Ficin nimi: Todorokin salaisuus
Kirjoittaja: Satunnainen raapustelija
Beta: Maissinaksu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: S
Mukana: Bakugo, Todoroki, taustalla Kiribaku pining
Genre: draama, action
Summary: Puoliaivo salasi jotain ja hän halusi tietää, mitä.
A/N: Pitkähän tämä on, mutta en viitsinyt julkaista parissakaan osassa kun teksti kerran on valmis : D
***
“Mitä ihmettä, Kaminari-kun?"
“Tuo ei ollut vielä mitään, Deku! Odotahan kun saan sinut kiinni!”
“Kaminari-kun, ei! Ei vedessä!”
Bakugo istui rannalla ja katseli luokkatovereidensa riehumista meressä. Oli iltapäivä, mutta hiekka oli edelleen kuumaa ja pienet räjähdykset purkautuivat hänen sormenpäistään. Hänen vieressään makaava Mina mulkaisi häntä pahasti kun sai hiekkaa päälleen, mutta ei sanonut mitään.
Parempi olikin. Bakugo ei alun perinkään olisi halunnut tulla koko rannalle, eikä olisi tullutkaan, ellei Kirishima olisi onnistunut suostuttelemaan häntä. Hän mulkaisi vedessä pelleilevää punapäätä. Tämä oli viime aikoina onnistunut suostuttelemaan hänet vaikka mihin, hemmetti soikoon.
Koko 1A-luokka oli kerääntynyt rannalle ensimmäisen harjoitusleiripäivän jälkeen. Paikka oli hieno, se oli pakko myöntää. Harjoituskentät olivat upouusia ja kaikille oli omat huoneet. Ei tarvinnut jakaa suihkuja tai kuunnella kenenkään kuorsausta.
Bakugo havahtui mietteistään, kun hänen päälleen roiskahti vettä. Hiekanjyviä sinkoili ympäriinsä, kun hän ampaisi seisaalleen ja mulkoili äkisti hiljenneitä luokkakavereitaan.
“Kuka helvetti se oli?!”
“Ups, sori Bakugo!” Kaminari irvisti hölmösti. “En mä tajunnutkaan, että olen niin vahva, että vettä lentää sinne asti!”
Tietysti sähköhiiri. Bakugo sinkosi räjähdyksen Kaminaria kohti. Se nostatti pienimuotoisen tsunamin, joka kasteli paitsi rannan, myös kaikki vedessä olevat ja kirvoitti joukon vastalauseita.
“Kiitti vain, Bakugo!”
“Mun hiukset meni pilalle!”
“Älä sinä valita, minulla on höyhenet!”
Bakugo talsi laiturin läpi kohti Kaminaria, joka tajusi ottaa pari askelta taaksepäin vyötärönsyvyisessä vedessä. “Älä nyt hermostu, Baku!”
Baku?
Bakugo työnsi tieltään laiturinnokassa istuskelevan pojan ja mulkaisi tätä pahasti.
“Hittoako siinä istuskelet, Puolet-ja-puolet? Pois alta!"
Hän ehti juuri nähdä pojan vilkaisevan häntä hypätessään veteen ja alkoi tavoitella Kaminaria. Sekunnin murto-osan ajan hän ehti ajatella jonkin olevan vinossa, mutta sitten hän olikin jo vedessä ja lähestyi Kaminaria, joka piileskeli Kirishiman takana. Punapää nosti kätensä sovittelevasti.
“Anna sen olla, Bakugo! Muuten se aktivoi kykynsä ja me kuollaan kaikki.”
“Minä vain annan sähköhiirelle oppitunnin”, Bakugo sanoi virnistäen. “Vesihiihdosta.”
Hän kaappasi Kaminaria ranteesta, räjäytti vettä ja sysäsi poikaa eteenpäin niin, että tämä suorastaan juoksi aaltoa pitkin.
Kirishima nauroi. Helkkari että tällä olikin tarttuva nauru.
***
Rannalla oli hiljaista.
Aurinko oli jo laskenut, mutta koko päivän lämpöä varastoinut hiekka oli edelleen lämmintä hänen jalkojensa alla. Rantaa ei ollut valaistu, mutta taivas oli pilvetön ja tähdet loistivat kirkkaina.
Bakugo päästi ulos syvän helpotuksen huokauksen kävellessään pitkin rantaa pois päin leiristä. Hänestä ei pelkästään ollut mukavaa olla yksin, hän tarvitsi sitä yhtä säännöllisesti kuin unta ja ruokaa. Päivä oli ollut raskas muutenkin kuin fyysisesti eikä hän ollut onnistunut varastamaan itselleen vessareissua pidempää aikaa rentoutumiseen. Muuten joku oli aina vaatinut hänen huomiotaan, kunnes hän oli räjähdyspisteessä niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisesti.
