Aina jokin voi yllättää, S

[Kineza7]

Nimi: Aina jokin voi yllättää
Kirjoittaja: Kineza7
Ikäraja: S
Genre: Miten sen nyt luokittelee, viittauksia johonkin yliluonnolliseen. Hyvin tulkinnanvaraista
Päähenkilöt: Nimetön mieshenkilö

A/N: En saanut konettani yhdistettyä nettiin niin päätin kirjoittaa jotain kerrankin muusta kuin minä-kertojasta.

Aina jokin voi yllättää

”Viimeöinen oli mitä eriskummallisin yö”, herra kuiskasi aivan kuin olisi sanonut sen puoliääneen.

”Miten niin?” hänen vieressään oleva humaltunut parrakas mies sanoi muutama leivänmuru parrassaan. Molemmat istuivat baarijakkaroilla, musiikin soidessa jukeboxista. Jossain sellaisia vielä oli.

”Majakasta loisti mitä eriskummallisin valo ja se sumu, oi se sumu oli jotain niin kaunista ja karmivaa”, puvussa oleva mies jatkoi selittelyään.

Siinä vaiheessa hänen vieressään oleva mies ei enää kuunnellut, hänen ajatuksensa olivat jossain muualla. Jossain niissä selittämättömissä asioissa, mitä hän tai hänen edeltäjänsä eivät olleet hoitaneet.

”Kiitos kuuntelemisesta”, puvussa oleva herra jatkoi ja kolautti viimeiset viskit kurkustaan alas. Puvussa oleva mies ei ollut tarinoiltaan huomannut ettei vieressä istuva mies ollut kuunnellut häntä.

"Eipä mitään", toinen miehistä sammalsi viimeinkin jonkinlaisen vastauksen. Jos mies olisi ollut yhtä tarkkaavainen kuin edellisenä iltana, hän olisi pistänyt silmälle, että vieressä istuvaa miestä ei oikeasti kiinnostanut.

Parrakkaalle miehelle olisi pitänyt antaa lähtöpassit baarista, mutta omistaja, joka sattumoisin vietti useimmat iltansa ja yönsä niin kuin päivänsäkin baarissa, tiesi, ettei mies tehnyt pahaa kärpäsellekään. Sitä toista herraa baarimikko kyllä katsoi tummien ja paksujen kulmakarvojensa alta.

Joku muukin katsoi heitä, nainen. Naisella oli pitkät, vaaleat hiukset. Mahtoivat olla värjätyt, jos hiusten juureen oli katsominen. Sitä ei puvussa oleva mies huomannut, ei naisen nälkäistä katsetta. Naisen katse tihkui sitä, mistä mies ei olisi halunnut jäädä paitsi, jos olisi tiennyt. Mies ei tiennyt. Häntä oli aikaisemminkin katsottu sillä tavalla, mutta siitä oli aikaa. Aika, miten suhteellinen käsite se onkaan. Jokaisella, jolla on ollut nuoruus, tietää mistä puhutaan.

Mies ei tuntenut syyllisyyttä, ei tehdyistä teoista tai tekemättä jättämisistä. Olihan hän monilta naisilta oppinut monia asioita ja kuka vapaaehtoisesti luopuisi lämpimästä sylistä. Vaikka useimmat miehet eivät sitä myöntäisi, kyse oli enemmästä kuin vain seksistä. Sitä paitsi miehen puvuntakki ja housut olivat nekin yhden tietyn naisen valitsemat, mutta jonka viestejä mies ei ollut pitkään aikaan saanut.

Mies kuunteli kuolleen laulajan viimeiset säkeistöt ennen kuin hän astui sateiseen yöhön. Hänen hienot kenkänsä antoivat periksi sateelle ja ne päästivät vettä sisäänsä kastaen ensin miehen oikean sukan ja sen jälkeen vasemman. Mies astui turhautuneena yhä isompaan lätäkköön, minkä takia hänen housun lahkeensa kastuivat yhä enemmän. Mies kirosi ääneen ja pyyhkäisi kädellään otsahiuksiaan, jotka kiinnittyivät hänen otsaansa kuin niljakkaat iilimadot.

Mies katsahti taivaalle, mutta ei nähnyt merkkiäkään tanssivasta kullanhohtoisesta valosta. Aivan kuin sitä ei olisi edes ollutkaan. Mies ravisti päätään, eikä ajatus siitä, mitä hän oli nähnyt jättänyt häntä rauhaan. Mies mietti löytyisikö vastaus taivaalta vai auttaisiko se, että katsoisi maahan niin edes näki mihin oli menossa?

