Nimi: Sydämentykytyksiä
Paritus: Harry/Draco
Ikäraja: K-11
Kirjottaja: Vendela
Tyylilaji: Väärinkäsityksiä ja romantiikkaa
Pituus: one-shot ~ 3500 sanaa
Vastuuvapaus: Rowling omistaa, minä lainaan.
Tiivistelmä: Harryn ilta päättyy miellyttävästi. Mutta seuraavana aamuna esiin tulee epämiellyttäviä asioita. Miltä tuntuu huomata tulleensa luihuisten pilan kohteeksi?
Vapaa sana: Kirjoittelin tämän innoissani jo marraskuun puolella kun kuvittelin kovasti NaNoilevani
Sitten tämä lepäsikin aika pitkään pöytälaatikossa. Ajattelin ensin julkaista tämän joulun aikoihin sellaisena pikkujoulu-tarinana kuten tämä alun perin oli ajateltu, mutta siihen tuli sitten muuta. Muokkailin tästä nyt tämmöisen pääsiäiseen sopivan tarinan
Teksti on oikolukematon, virheet ovat omiani.
Osallistuu haasteisiin: Flyffy10 #4 ja FFF1000 sanalla 445. Perkolaattorikahvi
Sydämentykytyksiä
Viereisestä huoneesta kuuluvat matalat äänet havahduttivat Harryn unesta. Hän venytteli nautinnollisesti ja tunsi lihaksissaan edellisen yön nautinnon rippeet. Hymy kohosi väkisin hänen huulilleen ja käsi hapuili sivulle, mutta tavoitti vain tyhjää.
Hetkeksi Harry painautui vasten pehmeitä tyynyjä ja antoi mielensä vaeltaa viime yön tapahtumiin. Hän ei muistanut milloin olisi viettänyt sellaisen yön kenenkään kanssa, jos koskaan. Hän oli kokenut sellaista kiihkoa ja nautintoa mitä ei tiennyt olevan olemassakaan ja olisi valmis jatkamaan, mikäli hänen petikumppaninsa vain saapuisi takaisin.
Suljetun oven takaa kuului kuitenkin vihainen äännähdys ja Harry nousi pystynpään, kaikki ei tainnut olla ihan kunnossa. Toisen epämääräisen äännähdyksen kuuluaan, Harry heilautti jalkansa sängyn reunan yli ja nousi seisomaan. Hänellä ei ollut yllään rihmankiertämää, joten matkalla ovelle, Harry poimi lattialle yöllä unohtuneet bokserinsa ja veti ne jalkaansa.
Ovella hän pysähtyi hetkeksi kunnes painoi kahvan hiljaa alas ja raotti ovea sen verran, että näki huoneeseen.
Draco Malfoy oli polvillaan tulisijan edessä ja näytti keskustelevan kiivaasti jonkun kanssa, jota Harry ei erottanut liekeistä.
”Nyt ei ihan oikeasti ole hyvä aika Pansy”, Draco sanoi painokkaasti.
”Haluaisin vain tietää, heitinkö rahani hukkaan viime yönä. Onnistuko suunnitelma?” Harry tunnisti Pansy Parkinsonin äänen ja rypisti kulmiaan.
Mikä suunnitelma?”No, sitä vastausta saat odottaa mutta älä pidättele henkeäsi”, Draco tuhahti ja liikahti hieman niin että Harry näki Pansyn kasvot vihreiden liekkien seassa.
Samassa Pansy huomasi ovenraossa seisovan Harryn ja tämän kasvoille nousi voitonriemuinen ilme.
”Hah, sainkin jo vastauksen!”, Pansy huudahti iloisena. ”Lähdenkin perimään saataviani Blaiselta. Hyvin tehty Draco, tämä oli vuosisadan juttu!”
”Mit- ”, Draco aloitti mutta käännähti samassa ympäri ja huomasi Harryn.
Jäätävä kylmyys levisi yllättäen Harryn sisälle, kun hän sisäisti Pansyn sanat. Siinä samassa paniikki otti hänestä vallan ja hän pyörähti nopeasti ympäri kutsuen jo sanattomasti tavaroitaan ympäri huonetta. Taikasauvan napsahtaessa hänen käteensä, Harry keskittyi ja ilmiintyi pois. Viimeisenä hän kuuli Dracon äänen.
”Harry, odota!”
Mutta oli jo myöhäistä.
Edellisenä iltana”Eikö ole kivaa nähdä pitkästä aikaa koko porukkaa?” Hermione intoili heidän kävellessään pitkin Viistokujaa.
”Toki, mutta oliko luihuiset pakko kutsua mukaan”, Ron nurisi kädet syvällä takkinsa taskuissa.
”No, ei sinun tarvitse heidän kanssaan viettää aikaa, onhan siellä paljon muitakin, mutta he olivat kuitenkin samaan aikaan koulussa meidän kanssamme”, Hermione sanoi asiallisesti.
