Title: Kiusaukseni
Author: story^, kukas luulitta?
Raiting: K-11? Olen huono arvioimaan näitä ikärajoja...
Genre: het, romance, oneshot
Pairing: SK/OC (Roxanne Stanley)
Disclaimer: Kaikesta muusta kunnia J.K.Rowlingille, mutta Roxanne on omani.
Summary: Severuksen teki kamalasti mieli tarttua tyttöä kädestä ja pyytää tätä mitäänsanomatta puhumaan vain puhumisen vuoksi, katsomaan häntä vain sen katseen vuoksi ja hymyilemään vain sen pehmeän ja lämpimän tunteen heräämisen vuoksi, jota Severus tunsi koko ajan sisällään.A/N: Romance oneshotilla. Onhan tää aika lyhyt, mutta kommentteja toivon silti!
Taas Severuksen katse oli harhautunut luihuisten tupapöydän toiseen päähän, jossa hänen ikäisensä tyttö Roxanne Stanley istui ystäviensä ympäröimänä ja nauroi hyväntuulisena, joskin tämän raikas nauru ei kiirinyt Severuksen korvien kuuloetäisyydelle, mikä oli todella harmittavaa – Severus suorastaan palvoi tämän naurua.
Severus tuijotti happamana päivällistä edessään. Hänellä oli ollut niin omituinen tunne jo pitkän aikaa, että se alkoi käydä hänen hermoilleen ja hän tahtoi siitä eroon, vaikka tiesikin, että ainut tapa päästä irti mokomista tuntemuksista, oli kertoa Roxannelle, että hän piti tästä. Piti? Severuksen teki mieli kalauttaa otsalohkonsa tupapöytään pelkästä sydämensä kiihkeästä jyskytyksestä, sillä ei hän pelkästään pitänyt siitä Stanleyn tytöstä, hän oli myöntänyt sen itselleenkin – hän oli auttamattomasti ihastunut ja se vasta raivostuttavaa olikin.
Severus tunki viimeisen perunanpalan suuhunsa ja vilkaisi syrjäkarein Roxannea, joka oli kietonut pitkän, tumman tukkansa suurelle sotkuiselle ja nutturalle takaraivoonsa ja hymyili ystävilleen kuin Naantalin aurinko. Tämä tuntui suorastaan hohkaavan valoa ja lämpöä, se näkyi tämän jokaisesta liikkeestä ja suklaasilmien jokaisesta räpäytyksestä. Koulukaapu oli täydellisen ryhdikäs tämän päällä ja Severus todella ihmetteli, että Roxanne oli päätynyt lajittelussa luihuiseen, tämähän oli aivan liian kiltti. Tai sitten Severus vain näki tämän niin suloisena ja kilttinä ihastumisen verhonsa lävitse. Oikeastaan Roxannehan ei edes ollut mitenkään häikäisevän kaunis, hänellä oli erottuvat leukaperät ja muutenkin vahvat kasvonpiirteet, mutta ei tämä kyllä mikään rumakaan ollut – ihan tavallinen vain. Erityisen kaunista hänessä olivat kuitenkin tummanruskeat silmät, joihin kuka tahansa olisi voinut upota, tai ainakin Severus olisi voinut...
Severus hätkähti ajatuksistaan, kun Suuri Sali alkoi tyhjentyä, oppilaiden kiiruhtaessa tupiinsa ja oleskeluhuoneisiinsa juttelemaan ja suunnittelemaan huomista ohjelmaansa, sillä viikonloppu oli saapunut. Severus ei erityisemmin pitänyt viikonlopuista, sillä hän viihtyi työn touhussa ja sitä paitsi, oppitunneilla hän pääsi näkemään Roxannea paljon enemmän, vapaa-aikanaan tyttö kun tuntui juoksevan ties kenen ystävänsä kanssa kirjastossa, koulun läheisellä järvellä ja Tylyahossa, eikä Severus tuolloin päässyt tarkastelemaan tätä jostain piilostaan.
Severus nousi tuoliltaan ja otti koululaukkunsa, katsellen sitten ympärilleen, jotta näkisi vielä ennen viikonloppua Roxannen, joka tuntui aina kouluviikon päätyttyä katoavan, kun hän huomasi tuijottavansa tyttöä silmiin – ja kuinka läheltä!
