Kiitos kommenteista <3
flawless: Raapalejuoksussa on just parasta, että se antaa luvan kirjottaa jotain niin randomia ja järjetöntä, kuten vaikka kasvi-isi!Valvatti tai kilpajuoksu aaltoja vastaan
kivaa että tykkäsit ja kiitos kommentista^^
Thelina: Kivaa että olet tykännyt ^^ näyttää siltä, että lisää tulee edelleen, eiköhän vielä tämänkin jälkeen
Kiva kun kommentoit ^^
A/N: Tässäpä lisää näitä. Tiedossa tällä kertaa AU-visiitti öisessä Helsingissä, huumoria, humalaa ja vähän kaipaustakin.
***
Neonvalo"Tämä neonsade silmää kirvelee, diesel lemahtaa, yö kun yskäisee", Valvatti hyräili. Hän ei tiennyt, mistä oli kappaleen kuullut, mutta se oli ilmeisen tarttuva.
"Anna minulle noiturinrohtosi, ole minulle Geraltin enkeli..." Valvatti laittoi hiukan omia sanojaan väliin ja katsoi silmäkulmastaan Geraltia.
Noituri piti katseensa visusti märässä asvaltissa ja rytisti huuliaan siihen malliin, että hymy oli tulossa, mutta mies ei halunnut päästää sitä esiin.
"Ole hiljaa", Geralt murahti ja tunki kädet entistä syvemmälle taskuihinsa.
Valvatti pujotti käsivartensa toisen käsikynkkään ja jatkoi hyräilyään Geraltin mulkoilusta välittämättä.
"Kuka sanoi että askel painaa jo, olen kevyt kuin sudenkorento..."
Valvatti piti tästä uudesta paikasta. Uudesta ajasta, jos meluisien, outojen tavernojen neonvaloista ja tien mustankiiltävästä päällysteestä mitään saattoi päätellä.
”Viime yö veti routaan tämän maan, ja se maa on käärmeitä mustanaan...”
”Voisitko sulkea suusi?” Geraltin ilme oli vaarallinen, tämän silmät välkähtelivät oranssiaan liikkuvissa valoissa, joita tuntui olevan kaikkialla. Noituri ei ollut omassa elementissään, ja se selvästi hermostutti miestä hyvin paljon.
”Ei mitään hätää, musiikki toimii täällä samalla tavalla kuin kotipuolessa”, Valvatti rauhoitteli ystäväänsä taputellen tämän hartiaa. Hän yritti jättää huomiotta, miten Geraltin ärinä pisti hänen polvensa veteliksi jostain ihan muusta kuin pelosta.
”Minä voin ottaa ohjat, jos siitä on apua”, Valvatti nojautui painamaan suukon Geraltin poskelle.
”Hmh.”
TanssiaisetValvatti oli seissyt korokkeella soittamassa luuttuaan koko illan.
Joskus hän vielä menisi tanssiaisiin siviilinä ja tanssisi aamuun asti, mutta se ei ollut tämä kerta.
Valvatti oli ollut omallakin mittapuullaan naurettavan tyytyväinen, kun Geralt oli heti kutsun saatuaan sanonut, että hän ei sitten tanssisi.
Ajatus Geraltista tanssimassa jonkun toisen kanssa pisti Valvatin sisälmykset epämukavalle sykkyrälle, ja hän yritti olla ajattelematta asiaa sen enempää.
”Etkö sinä haluaisi levätä välillä, minä voin soittaa.”
Essi oli vaivihkaa hiipinyt trubaduurin taakse, ja kohotti toiveikkaasti viuluaan.
”No kai minä sitten”, Valvatti kohautti olkiaan hetken mietittyään. Sormenpäihin alkoi jo soittaminen sattua.
”Sinun soittosi on niin sielukasta, muuten en suostuisi”, hän antoi käsisuudelman Essille ja loikki alas lavalta aikeinaan käydä tankkaamassa buffetpöydässä ja sitten ehkä pyörähtämässä pari kipaletta tanssilattialla.
Geralt istui kuningattaren vieressä, täsmälleen samassa paikassa kuin viimeksi Valvatin tarkistaessa. Noituri näytti kyllästyneeltä, mikä toisaalta oli tälle aika tyypillinen ilme.
Sekunnin Valvatti leikki ajatuksella, että pyytäisi Geraltia tanssiin.
Ei mihinkään sellaiseen typerään tanssiin, jossa miehet potkivat toistensa saappaita, vaan sellaiseen, jossa Valvatti voisi kietoa käsivartensa Geraltin niskaan ja hengittää tämän kanssa samaa ilmaa.