Harryn avatessa Vuotavan noidankattilan oven, heitä vastaan tulvahti lämpö sekä iloinen puheensorina. Monet paikallaolevat kääntyivät katsomaan ja Harry ystävineen sai iloisen vastaanoton.
”Tervetuloa!” Hannah Abbott tervehti tiskin takaa ja nosti kolme kermakaljapulloa esiin.
”Hei, ihanaa kun järjestät nämä juhlat”, Hermione otti pullot vastaan ja ojensi ne eteenpäin Ronille ja Harrylle.
”Kiitos sinulle ajatuksesta, tämä epävirallinen luokkakokous tuntuu saaneen hyvän vastaanoton, moni on kehunut ideaa”, Hannah nauroi ja siirtyi tiskin toiseen päähän missä joku odotti vuoroaan tilata juotavaa.
”No niin, iloinen ilme pojat”, Hermione sanoi kääriessään kaulaliinaansa kaulansa ympäriltä.
”Selvä”, Ron sanoi ja hymyili leveää tekohymyä eikä Harry voinut olla nauramatta.
”Tuolla on Patilin siskot, mennään tervehtimään”, Harry kiinnitti Ronin huomion ja toivoi, että ilta onnistuisi kaikesta huolimatta.
Hermione oli keksinyt joulun jälkeen, että olisi mukavaa koota koko heidän vuosikurssinsa yhteen juhlimaan. Harry ei ollut oikein ymmärtänyt ideaa, sillä hänelle riitti mainiosti se, että hän tapasi ystäviään viikoittain ja vietti heidän kanssaan muutoinkin paljon aikaa. Mutta Hermione oli ollut jääräpäinen ja ajanut tahtonsa läpi. Toisaalta, ei kai siitä suurta haittaakaan ollut, Harry oli tuuminut.
Nyt hän katseli ympärilleen Vuotavassa noidankattilassa, jonka Hermione oli valinnut juhlapaikaksi. Hannah oli aloittanut työskentelemään paikassa joitain vuosia aikaisemmin ja muuttanut vähitellen sitä viihtyisämmäksi. Nyt sinne oli ripoteltu tunnelmallisia kynttilöitä sinne tänne ja tautalla soi tuttuja velhomuusikoiden kappaleita.
Sitten Harryn silmät osuivat porukkaan aivan baarin perällä. Platinan vaaleista hiuksista ei voinut erehtyä. Luihuiset olivat jo saapuneet.
Nämä olivat myös huomanneet Harryn ja hän näki Pansy Parkinsonin puhuvan kiivaasti Blaise Zabinin ja Draco Malfoyn kanssa. Zabini näytti nyökyttelevän innokkaasti Pansyn sanoille, mutta Malfoyn kasvoilla oli ilme, jota Harry ei aivan osannut tulkita. Viimein tämä kuitenkin vilkaisi Harryn suuntaan, mutta käänsi katseensa nopeasti pois huomatessaan Harryn katselevan.
Koska Harry ei halunnut haastaa tänään riitaa kenenkään kanssa, hän nosti kermakaljaansa seurueen suuntaan, nyökkäsi tervehdyksen ja kääntyi takaisin ystäviensä puoleen.
Ilta eteni omalla painollaan. Harry kierteli juttelemassa ihmisten kanssa, kyseli kuulumisia ja kertoili jotain omasta työstään aurorina. Tosin kaikki tuntuivat jo tietävän hänen kuulumisensa, kiitos
Päivän profeetan, joka ei edelleenkään jättänyt Harrya rauhaan kaikkien näiden vuosien jälkeen.
Viimein Harry päätyi pieneksi yllätyksekseen samaan pöytään Terry Bootin sekä kaikista paikallaolijoista juuri Malfoyn kanssa ja jumittui pitkään keskusteluun Irvetan uusimmista suojataioista. Harry huomasi, että Malfoylla oli yllättävän teräviä mielipiteitä asiaan, toimihan tämä nykyisin Ministeriössä lakivelhona. Terry puolestaan oli kiroustenmurtajana Irvetassa ja työskenteli läheisesti Bill Weasleyn kanssa.
”Minun taitaa olla aika lähteä”, Terry sanoi ja haukotteli leveästi.
”Todellakin, kello alkaa olla jo aika paljon”, Harry huomasi ja vilkaisi ympärilleen.
Suurin osa oli näyttänyt jo lähteneen Harryn huomaamatta. Enää muutama juhlija oli jäljellä, eikä Harry nähnyt Ronia ja Hermionea missään.
”Hyvää yötä, oli mukavaa jutella”, Terry nousi ja suuntasi ulko-ovelle.
”No niin, minunkin pitäisi varmaan lähteä”, Harry sanoi vaikka hänellä oli vielä puolet juomastaan jäljellä.
