Narcissa Mustan rakas päiväkirja K-11 valmis

[Neiti Noita]

Title: Narcissa Mustan rakas päiväkirja
Author: Neiti Noita
Genre: drama
Pairing: NM ja LM
Rating: K-11 // Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjä
Summary: Narcissan tunnemme Luciuksen vaimona ja Dracon äitinä, mutta hänkin on kerran ollut nuori...
Disclaimer: Ficissä kuvatun maailman on luonut ja omistaa J.K. Rowling, en minä. Entuudestaan tuntemattomat henkilöhahmot ovat kuitenkin minun mielikuvituksestani lähtöisin.
A/N: Kyseessä on nuoren noidan vaiheita kuvaava kertomus, joka keskittyy tunteisiin ja sielunelämään - vauhtia ja vaaratilanteita ei siis ole suurissa määrin luvassa. Tavoitteena on luoda uskottava tausta NM:n ja LM:n myöhemmille vaiheille. Palautetta otan kiitollisena vastaan.


Narcissa Mustan rakas päiväkirja


Luku I: Lucius Malfoy, kihlattuni

Keskiviikko 22.9.1971

Rakas päiväkirja,

älä hetkeäkään kuvittele, että minä olisin pehmeä ja lapsellinen kuten rohkelikkotytöt, vaikka kirjoitankin tähän sivuillesi. Nyt on vain niin, että päässäni pyörivät ajatukset musertavat minut, ellen saa tehdä niistä selkoa…

*

Luihuisten oleskeluhuoneessa meluttiin. Joku oli kehitellyt vitsin rohkelikoista, ja se oli aiheuttanut yleisen naurunremakan.
- Sinä, Thomas, olet sitten varsinainen vitsiniekka. Sinun pitäisi ryhtyä runoilijaksi tai kirjailijaksi, ihan totta, Dora sanoi ja pyyhi samalla naurunkyyneliä silmistään.
- Ei mutta meidän pitäisi mennä jo nukkumaan. Huomenna pitää herätä varhain muodonmuutosten kaksoistunnille, tuleva runoilija huomautti ja irvisti rumasti viimeisten sanojen kohdalla. Nuoret luihuiset alkoivat vastentahtoisesti valua kohti makuusaleja naureskellen edelleen yhteiselle, pahanilkiselle huumorilleen.

Eräs kuudesluokkalainen jäi kuitenkin istumaan suureen nojatuoliin takan eteen siinä toivossa, että saisi olla hetken kaikessa rauhassa omien ajatustensa kanssa. Hän oli Narcissa Musta, nuori, hyvin hoikka, vaalea tyttö, jonka jäänsiniset silmät tuijottivat mitään näkemättä takkaan. Hetken hän luuli jääneensä yksin oleskeluhuoneeseen ja melkein säikähti, kun joku kysyi häneltä yllättäen viileällä äänellä:
- Joko vanhempasi ovat kertoneet?
Narcissa havahtui mietteistään ja katsoi hämmentyneenä nuorta Lucius Malfoyta, joka käveli nyt takan eteen ja jäi katselemaan häntä arvioivasti. Narcissa ei kuolemakseenkaan ymmärtänyt, mitä hänen vanhempiensa olisi pitänyt kertoa ja kuinka Lucius osasi sitä häneltä kysyä.
- He eivät ilmeisesti ole kertoneet? Lucius jatkoi hiukan närkästyneenä huomatessaan Narcissan hämmästyksen.
- Mitä heidän olisi pitänyt kertoa?
Lucius oli hetken hiljaa ja näytti miettivän, suvaitako vastata kysymykseen vai ei.
- Meidät on kihlattu, ei sen tärkeämpää, hän totesi lopulta ja katseli takassa loimottavaan tuleen. Äänensävy oli niin arkinen, että Luciuksen olisi voinut luulla puhuvan seuraavan päivän kotitehtävistä. Narcissa tuijotti häntä, kuin ei olisi täysin ymmärtänyt, mitä toinen puhui.
- Ei kai ajatus voi noin vastenmielinen olla? Lucius tiedusteli ja naurahti kuivasti.
- Ei. Ei! Minä vain… En tiedä… Olen yllättänyt…
- Ei sinun tarvitsekaan tietää. Asia on jo päätetty, Lucius sanoi terävästi ja loi Narcissaan katseen, jonka olisi voinut tulkita jonkinlaiseksi haasteeksi.

Kun nuori Malfoy poistui poikien makuusaliin, Narcissa tuijotti edelleen takkaan, mutta nyt hänen jäänsinisiin silmiinsä oli tullut eloa.

*

Järjestetty avioliitto. Järjestetty avioliitto! Sanapari pyörii mielessäni, enkä osaa ajatella mitään muuta. Se kuulostaa niin… niin keskiaikaiselta. Samalta kuin noitavainot. Minä olen vasta kuudentoista, ja minun on tarkoitus mennä naimisiin Lucius Malfoyn kanssa luultavasti heti, kun olen lopettanut kouluni parin vuoden kuluttua. Niin kai nämä asiat tavallisesti järjestetään.

Tietysti ymmärrän olevan sopivaa, että vanhempamme järjestävät avioliiton kahden näin hienon ja puhtaan suvun välille. Luciuksessakaan ei ole valittamista, sillä hän on hyvännäköinen nuorimies ja käyttäytyy arvonsa mukaisesti. Malfoyn suku on yhtä mahtava kuin omani, ja ajatus minusta Malfoyn kartanon emäntänä on lähes pökerryttävä… Jokin kuitenkin herättää minussa kapinamieltä. En halua tätä, en näin, että kaikki päätetään ja järjestetään puolestani. Tämä on minun elämäni!

