Nimi: Rakkauden viillot
Kirjoittaja: Crys
Ikäraja: K-11
Genre: Angst+ huumori
Haasteet: Ota koppi eli haaste juuri sinulle (
tää runo, osa tekstistä tapahtuu ahtaassa pimeässä tilassa, inspissanoina
hampaanjäljet ja
hämärä), Originaalikiipeily sanalla haava, FinFanFun1000 sanalla pettymys
Kestin hampaanjäljet ja viillot ihollani kerta toisensa jälkeen. Uskottelin itselleni, että tällä kertaa ne jäisivät viimeisiksi, vaikka syvällä sisimmässäni tiesin pettyväni, tiesin että joutuisin pyyhkimään verta iholtani taas huomenna. Tai jos ei huomenna, ensi viikolla tai sitä seuraavalla. Kyllähän minä yritin kertoa, näyttää kuinka paljon minuun sattui, mutta valitukseni menivät aina kuuroille korville.
Joskus mietin, miksi annan tämän tapahtua itselleni. Mutta kun ajattelen sitä, etten näkisi näiden jälkien tekijää enää koskaan, sydämeni rikkoutuu ja kyyneleet nousevat silmiini. Luopumisen tuska ylittää fyysisen tuskan, olen tiennyt sen jo pitkään. Mikään muu kuin nykyinen on aivan mahdotonta. Mahdotonta.
Makaan jälleen kerran hämärässä tuoreita haavoja ihollani. Pystyn hädin tuskin liikkumaan, mutta ojennan kuitenkin käteni eteenpäin sen toivossa, että kaikki olisi ohi tällä kertaa nopeasti. Onneksi olen jo tottunut tähän. Tiedän, miten täytyy toimia, jotta pääsen helpolla.
”Haa!” huudan, kun saan viimein kaapattua patakintaisiin käsiini kissan, joka oli keplotellut itsensä jälleen kerran jääkaapin taakse. Ryömin vaivalloisesti pystyyn rimpuileva ja sähisevä kissa käsissäni ja tarkkailen keittiönvalossa minua nyt murhaavasti mulkoilevaa otusta.
”Jonain päivänä sytytät jääkaapin vielä tuleen tuolla kissankarvallasi. Mitäs pitäisit siitä, hä?” huomautan kissalle, joka maukaisee ärsyyntyneenä ja rimpuilee otteestani. Huokaisen ja päästän sen alas. Se luikkii kissanpuuhunsa, jossa ei näköjään ole tarpeeksi pimeitä koloja sille siitäkin huolimatta, että hökötys on monen metrin kokoinen.
Heitän patakintaat käsistäni ja alan liimailemaan laastareita käsivarsien ihoon, jota lyhyet patakintaat eivät pystyneet suojaamaan.