”Juodaan nämä loppuun”, Draco kohotti omaa lasiaan, mikä oli myös puolillaan ja Harry nyökkäsi hieman helpottuneena. Olisi ollut tylsää jättää puolitäysi lasi pöytään.
He palasivat äskeiseen keskusteluun vaivattomasti kun Draco kysyi auroreiden näkemystä Irvetan turvallisuuden valvomisessa.
Äkkiä valot räpsähtivät pois päältä ja saman tien takaisin päälle.
”Valomerkki”, Harry totesi hämmästyneenä, hän ei todellakaan ollut huomannut ajankulua.
”Oho”, Dracon kasvoilla vilahti pettymys, mutta tämä kasasi itsensä nopeasti kun Harry nousi pöydästä.
”Minulla oli mukavaa, kiitos Draco”, Harry hymyili kun he pukivat päällysvaatteita ylleen.
”Niin minullakin”, Dracon hymy oli pehmeä ja tämä puraisi alahuultaan aivan kun olisi halunnut sanoa vielä jotain.
”Ehkä otamme joskus uusiksi”, Harry ehdotti ja Dracon kasvot levisivät hymyyn.
”Ellet sitten halua tulla luokseni vielä yömyssylle ja jatkaa keskustelua”, Dracon sanat saivat Harryn pysähtymään hetkeksi.
Kello oli jo paljon, ja Harry tiesi että olisi viisainta suunnata kotiin. Jokin Dracon olemuksessa sai hänen ihonsa kuitenkin kihelmöimään. He eivät olleet jutelleet koskaan näin paljon ja jokin heidän välillään oli selvästi muuttunut vuosien aikana. Harry tunsi olevansa idiootti jos hän luovuttaisi nyt. Saattoihan Draco todellakin tarkoittaa puhtaasti yhtä yömyssyä, mutta Harry oli nähnyt tämän katseet, jotka olivat pitkin iltaa pyyhkineet pitkin hänen vartaloaan.
”Se olisi mukavaa”, Harry hymyili ja avasi Vuotavan noidankattilan ulko-oven. Ehkä hänen kannattaisi katsoa tämä kortti.
”Kimppailmiintyminen?” Draco tarjosi käsivarttaan.
”Toki”, Harry tarttui käteen ja tunsi kuinka Draco kiskaisi heidät pois Viistokujalta.
Laskeutuminen Dracon asuntoon ei ollut aivan onnistunut sillä samassa kun heidän jalkansa osuivat lattiaan Harry horjahti Dracoa vasten, joka puolestaan törmäsi selkä edellä eteisen lipastoa vasten.
”Anteeksi”, Harry henkäisi, vain muutaman sentin päässä Dracon kasvoista.
”Ei mitään”, Dracon vastaus oli pelkkä kuiskaus ja tämän katse lipui Harryn silmistä huulille ja ennen kuin Harry ymmärsi mitä oli tekemässä, hän painoi huulensa Dracon suuta vasten.
Nähtävästi se haitannut Dracoa lainkaan, sillä tämä kiersi kätensä Harryn kaulaan ja
voihkaisi Harryn suuhun, aivan kun olisi odottanut koko ajan että näin tapahtuisi. Suudelma syveni ja Harry tunsi pientä huimausta. Hän ei ollut koskaan ajatellut, että Draco Malfoy olisi näin hyvä suutelija.
Suudelmaa seurasi toinen ja kolmas, ja samaan aikaan kun he riisuivat päällysvaatteitaan eteisen lattialle, Draco johdatti heitä kohden olohuonetta. Siellä Draco pysähtyi hetkeksi ja tuijotti Harrya hengästyneenä.
”Juotavaa?”
Nopeasti Harry pudisteli päätään ja veti Dracon uudelleen itseensä kiinni. Harrylla oli tarve päästä tutustumaan tarkemmin tuohon jäntevään vartaloon, joka painautui kiihkeästi häntä vasten.
”Makuuhuone?” Harryn kysymys sai Dracon naurahtamaan käheästi.
Seuraavassa hetkessä Harry oli työnnetty hämärään huoneeseen, hän huomasi menettävänsä vaatekappaleen kerrallaan ja päätyi lopulta alastomana suurelle parivuoteelle. Draco seurasi perässä heti kun oli päässyt eroon omista vaatteistaan ja sen jälkeen Harry koki vain suunnatonta nautintoa yhä uudelleen ja uudelleen.
NykyhetkiTäristen Harry seisoi makuuhuoneessaan sylissään epämääräinen vaatekasa. Hänen oli vaikea käsittää mitä juuri hetki sitten oli tapahtunut. Samassa olohuoneesta kuului kuinka takka hälytti tulevan hormipuhelun merkiksi. Nopeasti Harry nosti kotinsa suojaukset korkeimmalle mahdolliselle tasolle niin ettei kukaan, eivät edes hänen parhaat ystävänsä päässeet läpi. Hormi vaikeni välittömästi ja Harry huokaisi helpottuneena.
