Nimi: Väreilyä
Kirjoittaja: Seila
Ikäraja: K-11 (kiroilun vuoksi)
Paritus: vihjausta Lauri/Samin suuntaan
Tyylilaji: väreilevä draama, ystävyyshömppää
Haasteet: Originaalikiipeily (sanalla 134. Aavistus)
Yhteenveto: Jokin Samissa pitelee mun huomiota itsellään ja saa vatsanpohjan jälleen väreilemään. A/N: Hyvää syntymäpäivää,
Sokerisiipi ♥
Väreilyä
Mun ympärillä leijailee tupakansavu ja mun on pakko myöntää, että mun tekee ihan vähän mieli. On perjantai-ilta ja mä seison Samin seurana tupakalla. En ollut aikonut lähteä tänään mihinkään. Olin pohtinut korkkaavani korkeintaan yhden oluen ja katsovani leffan pitkän viikon päätteeksi, mutta Sami hätyytteli mua luokseen istumaan iltaa. Ei sillä, olen vain iloinen, että se kutsui. Tuntuu hyvältä hengata sen kanssa.
Sami nojautuu kerrostalon seinään ja katselee kadulle puhaltaessaan harmaata savua. Mä hytisen vieressä pelkässä hupparissa. Olisi pitänyt napata takki äkkiä päälle, mutta Sami oli vain todennut, että kyllä mä hetken pärjäisin. Hymähdän ääneen ja ansaitsen katseen parhaalta ystävältäni.
“Painu sisälle, jos sun perse meinaa jäätyy.”
“Turhaa se enää on. Seuraavaks saat tulla yksin ulos.”
“Kyllä sunkin vielä taas mieli tekee, kun juot vähän lisää.”
Tönäisen Samia niin että se pudottaa melkein loppuun palaneen tupakkansa kevyeen lumipeitteeseen. Se kiroaa ja mulkoilee mua.
“Avaa se ovi jo”, hoputan irvistellessäni. Tahdon takaisin lämpimään. Sami hidastelee tahallaan, ei muka löydä avaimia farkkujensa takataskusta. Kun se lopulta avaa rapun oven, se livahtaa itse sisään ja yrittää jättää mut hämärään, lumiseen iltaan.
“Koita olla jäätymättä”, Sami vittuilee virne kasvoillaan. Mä ristin käteni puuskaan ja tuijotan sitä kylmästi. Tiedän tämän olevan leikkiä, joten yritän parhaani näyttää vittuuntuneelta. Olen mä sitä myös vähän oikeasti.
Sami ei päästä ovea kokonaan kiinni, kun se jo avaa sitä päästääkseen mutkin sisään. Kun marssin sen ohi, muksautan miestä kylkeen ja luon siihen ilkikurisen katseen. Se hymähtää ja ehdin nähdä hymyn, joka keventää mun askelia.
“Oot idiootti.”
Samin luona me korkataan uudet oluet ja istutaan olohuoneen sohvalle. Se tarttuu kaukosäätimeen ja ryhtyy kanavasurffailemaan. Samilla on pieni kaksio Turun Nummessa. Mies on asunut täällä päälle vuoden ja musta tuntuu oudolta, etten ollut auttamassa sitä muutossa. Muistan raahanneeni sen kanssa tavaroita Runosmäkeen ammattikoulun jälkeen ja meidän vetäneen melkoiset kännit sen päälle. Siitäkin on jo viisi vuotta. Sen jälkeen muistot meistä harvenevat rajusti ja mua harmittaa. Milloin me erkaannuttiin niin pahasti etten edes tiennyt Samin muuttaneen ennen kuin vasta pari kuukautta sitten?
“Systeri on taas raskaana”, Sami kertoo ja ojentaa kaukosäädintä mulle. Mä otan sen vastaan ja lopetan kanavasurffailun siihen paikkaan. Mainokset huutavat televisiossa tällä hetkellä. “Porukat on ihan vitun innoissaan.”
“Eikö se oo sen toinen lapsi?” muistelen koska en ole varma. Me ollaan kurottu menetettyä aikaa parin kuukauden aikana, mutta en ole silti varma mitä kaikkea Samin elämässä on tapahtunut.
“Kolmas”, Sami korjaa kurtistaen kulmiaan. “Etkö sä kuuntele mua?”
“En”, vastaan naljailevaan sävyyn ja virnistän päälle. “Pitäiskö sun kurjan elämän muka kiinnostaa mua?”
Sami pyöräyttää silmiään ja tuhahtaa, kääntää katseensa pois musta, mutta näen kuinka sen huulille muotoutuu tyytyväinen hymy. Mäkin hymyilen. Lämpö sykähtää mun rinnassa. Parasta on, että me ollaan kuin ennenkin. Vittuillaan ja naljaillaan toisillemme kuin tässä välissä ei olisi ollut muutamaa hukattua vuotta. Se tuntuu uskomattoman hyvältä. Mä tökkään Samia kylkeen mainosten loppuessa televisiossa ja saan sen kääntämään katseensa takaisin muhun. Se hymyilee edelleen, ja mun vatsanpohjalla väreilee.