Miehen käsi haroi aivan kuin automaattisesti puhelinta taskusta. Hän tunsi puhelimen läpän peukalollaan. Hän oli kiertänyt oikean kätensä puhelimen ympärille, ja sen olisi saanut niin helposti auki ja vain yksi puhelu, vaimolle. Hänellä ei ollut vaimon nimeä tallennettuna puhelimeen, mutta se olisi vaatinut vain muutaman numeronäppäilyn. Hän muisti naisen numeron, totta kai hän muisti. Mies kuitenkin tiesi, että nainen oli sanonut, ettei tätä saanut häiritä. Siksi nainen olikin sanonut miehelle, että oli vuokrannut mökin, jotta miehellä olisi edes jokin paikka, jossa olla. Jossakin muualla kuin heidän kotonaan.

Miehen hartiat lysähtivät uupuneina. Hän ei enää osannut itkeä. Siitä oli niin kauan. Taivas saattoi itkeä hänen puolestaan. Mistä sen saattoi tietää?
Ilman vaimoaan hän tuskin olisi tullut tähän syrjäkylään tai koskaan edes nähnyt sitä, mitä näki.

Mies oli pitänyt itseään rationaalisena ajattelijana, sellaisena, joka uskoi vain silloin kun jokin asia oli todistettavissa. Mutta mikä sai hänet uskomaan jotain, mikä oli täysin sen vastaista mihin hän oli aikaisemmin uskonut? Kenen puoleen siinä tilanteessa saattoi kääntyä? Mitä jos hän olikin vain tullut raskaiden työvuosien jälkeen hulluksi? Jos sitä niin katsoi, ei ollut mitään syytä, miksei hän olisi voinut rikkoa todellisuuden rajaa paljon aikaisemmin.

Ihminen laittaa oman uskomuksensa päälle helposti sellaisia muistoja, jotka sopivat hänen omiinsa. Joku oli kerran sanonut niin miehelle, mutta ei hän sitä ollut silloin ajatellut. Se soti sitä ajatusta vastaan, että hänen vaimonsa ei saattaisi ymmärtää. Silti mies halusi soittaa vaimolleen, vaikka he olivat jo muutaman vuoden ajan luisuneet toisistaan yhä kauemmas.
Soittaisiko? Eikö soittaisi?

Pian mies kuitenkin otti puhelimensa niin kovalla otteella taskustaan, että kangas repeytyi hieman päästäen vain pienoisen repeytymisen äänen.

Mies näppäili vaimonsa numeron hengittäen kiivaasti. Hän ei tiennyt, oliko hänen kasvoillaan kyyneleitä vai oliko se vain taivaalta satavaa vettä.

Tuut.Tuut.

”Niin?” Nainen vastasi, se olisi voinut kuulostaa syyttävältä, mutta se oli enemmänkin kysyvä. Huolestunut.

[Larjus]

Originaalit, joissa henkilöt jäävät kokonaan nimettömiksi, on siistejä. Jotenkin hahmot alkaa kiehtoa mua paljon enemmän, kun niistä ei edes nimeä kerrota Ei tule vahingossakaan sitä fiilistä, että pitäisi jotenkin tuntea hahmot etukäteen.

Tässä oli kiva tajunnanvirtamainen kerrontatyyli. Lukijana oli koko ajan mukana hetkessä kiinni, ja eteenpäin luki yrittäen ymmärtää nimetöntä päähenkilöä enemmän. Hän jäikin aika lailla mysteeriksi. Ja mitä hänelle seuraavaksi tapahtuu? Miten puhelu vaimon kanssa menee? Ja mitä kaikkea eriskummallista edellisyönä oikein tapahtui? Häiritsee Vaikka omalla tavallaan tykkäänkin myös tarinoista, joissa niin paljon jää auki.

Taivas saattoi itkeä hänen puolestaan.

Oon aina tykännyt tästä "taivas itkee puolestani" -ajatuksesta ja käyttänyt sitä itsekin joskus

Vähän jäi surettamaan miehen puolesta, mutta loppu onneksi antaa jonkin pienen toiveikkuuden pilkahduksen hänenkin suhteensa. Ehkä hän kokee edes pienen positiivisen yllätyksen :3

[Kineza7]

Kiitos, Larjus kommentitasi.


Mä taas vihaan sellaisia, joissa jää esimerkiksi liian avoin lopetus, mutta kuitenkin sitten itse sellaisia tekstejä kirjoitan...Jotenkin helpompaa niin tai sitten niin vain jostain syystä käy. En edes tiedä, mutta niin se vain on. Tässä tekstissä oli minusta kiva kokeilla kerrankin muuta kuin minä- kertojaa ja sain tästä aika vahvat leffafibat jostain 2000-luvun alun leffasta. Mietin myös tapahtumapaikaksi jotain rantakaupunkia, jossa on majakka ja että se majakka liittyisi jotenkin kaikkeen tuohon yliluonnolliseen. Toki tässä vähän myös otettiin kantaa siihen, että jotkut ihan tosissaan uskovat salaliittoteorioihin ja miksi näin on. Toki tämä nyt saattaa mennä tekstin liialliseksi avaamiseksi, mikä ei ehkä ole aina ihan tarpeen, mutta tässä tätä silti kirjoitan.