Severus laski äkkiä katseensa säikähtäneenä, ja huomasi tuijottavansa Roxannen kengänkärkiä. Tyttö seisoi aivan hänen edessään, tuijottaen häntä tiiviisti, kuin vaatien häntä ilman sanoja kohottamaan katseensa omiin ruskeisiin silmiinsä, ja vaikka Severus tiesikin, ettei hän sitten enää saisi katsettaan irti niistä, hän nosti katseensa uudelleen ja katsoi nyt Roxannea takaisin vakavana, tytön toisen suupielen noustessa aavistuksen verran.
”Hei”, Roxanne sanoi pehmeällä äänellään ja Severus nyökäytti jäykästi päätään. Häntä huimasi, hän tunsi kämmeniensä hikoavan ja hän nieleskeli, kun tyttö jatkoi huolettomaan sävyyn: ”Tulisitko tuonne käytämään juttelemaan? Minulla olisi hiukan asiaa.”
Severus nyökkäsi, eikä hän osannut kuin seurata paniikin ja hämmennyksen sekaisin tuntein Roxannea, joka kulki takapuoli sievästi keikkuen ja tumma tukka katseita vaatien hänen edellään läheiseen käytävään, joka oli autio. Jossain kaukana Severus kuuli muiden oppilaiden liikkuvan ylemmissä kerroksissa ja puheensorina kuului vain vaimeana mutinana hänen tärykalvollaan, kun hänen silmiensä katse oli kiinnittynyt rävähtämättä Roxanneen, joka oli kääntynyt katsomaan häntä ja hymyili pienesti. Severus luuli pyörtyvänsä siihen paikkaan, mutta hän ainoastaan koetti pysyä rauhallisena, vaikka hän tunsi pienien hikinorojen valuvan selkäänsä pitkin.
”Kuule, Sev”, Roxanne aloitti hiukan vaivaantuneena ja Severuksen nimikin kuulosti täydelliseltä tämän sanomana, ”En oikein tiedä, miten tämän asian nyt muotoilisin, mutta olen huomannut-”, Roxanne loi Severukseen merkitsevän katseen ja hänen sydämensä hyppäsi sen vuoksi kurkkuun, ”-että sinä tuijotat minua.”
Severuksen sydän tuntui jättävän lyönnin väliin ja ennen kuin hän ehti estää itseään, hän oli huudahtanut närkästyneenä ja kiinnijäämisen pelosta järkyttyneenä: ”Enhän!”
Roxanne hymyili vaivaantuneesti edelleen ja heidän välilleen lankesi hiljaisuus, joka soi pahemman kerran. He vain vilkuilivat toisiaan, Severus aavisti olevansa aivan punainen ja hän kuuli sydämensä lyövän kuin rumpu, niin lujaa hänen rinnassaan, että tyttönkin luulisi kuulleen sen, mutta tämä ainoastaan haroi hiuksiaan korvan taakse ja katsoi yllättävän ujosti takaisin. Severus hikoili ja jos hän olisi kyennyt, hän olisi juossut siltä seisomalta tyrmiin poikien makuusaleihin ja pysytellyt siellä loppu lukuvuoden.
”Kyllä sinä tuijotat, mutta ei se häiritse minua.”
Sanat rikkoivat hiljaisuuden heidän väliltään ja Severus käänsi katseensa käytävän seinistä takaisin Roxanneen, joka henkäisi pienesti. Tämä näytti kauniilta Severuksen silmissä, soihtujen liekkien valon leikitellessä tämän tummilla hiussuortuvilla ja tämän ruskeista silmistä Severus kykeni erottamaan oman epävarman kuvajaisensa.
”Mitä?” Severus sai kakaistua ja tunsi olevansa niin avuton Roxannen edessä, tämän kääntäessä katseensa rappusiin, kuin miettien, juostako pakoon vai eikö. Severuksen teki kamalasti mieli tarttua tyttöä kädestä ja pyytää tätä mitäänsanomatta puhumaan vain puhumisen vuoksi, katsomaan häntä vain sen katseen vuoksi ja hymyilemään vain sen pehmeän ja lämpimän tunteen heräämisen vuoksi, jota Severus tunsi koko ajan sisällään. Hän oli liekeissä, mutta tuli ei polttanut häntä, hän näki vain Roxannen silmät, jotka kääntyivät jälleen katsomaan hänen omia mustia silmiään.