Televisio jää taustamölyksi, kun mä ehdotan että pelattaisiin jotain. Sami hakee pelikortit keittöstä ja jakaa ne. Me pelataan paskaa. Muistan olleeni siinä hyvä, mutta joko se on väärä muistikuva tai musta on tullut ihan hirvittävän huono. Häviän kolme kertaa putkeen enkä tahdo enää pelata.
“Vittu kun oot huono häviäjä”, Sami virnuilee mun ristiessä käteni puuskaan.
“En ees oo”, intän vastaan. “Ite oot pahempi.”
“Ja millä perusteella?”
“Heitit kerran sun pleikkaohjaimen paskaksi, kun hävisit änärissä”, muistutan. Se ei taida olla reilua, koska se tapahtui teininä ja Sami tuntuu kasvaneen niistä ajoista melkoisesti. Onhan mies edelleen suorasukainen ja välillä paha suustaan, mutta se on selkeästi oppinut avarakatseisemmaksi ja saanut jostain itsevarmuutta. Tykkään tästä uudesta Samista, vaikka mulle se on aina, jopa kusipäisenä ja idioottina, ollut tärkeä.
“Kaikkea säkin vittu muistat. Mut mä meen nyt röökille. Tuutko sä mukaan?”
“Joo, mut nyt mä otan takin.”
Käyn vessassa ja unohdan takin. Olut on mennyt mun päähän. Sami vittuilee mulle ja tarjoaa ulkona tupakkaa. En ole polttanut moneen vuoteen enkä aio nyt aloittaa uudestaan. Sami kohauttaa olkiaan ja sytyttää valkoisen sätkän. Seuraan kuinka mies hengittää savua syvään ja puhaltaa harmaata tummalle taivaalle. Jään tuijottamaan sitä. Jokin Samissa pitelee mun huomiota itsellään ja saa vatsanpohjan jälleen väreilemään. Mies on pitkä, mua melkein kymmenisen senttiä pidempi eikä sen tummanruskea kihara tukka ole muuttunut miksikään. Se on hyvännäköinen kapeine kasvoineen ja parran sänkineen.
Tunnen mua alkavan hymyilyttää, ja kun Samin tummat silmät kääntyvät yhtäkkiä muhun, lasken katseeni nopeasti kuin olisin tehnyt jotain luvatonta. Tunnen mun sydämen lyövän aavistuksen lujempaa.
“No sano nyt jos haluut röökin”, Sami sanoo. Vilkaisen sitä ja huomaan sen katseen tutkiskelevan mua. “Näytät siltä.”
“En mä. On vaan kylmä”, vastaan, vaikken oikeasti tällä kertaa palele. Veri kohisee mun suonissa.
“Vittu jätän sut ens kerralla sisälle.”
Naurahdan ja meidän katseet kohtaavat. Ilkikurinen pilke Samin tummissa silmissä pehmenee. Jokin lyhyessä katsekontaktissa hermostuttaa mua, mutta en silti katso pois. Tupakka roikkuu miehen huulilla kuin unohtuneena, kädet se on työntänyt farkkujensa taskuihin. Lopulta Sami on se, joka kääntää huomionsa autoihin parkkipaikalla. Nielaisen ja tunnen palan kurkussa. Mikä meillä on?
Kevyt hermostus kiirii mun kannoille, kun me seisotaan hiljaisuudessa, joka on tavaton ja ohut. Katselen lumen peittämää pihaa ja paljaita puita. Mun mieli kiertelee ja kaartelee. Ei meillä ennen ole ollut tällaista. Jokin on hiipinyt meidän välille viime viikkoina. Jokin väreilevä, kutkuttava. Mä taidan tietää, mikä se on. Se, joka ainakin mua vaivaa. Ajatus vetää mun vatsan solmuun enkä mä osaa suhtautua siihen. Havahdun mietteistäni, kun Sami tönäisee mua kevyesti ja sanoo jotain.
“Mitä?”
“Jäädyitkö vittu pystyyn?”
Huomaan Samin polttavan edelleen. Tupakan pää hohkaa hetken oranssina ja nyt mun todellakin tekee mieli. Pidän kuitenkin pääni. Samalla päätän haudata äskeiset ajatukseni toistaiseksi. Turha niitä on miettiä. Ei nyt, ei humalassa, ei täällä. Ei todellakaan Samin kanssa.
Hymähdän. “Toivot vaan. Polta nyt niin päästään takasin.”
Sami tottelee. Mä pidän hiljaisuuden loitolla. Se tuhahtelee mun jutuille ja tumppaa tupakan maahan. Me katsotaan toisiamme nopeasti. Mä hymyilen ja työnnän kaiken outouden piiloon. Nyt tahdon vain nauttia hengailusta parhaan ystäväni kanssa.
