja vastasi.
”Hei, anytime!”