Tässä on monta aika peruselmenttiä, mutta mielestäni niitä on hyvä käyttää, jos suinkin vain haluaa. Yhdistäminen on kai se juttu. Onneksi kuitenkin pidit noista pienistä tiedonmuruista, joita jakelin tarinan edetessä. Hyvä kuulla, että se piti lukijan otteessaan. Se ei ole mikään helpoin taito tai löytää se keskitie siihen, mutta sitä kohti olen opettelmassa.


Kiitos vielä!

[Pura]

Kommenttikampanjasta hyvää päivää!

Tykkäsin tästä tekstistä kovasti. Se, että hahmojen nimiä ei kerrota, herättää heti kiinnostusta, ja asetelma on muutenkin todella mielenkiintoinen. Päähenkilö on oudossa paikassa ja kokenut outoja asioita, ja tuntuu olevan jännällä tavalla erillään muista ihmisistä. Vieressäistuja ei oikeasti kuuntele ja vaimoonkaan ei ole oltu yhteyksissä pitkään aikaan. Larjuksen tapaan itsellenikin jäi tässä tosi paljon auki, mutta se ei oikeastaan haitannut yhtään, vaan oli kivaa lukea tällainen tajunnanvirtamainen ja hämmentävä teksti, joka sai ajattelemaan ja pohtimaan tapahtumia.

Oli hienoa, että mies lopulta rohkaistui soittamaan vaimolle, ja yllätyin positiivisesti kun vaimo vastasi ja kuulosti syttävän sijaan kysyvältä ja huolestuneelta. Jäin pohtimaan millaiseksi heidän suhteensa tulevaisuudessa muodostuu ja miten tekstiä edeltäneet mystiset tapahtumat vaikuttavat mieheen myöhemmin.

Kiitos tästä, tämä oli todella erilainen lukukokemus kuin mihin olen tottunut, ja tykkäsin tästä paljon.

[Kineza7]

Kiitos kommentistasi,

Pura

Se sai minut hymyilemään ja no oikeastaan hymyilen vieläkin. Jotenkin erityisen kivan tuosta kommentistasi teki se, että sanoit tämän olevan erilainen, mutta silti tykkäsit. Voiko kirjoittaja toivoa mitään muuta?

Toki sinulla oli montaa muutakin hyvää pointtia, erityisesti tykkäsin siitä, kuinka kommentoit siitä, miten nuo miehet puhuivat siellä baarissa keskenään tai no ei se kovin vastavuoroista ollut. Sitä oli aika mielenkiintoista kirjoittaa, nautin siitä kovasti. Tekisi mieli kokeilla sitä jossain muussakin tekstissä. Tällaisia kivoja ideoita kyllä on tullut.

Erityisesti haluaisin kirjoittaa tällaisesta enemmänkin, missä joku ei kuuntele sitten yhtään, tai sitten jotain, missä kuunnellaan mutta kerrotaan asiasta eteenpäin täysin eri tavalla joko tarkoituksella tai henkilön omasta ymmärtämättömyydestä johtuvaa. Olipas siinäkin hieno sanahirviö.

Kiitos vielä. Mulla tuppaa vähän menemään nämä vastaukset vähän sivuraiteille, mutta ei se varmaan haittaa.

[Grenade]

Terveisiä Kommenttikampanjasta! Valkkailin tämän tuolta listauksestasi otsikon perusteella, sillä olin utelias ja halusin kuulla lisää siitä, että mikä voisi yllättää.

En otsikon perusteella tiennyt, mitä olettaa, mutta ainakin oletuksiani on ravisteltu ja sain jotain paljon parempaa. Oli todella mielenkiintoista hypätä tämän ihmisen maailmaan, josta ei oikeastaan tiedäkään mitään. Lukija saa yhden tiedonpalasen tuolta ja toisen täältä ja niistä kasaa yhteisen langan, vaikka herralla ei ole edes nimeä tai muuta taustaa. Silti jotenkin huomaamattani loin itselleni hahmon päähäni, vaikka ulkonäköä tai muutakaan ei oltu mainittu. Jännittävää! Muutenkin ficissä oli hieno tunnelma ja alku, jossa tapahtuu päähenkilöllekin jotain uutta. Oliko valoa oikeasti olemassa, sellaisena kuin herra sen muisti vai oliko se sittenkin vain silmänlumetta? Ehkä kaikella olikin tarkoituksensa, ehkä herran piti päätyä tähän baariin ihmettelemään asiaa, jotta saisi aikaiseksi lopulta soittaa vaimolleen.

