Ei se ole helppoa meilläkään, raapalepari(S)

[carrowfan]

Nimi: Ei se ole helppoa meilläkään
Kirjoittaja: Carrowfan
Genre: Slice of life
Ikäraja: S
Hahmot: Alekto/Amikus
Haasteet: Raapalejuoksu
Pituus: 100 + 100 sanaa
Varoitukset: nimittely + Alekton ikävät uhkailut

Carrow sytytti tupakan katsellen pimenevää yötaivasta. Hän ei ollut käytävävuorossa tänä yönä, luojan kiitos Severukselle, joka oli vihdoin ja viimein paikalla, kun tuota tarvittiin. Toisaalta ei hän olisi jaksanut paimentaa kakaralaumaa yhtään enempää. Sieti niitä jästipäitä oppitunneillaan lähes hulluuteen saakka ja olisi pitänyt yöunet uhrata jonkun kapinallisen opiskelijajärjestön takia puhumattakaan Potterin pojan metsästyksestä. Missähän Alekto oli, kipittämässä varmasti linnaa ympäri jonkun säälittävän elukan perässä.

Miehen kasvoille levisi virnistys jo pelkästä ajattelusta, lyhytkasvuinen noita juoksemassa ympäri Tylypahkaa kaavun helmat lepattaen. Katsellen taivaalta putoilevia hiutaleita, Amikus hymyili. Jouluun ei ollut kuin muutama viikko, silloin hän pääsisi pois täältä. Vapauteen.

----------------------------------

Käytävällä oli hiljaista muutaman soihdun valaistessa noidan kulkua. Oli perjantai, kalenterin mukaan 5.9.1997. Ensimmäinen viikko oli mennyt kohtuullisen hyvin, typerä AK ei ollut ilmestynyt hyppimään kuolonsyöjän silmille heti ensimmäisen tilaisuuden saatuaan. Ehkä he olivat oppineet Pimennon ajoista, jos eivät muuta niin sentään varomaan sanojaan ja tekojaan. Kesyn kissanpenikan kustannuksilla pilailu oli ollut Potterin ystäville ehkä vain hauskanpitoa, viatonta leikkiä. Mutta kuten aina, lapsuus ei kestä ikuisesti, eikä se luonnonlaki tulisi muuttumaan.

Mokoman kakaralauman olisi aika kasvattaa selkäranka, muussa tapauksessa noita tekisi sen heille itse. Eivät he tulisi voittamaan tätä sotaa, mokomatkin hölmöt. Yksikin varomaton siirto ja rottalauma olisi loukussa, pysyvästi.

[Waulish]

Tervehdys Kommenttikampanjasta! Nappasin tämän raapaleparin sieltä, koska olen aiemminkin lukenut sinulta Carroweista ja uteliaisuuteni heräsi, kun törmäsin näihin hahmoihin jälleen.

On aina mielenkiintoista lukea ikään kuin "pahisten" näkökulmasta. Pottereissa näkökulma on niin vahvasti Harryn ja Voldemortin vastustajien, ettei sitä välttämättä tule ajatelleeksikaan, että toisella puolella on ihan samanlaisia ihmisiä, jotka vain ajattelevat ja kokevat asiat hyvin eri tavalla. Alekto ja Amikus ovat ylpeitä kuolonsyöjiä ja suhtautuvat Albuksen kaartiin varsin vihamielisesti, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö hekin olisi ihmisiä näkökulmansa takana. Vaikka minun on omasta näkökulmastani vaikea samaistua kaksikon näkemyksiin, on kuitenkin kiva huomata, miten meillä on jotain yhteistäkin! Esimerkiksi joulun ja vapauden odottaminen on varmasti monelle hyvin samaistuttava fiilis, ja se tuokin ensimmäisessä raapaleessa Amikusta lähemmäs lukijaa.

Tässä tekstissä on kiintoisaa myös nimi ja sen mahdollinen linkittyminen siihen, miten negatiivisesti Alekto ja Amikus ajattelevat oppilaista. Ehkä he kokevat, etteivät oppilaat tajua puoliakaan, mitä Carrowit heidän kaitsijoinaan joutuvat kestämään, ja suhtautuvat heihin siksikin niin kielteisesti. Tavallaan ihan ymmärrettävää. Onhan kahden kuolonsyöjän varmasti haastavaa sovittaa itseään ja näkemyksiään Tylypahkan kaltaiseen kouluun, jossa heistä ei yleisesti liiemmin pidetä.

Mutta kuten aina, lapsuus ei kestä ikuisesti, eikä se luonnonlaki tulisi muuttumaan.

Tämä on minusta hieno ja oivaltava kohta. Luonnonlaki, voihan lapsuuden loppumista tosiaan niinkin luonnehtia, koska se on vääjäämätöntä ja osa luonnon kiertokulkua!

Kiitos näistä raapaleista, oli mielenkiintoista sukeltaa jälleen näiden sisarusten maailmaan! -Walle

[Vendela]

Kommenttikampanjasta hei

Otin tämän vähän samoin perustein kun mitä Walle tuossa edellä mainitsi. Olen jonkun näitä Carrow-ficcejäsi lukenut ja minusta on ihanaa kuinka omistautunut heille olet Mietin myös sitä, että kun kyseessä on aika marginaaliset sivuhahmot, niin kuinka hyvin heidän ympärilleen voikaan kehittää tarinaa ja asioita. Mielikuvani näistä sisaruksista onkin rakentunut pitkälti näiden tekstiesi kautta, joten kiitos kun teet heitä tunnetuiksi!