Roxannen kädet kohosivat Severuksen rintakehälle pehmeinä ja siroina, kuin ne olisivat tunnustelleet hänen sydämensä kiivaita lyöntejä. Severus nieleskeli ja koetti hätistää pois sisällään jylläävän jännityksen, vaikka tiesikin sen turhaksi. Tytön hellä kosketus tuntui hänestä liian hyvältä, hän ei saanut katsettaan irti tämän kasvoista, joilla väreili pieni tutkimaton ilme, kun tämä tuijotti häntä suoraan silmiin ja antoi toisen kätensä kohota Severuksen niskalle.
”Minä pidän sinusta, Sev”, Roxanne kuiskasi hiljaisessa käytävässä ja oli hyvin lähellä, ettei Severus nipistänyt itseään varmistaakseen olevansa hereillä. Tilanne oli kuin suoraan hänen unistaan, hän toivoi sen jatkuvan ikuisuuden, hän tahtoi Roxannen katsovan häntä vielä hetken ja pitävän pitkäsormista kättään hänen rintakehällään.
Roxanne ei kuitenkaan tehnyt niin. Tämä sulki silmänsä ja lähestyi sitten hitaasti Severusta, huulet somasti rakosellaan, mutta Severus ei ollut valmistautunut ja kun tytön pehmeät huulet koskettivat herkästi hänen omiaan, hän nousi kovalla vauhdilla korkeimpiin stratosfääreihin ja kaikki muuttui paremmaksi, kuin hän oli ikinä uskaltanut toivoa. Roxanne nosti toisenkin kätensä hitaasti Severuksen olalle ja liikutti huulian hänen omiaan vasten hellästi ja ehkä hiukan epävarmasti, hänen uskaltautuessa kietomaan kätensä tämän lantion ympärille, ja puristamaan hellästi itseään vasten. Oli, kuin kaikki olisi äkisti muuttunut pehmeäksi ja vaaleanpunaiseksi, Severus oli sulkenut silmänsä ja nautti Roxannen jokaisesta kosketuksesta, jonka tämä soi hänen niskalleen ja hän tunsi tytön pehmeiden rintojen painautuvan hänen rintaansa vasten – kaikki oli äkkiä muuttunut täydelliseksi!
Severus tunsi kylmän kiviseinän äkkiä selkäänsä vasten ja hänen koululaukkunsa valahti pienesti tömähtäen hänen olaltaan lattialle, Roxannen liuttaessa kätensä takaisin hänen rintakehälleen ja sitten tämä kallisti päätään hiukan takakenoon niin, että suudelma heidän välillään katkesi, mutta he kykenivät edelleen katsomaan toisiaan hyvin läheltä. Roxannen katse liukui Severuksen toisesta silmästä toiseen, kävi läpi hänen leukansa ja otsansa, kun hän itse taas tutkaili tytön omalaatuista kauneutta kokonaisuudessaan. Sitten tämä painautui jälleen häntä vasten, suuteli edelliskertaa lujemmin ja hiukan säpsähtäen Severus tunsi Roxannen kielen pyrkivän hänen suuhunsa. Hän ei heti osannut reagoida, mutta avasi siten suutaan hiukkasen, jolloin tytön lämmin ja märkä kieli pääsi kutittelemaan hänen suunsa sisäpintoja ja hetken kuluttua se kehotti pehmeillä liikkeillään Severuksen kielen leikkiin mukaan ja vaikka hän ei ollut koskaan ennen suudellut ketään, hän työnsi rohkaistuna kielensä Roxannen kielen lähelle ja pian ne kiertyivät toistensa ympärille.
Severuksen ja Roxannen hengitykset sekoittuivat toisiinsa ja tytön rauhallinen, mutta lämmin henkäily luihuspojan kasvoilla tuntui täydelliseltä, lämpimältä ja hellältä. Siinä he seisoivat toisiinsa kietoutuneina, suutelivat toisiaan ja Severus tunsi itsensä onnellisemmaksi kuin koskaan ennen.
Joo, ei betattu, eikä tässä mitään kunnollista juonta ollut, mutta söpöily ja tuollaiset "romanttiset" tilanteet on minusta niin aww... Comments?