Sitten Harry lysähti istumaan sängylleen ja vaateet hänen käsistään valuivat lattialle.
”Ei helvetti”, Harry kirosi hiljaa ja painoi kätensä vasten silmiään.
Kuinka hän oli saattanut olla niin
tyhmä! Kuinka hän oli saattanut langeta Draco Malfoyn ansaan?
Sillä eikö Harry ollut nähnyt heti alkuillasta kuinka Pansy Parkinson ja Blaise Zabini olivat kuiskutelleet Dracon korvaan ja silmäilleet Harrya. Todennäköisesti nämä olivat silloin lyöneet vetoa, saisiko Draco kallistettua velhomaailman halutuimman sinkkumiehen sänkyynsä. Eikä siihen oltu kyllä paljoa vaadittu!
Iloisessa hiprakassa Harry oli antautunut keskusteluun ja imarteluun sekä tulkinnut Dracon katseet oikein, mutta samalla niin väärin! Tietenkin entinen luihuinen teki mitä vain voittaakseen vedon ja todennäköisesti nauroi nyt yhdessä ystäviensä kanssa Harryn hyväuskoisuudelle ja sinisilmäisyydelle.
Olivatko he muistaneet käyttää edes ehkäisyä?
Jäätävä kylmyys puristi Harryn sydäntä. Olisiko hänen nyt mentävä Mungoon testejä varten ettei vaan kantanut mitään ikävää sukupuolitautia kuten limasientä tai heittokuppaa? Harry kirosi uudelleen ja käpertyi sängylleen toivoen, että hänellä olisi käytössään ajankääntäjä. Hän tekisi mitä vain jos voisi palata ajassa taaksepäin ja kieltäytyä Dracon tarjoamasta yömyssy-kutsusta.
Edellisenä iltana Harry oli ihan oikeasti luullut, että heidän välillään oli
jotain. Mutta tietenkin Dracolla oli ollut muita intressejä. Olihan se toki aina ollut selvää, etteivät he olleet mitään sydänystäviä. Mutta vuosien kuluessa, Harry oli nähnyt Dracon kasvavan ja aikuistuvan, enää tämä ei ollut se sama itsetietoinen pikkupoika kuin heidän kouluaikoinaan. Eikä Dracon viehätysvoima ollut jäänyt Harrylta muutoinkaan huomaamatta.
Se tapa kuinka Draco oli koskettanut Harrya ja antanut Harryn koskettaa itseään.
Harry hautasi päänsä tyynyn alle muistaessaan miltä oli tuntunut huohottaa samaa ilmaa Dracon kanssa. Nähtävästi sellaistakin tunnetta saattoi näytellä, vaikka Harrylle ei ollut koskaan tullut mieleenkään huijata kumppaniaan sängyssä.
Kiukun ja pettymyksen kyyneleet valuivat väkisin Harryn silmistä, vaikka tämä kuinka yritti estää niitä. Hän tiesi, että luotti liikaa ihmisiin ja taas hänelle oli osoitettu, ettei se kannattanut.
Itseinhon ja häpeän tunteiden vuorotellessa Harryn sisällä, hän viimein vaipui levottomaan uneen viimeisenä ajatuksenaan ettei ikinä,
koskaan, haluaisi nähdä Draco Malfoyta silmissään.
Myöhemmin, kun Harry heräsi yksin ja kylmissään, hänellä kesti hetken muistaa mitä oli tapahtunut. Kun muistikuvat palautuivat niin katumus vyöryi uudelleen hänen ylitseen. Lisäksi jostain hiipi myös suru ja loukkaantuminen.
Eikö luihuisillakaan ollut minkäänlaista itsehillintää? Ei sillä, että
Profeetan jutut Harryn yksityiselämästä pitäisivät paikkaansa, mutta jokainen niitä juttuja lukeva tiesi varmasti että Harry oli yksin mutta kaipasi vakinaista suhdetta yhdenillan säätöjen sijaan.
Nyt hän oli hetkeksi saanut mahdollisuuden olla lähellä toista ihmistä ja sekin oli ollut pelkkää silmänlumetta vailla mitään todellista. Ehkä Draco oli saanut hetken tyydytyksen hänen kanssaan mutta tuskin tämä oli ajatellut keitellä aamukahveja Harrylle.
Pettyneenä itseensä, Dracoon ja oikeastaan koko maailmaan Harry raahautui kylpyhuoneeseensa. Parempi olisi yrittää unohtaa tapahtunut ja yrittää suunnata ajatukset muualle. Kuinka helppoa se tulisi olemaan, siitä Harrylla ei ollut aavistustakaan.