Taivas! Mikä minua vaivaa? Olenko sittenkin kuten typerät rohkelikkotytöt ja haaveilen romanttisista kävelyretkistä alati vaihtuvien poikaystävien kanssa? Tylypahkan käytävillä vaihdetuista suukoista ja typerästä naurunkiherryksestä? Ällöttävistä rakkauskirjeistä? Ei, minä en ole kuten rohkelikot. Minä olen luihuinen ja tiedän, mikä on sopivaa. Minä menen naimisiin Lucius Malfoyn kanssa, joten minun on syytä totutella ajatukseen.

[jossujb]

Harvinaisen mielenkiintoista... enpä ole oikeastaan koskaan lukenut ficciä jossa kerrottaisiin miten Narcissa ja Lucius päätyivät yhteen, ainakaan näin äkkiseltään muistellesani. Itse olen kyllä aina myös ajatellut sen olleen juuri järjestetty liitto vanhempien toiveiden mukaan tai sitten järkiavioliitto, jossa he päättivät mennä toistesa kanssa naimisiin ihan puhtaasti siksi että se on arvolle sopivaa, ei rakkauden vuoksi. Mutta itse kyllä aina olen kallistunut tuolle järjestetyn liiton puolelle...

Siispä on vallan hienoa lukea ficciä missä päästäisiin näkemään millaista olisi nuoren naisen suhtautuminen naittamistouhuihin! Itse olisin kyllä ihan järkyttynyt jos minun olisi pakko mennä naimisiin jonkun kanssa jota en niinkään tunne. Mutta mitenpä Narcissa suhtautuu tähän jatkossa+ Kehittyykö rakkaus heidän välilleen vai ei? Kimuranttia.

Jatkoa odotellessa: jjb

[Neiti Noita]

Kiitos sinulle palautteesta, jossujb! Olet nähtävästi ajatellut Narcissan menneisyydestä samaan tapaan kuin minäkin. Olen pitänyt jostakin syystä aina lähes itsestään selvänä, että Luciuksen ja Narcissan avioliitto on ollut järjestetty, kunnon vanhanajan tyyliin. 


Luku II: Orastavat tunteet

Tuulessa alkoi jo selvästi olla talven tuntua, kun se puhalsi Tylypahkan pihalla ja nosti kuolleita lehtiä lentoon. Aivan Kielletyn metsän reunalla kulki pieni polku, jota kaksi nuorta luihuista asteli verkalleen. Toinen heistä oli nuori mies, pitkä ja teräpiirteinen. Hänen hiuksensa olivat vaaleat ja pitkät ja hänen siniharmaat silmänsä sopivat täydellisesti yhteen niiden kanssa. Hänen seuralaisenaan oli nuori nainen - tai oikeastaan vielä tyttö - joka  oli olemukseltaan hyvin samantyylinen: pitkä, vaalea ja viileä. Heidän samankaltaisuuttaan korosti entisestään se, että heillä oli yllään samanlaiset tummat kaavut. Heitä olisi melkein voinut luulla veljeksi ja sisareksi, ellei heidän yhdessäolossaan olisi ollut jotakin kovin ujoa.

- Et voi olla tosissasi! Miten voit muistaa jokaisen esi-isäsi viidenteentoista polveen? Narcissa huokaisi aidosti hämmästyneenä ja katsoi ihaillen vieressään kulkevaa nuorukaista.
- Totta kai minä muistan. Olen ylpeä suvustani ja esi-isistäni. Odotahan, kun pääset kunnolla tutustumaan kartanoomme, niin ymmärrät, Lucius sanoi hivenen mahtipontisuutta äänessään. Hänen viimeiset sanansa aiheuttivat hetkeksi hämmentyneen hiljaisuuden, sillä ne olivat selvä viittaus tulevaan avioliittoon.
- Minä… minä en tiedä omasta suvustani puoliksikaan niin paljon kuin sinä, Narcissa sanoi rikkoakseen hiljaisuuden.
- Vaikka tietysti ymmärrän, että suku on tärkeä. Puhdasverinen suku, hän lisäsi hätäisesti.
Lucius nyökkäsi ja näytti miettivän hetken, ennen kuin sanoi:
- Totta. Ja puhdasverisyys on tulevaisuudessa ehkä vielä tärkeämpää kuin nyt.
Narcissa ymmärsi sanojen takana piilevän jotakin muttei pyytänyt tarkennusta. Hän aisti asiassa jotakin arkaluonteista ja keskittyi vain vaivihkaa katselemaan seuralaistaan. Lucius Malfoy oli komea nuorimies, sitä tuskin kukaan olisi voinut kieltää. Eikä Narcissa jäänyt ulkonäkönsä puolesta hänen varjoonsa. Joku olisi tosin voinut väittää hänen kauneuttaan himmentävän sen, että hän oli itse siitä niin vahvasti tietoinen.

*

Keskiviikko 13.10.1971

Rakas päiväkirja,

olen puhunut vanhempieni kanssa - tai siis ollut kirjeenvaihdossa heidän kanssaan. He vahvistivat, että minun on tarkoitus mennä naimisiin Luciuksen kanssa heti koulun päätyttyä. Siihen on melkein kaksi vuotta, eivätkä he sanallakaan maininneet, mitä minun pitäisi tehdä sitä ennen. Mahtaako heillä olla mitään käsitystä siitä, millaista nuoren noidan elämä on? En saisi ajatella näin, sillä minun parastanihan he tarkoittavat, mutta toisinaan vain tuntuu, etteivät he tunne minua ollenkaan. Koska olen viimeksi keskustellut äitini kanssa? Kuin tytär äidille? Olenko koskaan?