Tuossa ekassa raapaleessa oli mielenkiintoinen aloitus kun lukija ei ihan heti tiennyt, että kumpi Carrow on kyseessä. Vasta maininta Alektosta teki tilanteen selväksi. Minäkin muuten virnistin tuolle mielikuvalle Alektosta pinkomassa ympäri Tylypahkaa

Toisessa raapaleessa oli uhkaava tunnelma. Ajatus, etteivät Potter kumppaneineen tule voittamaan sotaa tuntuu olevan voimakas Alektolle. Tässä ei voi kun ihailla sitä uskollisuutta mitä hän tuntee Pimeyden Lordia kohtaan!

Nämä olivat mielenkiintoiset, kiitos!

Vendela

[Hopearausku]

Heippa!

On ihanaa saada välillä ihan erilaista näkökulmaa Pottereihin ja lukea hahmoista, jotka jäävät kirjoissa vähän ohuiksi. Carroweista ei muistaakseni kovin monipuolisesti Pottereissa kerrota, mutta jo näistä kahdesta raapaleesta tulee hyvin ilmi se, millaisen elämän olet heillä kehitellyt. Nämä ovat oikeasti ehdottomasti niitä fanifiktion parhaita puolia - että tuntemattomampienkin hahmojen persoonallisuuksiin tuodaan sävyjä, eikä anneta muutaman virkkeen määrittää koko hahmon olemassaoloa.

Ehkä he olivat oppineet Pimennon ajoista, jos eivät muuta niin sentään varomaan sanojaan ja tekojaan. Kesyn kissanpenikan kustannuksilla pilailu oli ollut Potterin ystäville ehkä vain hauskanpitoa, viatonta leikkiä.

Tästä tulee ihan mieleen se, kun Kuoleman varjeluksissa joku Albuksen Kaartista (Neville?) kertoi triolle, että Pimento oli kesy Carroweihin verrattuna. Tästä lainauksesta tuli mieleen, että Alekto on ehkä vähän irrallaan todellisuudesta siinä suhteessa, että kuvittelee Pimennon olleen ihan yhtä raaka kuin Carrowit itse - kertoo ehkä jotain siitä, miten normalisoitua ja ihannoitua väkivalta kuolonsyöjäpiireissä onkaan joka tapauksessa ihan hurjan mielenkiintoista pohdittavaa!

Yksikin varomaton siirto ja rottalauma olisi loukussa, pysyvästi.

Rottalauma loukussa, tällaiset vertauskuvat tuntuvat istuvan Carrowien suuhun ihan mielettömän hyvin! Kertoo myös omistautuneisuudesta Pimeyden lordille, että vihollisten nappaaminen koetaan näin tärkeäksi ja vääjäämättömäksi totuudeksi, jota ei voi mikään mahti maailmassa horjuttaa. Varmuus oman puolen oikeellisuudesta ja voitosta on todella mielenkiintoista. Ehkä se jollain tavalla valaa Carroweihin myös jonkinlaista lohtua, ajatus siitä, että sodallakin on omien kannalta onnellinen loppu.

Kiitos tästä mielenkiintoisesta lukukokemuksesta!

[carrowfan]

Kiitos kaikille jotka ovat vaivautuneet lukemaan ja kommentoimaan. On mitä suurin kunnia levittää rare-hahmojen ilosanomaa muillekin.

[Felia]

Heips!

Carroweit on mulle aika vieraita - hyvin etäisesti muistan niistä olevan mainintaa, mutta oli tosiaan kiva lukaista näistä vähän tuntemattomammista hahmoistakin. Ja vielä vihollisista/pahiksista! Harvoin sitä heidän näkökulmaansa pääsee kurkistamaan, joten tämä oli virkistävää vaihtelua. Tuossa ekassa raapaleessa on paljonkin sellaista, johin voi tarttua jo ihan koulumaailmasta. Ei se valvojan (opettajan tms.) työ varmasti helppoa ole, etenkään kun nuoriso voi olla aika... railakastakin. Lisäksi tuo joulun odotus toi myös Amikusta lähemmäs lukijaa. Monille loma-ajat tuo varmasti helpotusta työarjen hektisyyteen ym. joten ei ihme, että niitä odottaa kuin kuuta nousevaa.

Tuo jälkimmäinen raapale oli kanssa mielenkiintoinen. Varsinkin noi mietteet, että sotaa ei voitettaisi. Päättäväisyys huokui tästä osasta - uskotaan siihen omaan puoleen ja aiotaan tehdään kaikki mitä voidaan, jotta lopputulos olisi heille (pahiksille) voitokas.

Olipas hienoa lukea vaihteeksi jotain erilaista ja päästä uusien (tai siis tuntemattomampien) hahmojen pään sisään. Nämä oli kivoja palasia, tykkäsin! Suuret kiitokset näistä! ♥