Ficin nimi: Kolmaskin vaihtoehto
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: Simpsonit
Ikäraja: S
Paritus: Lisa/Nelson
Genre: Slice of life, himpun verran jotain somaa
Summary: "Äh, älä viitsi." Nelson nyökkäsi kohti avonaista lehteä Lisan kädessä. "
Torstai-iltapäivän aurinkoiseksi kääntynyt myrskysää ja
odottamaton ritari valkean ratsun sijaan punaisella polkupyörällään? Mä en ole niin dorka etten tajuaisi sun kirjoittaneen musta."
A/N: Olin jo kauan halunnut tarttua Simpsoneihin, ja vihdoin päähän putkahti selkeä idea kaiken maailman hajanaisten juttujen sijaan. Tästä ei pitänyt tulla aivan näin pitkä, mutta päänsisäinen narratiivi käski sisällyttää kaiken mukaan. Lisasta ja Nelsonista olen tykännyt iät ja ajat, ja olen niin iloinen, kun canonkin tätä liekkiä ajoittain ruokkii, thehee. Ovat ne niin höntin sööttejä.
Canonin aikajanan puolesta ajattelin tämän siten, että jaksot
Lisa's date with density ja
Loan-a-Lisa ovat molemmat tapahtuneet.
***
"Ei ei ei, odottakaa minua!" Lisa huudahti rynnätessään koulun ovesta ulos, mutta koulubussi oli ehtinyt jo esittää viimeisen tööttäyksensä, sulkenut ovensa ja kurvasi parhaillaan koulurakennuksen ohi. Lisan ei auttanut muu kuin töllistellä vierestä ja jupista itsekseen, kun Bart vielä kehtasi tehdä hänelle kunniaa bussin ikkunasta käsin. Tietenkään hänen uuvattiveljensä ei ollut voinut pyytää Ottoa odottamaan puolta minuuttia pidempään, jotta hänkin olisi ehtinyt kyytiin.
"Hnngh, typerä Bart, typerä Otto, typerä bussi..." Lisa ärisi ja laski tiiliskivikasan painoisen repun selästään. Jo pelkkä juoksumatka kaksi kerrosta alemmas ja ulos ovesta oli tuntunut hartioissa perin ikävästi. Että hänen olikin pitänyt pysähtyä kirjastossa kaikkien muiden aktiviteettiensa lisäksi.
"Typerä koulun lehti ja julkisilla varoilla ylläpidetty iltapäivätoiminta", Lisa jatkoi sapettavien asioiden listaansa ja pysähtyi miettimään seuraavaa siirtoaan. Hänellä oli äkkiä laskettuna kaksi vaihtoehtoa: hän voisi soittaa kansliasta äidilleen tai sitten hän yksinkertaisesti kävelisi kotiin. Lisaa inhotti ajatus vaivata äitiä kesken kiireisen ruokaostosten täytteisen iltapäivän, mutta senhetkinen tilanne vaikutti sopivalta syyltä.
Lisa heilautti irvistäen repun selkäänsä ja käveli kumarassa kohti kansliaa, kunnes hän sitten muisti jotain. Sen verran mitä hän oli äidin aamuvirkkuisia jaaritteluja kuunnellut, tämä oli ollut aikeissa viedä Maggien iltapäivällä lääkäriin pitkittyneen ihottuman vuoksi. Aivan, niin se olikin ollut. Äiti oli puhunut puoli kolmesta, ja kello oli nyt...
Viisi yli puoli kolme.
Lisa huokaisi syvään ja alistui toiseen vaihtoehtoonsa. Kävelymatka kotiin niin aurinkoisella säällä olisi ollut muuten mukava tapa aloittaa viikonloppu, mutta Lisa saattoi jo nyt arvata, että kotiin päästessään hänestä olisi jäljellä pelkkä uupunut raato. Buddhalle kiitos hänellä ei ollut mukana saksofoniaan. Hän tarvitsisi sitä vasta seuraavana päivänä kun olisi... perjantai.
Lisa huokaisi uudestaan ja potkaisi suutuspäissään pikkukiviä. Tänään olikin kaupan päälle vasta torstai. Tietenkin oli, sillä koulun lehti oli syytä toimittaa painoon seuraavana aamuna, jotta sen voisi maanantaina jakaa oppilaille.
Oli miten oli, hän oli iso, itsenäinen tyttö ja kestäisi koettelemuksensa. Käännyttyään ensimmäisestä risteyksestä oikealle hän ohitti sarjakuvakaupan, jäätelöbaarin, johon hänen olisi tehnyt mieli pysähtyä, ja monen tuskaisan minuutin päätteeksi pysähtyi liikennevaloihin, jotka merkitsivät hänen edenneen kotimatkastaan suunnilleen kolmasosan. Lisa pyyhkäisi hikipisaroita otsaltaan ja kohensi reppunsa asentoa. Kyllä se vielä siitä.
