Jäälautalla | S | (traaginen) huumori

[Sokerisiipi]

Ikäraja: S
Tyylilaji: (traaginen) huumori
Haasteet: Originaalikiipeily (29. jäätikkö) ja Spurttiraapale V

Jäälautalla

Makaan jäälautalla. Kellun kaiken avun saavuttamattomissa. Mietin, miten kuolen. Todennäköisesti ehdin jäätyä ennen kuin hukun. Todella toivon niin. Olen aina pelännyt hukkuvani. Jäätyminen olisi parempi. Tosin, kun aika koittaa, en usko, että saan valita.

Aurinko ja ruumiinlämpöni kutistavat jäätä allani. Väistämätön lähestyy, mutta aivan liian hitaasti. Kauhu rutistaa rintakehääni. En uskalla liikahtakaan, koska pelkään luisuvani veteen. Tiedän olevani typerä, koska niin tapahtuu pian joka tapauksessa. Rohkea ei odottaisi. Hän syöksyisi veteen ja lähtisi uljaasti omilla ehdoillaan. No, minulla ei ole mitään harhakuvitelmia siitä, kuka olen.

Ajattelen ansaan jäänyttä retkikuntaani. Jep, täällä kelluu heidän viimeinen toivonsa. Jäätikkö petti meidät kaikki, toiset kenties kavalammin. Minä varmaan pääsen vähimmällä. Mieleeni palaa äidin motkotukset tehtävämme järjettömyydestä. Kun hän kuulee minun kadonneen – ruumistani tuskin löydetään koskaan – tiedän, että surun lisäksi äidin sydämessä läikähtää synkeä tyydytys.

”Minähän sanoin.”

Niin totisesti sanoit. Traagisesta kohtalostani riittänee kylliksi valittamista surkean elämäsi loppuun saakka. Ei kestä kiittää, äiti.

Lohkare jäätä lipeää äkisti lonkkani alta. Jähmetyn ja odotan luiskahtavani vetiseen hautaani, mutta niin ei käy. Hartiani ja jalkani ovat yhä tukevasti lautan päällä. Tässä menee vielä hetki.

”APUA!” ulvon, koska mitä hyötyä on arvokkuuden rippeistä, kun kuitenkin olen kohta kuollut? ”AUTTAKAA! AAAAAA!”

Huudan ääneni käheäksi, mutta ei näin pohjoisessa tapahdu ihmepelastuksia.

[Angelina]

Wau, olipas tää hieno! Erilainen ja hieno! Tässä oli sellaista traagista lopullisuutta edessä häämöttävän kuoleman muodossa, mutta sitten just kuitenkin sellaisia kohtia joille teki mieli nauraa vaikka samalla mietti, että voiko niin tehdä

Tykkäsin tuosta, miten kertoja myönsi itselleen ettei uskalla lähteä omilla ehdoillaan - minulla ei ole mitään harhakuvitelmia siitä, kuka olen - ja samaa jatkoi tuo lopun avunhuuto, koska tosiaan mitä hyötyä on arvokkuuden rippeistä enää tuossa kohtaa?

Kun hän kuulee minun kadonneen – ruumistani tuskin löydetään koskaan – tiedän, että surun lisäksi äidin sydämessä läikähtää synkeä tyydytys.

”Minähän sanoin.”

Tää mua sitten taas vähän nauratti :'D Hyvähän se on viimeisinä hetkiä miettiä että aivan, nyt pääsee äitikin miettimään että what did I tell you, didn't I tell you. Mä toisaalta vähän tyylilajin perusteella vielä odotin, että onko tää jotain kertojan dramaattisuutta ja oikeesti hän makaakin SUP-laudan päällä jossain lähijärvessä ja kuvittelee kohta kuolevansa, mutta ei tää sitten ollutkaan niin in your face huumoria :'D Parempi näin, tätä jäi oikeesti pohtimaan ja miettimään vähän syvällisemmin!

Tässä mun kommentissa ei oo nyt päätä eikä häntää, mutta tätä olikin yllättävän hankala kommentoida tai sitten en vaan osaa Hieno teksti joka tapauksessa, kiitos <3

[Larjus]

Traagista huumoria, uuuu miten mielenkiintoinen ja houkutteleva yhdistelmä! Ne oli kyllä myös oikein kuvaavat termit tälle tekstille, koska tilannehan tässä on juurikin traaginen ja ihan vain kamala, tää on kirjoitettu sellaisella tyylillä että väkisinkin vähän nauratti Huomasin myös väkisin miettiväni, mitähän sitä itse tekisi, jos noin kamalaan tilanteeseen joutuisi, ja veikkaan etten minäkään uskaltaisi muuta kuin vain yrittää sinnitellä jäälautan päällä.

Mieleeni palaa äidin motkotukset tehtävämme järjettömyydestä. Kun hän kuulee minun kadonneen – ruumistani tuskin löydetään koskaan – tiedän, että surun lisäksi äidin sydämessä läikähtää synkeä tyydytys.

”Minähän sanoin.”

Angelinan tavoin minuakin nauratti tämä kohta Lohtuhan se on pienikin lohtu, että voi lapsensa menettämisenkin jälkeen todeta edes sen, että hahah, siitäs sait, minä olin oikeassa Ja vastaavasti voi uhri itseään lohduttaa sillä, että löytää se äiti sentään jotain hyvää tästä.

Mäkin itse asiassa vähän mietin, että tuleeko lopussa joku twisti ja mitään jäälauttaa tai tragediaa ei olekaan, että kaikki on pelkkää kertojan dramaattisuutta, mutta ei, tuho tulikin. Tommonen karu loppu kyllä toimii hyvin sekin, ja vähän lisää ainakin mulle lukijana sitä fiilistä, että saiko tälle sittenkään nauraa kun oli niin kamala loppu Nauroin silti.