Demonien seurassa
fandom: Radio Sodoma
paritus: Kalevi Tuoninen / Saatana
ikäraja: K-11
genre: tuonentuhnuinen huumori
A/N: Runosuoli ratkesi Raapalejuoksussa ja pasketta tihkui ulos yllättävän paljon. Nyt rukoilen, että tämän epäpyhän kolminaisuuden julkaisu omana kokonaisuutenaan saisi tulvan tyrehtymään, ei tavallinen kuolevainen kestä tämmöisten kirjoittelua. Jos näitä kuitenkin on lisää tullakseen (toivottavasti ei), varmaan postaan ne myös tänne häpeästäni muistuttelemaan.
Fiksasin teksteistä pari kohtaa tätä julkaisua varten ja laitoin ne eri järjestykseen kuin juoksu-topicissa. Menevät nyt sitten kivan kronologisesti, vaikka ei tässä silti kauheasti tolkkua taida olla.
Vanhan kansan viisauksia
200 sanaa, sanasta untuvapeitto
“’Jäykkänä jöpöttämistä se on tämäkin’ sanoi rokotekriittinen impotentti, kun ensimmäinen kouristus iski”, tuumasi tuomiorovasti Ilpo Kiro ja lorautti reilun tujauksen kossua Juhlamokkaansa. “Tai kuten häpeätuomion saanut sukurutsaaja totesi tervassa ja höyhenissä kieritettynä ‘eihän tämä mikään untuvatäkki ole, mutta lämmittää joka tapauksessa.’ Sananlaskut muistuttavat meitä siitä, että tässä elämäksi kutsutussa paskasuossa tarpoessa kannattaa ottaa ilo irti sieltä, mistä sen sattuu löytämään. Tämäkin kuuluu Herran tutkimattomaan suunnitelmaan.”
“Älä viitsi ladella minulle tuota iltahartauteen sopivaa veriripulia.”
“Mikäli hengelliset neuvot eivät kelpaa, kehotan seuraavan kerran soittamaan Pekalle Yöradioon.”
“Vittu minä kehtaa enää Pekallekaan puhua”, Kalevi Tuoninen ähkäisi. Ahdisti. Kaikki. Niin Kampin keskus kuin hänen oma elämänsäkin.
Armeijan vihreisiin pukeutunut jätkä parin metrin päässä heilutteli keräyslipastaan niin, että kolme sisään pudotettua kolikkoa kolahtelivat ontosti vasten toisiaan ja lippaan lähmäisiä seiniä. Kalevi pohti, millaiset saatanan onnettomat luuserit olivat nekin roposet antaneet, hänen rahojaan ei ainakaan vittu millekään sotiemme veteraaneille jaeltaisi...
... ja sitten alkoikin taas silmäkulmia poltella kuten vanhaa vatsahaavaa konsanaan. Niin. Saatana.
“Minulla ei ole enää mitään. Minä en voi edes kiroilla hiljaa sielussani ilman, että sattuu helvetisti.”
“Älä puhu paskaa”, Ilpo sanoi ja hörppäsi pahvimukistaan. “Ei sinulla ole ollut sielua vuosikymmeniin.”
Sitten arvon tuomiorovasti nousi perseeltään ja kävi tiputtamassa tiukkapyllyisen inttipojun keräyslippaaseen taskusta löytyneen vessapoletin.
*
Kukkii se polion runtelema perunakin
150 sanaa, sanasta sipuli
Helvetin ainoa radioasema oli kuin sipuli; kerroksia riitti, mutta samaa kitkerää ja kyyneleitä kirvoittavaa paskaa ne kaikki olivat. Ken kirvelevin sormin tahtoi välttämättä noita kerroksia irti toisistaan raastaa, siinä kyllä onnistui, mutta palkinto urakasta oli samaa luokkaa kuin Terskanperän peruskoulun murtomaahiihtokilpailuissa, eli sisällä kumiseva tyhjyyden tunne ja pikkutunneilla piinaamaan palaavat muistot keskeltä persettä revenneistä housuista.
Toisaalta kärsimyksen sipulistakin voi joskus itää kukkanen, kun juuri oikeanlaista lantaa sen ympärille lapioidaan, ja rakkauden kukkahan se on kaikista kaunein. Tätä pohti pienessä mielessään Kalevi Tuoninen, kun siippansa Saatanan kanssa läksi Sodomanlaaksoon viettämään infernaalista kuherruskuukautta, tanssimaan happosateessa sekä tarjoilemaan Tuonelan joutsenille Molotovin cocktaileja keskellä parasta pesimäkautta. Oi, onnea!
Sopi kuitenkin muistaa tuomiorovasti Ilpo Kiron iltahartaudessa lausumat sanat; Jumala kaikessa viisaudessaan on luonut myös sellaisia kukkasia, jotka kukoistaessaan haisevat aivan mädältä perseeltä. Helvetin ruusut ja orvokit tuskin tähän kategoriaan kuuluivat, mutta toisaalta niidenkin tuoksu oli tunnistamaton, joten turhan syvään ei sitä katkua kannattanut sisään hengitellä.
*
Saatanan pahat kaurakeksit
150 sanaa, sanasta kaurakeksi
Olihan se ihanaa, kun entinen heila tahtoi yrittää vielä uudelleen ja kaivoi jo kerran kuopatun romanssinraiskan haudastaan kuin intohimoinen nekrofiili. Kalevi Tuoninen ei ollut niitä miehiä, jotka olivat tottuneita romanttisiin eleisiin, kylmään kahviin kyynelehtiminen ja vanhojen valokuvien poltto tuhkakupissa käryävillä tupakannatsoilla olivat tähän saakka olleet enemmän hänen juttunsa.
Mutta niin se Saatana oli sitten vain yllättänyt, ostanut koko radioaseman ihan vain Kalevin tähden ja heivannut sen halvatun Hopeakullinkin sinne Helvetin alimmaiseen loukkoon, kyllä siinä kelpasi maireana myhäillä ikiyön taikka toisenkin verran. Se parhaiten nauraa ken saattaa hoitaa hohotuksensa itse pääpirun käsipuolessa komeillen, maailmanlopun patakinnas täyteen kiveksiä pakattuna.
Onnea kesti tasan kuusisataa kuusikymmentä ja kuusi tuntia, sitten iski tulikivenkatkuinen todellisuus kasvoille karvaana pettymyksenä kuten kulmakuppilan komistuksen hikisennahkeat kassit kohmeloisena aamuna. Ei Saatanaa suotta sielunviholliseksi sanottu; juuri oli Kalevi ehtinyt armaansa omin sorkin leipomia kaurakeksejä haukata, kun syntinen siippa kertoi tuutanneensa taikinaan tuubin sinappia ihan vain sen tähden että se oli PAHAA.