Laahustaessaan katua Lisa pohti mielessään yhtäaikaisesti saksofoniläksyään ja
Angelica Button -sarjan tuoreimman kirjan loppuratkaisun järkevyyttä, kun jokin läimähti hänen reppuaan vasten ja kolkkasi hänet miltei nurin.
"
Hei!"
"HA-HA!"
Lisa loi kiukkuisen katseen Nelsoniin, joka kurvasi polkupyörällään hänen ohitseen ja palasi sitten rosoisen U-käännöksen jälkeen lähemmäs.
"Melkein kompastuin takiasi!"
"Mutta vaan melkein", Nelson huomautti. "Mikä meno, Lise?"
"Viehättävä!" Lisa tuhahti keksimättä muutakaan. "En ehtinyt bussiin ja nyt joudun kävelemään kotiin."
"Aa, se selittääkin, miksi sä vaeltelet täällä."
"Hmmh. Mistä itse olet tulossa?" Lisa kysäisi jatkaen matkaansa. Nelsonin äkillinen seura ei ollut kuulunut suunnitelmiin, mutta juttukaveri tapasi tehdä matkasta aina astetta viihtyisämmän.
"Mistä lie. Kävin äsken vilkaisemassa sarjistarjontaa, mutta se plösö hamppari heitti mut pihalle aika pikaiseen."
"Oho. Mitä varten?"
Nelson tyrskähti. "Veti kilarit, kun näki mut lukemassa hyllyjen välissä. Ihme mämmäri, sitähän varten sarjikset on tarkoitettu."
"Tuskin kuitenkaan itse putiikissa", Lisa hymähti kuivasti. "Mutta sinä siis... luet vapaa-ajallasi?"
"Jos on pakko."
"Luetko sattumoisin koulun lehteä?"
"Nääh, enpä juuri. Liian vähän kuvia", Nelson tuumasi. "Mitä se sua liikuttaa?"
"Ei kummemmin! Tai no minähän satun olemaan apulaispäätoimittaja ja tykkään siksikin kysellä menekin perään..." Lisa virkkoi tavoitellen vaatimatonta sävyä onnistuen omallakin mittapuullaan vain kohtalaisesti.
"Aha."
"Mutta kai koulun lehdestä sentään jotain kiinnostavaa löytyy?"
Nelson mietti hetken. "No joo. Risut ja ruusut on ihan hauskoja."
"Niinkö?"
"Jep!" Nelson hörähti. "Varsinkin risut. Hulvatonta lukea, kenen päivä on mennyt pieleen mistäkin syystä."
"Vai niin", Lisa murahti. Arvatenkaan Nelson Muntzia ei liikuttanut mikään sen korkealentoisempi.
"Varmaan sultakin irtoaa uusimpaan numeroon aimo kasa risuja?"
"En tiedä!" Lisa hengähti ja laski reppunsa maahan sen hihnojen pureutuessa tuskallisesti olkapäihin. "Veisi liikaa palstatilaa kirjoittaa ylös kaikki risujen arvoiset asiat tästä halvatun päivästä!"
"Whou, mitä sulla oikein on täällä?" Nelson uteli nostaessaan hänen reppuaan. "Puolet koulun kirjastosta?"
"Suunnilleen."
"Ja jotkut dillet vielä väittävät lukemista terveyttä edistäväksi jutuksi."
"Sinäpä sen sanoit." Lisa irvisti suoristaessaan selkäänsä. Seuraavassa hetkessä Nelson nosti hänen reppunsa selkäänsä.
"Relaa, en mä tätä ole pöllimässä!" tämä säpsähti kädet koholla aavistettuaan, miten lähellä hän oli ollut käskeä antamaan sen heti takaisin. "Hyppää tarakalle."
"Häh?"
"Vauhtia nyt. Ei tuosta mummomatelusta mitään näytä tulevan."
"No... hyvä on", Lisa mutisi ja mietti, mikä olisi paras tapa istua tarakalle ilman, että hänen takalistonsa olisi muusina muutamassa minuutissa. Hetken tuumailtuaan hän hypähti kyytiin jalkansa pyörän samalla puolella.
"Odotas, et sä missään tyttöjen satulassa voi istua", Nelson huomautti. "Vähänkin kun nojaat väärään suuntaan, me ollaan ojassa."
"Onko sitten parempia ideoita?" Lisa kysäisi kavutessaan alas.