Onneksi juhlat oli järjestetty perjantaina, joten Harrylla oli koko viikonloppu aikaa kasata itseään ennen tulevaa työviikkoa. Sunnuntaina hänen mielessään vilahti houkutus ilmoittautua sairaaksi, sillä pääsiäiseen oli enää muutama päivä ja silloin Harrylla alkaisi onneksi loma. Hänen työmoraalinsa ei kuitenkaan sallinut sellaista. Lisäksi Harry muisti, että hän pääsisi maanantaina kentälle, joten mahdollisuus törmätä vahingossa Dracoon tai Taikaurheiluosatolla työskentelevään Blaise Zabiniin olisivat olemattomat.
Kun Harry maanantaina astui auroreiden omasta tulisijasta työpaikalleen, häntä vastassa oli kaksi vihaista ystävää.
”Missä sinä olet ollut?” Hermione kysyi vihaisena.
”Oliko kiva viikonloppu”, Ron virnisti leveästi, kuvitellen nähtävästi että Harry oli viettänyt kiihkeän viikonlopun.
”Äh”, Harry huitaisi kädellään ja työntyi ystäviensä ohi kohden ilmoitustaulua, minne oli merkattu kaikkien auroreiden päivän työt.
”Harry, oikeasti”, Hermione sanoi. ”Et sinä voi tuolla tavalla
kadota! Me olimme huolissamme.”
”Sinä olit huolissasi”, Ron oikaisi. ”Minä tiesin, että Harry löysi itselleen seuraa. Ja se on siis tosi hieno juttu, olen iloinen puolestasi kamu. Kuka se oli?”
”En oikeastaan haluaisi puhua siitä”, Harry sanoi selin ystäviinsä ja yritti löytää oman nimensä jatkuvasti uudelleen kirjoittautuvasta ilmoitustaulun ohjeviidakosta.
”Oliko se joku
paha?” Ronin äänessä oli sekä inhoa että uteliaisuutta.
”En ihan oikeasti haluaisi puhua siitä. Se ei mennyt niin kuin olisi pitänyt”, Harry yritti vaikka tiesikin, ettei Ron luovuttaisi.
”Potter”, tuttuakin tutumpi ääni kuului ovelta ja Harryn sydän jätti lyönnin välistä.
Ei nyt! Ei täällä!
”Malfoy”, Ronin kiusoitteleva ääni oli muuttunut asialliseksi. ”Kuinka voimme auttaa?”
”Minulla olisi asiaa Harrylle”, Dracon äänestä ei pysynyt lukemaan mitään ja Harry katseli edelleen taulua koettaen paikallistaa itsensä.
”Ai”, Hermione sanoi ja Harry pystyi kuulemaan tämän äänestä, kuinka ajatukset laukkasivat naisen päässä.
Samassa Harry näki oman nimensä ja tulevan työpäivänsä tehtävälistan.
”Anteeksi, täytyy mennä”, Harry nappasi työlistan käteensä ja heilautti kättään ystävilleen katsomatta kuitenkaan ketään silmiin.
Nopeasti Harry pakeni takaisin tulisijalle, mistä hän matkusti Ministeriön aulaan missä sijaitsivat ilmiintymispisteet ja hetken päästä hän oli Etelä-Englannissa ratkomassa kadonneiden teekuppien kohtaloa vanhan noidan kotona. Onneksi päivän työlista näytti niin pitkältä, ettei Harrylla olisi liikaa aikaa ajatella miksi Draco oli ilmestynyt auroriosastolle ja mitä asiaa tällä olisi ollut.
Illalla Harry kaatui uupuneena sänkyynsä. Päivä oli todella ollut työntäyteinen, ja kiitollisena Harry veti peiton korvilleen. Hänen kotinsa suojaukset olivat edelleen korkeimmalla tasolla, eikä Harryn mieleen tullut laskea niitä. Olivathan Hermione ja Ron nähneet aamulla, että hän oli elossa ja kunnossa. Seuraavana päivänä hän istuisi joka tapauksessa pöytänsä äärellä ja kirjoittaisi raportteja kaikista tämän päivän lukemattomista tehtävistä.
Kun aamu koitti, Harry tunsi olonsa edelleen väsyneeksi. Hän oli nukkunut levottomasti ja nähnyt unia niin kadonneista teekupeista (jotka olivat löytyneet lopulta kylpyhuoneen kaapista) kuin Dracon pehmeästä äänestä joka oli huokaillut hänen korvaansa helliä sanoja.
Joka aamuista perkolaattorikahviaan juodessaan Harry mietti vakavasti jäisikö kotiin. Kiirastorstai olisi ylihuomenna ja nämä viimeiset työpäivät ennen lomaa Harry olisi toimistolla. Ja jos Draco oli kerran tullut sinne eilen, niin tämä voisi tulla uudestaan. Ajatus ei ilahduttanut Harrya, hän tunsi olonsa edelleen loukatuksi ja huijatuksi. Raportit olisi kuitenkin kirjoitettava enemmin tai myöhemmin, joten Harry suuntasi kiltisti töihin.
