Nimi: Kunnon kansalaisia
Kirjoittaja: Crys
Fandom: Marvel
Ikäraja: S
Paritus: Tony/Steve
Genre: hissificci
Yhteenveto: Tony ja Steve jäävät jumiin hissiin ja yrittävät olla kunnon kansalaisia, jotka eivät riko hissejä
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni enkä saa rahaa yms
Haasteet: Tropes-haaste tropella trapped
A/N: En tiedä miten tämä syntyi, koska en edes shippaa tätä paritusta kauhean tosissani, mutta jotenkin inspauduin Tropes haasteesta, hissificci-ideasta ja
Angelinan bannerista
”Ainoa jumala, jonka olemassaoloon uskon on minä itse, mutta joskus tuntuu siltä, niin kuin joku ylempi voima vittuilisi minulle”, Tony totesi syvän huokaisun päästettyään ja lähes nojasi selkänsä pikkuruisen hissin seinään ennen kuin tajusi, että hissi oli melko saastainen. Tietysti sen hissin piti jumahtaa juuri hallituksen kanssa käydyn pitkän keskustelun jälkeen, jonka aiheena oli ollut tarpeettomat korjauskulut, kun he supervoimillaan tapasivat mäjäytellä vähän liian monta ikkunaa ja seinää hajalle.
Steve loi pitkän katseen Tonyn kommentin alkuosan takia – niin lähenihän se jumalanpilkkaa, jolle kunnon-kristitty-Steven herkkiä korvia ei soinut altistaa – ennen kuin käveli hissin ovien luokse ja valmistautui vetämään ne auki väkipakolla.
”Oikeasti? Juuri sen äskeisen keskustelun jälkeen”, Tony kysyi ja katsoi Steveä merkitsevästi aurinkolasiensa yli. ”Tiedän, että näyttelet mielelläsi muskelilihaksiasi, ” Tony tapautti Steveä käsivarrelle kämmenensä takaosalla, ”mutta mitä jos käyttäytyisimme kerrankin kuin
kunnon kansalaiset ja painaisimme hätänappia.”
Steve naurahti ja tökkäsi keltaista painiketta. ”Luuletko, että joku pysäytti hissin ihan tahallaan? Onhan tämä melko ironista.”
”En sulkisi sitä pois. Kyllä me vähän koettelimme sen virkailijaparan kärsivällisyyttä”, Tony myönsi vilkaisten hissin kattoa, jonka luukun saisi helposti auki. Ehkä ei edes tarvitsisi rikkoa mitään. Hän huokaisi syvään ja vilkaisi hissin joka seinää, joilla ei ollut edes mainoksia, joiden lukemiseen voisi käyttää aikaansa. Joku suuri valkoinen tahra peilin alla oli ja se muistutti melkein jopa kirjainta p.
Steve pyöritteli niskaansa tylsistyneenä. Tony otti esiin kännykkänsä, mutta yhteys oli aina huono hisseissä paitsi niissä, jotka olivat hänen suunnittelemiaan.
”Tiedätkö, hissit eivät taitaneet olla sillä listalla, jossa listattiin suurimmat menoerät”, Tony päätti ja tunki kännykän taskuunsa. ”Ehkä voisimme kuitenkin mäjäyttää yhden seinistä rikki. Vain yhden.”
”Odotetaan nyt vain”, Steve sanoi luoden aavistuksen huvittuneen katseen Tonyyn.
”Lasketaanko jonkun jo rikkinäisen rikkominen meidän viaksi? Ei minusta”, Tony sanoi ja napautti rannekorujaan, jotka muodostivat hetkessä rautamieshanskat käyttöön.
”Olemme
kunnon kansalaisia, muistatko”, Steve huomautti ja suoristi kätensä Tonyn eteen, kun Tony marssi Steven luon – eli otti yhden askeleen – ja oli asettamassa kätensä hissin ovien väliin vetääkseen ne auki.
”En odottanut, että kunnollisuus on tylsää ja näin paljon aikaa vievää. Päätin, että maksan mieluummin sakot”, Tony sanoi yrittäessään ohittaa Steven kädet.
”Tony”, Steve sanoi vähän vakavammin ja tarttui Tonyn ranteesta kiinni. Tony olisi päässyt otteesta helposti irti, ellei olisi ollut niin yllättynyt siitä, että toinen aikoi oikeasti vastustaa häntä.
”Älä viitsi Steve. Jos sinä haluat kykkiä kanssani pahuksen pienessä huoneessa, sen kun vedät minut johonkin komeroon tai saunaan. En minä täällä saastaisessa hississä mielelläni kyki.”
Steve katsahti Tonyä ärtyneesti, mutta poskien punehtuminen sai Tonyn huulille itsetyytyväisen hymyn. Se kuitenkin puolestaan ärsytti Steveä enemmän ja sen takia myös hänen otteensa Tonyn ranteesta tiukkeni, eikä Steve päästänytkään Tonyä niin helposti karkuun, kun tämä oli luullut.
”Emme me ala räjäyttelemään seiniä hajalle, kun tässä ei ole mikään tulipalokiire”, Steve huomautti yrittäessään vangita Tonyn toisenkin käden.
”Jos tämä yltyy tappeluksi, niin taitaa enemmän kuin yksi seinä rikkoutua”, Tony totesi. Ponneton tappelu jatkui vielä hetken aikaa, kunnes Tony painautui jotenkin hissin seinää vasten – juuri sitä, jossa oli valkoinen läiskä peilin alapuolella – ja Steve oli aivan hänen edessään, posket yhä aavistuksen punaisina.
”Olin tosissani siitä komerosta ja saunasta”, Tony huomautti katsellessaan Steven pahuksen komeita kasvoja, jotka olivat liian lähellä. ”Siis, että peuhailu on siellä taatusti mukavampaa kuin täällä.”
Mutta ehkä se ei ollut ihan kauheaa hissisäkään, koska ainakin Steven huulet tuntuivat pahuksen pehmeiltä.
Tony hymähti yllättyneesti, mutta tyytyväisesti, kun Steve vetäytyi kauemmaksi. ”Olkoon sitten. Sait minut vakuutetuksi, kapteeni Rogers”, Tony mutisi katsellen Steveä vihjailevasti ja napautti rautahanskat takaisin rannekorujen sisään, ”ollaan kunnon kansalaisia.”