Musta on hienoa, miten lukijalle ei missään vaiheessa oikein paljastu herrasta kauheasti, että tämä jää sellaiseksi pieneksi kurkistukseksi hänen elämäänsä. Ihan kuin saattaisi jossain vaikka bussissa tai kahvilassa hetken kuulla jonkun toisen keskustelua ja siten päästä tietämään jotain toisen elämästä, vaikka mitään taustatietoja ei olekaan ja sitten elämä taas vie erilleen.

Kiitos tästä tunnelmapalasesta! ^^

[Kineza7]

Kiitos, Grenade

Mä luin sun kommentin ainakin neljä ellei jopa peräti viisi kertaa! Kiitoksia kommentistasi, se piristi paljon. Keskittyminen vähän herpaantuu tässä, kun kissa kehrää sylissä, mutta yritän tässä silti vastata kommenttiisi. Hyviä huomioita sulla kaiken kaikkiaan. Oon niistä aika samaa mieltä sun kanssas.

Hieno tuo vertaus tuohon, jos kuulee osan keskustelusta vaikkapa bussissa. Se oli mielenkiintoinen ja hyvä huomioi. Tuntemattomien keskustelujen kuunteleminen on kyllä ihan parasta. Tykkään myös katsoa, kun ihmiset tapaa toisensa juna- ja bussiasemalla. Pariskunnat aina jaksaa hymyilyttää mua.

En siis koskaan kuuntele tuntemattomia. En ikinä....(hehe).

[kaaos]

Kommiksesta moikku! En tiedä onko se mun keskittymiskyvyn puutetta vai mitä, mutta alun herrat ja miehet ja puvukkaat ja parrakkaat menivät vähän sekaisin, mutta toisaalta sellanen humaltunut baarin hämyisyys korostui tästä syystä. Ankeus ja märkyys ja tietty epämääräinen ajelehtivuus oli tässä käsinkosketeltavaa. Oli jotenkin riipaisevaa, kun aikaa oli vain kulunut... kuolleet lauloivat jukeboxista, mikä myös toi elementin ajankulusta ja historiasta. Vähän jännä suhde tällä vaimolla, vai eksällä, ja miehellä. tämä kuitenkin vastasi... tuli mieleen onko kyse erosta vaiko siitä että mies on mennyt baariin ja ei ole tervetullut kotiin sieltä? ei saa häiritä vaan pitäisi mennä mökille selviämään?

paljon kysymyksiä ja ajatuksia herättelevä teksti, se on aina mukavaa, kiitos!

[Kineza7]

Kaaos,

voi olla kuule ihan kirjoittajan keskittymiskyvyn puutetta... ja myös sitä, että se on varmasti mun vaikeuksia, kun usein kirjoitan minäkertojalla niin sitten se on helpompi pysyä kärryllä lukijanakin, kuka ja mitä oikein tapahtuu tai no ainakin jonkin aikaa, kunnes onnistun keksimään liikaa sivuhahmoja tarinalle. Oh well, mutta siis...kiitos kommentistasi ja sanoit kaiken juuri sellaisen, mitä olin tähän hakenutkin. Ah, jukeboxit, muistan kun nuorempana oli kunnia saada laittaa biisi soimaan sellaisesta! Tuntuu kyllä nyt niin hämyiseltä muistolta, ettei tunnu edes omalta. Se oli kyllä parhaimpia kohtia tässä tekstissä, kiva, että mainitsit sen.

No kai tällä päähenkilöllä ja vaimolla oli jonkinlainen asumusero tai jotain sinne päin, että vaimo oli halunnut miehen vuokraaman mökin jostain pienestä satamakaupunkista, missä on majakka. Eli joo, mökki oli ennen baarireissua vuokrattu. Mutta no, voihan se olla että päähenkilöllä oli enemmänkin ongelmia alkoholin kanssa, vaikka tässä niitä ei niinkään käsitelty.

Kyllä mulla aika hyvä kuva tästä paikasta oli päässäni silloin kuin tätä kirjoitin, mutta en kai mä nyt enää muista. Ylipäätään tää ei ole mikään pitkälle mietitty teksti, ehkä se näkyy kysymyksien määrässä, mutta jotain saman tyylistä olisi kyllä hirveän mielenkiintoista kirjoittaa jonain päivänä. Ehkä jopa samoista hahmoista, tiedä sitä sitten.

Kiitos kuitenkin kommentistasi, kommentit piristävät aina!