Päivä sujui yllättävän nopeasti, eikä Dracosta näkynyt jälkeäkään. Myös Ron oli poissa ja Harry oli aamulla nähnyt tehtävätaululta, että tämä olisi koko päivän kentällä. Harryn pöydällä oli lappu Hermionelta, missä tämä kutsui Harryn heille illalla syömään. Mietittyään asiaa koko päivän, Harry lähetti Hermionelle viimein sisäisen viestin että hänellä olisi muita suunnitelmia ja suuntasi kotiinsa. Vaikka hän rakastikin ystäviään, hän ei jaksanut selittää näille juuri tällä hetkellä tunteitaan.
Kotona Harry tilasi noutoruokaa läheisestä jästiravintolasta ja vietti illan tuijottamalla television realitysarjoja, jotka eivät ainakaan parantaneet hänen mielialaansa. Mitä järkeä oli ilmoittautua mukaan ohjelmaan, missä lähtökohta oli oman kumppanin pettäminen tai heilua alastomana koko kansan edessä?
Seuraavana päivänä Harrylla oli vastassaan vakavakasvoinen Hermione kun hän astui työpaikkansa tulisijasta.
”Meidän täytyy puhua”, Hermione ilmoitti asiallisella äänellä.
”Onko jotain tapahtunut?” Harry kysyi ja huoli nosti välittömästi päätään hänen sisällään.
Oliko Ronille tapahtunut jotain edellisenä päivänä? Harry muisti, että hänen suojauksensa eivät edelleenkään päästäneet ketään läpi.
”On”, Hermione sanoi lyhyesti ja kääntyi.
Harryn ei auttanut kuin seurata ystäväänsä ja pohtia kuinka hän oli saattanut olla niin itsekäs ja sulkea läheisensä elämänsä ulkopuolelle. Jos joku heistä makasi nyt Mungossa Harry ei antaisi asiaa itselleen koskaan anteeksi.
Korot kopisten Hermione asteli hisseille. Sanaa sanomatta he ahtautuivat jo ennestään täynnä olevaan hissiin, eikä Harry halunnut kysyä Hermionelta mitä oikeastaan oli tapahtunut. Kun hissi ilmoitti heidän saapuneen Taikaministerin kerrokseen, Harry aavisti pahaa. Kukaan ei tainnutkaan maata Mungon teho-osastolla.
”Tänne”, Hermione sanoi tiukasti ja ohjasi Harryn omaan työhuoneeseensa, joka sijaitsi Taikaministeri Kahlesalvan huoneen vieressä.
”Ei”, Harry yritti, mutta Hermione työnsi häntä sisälle. ”Minä en halua nähdä Malfoyta.”
”Hyvä sitten etten minä ole Draco”, Pansy Parkinsonin ääni sanoi ja Harry jähmettyi hämmästyneenä.
”En oikeastaan tahtoisi nähdä sinuakaan”, Harry totesi toivuttuaan hetken hämmennyksestä.
”Harmi, sillä minulla on sinulle asiaa”, Pansy sanoi ja näytti siltä, että olisi mieluummin missä tahansa muualla kuin Hermionen työhuoneessa.
”No niin, nyt kun olemme kaikki paikalla, voimme ratkaista tämän ongelman joka näyttää aiheuttaneen tarpeetonta mielipahaa”, Hermione sanoi asiallisesti ja istui työpöytänsä taakse.
Harry näki Pansyn pyöräyttävän silmiään, ja ele sai Harryn kiinnostuksen heräämään. Mitä nainen oikeastaan teki täällä? Harry oli ollut varma, että Draco olisi odottanut heitä huoneessa ja selittänyt vuolaasti, että kyseessä oli ollut vain pikku pila, ja ei kai Harry nyt todella suuttunut sellaisesta. Sen sijaan Pansyn näkeminen oli saanut Harryn uteliaaksi.
”No niin, aloitahan sitten Pansy”, Hermione sanoi reippaasti ja Pansy irvisti.
”Anteeksi Harry.”
Mitä tahansa Harry oli odottanut, niin ei tätä.
”Ai”, Harry sanoi ja räpytteli silmiään.
”Kuule, olen oikeasti todella pahoillani siitä mitä tapahtui. Se ei mennyt ollenkaan niin, ja sait luultavasti aivan väärän käsityksen koko asiasta”, Pansy sanoi ja katseli kengänkärkiään.
”Niinkö?” Harry kysyi epävarmana siitä, mitä nainen oikeastaan tarkoitti.
”Niin”, Pansy nyökkäsi.
”Miten sen sitten olisi pitänyt mennä?” Harry kysyi varovasti ja katui jo koko kysymystä, sillä en ei ehkä sittenkään tahtonut kuulla luihuisten selityksiä pieleen menneestä vedonlyönnistä.