Ajatuksesta tuli niin kuuma, että Valvatin oli pakko löysätä kaulallaan roikkuvaa ruusuketta.
Osasikohan Geralt edes tanssia?
Siitä hän ottaisi vielä joku kaunis päivä taatusti selvän.
KynsiäGeralt puri hampaitaan yhteen, ettei olisi ärissyt silkasta turhautumisesta.
Edellinen peto, pieni ja sukkelaliikkeinen pirulainen, oli purrut häntä sellaiseen paikkaan, jota oli mahdotonta kynsiä matkaseuran huomaamatta.
Hän oli onnistunut kaatamaan rohtoa haavakohdan päälle, mutta nyt, kun haava alkoi parantua, iho sen ympärillä kutisi kuin syyhypunkeilla olisi orgiat sulkeutuvan haavabuffetin ympärillä.
"Geralt, mikä sinua vaivaa?" Valvatti kääntyi Särjen selässä katsomaan Geraltia.
"Ensinnäkin et koskaan anna minun ratsastaa Särjellä yksin, ja toisekseen näytät siltä, että tarvitset huussia reilussa minuutissa. Joten, mistä kiikastaa? Ehkä minä voin auttaa?"
"Pieni hetki", Geralt mutisi hampaidensa välistä, poikkesi lähimmän kolmen miehen levyisen männyn taakse ja hinkkasi selkäänsä puun karheaa kuorta vasten kuin kapinen karhu.
Polulta kuului tömähdys, eikä Geralt ennättänyt lopettaa toimintaansa ennen kuin kuuli Valvatin äänen aivan vierestään:
"Minulla olisi kyllä aloe veraa repussani, se auttaa tehokkaammin kutinaan kuin tuo... mitä sinä nyt ikinä oletkaan tekemässä."
Geralt päätti, että seuraavalla kertaa hän pyytäisi Valvatilta apua ensimmäisenä.
Taluttaa"Tule, tännepäin", Valvatti yritti taluttaa humalaista Geraltia tavernasta takaisin heidän majapaikkaansa.
Se oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä Valvatti oli itse vähintään yhtä tukevassa tuiterissa kuin noiturikin.
He pysähtyivät ottamaan tukea läheisestä aidasta, kun pystyssä pysymisestä ei oikein meinannut tulla mitään.
"Minä ylitin itseni laululla tänään, enkö vain", Valvatti hipelsi Geraltin hiuksia tämän korvan taakse saadakseen noiturin harhailevan huomion itseensä.
"Ylitit kaikki tärkeät kynnyksetkin", Geralt mutisi, eikä Valvatti saanut ollenkaan kiinni, mistä toinen puhui.
Ei ennen kuin muisti äkkiä, miten oli saattanut tuijottaa Geraltia kaikki romanttiset balladit. Hupsista.
Oliko toinen muka tajunnut, mitä se tarkoitti?
"Tavernanpitäjän tytär oli upea ilmestys", Valvatti yritti pelastaa. "Niin runsaaseen poveen hautaisi mieluusti naamansa, ja vaikka muutakin."
Geralt tarttui Valvatin kasvoihin ja painoi ne rintaansa vasten.
Niin no, toisaalta.
Valvatin humalaiset kädet alkoivat räpeltää Geraltin takin solkia auki.
Mitä sitä turhaan puhumaan, jos saattoi painaa nenänsä Geraltin massiivisten rintalihasten väliin ja olla ihan hiljaa siellä.
YksinäinenGeralt laittoi leirin pystyyn metsänlaitaan suuren männyn juurelle.
Kevät alkoi näyttää ensimmäisiä merkkejään, maa vihersi ja tuuli oli lempeämpi. Ilma tuoksui siltä, että talvi tuskin viipyisi enää kauaa.
Sytyttäessään tulen Geralt tuli ihmetelleeksi, miten illassa olikin niin hiljaista. Linnut toki viheltelivät satunnaisia säveliään ja Särki hörisi tyytyväisenä saadessaan vihdoin levätä, mutta jokin tärkeä ääni puuttui.
Geralt kohotti katseensa kirkkaalle taivaalle, jonka turkoosiin vivahtava sininen toi hänen mieleensä yhden Valvatin doubleteista.
Ei Geralt ollut yksinäinen ilman bardiaan, mutta ajatus, että hän pian saisi tehdä matkaa yhdessä trubaduurin kanssa nostatti tuskin huomattavan hymyn noiturin huulille.
Valvatin ääni oli se, joka illasta puuttui.