Mutta sitten tärkeimpään: Luciukseen. Olemme tavanneet monta kertaa. Olemme sopineet kohtaamiset oleskeluhuoneeseen, kun muut ovat olleet jo nukkumassa. Tänään tapasimme Kielletyn metsän laidalla. Kävelimme Tylypahkan pihamaalla ja Lucius kertoi minulle itsestään ja suvustaan. Kaikki kuulosti niin mahtavalta. En voi soimata vanhempiani tällaisen liiton järjestämisestä, enhän? Luciuskin näytti niin komealta syksyisessä maisemassa harmaine silmineen ja jalosukuisine piirteineen…

Minusta tuntuu, että minun pakko puhua jollekulle tilanteestani. Paras ystäväni Violetta lienee henkilö, jolle voin kertoa näinkin yksityisestä asiasta. Hän on itsekin hyvästä suvusta ja ymmärtää varmasti tällaiset järjestelyt.

*

Nuori, tumma luihuistyttö oli pitkään hiljaa ja räpäytti sitten silmiään muutaman kerran nopeasti peräkkäin.
- No mutta sehän on hienoa. Onneksi olkoon, Narcissa, hän vastasi lopulta ja kuulosti poissaolevalta. Hitaasti hän käänsi koko hennon olemuksensa vaaleaan ystäväänsä nähden hiukan sivuttain niin, ettei tämä saattanut tarkkaan nähdä hänen ilmettään.
- Ymmärrän, että olet hämmästynyt. Niin minäkin olen. Voi, tietäisitpä vain, kuinka hämmästynyt! Narcissa sanoi ja oli kertomaisillaan ystävälleen enemmänkin ristiriitaisista tuntemuksistaan, kun jokin tämän olemuksesta sai hänet vaikenemaan. Violetta näytti siltä, kuin olisi ankarasti pohtinut jotakin hyvin vaikeaa asiaa. Hänen korpinmusta polkkatukkansa kiilsi Tylypahkan pihamaalle lankeavassa vähäisessä syysauringon paisteessa, ja tummat kulmakarvat olivat melkein kiinni toisissaan merkkinä ankarasta ajatustyöstä. Lopulta hän näytti ikään kuin tekevän jonkin päätöksen ja kääntyi jälleen Narcissan puoleen.
- Niin, onneksi olkoon, todellakin. Olet varsinainen onnentyttö, kun saat Luciuksen kaltaisen miehen itsellesi, usko pois, Violetta sanoi ja hymyili kapeilla huulillaan vaikeasti tulkittavaa, kireää hymyä. Hetken Narcissasta tuntui, kuin hän olisi nähnyt ilkeän välähdyksen Violetan tummanruskeissa silmissä, mutta vaikutelma katosi nopeasti, ja niinpä Narcissa vain vähäistä hämmennystä tuntien uskoutui ystävälleen vaikeista tunteistaan.

Siinä Tylypahkan pihalla seistessään ja hiljaisella äänellä kuiskutellessaan Narcissa ja Violetta olivat kuin ketkä tahansa teini-ikäiset koulutytöt.

[Kirsikkapuu]

Minäkään en oloe lukenut mistä Narsissa ja Lucius päätyivät yhteen, mutta tämä kuulostaa jotenkin todelliselta.

[Out There]

Onks Violetta ihastunu Luciuksee? Vai miks se on tommonen!

Joo, eli siis. Ihana idea! Narcissan pään sisällä en ookkaan koskaan käynyt, että toivottavasti tästä kehkeytyy joku makee tarinan poikanen. Idea on tosi hyvä ja uskottavakin. Tykkään tämmösestä Narcissasta. Kommentoin sit vähä enemmän kun tulee lisää kamaa, tää on vielä niin kauheen lyhyt ni vaikee sanoo. Diggailen silti.

Lisää!

[Chenoa]

Mistä te kaikki saattekin näin mahtavia ideoita ficceihin??? Onks olemassa joku salainen kerho mihin liittymällä saisi näitä ideoita ittelleen??? No ei vaan.
Tykkään tästä ficistä. Lisää osaan sanoa vasta, kun on lisää tullut.

Tämä on kyllä aikalailla sellainen mitä olin kuvitellutkin. Narcissan ja Luciuksen namisiin meno. Ajattelinkin aina, että se olisi järjestetty.

Oho, nyt vasta huomasin, että kirjoitat - et ", mutta ei haittaa. Ihanaa vaihtelua!
Osaat kirjoittaa hyvin, sen huomaa. Joten jatkoa vaan odottelen.