"Seisot vaan!"
"
Seison?" Moinen manööveri kuulosti enemmän Bartin heiniltä, mutta jollain ilveellä hänen onnistui betoniporsasta jakkarana käyttäen hypätä Nelsonin kyytiin.
"Ekaa kertaako sä olet tarakan kyydissä?" tämä virnuili.
"Tällä tavalla olen! Ole hiljaa siinä..."
Alkukankeuden jälkeen Lisan onnistui vakauttaa tasapainonsa, ja tuota pikaa matkaaminen alkoi käydä sukkelasti. Repun paino harteiltaan kadonneena hän oli kuin uusi ihminen. Lisa veti keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa, katseli ympärilleen pannen merkille keskustan elämänrytmiä ja säilytti tiukan rutistuksen Nelsonin liivistä pysyäkseen pystyssä.
Kaupunkimaiseman harventuessa asutusalueiksi Lisa kumartui kyyditsijänsä puoleen.
"Kuule, voin kävellä tuosta seuraavasta risteyksestä, niin sinulle ei tule turhaa mutkaa matkaan!"
"Nääh, mitäs tästä. Ehkä mä teen sun veljelle jäynän tässä samalla, kun tulen teidän suuntaan", Nelson tokaisi takaisin.
"Se kuulostaa hyvältä", Lisa naurahti. "Bart se vain vilkutteli bussin ikkunasta sen kurvatessa ohitseni!"
"Mahdoit näyttää aika höntiltä vain seisoessasi siinä koulun ovella."
"Pilkkaatko sinäkin minua?"
"Sopivissa määrin! Sen verran mitä on syytä, ja se taas on taitolaji, usko pois", Nelson virkkoi ja jarrutti tutun talon tullessa pian kohdalle.
"Oho, sehän kävi joutuisasti!" Lisa ihan yllättyi ja sai seuraavaksi miettiä, miten kapuaisi alas ehjin nahoin.
"Pomppaa äläkä astu."
"Ei se taida onnistua niin kuin ajattelin...!" Lisa ojenteli jalkaansa kömpelösti.
"Molemmat jalat kerralla!"
"Odotas hetki –"
"No voi jestas." Nelson pyöräytti silmiään ja ojensi hänelle kätensä tueksi. Lisa piti toisella kädellään kiinni repustaan ja tarttuen toisella Nelsonin kädestä rohkaistui hyppäämään tasajalkaa alas. "Noin, oliko vaikeaa?"
"En tee tuota niin usein, että se kävisi luonnostaan!" Lisa totesi huojentuneena päästyään turvallisesti asvaltille.
"Pitäisi kai sitten kokeilla useammin?"
"Ehkä, tai siis..." Lisan ajatus katkesi ja vasta silloin hän tajusi päästää irti Nelsonin kädestä. "Öhm, kiitos vain kyydistä."
"Ei kestä", Nelson hymähti ja väänsi hänen reppunsa selästään. "Ei kyllä kestä tuo reppu tai mun selkänikään pitkän päälle."
"Heh, pitänee jatkossa hillitä kirjastolainojen kertamäärää..."
"No, lukutoukat tekee mitä lukutoukkien pitää?"
"Tottahan tuo." Lisa vastasi huvittuneeseen virneeseen samalla mitalla.
"Joten... se sun velipoikasi taisi olla pientä kurinpalautusta vailla?" Nelson virkkoi sitten ja käänsi katseensa heidän taloaan kohti.
"Saattoi ollakin", Lisa tokaisi. "Oliko mielessäsi jotain erityisen ilahduttavaa?"
"Saa nähdä. Jätät kaiken vaan mun huoleksi", Nelson kehotti ja käänsi polkupyöränsä tulosuuntaan. "Haistellaan myöhemmin!"
"Kiitos vielä!" Lisa huikkasi Nelsonin perään ja hyppelehti sisään tavallistakin hilpeämpänä. Hänen laskelmansa kahdesta vaihtoehdosta olivat viime kädessä osoittautuneet virheellisiksi, mutta häntä ei harmittanut tuon taivaallista.
Muutama tunti myöhemmin Bartin raivostunut ääni pauhasi alakerrasta niin, että koko talo kuuli sen.
"Yääk, äiti!"
"Mikä on, kulti?"
"Meitsin puumajassa on koiranpökäleitä!"
"Tavaton, miten niitä sinne on joutunut?"
"Hitostako minä tiedän!""
Jaa-a, hurtat ovat aika fiksuja elukoita", hänen isänsä puuttui puheeseen omalla mitäänsanomattomalla tuumailullaan.
"Ehkä se vain kaipasi vähän korkealentoisempaa huussia?"