Ei sinua Kirishiman läsnäolo niin paljon häirinnyt, itsepintainen ääni kuiskasi hänen päässään ja hän mietti, oliko punapää huomannut hänen lähtevän omille teilleen illallisen jälkeen. Muut harvoin maanittelivat häntä mukaan tietäessään, miten räjähdysherkkä Bakugo saattoi olla, mutta Torahammas oli taitava suostuttelemaan. Ehkä tällä olikin jonkinlainen piilevä manipulointikyky.
Bakugo saapui laiturille, nojasi hetken kaiteeseen ja katseli tähtiä. Joskus, valovuosia sitten, hän ja Deku olivat opetelleet tähtikuvioita, mutta Bakugolta oli pian loppunut kärsivällisyys. Deku varmaan muisti ne vielä, sellainen nörtti kun oli.
Hän laski katseensa takaisin mereen. Rannalla leyhyi leppeä tuulenvire joka sai veden lainehtimaan, se liplatti laituria vasten.
Bakugo siristi silmiään.
Tuo ei ollut aalto. Hetken hän luuli katsovansa tähden heijastusta vedestä, mutta kappale katosi ja palasi sitten taas. Kaukaa oli mahdotonta sanoa, mikä se oli, mutta se näytti aivan… jäältä.
Ennen kuin hän ehti ajatella yhtään enempää, Bakugo hyppäsi laiturin reunan yli veteen. Hän alkoi uida kappaletta kohti käyttämättä kykyään. Lyhyt uinti teki hyvää päivän treenin jälkeen eikä hän sitä paitsi tiennyt, mikä kappale oli. Se oli kauempana rannasta kuin hän oli luullut. Kun hän lähestyi, sen läpinäkyvä pinta hohteli vedessä, katosi aina välillä mutta palasi taas pintaan. Mitä lähemmäs hän pääsi, sitä kylmempää vesi oli.
Bakugo potkaisi vettä ja ui lähemmäs.
Jokin viilsi hänen poskeaan. Hän karjaisi, ojensi kätensä ja hätkähti. Pinta hänen kätensä alla oli hyytävän kylmä. Hän nosti sen ilmaan ja tarkkaili tähtien valoa vasten. Läpinäkyvä esine suli hänen sormiinsa.
Jäätä.
Hän katsoi ympärilleen ja näki enemmänkin sirpaleita, kuin jättimäinen jäälohkare olisi pirstoutunut palasiksi. Niiden keskellä veden pinta aaltoili ja pisaroita lensi ilmaan kuin joku olisi potkinut epätoivoisesti vettä. Bakugo kirosi ja ui lähemmäs.
Pirstaleiden keskellä tosiaan oli joku.
“Mitä helvettiä sinä puuhaat, Puolet-ja-puolet!” Bakugo karjaisi. “Tämä on uimaranta eikä mikään vitun Titanic!”
Todoroki kääntyi katsomaan häntä eriparisilmillään. Tämä haukkoi henkeä ja loi yhä uusia ja uusia jääpirstaleita, jotka pyörivät heidän ympärillään. Bakugoon levisi epämiellyttävä aavistus. Ihan kuin puoliaivo ei hallitsisi kykyään.
Sen kummemmin miettimättä hän kahmaisi Todorokia vyötäisiltä ja raahasi tämän räjähdyksen saattelemana takaisin rantaan. Hän pudotti kantamuksensa hiekalle ja tuijotti tätä.
“Mitä helvettiä sinä hommasit? Yritit rakentaa luistinradan, vai?”
Todoroki yski edelleen kuulostaen siltä kuin olisi vetänyt puoli merta keuhkoihinsa. Bakugo löi häntä muutaman kerran selkään kaikkea muuta kuin hellävaraisesti.
Lopulta kuulosti siltä, kuin Todoroki olisi saanut hengityksensä hallintaan. Tämä veti vielä muutaman kerran syvään henkeä ja kääntyi sitten katsomaan Bakugoa.
“Pelastit henkeni. Kiitos.”
Bakugo ei aikonut päästää Puoliaivoa niin vähällä. “Mitä helvettiä sinä puuhasit siellä? Osaatko sinä edes uida?”
Kyllähän hän tiesi, että Todoroki osasi. Olivathan he koulussakin…
Samassa hän muisti sen typerän uintikisan. Ei Todoroki ollut uinut. Tämä oli rakentanut jääradan ja luistellut sitä pitkin.
Todoroki oli lakannut yskimästä. Hänen eriparisilmissään oli se sama välinpitämätön katse kuin yleensäkin ja se ärsytti Bakugoa vielä enemmän kuin tavallisesti.
“Olen sinulle kiitollinen”, Todoroki toisti ja kumarsi hiukan katse vakavana. Sen olisi pitänyt näyttää naurettavalta kun tämä istui läpimärkänä hiekkarannalla mutta ei se näyttänyt. “Autoit minua, vaikkei sinun olisi tarvinnut.”
“Bakugo?”
Bakugo kääntyi katsomaan. Kirishima hölkkäsi häntä kohti.
“Arvelinkin, että löytäisin sinut täältä. Tuletko –”
Samassa Kirishima huomasi Todorokin.
“Todoroki?”