-Chenoa-

[Neiti Noita]

Kiitän kaikkia palautteesta! On mukava kuulla, että ainakin tarinan alku tuntuu lupaavalta. Tässäpä siis jatkoa:

Luku III: Mahtisuvut kohtaavat

Malfoyn kartanon pienessä seurustelusalissa ei näkynyt jälkeäkään siitä, että joulusta oli hädin tuskin pari päivää. Koristeita ei ollut, ja Narcissa huomasi pohtivansa, oliko niitä ollut joulunakaan. Salin sisustus oli vanha mutta erittäin hyväkuntoinen ja siisti. Siinä oli samaa jyhkeää mahtipontisuutta, joka tuntui hallitsevan koko Malfoyn kartanoa aina julkisivusta pimeimpään nurkkaan saakka. Narcissan pohdinnat kartanon sisustuksesta katkesivat yllättäen, kun salin suuri tammiovi aukesi ja sisään astui Annabella Malfoy. Hänellä oli paksut, tummanruskeat hiukset, jotka oli koottu suureksi nutturaksi. Hiuksissa oli jo aavistus harmaata, mutta se ei suinkaan vanhentanut tätä arvokasta, pitkää ja hoikkaa naista. Hän suuntasi rauhallisen, tumman katseensa tulevaan miniäänsä. Katse oli erittäin läpitunkeva. Narcissa pakottautui katsomaan suoraan tähän arvovaltaa huokuvaan naiseen ja hymyilemään. Hänen oloaan helpotti, että hän tiesi näyttävänsä säteilevältä vaaleansinisessä satiinimekossaan, jonka hän oli saanut vanhemmiltaan joululahjaksi.

- Druella, rakas ystävä, rouva Malfoy lausui ja asteli eteenpäin tummanvihreä mekko kahisten. Hän ojensi kätensä Narcissan äidille ja naiset tervehtivät toisiaan tuttavallisesti mutta aavistuksen jännittyneesti. Sitten rouva Malfoy katsoi jälleen Narcissaa, tällä kertaa ystävällisemmin.
- Hei, Narcissa, kultaseni, hän lausui, mutta äänensävyssä ei ollut samaa lämpöä kuin hänen sanoissaan.
- Hyvää päivää, rouva Malfoy, Narcissa vastasi kohteliaasti.
- Sano, kultaseni, minua Annabellaksi, olemmehan pian sukulaisia, vanhempi nainen pyysi.
- Pahoittelen mieheni ja poikani puuttumista. He lupasivat kyllä tulla pian, niin pääsemme virallisesti juhlistamaan nuorten kihlausta, rouva Malfoy jatkoi ja viittasi vieraitaan istumaan vanhalle, mustalle, kultaisin ornamenttikuvioin koristellulle sohvalle. Hädin tuskin Narcissa ja hänen äitinsä olivat päässeet istumaan, kun salin ovi aukesi jälleen ja sisään astuivat kartanon isäntä ja hänen poikansa. Abraxas Malfoy oli yhtä vaalea kuin hänen vaimonsa oli tumma, ja Lucius oli selvästi tullut isäänsä. ”Tuoltako Lucius näyttää vanhempana?” Narcissa ehti ajatella, ennen kuin kohtasi Luciuksen katseen. Tämä hymyili hänelle pientä hymyä, ja Narcissa tunsi mielensä tyyntyvän.

*

Kun kohteliaisuuspuheet ja muut muodollisuudet maljan nostamista myöten oli hoidettu, kartanon emäntä tarjosi nuorille tilaisuuden olla hetken kahden.
- Mitä jos näyttäisit Narcissalle gallerian, Lucius? Siellä on taidokkaita maalauksia esi-isistämme, rouva Malfoy ehdotti kuin ohimennen ja syventyi jälleen aikuisten väliseen keskusteluun.

Vaivaantuneen hiljaisuuden vallitessa nuoret kulkivat ensin suuren hallin poikki, sitten leveitä portaita ylös ja viimein hämärän käytävän kautta galleriaan. Narcissa koetti kävellessään olla katselematta liian uteliaasti ympärilleen, vaikka kartanon koko ja mahtavuus olivat omiaan vangitsemaan huomion. Galleriassa Lucius viimein rikkoi hiljaisuuden ja puhkesi puhumaan. Hän esitteli esi-isien maalauksia aikajärjestyksessä kuin turistiopas, kertoen häkellyttäviä yksityiskohtia muinaisten sukulaistensa edesottamuksista. Kerrottuaan 1800-luvun loppupuolella eläneen kaimansa yrityksestä keksiä loitsu, jolla kaviaarin voisi muuttaa kullaksi, Lucius äkkiä hiljeni. Hän näytti hetken hyvin  kiusaantuneelta.
- Taidan tylsistyttää sinut hengiltä, vai? hän kysyi ja sai Narcissan pudistamaan kiivaasti päätään.
- Ei, et ollenkaan. Minusta tämä kaikki on… mielenkiintoista, Narcissa väitti koettaen kuulostaa vakuuttavalta.
- Valehtelet kauniisti, Lucius sanoi, ja hänen huulillaan käväisi itseironinen hymy.
- No, se on ihan hyvä alku… Tämä kaikki on hiukan hämmentävää, eikö olekin? Lucius jatkoi ja hänen olemuksestaan näki, ettei Narcissa ollut ainoa, joka tunsi levottomuutta vanhempien tekemistä järjestelyistä.
- Onhan tämä… Aikalailla. Mutta kartanonne on kyllä upea, Narcissa sanoi tahallisen lapsekkaasti ja sai molemmat nauramaan. Ilmapiiri vapautui ja Narcissasta tuntui, kuin raskas taakka olisi loihdittu pois hänen hartioiltaan.
- Istutaanko? Lucius kysyi silmin nähden rentoutuneena, nyökkäsi päätään parin vanhan tuolin suuntaan ja ojensi kätensä Narcissalle. Tämä laski hennot sormensa Luciuksen viileälle kämmenelle ja katsoi tulevaa miestään ujosti hymyillen.

Niin nuoripari sai ensimmäistä kertaa olla kaksin kartanossa, josta oli tuleva heidän yhteinen kotinsa. Eri vuosisatojen Malfoyt katselivat heitä maalauksista ja nyökyttelivät hyväksyvästi päätään.