"Homer, koirat eivät kiipeile puihin!" Bart ärähti takaisin, mutta isä oli purskahtanut niin kovaan hekotukseen oman vitsinsä johdosta, että tuskin kuuli vastausta.
Lisa tirskahti itsekseen ja alkoi leveä hymy korvissaan käydä läpi koululehden lähes painokelpoista luonnosta lisätäkseen omat merkintänsä ennen kuin se esiteltäisiin seuraavana aamuna päätoimittaja Princelle. Rustattuaan pienen lisän kokonaisuuteen hän sulki lehden mappiin ja iloisesti vihellellen suuntasi kulkunsa alakertaan välipalalle.
Maanantaina iltapäivällä Lisa nojaili päivän päätteeksi ala-aulan kaappeihin ja tutkaili painomusteen tuoksuista tuoretta lehteä. Jälki oli tuttuun tapaan moitteetonta ja taittokin onnistunut tavallista paremmin.
"Oletko sä taas kyytiä vailla, vai miksi kykit vielä täällä?" joku kysyi hänen selkänsä takaa, ja Lisa käänsi päätään niin nopeasti, että niskassa naksahti.
"Ai, hei taas, Nelson", hän tervehti ja näytti lehteä. "Jäin lukemaan tätä, kun minulla oli niin paljon luppoaikaa ennen bussin lähtöä."
"Aha. Kauanko vielä?"
Lisa vilkaisi kelloa. "Kymmenisen minuuttia. Miten niin?"
"Ei kun... Mä vain ettet myöhästy taas."
"Hetkinen nyt, se oli kertaluontoinen moka", Lisa huomautti.
"Ainakin se olisi tuplanoloa jäädä samaan ansaan kaksi kertaa."
"Niinpä niin. Oliko sinulla jotain asiaakin?" Lisa kysäisi ja laittoi vasta silloin merkille Nelsonin takataskusta pilkistävän rullatun lehden. "Hei... onko tuo uusin numero?"
"Tuota, joo..." Nelson mumisi. "Siitä mun pitikin sanoa. Mä luin risut ja ruusut."
"Ai?" Lisaa alkoi äkisti ujostuttaa, vaikka hän olikin varautunut lehteä koskevan keskustelun mahdollisuuteen. Ollakseen rehellinen hän oli toivonutkin sen tapahtuvan.
"Oikeastaan mä luin koko lehden."
"Luitko?" Lisa hymyili yllättyneenä. "Sehän oli... mukavasti tehty."
"No jaa, olen mä kirjankin lukenut sun takiasi", Nelson totesi olankohautuksella.
Lisaa hymyilytti yhä enemmän. "Takiani vai vuokseni?"
"Aivan sama, ei mun asiani sitä koskenut, vaan niitä ruusuja. Eikö se ollut vähän nössöä kutsua mua polkupyöräritariksi?" Nelson kysäisi niskaansa rapsutellen. "Ei sillä että se haittaisi, mutta, hmmh –"
"Mistä päättelit sen olevan minä?" Lisa kysäisi viattomasti.
"Äh, älä viitsi." Nelson nyökkäsi kohti avonaista lehteä Lisan kädessä. "
Torstai-iltapäivän aurinkoiseksi kääntynyt myrskysää ja
odottamaton ritari valkean ratsun sijaan punaisella polkupyörällään? Mä en ole niin dorka etten tajuaisi sun kirjoittaneen musta."
"Minusta oli hyvä idea jättää kaikki anonyymiksi", Lisa sanoi huolettomasti. "Johan sinunkin maineesi kokisi kolauksen, jos tämän
polkupyöräritarin identiteetti paljastuisi suurelle yleisölle?"
Nelson päästi karskin naurahduksen. "Näin on. Tosin siitä palautteestasi tuli kiva fiilis, pakko myöntää."
"Tarkoitin joka sanaa", Lisa virkkoi mekkonsa kangasta näperrellen ja rykäisi sitten kurkkuaan. "Ja tuota... jos sinulla ei ole myöhemmin mitään ihmeellistä, minulla on repussa Hassupurilaisen alennuskuponkeja..."
Nelson kohotti kulmiaan. "Pyydätkö sä mua ulos syömään?"
"T-tavallaan, tai no ulkonahan se on joka tapauksessa", Lisa mumisi. "Äh, sovitaan vaikka että alekuponkien vuoksi?"
"Jeah, alekuponkien vuoksi", Nelson naurahti ja nyökkäsi kohti kelloa. "Nyt sun kannattaa pistää vipinäksi, ettei Otto jätä sua taas roikkumaan."
"Aah, voi taivas!"