”Draco tarvitsi vain hieman rohkaisua”, Pansy väänteli käsiään. ”Se piti olla vain hauska pila.”
”Pila?” Harryn ääni oli kalsea.
”Ei kun nyt sinä ymmärsit väärin”, Pansy kiirehti korjaamaan puhettaan. ”Sen ei ollut tarkoitus olla pila
sinua kohtaan vaan Dracoa. Ja nyt Draco ajattelee, että hän on mokannut kaiken.”
Ymmärtämättä oikein, mistä oli kyse Harry rypisti kulmiaan.
”Jospa selittäisit kaiken alusta lähtien”, Hermione puuttui keskusteluun ja nyökkäsi rohkaisevasti Pansylle.
”No siis”, nainen huokaisi ja lysähti istumaan yhteen Hermionen vierastuoleista. ”Draco on ollut ihastunut sinuun varmaan aina.”
Harry kohotti yllättyneenä kulmakarvojaan. Tätä hän ei ollut odottanut.
”Niin?” Harry sanoi varovati ja istui toiseen tuoliin.
”Siellä juhlissa me Blaisen kanssa lyötiin sitten vetoa, että uskaltaako Draco tulla juttelemaan sinulle. Sen piti olla harmiton pikku boostaus, että Draco saisi otettua ensimmäisen askeleen. Ei me ajateltu, että viettäisitte yön yhdessä. Mutta nyt Draco ajattelee, että sinä kadut sitä mitä ikinä teidän välillä tapahtuikin koska et vastaa hänen viesteihinsä eikä kukaan saa sinua kiinni”, Pansy selitti epätoivoa äänessään.
”Ai”, Harry tunsi olonsa hämmentyneeksi.
”Tämä on ollut varsinainen sotku, sillä Draco ei suostu puhumaan kenellekään meistä sen jälkeen kun Ron kävi hänen kimppuunsa”, Pansy sanoi nyt turhautuneena.
”Mitä?” Harry lähes ponkaisi tuolistaan. ”Miksi Ron kävi Dracon kimppuun?”
”Koska hän tietenkin luuli, että Draco oli jotenkin satuttanut sinua”, Hermione pyöritteli silmiään. ”Silloin toissa aamuna kun Draco kyseli missä olit ollut koko viikonlopun ja olitko puhunut jotain meille. Minä tietenkin oivalsin heti mistä oli kyse, mutta Ron uhkaili Dracoa että tämän pitäisi pysyä kaukana sinusta. Sen jälkeen Draco lähti aika loukkaantuneen ennen kun ehdin puuttua asiaan millään tavalla. Kun sain selitettyä Ronille, että todennäköisesti teidän välillä oli tapahtunut jotain oli jo myöhäistä ja Draco oli blokannut meidät kaikki. Myös Pansyn ja Blaisen.”
”Hitto”, Harry mumisi.
Tilanne oli saanut yllättävän käänteen ja Harry tunsi tarvitsevansa aikaa sulatella kuulemaansa.
”Me kuitenkin uskomme, että sinä pystyisit murtautumaan Dracon suojausten läpi”, Pansy sanoi.
”Sinun täytyy puhua hänelle”, Hermione säesti.
”Hyvä on”, Harry sanoi hitaasti. ”Minä mietin asiaa.”
”Ei kun sinun täytyy mennä sinne nyt”, Pansy sanoi kiihkeästi. ”Dracon on tarkoitus viettää pääsiäinen vanhempiensa luona Etelä-Ranskassa, ja hänen porttiavaimensa lähtee tänään.”
”Monelta?” Harry kysyi äkkiä hädissään.
”Kahdeltatoista”, Pansy vilkaisi kelloaan. ”Sinulla on aikaa, jos lähdet saman tien.”
Ajattelematta asiaa enempää Harry nousi ja suuntasi ovelle. Hän muisti hämärästi Dracon maininneen asuvan Kensingtonissa. Kourallinen hormipulveria kädessään Harry pohti minne menisi ennen kuin heitti aineen takkaan ja lausui kotiosoitteensa.
”Hän asuu Jameson Street ka– ”, Pansyn ääni kuului juuri ennen kuin liekit nykäisivät Harryn pois.
Päästyään kotiin, Harry ilmiintyi saman tien Jameson Streerin alkupäähän ja katseli molemmin puolin katua olevia taloja. Hänellä ei ollut hajuakaan mikä niistä olisi oikea, sillä he olivat ilmiintyneet suoraan Dracon eteiseen ja Harry oli myös poistunut kaikkoontumalla. Harry lähti kuitenkin astelemaan katua eteenpäin, toivoen että osuisi jollain ihmeellä oikealle ovelle.