*

Tiistai 28.12.1971

Rakas päiväkirja,

vierailin tänään Malfoyn kartanossa. Kihlaukseni Luciuksen kanssa vahvistettiin pienimuotoisilla juhlilla. Myönnän olleeni hiukan hermostunut, mutta Luciuksen vanhemmat ottivat minut hienosti vastaan. Eivät he varsinaisesti sydämellisiä olleet, mutta se ei tietenkään ole tapanakaan. Tärkeintä kuitenkin on, että sain tilaisuuden jutella Luciuksen kanssa kaikessa rauhassa ja – niin minusta tuntui – olimme ensi kertaa samalla aaltopituudella.

Minusta tuntuu, että tästä voi tulla jotakin. Olen jo melkein antanut vanhemmilleni anteeksi se, että he noin vain järjestivät elämäni. Mutta nyt ei ole aika miettiä sitä. Ilta on jo pitkällä ja minua väsyttää. Tähyän toiveikkaana tulevaan…

[jossujb]

Hmm, hyvin mielenkiintoista. Kukapa ei komeaan Luciukseen ihastuisi jos oikein luvataan hänet sinulle aivan kokonaan jo etukäteen? Mutta mahtaakohan tulla elämään ryppyjä jatkossa? En kyllä jaksa uskoa että Natcissa ihan tyynesti vain alistuu järjestettyyn avioliittoonsa, mutta alkuhan missätahansa näyttää ruusuiselta. Mutta onkohan Lucius oikeasti sellainen prinssi kuin miltä vaikuttaa?

No niin, siis pidän kovasti ficictäsi, päiväkirjan pätkät vaikuttavat aidoilta. Violettan ja Narcissan välinen keskuystelu olisi voinut ehkä olla pidempikin...

Luen kyllä jatkossakin, kiinnostaa kyllä tietää mihin suuntaan tarina etenee...

Terkuin: jjb

[Chenoa]

Tää luku loppu liian nopeesti! Ei mutta, en huomannut mitään virheitä, vaikka en niiden bongaamisen takia tätä lue. No juu, tää oli taas kerran mahtava luku ja kun Lucius ja Narcissa lähtivät sinne galleriaan ja kun se loppui olin vain "Lisää!Lisää!Lisää!" hyvä, että en läähättänyt... -.-'
Joo, jatkoa vaan sitten^^

-Chenoa-

[Harry Potter]

Joo tämä on todella hyvä Luin tämän tosi nopeasti sitten harmitti kun huomasin, että lukuja ei olekkaan enää:(
Olet lahjakas kirjoittaja, pakko sanoa. Sait minut ihan koukkuun tähän=) Jatkoa nopeasti!?

Eleanor

[poppy]

Ihana ficci!!!
JATKOAJATKOAJATKOA!!!

poppy kiittää.

( Mulla taitaa olla rakentava aina lomalla... )

[Out There]

Tääkin luku säilytti tunnelmansa, mahtavaa tekstiä. Kappaleet on kyllä hiton lyhyitä, sais olla pidempiä että edettäis

Mutta, muuten tykkään erittäin paljon ja alan pitää jopa Luciuksesta tässä, Narcissa on ihana.

[Neiti Noita]

Kiitän jälleen kaikkia kommenteista! Mitä lukujen lyhkäisyyteen tulee, pahoittelen sitä kovasti, mutta minulla menisi varmasti kaksi kuukautta lukujen viimeistelyyn, jos tekisin niistä pidempiä. Ja toisaalta melko lyhyt ilmaisu on minulle luontevinta.


Luku IV: Nuori rakkaus kokee kolauksen

Lauantai 5.2.1972

Rakas päiväkirja,

en ole kirjoittanut vähään aikaan, koska olen ollut niin onnellinen. Olen viettänyt Luciuksen kanssa paljon aikaa ja meillä on ollut mukavaa. Oi, niin mukavaa! Olemme jutelleet, tehneet kävelyretkiä ja käyneet yhdessä Tylyahossa.

Jossakin sisimmässäni tunnen silti levottomuutta. Lucius on herrasmies, mutta hänessä on jotakin viileää, ja kun hän on ystäviensä kanssa, hän ei ole näkevinäänkään minua. Mutta mitä minä toisaalta odotan? Että hän roikkuisi koko ajan käsipuolessani? Ei, en tietenkään. Ja sitä paitsi: Me suutelimme eilen! Se tuntui oudolta, märältä ja häkellyttävältä, mutta minusta tuntui, kuin se olisi saanut vereni virtaamaan kaksi kertaa nopeammin. Vaistoan, että Lucius voisi ehkä haluta enemmänkin, mutten tahdo ajatella sitä. En vielä.

Olen hiukan huolissani ystävästäni Violetasta. Hän on viime aikoina ollut omituisen vaisu ja toisaalta välillä häkellyttävän räväkkä. Ainahan hän on ollut sellainen, mutta nyt räväkkyys menee välillä yli. Vaikuttaa siltä, kuin hän esittäisi jotakin roolia. Miksiköhän ihmeessä? No, en halua loihtia taivaalle synkkiä pilviä murehtimalla Violetan vuoksi. Keskityn nyt vain tähän aurinkoiseen onnentunteeseen, en mihinkään muuhun!

