Ficin nimi: Roihuava jää
Kirjoittaja: Linne
Fandom: Fullmetal Alchemist
Ikäraja: S
Paritus: Jos oikein tarkasti katsoo, näkee Miles/Olivierin
Genre: arkidraama
Summary: Miles ryhdistäytyi ja lukitsi punaisten silmiensä katseen Olivierin sinisiin. “En voi olla huomaamatta, että olette kylmettäneet itsenne.”
Miles värähti kylmästä astuessaan purevasta viimasta takaisin linnakkeen lämpöön.
Ei sillä, että linnakkeessakaan olisi ollut juuri sen lämpimämpää, vaikka siellä ei puhaltanutkaan hyytävä tuuli. Vain linnakkeen alin kerros oli lämmin, muualla oli täysin tavallista, että hengitys huurusi käytävillä. Kenraalimajurin mukaan se karaisi miehiä. Milesin mielestä se pitemminkin karsi heitä, mutta hän piti ajatuksensa omana tietonaan.
Majuri pysähtyi linnoituksen komentajan oven eteen ja koputti. Saatuaan vastaukseksi murahduksen jonka saattoi tulkita käskyksi astua sisään, hän avasi oven ja tervehti. "Sir, olen tullut tuomaan raportin länsipuolen kunnostustöistä."
"Kyllä kyllä." Kenraalimajuri huitaisi kädellään ja osoitti tuolia edessään. "Istu, Miles. Tässä kestää ikuisuus, eikö kestäkin?"
"Pelkäänpä niin, sir." Miles istui ja silmäili pöytää edessään. Miles tapasi ajatella, että kenraalimajuri Armstrongin huone oli yhtä suoraviivainen kuin sen hallitsijakin. Yksikään paperi ei ollut hairahtanut omalta paikaltaan, esineet olivat yhtä hyvässä järjestyksessä kuin linnoituksen joukotkin. Siksi muutos, vaikkakin vähäinen, kiinnitti hänen huomionsa heti.
Kenraalimajuri huomasi hänen katseensa ja kiskaisi esineen pöydältä mutisten jotain perhanan talvimyrskyistä. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut ja Milesin epäilykset olivat heränneet.
Hän jatkoi luetteloa myrskyn runtelemista länsipuolen vaurioista, mutta tarkkaili samalla esimiestään. Tämän siniset silmät olivat yhtä terävät kuin aina, mutta niissä oli kirkas hohde, josta Miles ei pitänyt. Kasvot punoittivat kuin kenraalimajuri olisi juuri tullut sisään hyytävästä pakkasesta, vaikka Miles tiesi tämän istuneen koko päivän pöytänsä ääressä. Kun Miles oli saanut raporttinsa melkein päätökseen, Armstrong kumartui hiukan eteenpäin ja tukahdutti yskäisyn hihaansa. Sitten jääkuningatar suoristautui eikä kukaan muu kuin Miles ja ehkä Buccaneer olisi pystynyt näkemään naisessa mitään muuta kuin tehokkuutta, jolla tämä linnoitustaan johti. Milesin mielessä häivähti taas, miten paljon hän tätä ihaili.
Kun Miles oli saanut reporttinsa loppuun huoneeseen lankesi hiljaisuus. Kenraalimajuri lehteili papereitaan ja tukahdutti toisenkin yskäisyn. Miles hillitsi halunsa hieroa naisen selkää, lievittää taatusti kipeytyneiden lihasten jäykkyyttä.
Hetken kuluttua kenraalimajuri vilkaisi ylös papereistaan. “Oliko siinä kaikki, majuri Miles?”
Miles epäröi vain sekunnin murto-osan. Sitten hän vastasi. “Ei, sir.”
“Mitä vielä?”
Miles ryhdistäytyi ja lukitsi punaisten silmiensä katseen Olivierin sinisiin. “En voi olla huomaamatta, että olette kylmettäneet itsenne.”
Kenraalimajurin katse kylmeni entisestään. Nyt se oli suorastaan hyinen. “En ymmärrä, mistä puhutte, majuri.”
“Näin nenäliinan pöydällänne, sir.”
Armstrong äsähti ja vetäisi nenäliinan taskustaan, johon oli sen tunkenut. Sitä kiersi ohut valkoinen pitsi ja siihen oli kirjailtu kenraalimajurin nimikirjaimet. Luultavasti hänen nuoremman sisarensa työtä. “Kenties minulla on vähän nuhaa. Se ei ole sinun asiasi, majuri.”
“Sir, haluan muistuttaa, että olen teidän henkilökohtainen adjutanttinne.” Miles istui hätääntymättä paikoillaan. Kuten kenraalimajuri oli kerran huomauttanut, hänen suonissaan virtasi monen kansan veri. Ne kaikki olivat opettaneet hänelle kärsivällisyyttä. “Mikä tekee teidän terveydentilastanne minun asiani.”
Kenraalimajurin silmissä välähti ja hetken Miles oli varma, että hänet lähetettäisiin kuukaudeksi irrottamaan jääpiikkejä katosta tai partioimaan alokkaiden kanssa. Sitten kenraalimajuri nauroi. Se oli käheä nauru ja katkesi pian hakkaavaan yskään, mutta nauru joka tapauksessa.
“Hyvä on. Kenties se on hiukan sinun asiasi. Briggs tarvitsee vahvan johtajan, eikö vain?”
“Kyllä sir.”
“Kun saan raportin kunnostustöistä lähetettyä Centraliin, painun sänkyyn. Sinä ja Buccaneer olette johdossa sillä välin.”
“Kyllä sir.”
“Ja pyyhi tuo virne naamaltasi, Miles. Voin edelleen määrätä sinut viikoksi yövuoroon alokkaiden kanssa. Voit poistua.”
“Kyllä sir.” Miles tiesi hyvin, etteivät hänen kasvonsa olleet värähtäneetkään, mutta hän oli valmis ottamaan vastaan yhdet ylimääräiset haukut jos se tekisi hänen esimiehensä onnelliseksi.
Hän nousi, teki kunniaa ja päätti tarkistaa illalla, että kenraalimajuri tosiaan oli lopettanut työnteon raportin teon jälkeen. Tämä oli nukahtanut työpöytänsä ääreen useammin kuin kerran.
Päästyään ulos huoneesta Miles irvisti. Oliko käytävässä aina ollut näin kylmä? Samassa hän tunsi, miten hänen kurkkunsa kutisi.
Hemmetti. Linnoituksen johtaminen taisi langeta kokonaan Buccaneerille.