Käveltyään vain joitakin metrejä Harry tunsi tuttua kihelmöintiä, lähellä oli taikaa. Tunnusteltuaan hetken ympäristöään, Harry paikallisti lähteen taloon, missä oli pinkki ovi. Todella huomaamatonta, Harry tuhahti mielessään mutta hymyili. Hän oli löytänyt Dracon.
Ovi oli tietenkin lukossa ja vaikka Harry soitti ovikelloa, ei kuulunut ääntäkään. Draco oli siis estänyt kaikenlaiset yhteydenotot ja lumonnut oveensa voimakkaat hiljennysloitsut. Muisteltuaan hetken oikeita loitsuja, Harry sai viimein tehtyä pienen aukon Dracon suojauksiin ja mutistuaan
alohomoran sai avattua myös pinkin ulko-oven.
Astuessaan sisään, Harry ajatteli ensin, että Draco oli jo ehtinyt lähteä, sillä asunto oli hiljainen. Sitten jostain kuului kolahdus ja Harry puristi vaistomaisesti taikasauvaansa tiukemmin.
”Kuka siellä?” Dracon ääni kuului olohuoneesta ja samassa mies astui eteiseen taikasauva kohotettuna.
”Hei”, Harry sanoi ja kohotti käsiään osoittaakseen Dracolle, ettei ollut vaaraksi.
”Harry?” Dracon äänessä oli hämmennystä. ”Mitä sinä teet täällä?”
”Tuota”, Harry aloitti mutta ei äkkiä tiennytkään kuinka jatkaa. ”Minä tulin –”
”Jos tulit tänne pilkkaamaan, voit poistua samaa tietä mitä tulitkin”, Draco ärähti ja kohotti hieman sauvaansa.
”Ei!” Harry huudahti nopeasti. ”En minä pilkkaa. Minä luulin –”
Äkkiä tuntui vaikealta löytää oikeita sanoja.
”Minä luulin, että te löitte vetoa minusta”, Harry sanoi ja näki Dracon laskevan taikasauvaansa.
”Sinusta?”
”Niin, siis että vietänkö minä yöni sinun kanssasi”, Harry yritti selittää. ”Mutta äsken Pansy selitti minulle kaiken ja tulin tänne, koska –”
”Kaiken?” Draco kysyi ja tämän silmät laajenivat kauhusta.
”Niin, siis että olet ihastunut minuun”, Harry sanoi.
”Minä
tapan sen juoruilevan noidankuvatuksen”, Draco kirahti ja painoi äkkiä kädet kasvoilleen.
”Kaikki on hyvin”, Harry kiirehti vakuuttamaan ja harppasi muutamalla askeleella Dracon luo. ”Minäkin pidän sinusta.”
”Mitä?” Dracon ääni oli heikko kuiskaus, eikä tämä vieläkään katsonut Harrya silmiin.
”Luulin tietenkin ensin, että te luihuiset vain pilailitte kustannuksellani. Mutta jos totta puhutaan, niin se yö oli aika täydellinen ja olin aika harmistunut, että kaikki olikin ollut vain leikkiä”, Harry sanoi ja mietti uskaltaisiko koskea Dracoa vai hermostuisiko tämä siitä.
”Sinä et siis ole vihainen?” Draco kysyi ja kurkisti sormiensa lomasta.
”En, en enää”, Harry vakuutti ja hipaisi hieman Dracon kasvojen syrjää jolloin tämä laski kätensä.
Hetken he vain katselivat toisiaan.
”Haluaisitko jotain juotavaa”, Draco havahtui äkkiä isännän velvollisuuksiinsa.
”Kyllä kiitos”, Harry vastasi enemmän automaattisesti kun varsinaisesta halusta. ”Mutta sitä ennen haluaisin –”
Harryn lause jäi kesken kun hän veti Dracon lähelleen ja painoi tunnustellen huulensa tämän huulille. Draco vastasi suudelmaan välittömästi ja Harry tunsi lämmön leviävän sisällään. Draco tuntui juuri niin hyvältä ja oikealta kun hän muistikin.
”Mmmh”, Draco äännähti kun Harry vetäytyi viimein kauemmas.
”Makuuhuoneeseen?” Harry kysyi toinen kulma koholla ja sai vastaukseksi virnistyksen.
”Luulen, että meillä on paljon puhuttavaa”, Draco vastasi olkansa yli vetäessään Harrya perässään kohden makuuhuonettaan.
”Tärkeimmät asiat ensin”, Harry totesi puristi Dracon pakaraa.
”Todellakin”, Dracon henkäys kilpistyi Harryn huuliin.
Makuuhuoneen ovi kolahti tiukasti kiinni eikä sitä avattu moneen tuntiin.
Myöhemmin vanha rikkinäinen kenkä aktivoitui eteisessä ja lähti aivan yksinään Etelä-Ranskaan missä hämmästyneet Lucius ja Narcissa Malfoy tuijottivat sitä ja pohtivat missä heidän poikansa mahtoi olla.