*

Samaan aikaan, kun Narcissa haaveili, toinen luihuistyttö oli toimeliaampi. Hän harjasi pitkin, hartain vedoin hiuksiaan, jotka hän tiesi edustaviksi. Noidilla ei ollut tapana käyttää meikkejä läheskään samaan tapaan kuin jästeillä, mutta tyttö sipaisi kuitenkin huulilleen kerroksen tummaa punaa, joka sopi hänen väreihinsä täydellisesti. Hän katseli omaa peilikuvaansa itsetyytyväisesti hymyillen ja harmitteli mielessään, ettei hän voinut Tylypahkassa edes vapaa-ajalla pukeutua niin kauniisti, kuin olisi halunnut. Se olisi vain turhaan kiinnittänyt muiden huomion. No, hän oli tarpeeksi kaunis joka tapauksessa.

Vaivihkaa ja tupatovereidensa katseita vältellen tyttö livahti pois luihuisten tiloista ja jatkoi sitten matkaansa käytäviä pitkin kohti ennalta sovittua tapaamispaikkaa. Jännitys sai hänen kehonsa kihelmöimään. Pian hän saisi taas tuntea huulillaan nuo vaativat huulet, joiden vaatimukseen hän niin mielellään vastasi.

*

Narcissa käveli pitkin Tylypahkan käytäviä. Hän ei ollut menossa mihinkään vaan ainoastaan harhaili edestakaisin. Hän oli levoton, mutta tämä oli onnellista levottomuutta ja liittyi erääseen nuoreen herraan. Kun Narcissa vain ajattelikin Luciusta, hänen huulilleen nousi väkisin pieni hymy. Voi, kunpa Riesu ei tulisi nyt vastaan, sillä se takuulla ihan kiusallaan paljastaisi Narcissan, jonka ei tähän aikaan enää olisi pitänyt kuljeskella käytävillä. Narcissa ei yleensä tehnytkään niin, sillä hän noudatti koulun sääntöjä. Nyt hän oli kuitenkin liian rauhaton käydäkseen levolle eikä oleskeluhuoneessa huvittelevien tupatoverien seura jaksanut kiinnostaa. Luciuskin oli illan aikana kadonnut jonnekin.

Narcissa oli jo aikeissa suunnistaa takaisin luhuisten tiloihin, kun hänet pysäytti jostakin edestäpäin kuuluva kikatus. Narcissa vetäytyi nopeasti lähimpään ovisyvennykseen piiloon ja kurkisti sieltä varovasti käytävälle.
- Älä ole hupsu! Aina sinä saat minun nauramaan noilla hölmöillä jutuillasi. Luuletko, että uskon sanaakaan? keskimittainen, hoikka luihuistyttö sanoi ja kikatti jälleen. Hänen musta polkkatukkansa näytti kiiltävän jopa pimeässä ja hänen tummanruskeat silmänsä olivat suuntautuneet johonkuhun, joka oli vielä raskaan tammioven takana näkymättömissä. Narcissa ei muistanut nähneensä ovea sillä kohtaa, mutta siinä se joka tapauksessa oli. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ihmetellä ovea puolta sekuntiakaan, kun oviaukosta käytävälle astuva mies sai hänen ajatuksensa jähmettymään. Lucius sulki oven ja jäi seisomaan käytävälle kohennellen vaatteitaan tavalla, joka ei jättänyt tulkinnanvaraa.
- Vai et sinä usko minua. Violetta, kultaseni, milloin minä olisin valehdellut sinulle? Lucius kysyi ällöttävän hunajaisella äänellä, jota Narcissa ei ollut kuullut hänen milloinkaan käyttävän.
- Esimerkiksi silloin, kun väitit, ettei rakas, vaalea ystäväni merkitse sinulle mitään, Violetta sanoi edelleen kikatellen, mutta hänen äänestään kuului aito moite.
- Koeta ymmärtää, että olen menossa naimisiin hänen kanssaan, Lucius vastasi hiukan jäykästi ja jatkoi vielä puhumistaan, mutta Narcissa ei enää kestänyt kuunnella. Hän ryntäsi pois piilopaikastaan ja lähti kompuroimaan kohti luihuisten tiloja. Sillä hetkellä hän ei jaksanut välittää, vaikka lemmenpari huomasikin hänet. Vedet silmissä ja käsi suulla Narcissa juoksi tyrmiin. Hän hädin tuskin näki eteensä. Välillä Narcissa kompastui portaissa ja loukkasi polvensa, muttei hän oikeastaan edes tuntenut sitä. Hän oli varma, että hän oksentaisi.

Narcissa ei kuitenkaan oksentanut. Kun hänen paras ystävänsä Violetta puoli tuntia myöhemmin hiipi luihuistyttöjen makuusaliin, Narcissa makasi sängyllään liikkumattomana. Hän oli puristanut silmänsä tiukasti kiinni. Hän olisi halunnut itkeä, mutta alle puolessa tunnissa hän oli vuodattanut niin paljon kyyneleitä, ettei hän saanut enää puserrettua esiin ainuttakaan. Kun kyynelten suoma vähäinenkin lohtu oli poissa, jäljelle jäi vain sisäinen vapina. Narcissasta tuntui, kuin makuusalissa olisi ollut pakkasta. Kylmyys oli kuitenkin vain hänen sisällään, minkä Narcissa kaikesta tuskastaan huolimatta hämärästi tiedosti.

[jossujb]

No niin, arvasinhan minä! Nyt minä haluan inhota Luciusta, jota yleensä kaikissa ficessä kuolailen, mutta samaistun nyt mielettömästi Narcissaan. Koukuttava ficci, kerrassaan, alkaa okeasti harmittamaan Narcissan puolesta...

Ei nyt oikein keksi mitään järkevää sanottavaa, muuta kuin se, ettei minua kappaleiden lyhyys haittaa, itse en edes näe näitä lyhyinä. Itsekin olen lyhyen ilmaisun ystävä, siinä tosiaan menee kauan jos aikoo tehdä pitkiä spektaakkelimaisia kappaleit.

Mutta jään kuumeisesti odottamaan seuraavaa osaa...

jjb

[Harry Potter]

Minua ei haittaa ollenkaan lukujen pituus, kunhan saan vaan jatkoa
Pidän tästä tarinasta joka luvun luettuani vain enemmän! Vaikka onhan tuo myös
Luciuksen vika, silti minua ärsyttää enemmän tuo Violetta;l Narcissa raukka, toivottavasti ensi luvussa hän haukkuu Violetan ihan pystyyn No kiitoksia uudesta luvusta!
Jatko jään innolla odottelemaan

[Chenoa]

Helvetin Violetta!! Harmittaa nyt Narcissan puolesta... Käyttääkö Narcissa seuraavaksi kylmää välinpitämättömyyttä, huutamista pää punaisena, itkemistä ja anelemista vai suoraa tappelua? No joo, en mä kyllä oikein usko noihin kolmeen viimeseen^^ Tulee vain aina mieleen Malfoysta kylmä välinpitämättömyys, ja mun mielestä se olisi kaikista paras tässä...

Taas kerran hieno luku, mutta kun nää on mun mielestä liian lyhyitä, koska näihin aina uppoutuu ja sit, kun se luku loppuu on vaan "Mitä? Nytkö se loppu?" (: Mutta kyllähän mä ymmärrän, että on helpompi kirjoittaa lyhyempiä ja kuten itse sanoitkin, että sinulle lyhyempi ilmaisu on luontevina.

Jatkoa vaan sitten.

-Chenoa-

[Kirsikkaa]

Ihana ficci. Haluaisin jatkoa mahdollisimman pian.

[Neiti Noita]

Koetin vastata huutoonne ja olla kohtuullisen ripeä, joten tässä siis seuraava osa :

Luku V: Tunteiden sirpaleita

Lauantai 12.2.1972

Rakas päiväkirja,

professori Kuhnusarvio otti minut eilen puhutteluun, koska olen kuulemma käyttäytynyt omituisesti ja opettajat ovat valittaneet minusta. Kohtuutonta, sanon minä! Jos olisin tehnyt sen, mitä haluaisin tehdä, olisin koko viikon singonnut anteeksiantamattomia kirouksia. Olen kuitenkin hillinnyt itseni hienosti, joten ansaitsisin pikemminkin jonkinlaisen mitalin.

Voi, ketä minä luulen pettäväni! Sydämeni on tuhansina sirpaleina. Vihaan Luciusta. Vihaan! Toivoisin, että hän kokisi hitaan, tuskallisen lopun. Samaa toivon ”parhaalle ystävälleni” Violetalle. Hän on katsellut minua koko viikon huvittuneena, ja voisin vaikka lyödä vetoa, että kuulin hänen nauravan minulle. Miten hän kehtaa? Tällä hetkellä nuo kaksi eivät ole minun silmissäni kuraveristä parempia.

Olen koko viikon halunnut lähettää vanhemmilleni viestin ja kertoa, ettei häitä tule. Halusin kuitenkin ensin puhua Bellan kanssa, onhan hän naimisissa ja tietää tällaisista asioista. Hänen kirjeestään en kuitenkaan saanut lohtua. Pikemminkin se hämmensi minua. Kirje on tässä sivujen välissä.

---

Rakas Cissy,

älä ole lapsellinen. Avioliittoasioissa ei ole sijaa romanttiselle typeryydelle. Olet täyttämässä puhdasverisen noidan velvollisuuden. Ethän halua menetellä yhtä häpeällisesti kuin Andromeda? Lucius Malfoy on puhdasverinen velho ja hyvästä suvusta, se riittää.

Mitä niihin muihin asioihin tulee, usko pois, on parempi, että tuleva miehesi ymmärtää hakea huvinsa muualta. Ne sellaiset huvit eivät nimittäin ole kovin kummoisia, enkä itse ole enää aikoihin sallinut Rodolphuksen koskea minuun. Ymmärrät kaiketi, mitä tarkoitan? Jos et, kysy joltakulta ikätoveriltasi.

Cissy, tee niin kuin sinun tulee tehdä äläkä mieti joutavia.

Sisaresi
Bella

P.S. Pidä silmäsi auki, sillä pian jokaiselle puhdasverisille velholle ja noidalle koittavat ajat, jollaisista emme ole osanneet unelmoidakaan.

---

Näin Bella minulle kirjoitti, enkä voi sanoa ymmärtäneeni hänen tarkoitustaan. Bella on aina ollut hiukan omintakeinen. Eihän avioliitto voi olla sellaista, kuin hän antaa ymmärtää! Miksi, miksi minä menisin naimisiin, jos se ei ole muuta kuin naurettava kulissi? Taivas, mikä saa minut ajattelemaan näin? Eikö velvollisuus ole tärkein? En tiedä. Tulen varmasti hulluksi.

*

Narcissa oli viimeisen viikon aikana ottanut tavakseen olla omissa oloissaan ja mennä nukkumaan aikaisin. Hän ei ollut puhunut juuri kenellekään. Enimmäkseen tupatoverit olivat antaneet hänen olla rauhassa, mutta lauantai-iltana viikko ikävän välikohtauksen jälkeen Lucius sai tarpeekseen ja raahasi Narcissan lähes väkipakolla ulos oleskelutuvasta, ennen kuin tämä ehti livahtaa nukkumaan.
- Päästä irti, senkin kelvoton, Narcissa sähisi, kun Lucius veti häntä perässään käytävällä päästäkseen kuuloetäisyyden ulkopuolelle oleskeluhuoneen uteliaista korvapareista.
- Enkä päästä. Olet tehnyt minusta naurettavan, äläkä kuvittelekaan, että sallisin tuollaisen pelin jatkuvan, Lucius sanoi hampaidensa välistä ja pysähtyi viimein. Hän ei edelleenkään hellittänyt otettaan Narcissan käsivarresta.
- Minä olet tehnyt naurettavan sinusta? Voi, anna toki anteeksi, Narcissa sanoi ja naurahti pilkallisesti.
- Älä viitsi olla kuin pikkutyttö. Häihimme on vielä yli vuosi. Mitä sinä oikein odotit? Lucius kysyi nyt terävällä äänellä ja tuijotti kylmillä, harmailla silmillään tulevaa vaimoaan.
- En tiedä. Uskollisuutta? Olisiko se liikaa pyydetty? Lapsellista? Tiedäthän, että häihin on yli vuosi myös minun kannaltani tarkasteltuna? Narcissa kysyi ja näki, miten Luciuksen leukaperät kiristyivät.
- Kuulehan. Tälle tielle emme lähde. Sinä et tee naurettavaa minusta ja itsestäsi tuollaisella pelillä, Lucius sanoi tummalla äänellä.
- Kuulehan nyt itse: Me olemme menossa naimisiin, ja minä odotan sinulta tiettyä arvokkuutta. Jo pelkästään sukusi nimen tähden sinun pitäisi pystyä käyttäytymään kunniallisemmin, Narcissa sanoi ääni väristen ja tiesi kuulostavansa pikkuvanhalta.
- Sitä paitsi minä… minä jo aloin välittää sinusta, Narcissa jatkoi heikolla äänellä. Lucius tuijotti häntä hetken, ikään kuin Narcissa olisi sanonut jotakin sopimatonta. Lopulta hänen ilmeensä kuitenkin vähitellen pehmeni.
- Mitä jos… mitä jos yritettäisiin unohtaa ja aloittaa alusta? hän sanoi, ja kaikesta näki, ettei tällainen puhe ollut nuorelle Malfoylle luontevaa. Tämä seisoi jäykkänä ja kiusaantuneennäköisenä ja riiputti käsiään pitkin kylkiä. Hetken nuoret tuijottivat toisiaan silmiään räpäyttämättä, kuin olisivat ottaneet toisistaan mittaa.
- Yritetään. Mutta sinäkin saat luvan yrittää tosissasi. Erehdyt, jos kuvittelet voivasi pitää minua itsestäänselvyytenä, Narcissa vastasi lopulta. Hän pyyhälsi Luciuksen ohi kohti luihuisten oleskelutiloja huulet tiukasti yhteen puristettuina ja kyyneliä pidätellen. Hänestä tuntui, kuin hän olisi myynyt sielunsa.

Narcissa olisi yllättänyt, jos olisi tiennyt, ettei Lucius pahastikaan hermostunut hänen viimeisistä sanoistaan. Päinvastoin nuoren miehen kasvoille nousi hitaasti pieni hymy. ”On sillä sittenkin luonnetta”, Lucius mutisi itsekseen ja lähti sitten kulkemaan Narcissan jälkeen.

[Harry Potter]

Lucius on ihana, haluaa itsensä vertaisen kumppanin Voi, että minä haluaisin Luciuksen ja Narcissan rakastavan toisiaan, he ovat niin sopiva pari Kiitoksia uudesta luvusta=) Jatkoa nopeasti, olen koukussa

[jossujb]

Hitto, minä tavallaan kyllä pidän tuosta Luciuksesta, mutta on kyllä täysin alhaista hillutella ympäriinsä muiden tyttöjen kanssa katsoakseen onko tulevalla vaimolla "luonnetta". Nyt muten käy jo melkein Violettaa sääliksi, sillä eikö tämä todista sen, että Lucius pyörittää kumpaakin, valehtelee kummallekin niin kuin häntä itseänsä huvittaa?

Aijai. Lucius ja Narcissa ovat niin IC ja tuo Bellan kirje! Ah ylellisyyttä, se oli kuin oikeasti Bellatrixin kirjoittama. Empä ole aikaisemmin tätäkään ajatellut, mutta kyllä mnustakin Bella on Narcissaa vanhempi, en silti ole koskaan funtsinut häntä isosiskona Kuitenkin, sehän on vain luonnollista. Ja järkeenkäypää, ja tuo Bellan kirje oli juuri sellainen mitä voi tulevalta Voldemortin uskolliselta palvelijalta odottaa... (vai ovatkohan e jo Voldemortin kuolonsyöjiä?)

Niin ja tästä tulikin mieleeni, että tämä pimeyden taikuuden välinen skismakin kuulostaa mielenkiintiselta... ääh, en osaa pistää ajatuksian sanoiksi, mutta pakko sanoa että kyllä tämän parissa viihtyy. Tosin pidän ehk'ä enemmän Narcissan päiväkirjaosioista kuin tuosta tavallisesta kerronnasta, ehkäp' juuri siksi että Narcissaan samaistuu tosi hyvin hänen päiväkirjaansa lukiessa, kun taas tavallinen tarvia on aika etäällä verrattuna siihen.

Kiitos, ja jään odottamaan jatkoa,

Terkuin: jjb