“Kirishima.” Todoroki nousi hiekalta ja pyyhkäisi sitä housuiltaan. Tällä oli juoksuhousut, Bakugo pani merkille. Ei uimahousuja. Idiootti.
Todoroki näytti epäröivän hiukan, kumarsi sitten uudelleen kevyesti Bakugolle ja lähti kävelemään kohti leirikeskusta. Kirishima tuijotti perään ja käänsi sitten katseensa Bakugoon.
“Tapahtuiko täällä jotain?”
“Minä otan selvää”, Bakugo murahti ja katsoi hänkin Todorokin perään. Puoliaivo salasi jotain ja hän halusi tietää, mitä.
***
“Katso Kaminaria.”
“Johtaako vesi sähköä?”
“Tietysti johtaa, oletko sinä ikinä hereillä fysiikan tunneilla?”
Bakugo varjosti silmiään kädellään ja tähysi harjoitusradalle, jonne oli rakennettu esterata. Se ei juuri muistuttanut koulusta tuttuja ratoja, joilla piti hyppiä renkaasta toiseen ja tehdä pari leuanvetoa. Rataa oli mahdotonta nähdä tarkasti korkealta katsomosta auringon paistaessa silmiin, mutta siinä oli ainakin piikkilankaa, vesieste ja kosketuksesta räjähtävä lattialuukku, joka oli juuri paiskannut Dekun maahan.
Muuten kaikki näyttivät pärjäävän hyvin. Kaminari käytti sähköä taitavasti, Iida lähinnä leijui esteiden yli ja Deku luovi miten kuten eteenpäin kuten tavallisesti. Esterata olikin pelkkää lämmittelyä päivän ohjelmaa varten, Aizawa oli varoittanut. Heillä oli edessään vielä paljon.
Bakugo nojasi kaidetta vasten ja vilkaisi Todorokia, joka istui alemmalla rivillä hänen edessään. Puolet-ja-puolet ei ollut maininnut edellistä iltaa sanallakaan ja näytti yhtä välinpitämättömältä kuin aina ennenkin. Se ärsytti Bakugoa tavallistakin enemmän. Kenenkään, joka oli ollut hukkumaisillaan edellisenä iltana, ei olisi pitänyt näyttää noin rauhalliselta.
Iida pääsi esteradan loppuun ensimmäisenä, Kaminari seurasi tämän vanavedessä. Deku kompuroi perässä. Aizawa keskusteli heidän kanssaan hetken ja viittasi heidät sitten siirtymään katsomoon.
“Bakugo, Kirishima ja Todoroki, te olette seuraavat!”
“Antaa mennä vain!” Kirishima sanoi iloisesti ja pukkasi Bakugoa olkapäähän. Bakugo murahti, muttei sanonut mitään. Kenestä tahansa muusta maahan olisi jäänyt pelkkä märkä läntti, mutta jostain syystä Torahammas ei ärsyttänyt häntä juuri lainkaan. Ehkä tällä todella oli piilevä manipulointikyky.
He laskeutuivat alas katsomosta ja asettuivat lähtöviivalle. Bakugo silmäili ensimmäistä estettä, korkeaa muuria. Tämä ei periaatteessa ollut kilpailu vaan harjoitus, mutta joku tulisi silti maaliin ensimmäisenä, eikä hänellä ollut pienintäkään epäilystä siitä, kuka se olisi.
Aizawa napsautti sekuntikellon käyntiin ja nyökkäsi heille. “Voitte aloittaa.”
Bakugo syöksyi kohti muuria. Räjähdys oli nopea ja tehokas ja pirstoi muurin palasiksi, mutta hän tajusi pian, että olisi ollut parempi käyttää räjähdysvoimaa ja hypätä sen yli. Kirishimalle muuri ei tietenkään tuottanut vaikeuksia, mutta Puoliaivolle saattaisi tuottaakin. Nyt tämä astui tyynesti muurin pirstaleiden läpi.
Bakugo heitti virheen mielestään ja suuntasi katseensa kohti seuraavaa estettä. Rataan oli kaivettu hiekkamonttu, jonka ei pitäisi tuottaa suuria vaikeuksia.
Ei, ellei –
Hän pysähtyi äkisti niille sijoilleen ja takana tuleva Kirishima melkein törmäsi häneen. "Mitä helvettiä Bakugo –"
Bakugo ei vastannut vaan tuijotti vaaleanpunaista massaa, joka velloi montun pohjalla. Se oli kuin limapallo, jollainen hänellä oli ollut lapsena, puoliksi kiinteä ja tahmainen. Sitä ei nähnyt katsomoon, Bakugo tajusi. Heidän ei haluttu varautuvan siihen etukäteen.
Massasta erkani lonkeroita, jotka kurottivat heitä kohti. Lima sihisi. Bakugo kirosi ja laukaisi räjähdyksen.
Lima vetäytyi, mutta vain hetkeksi. Pallosta erkani uusi lonkero, joka yritti tarttua Kirishimaa jalasta. Kirishima karjaisi ja juoksi kohti palloa. Mitä lähemmäs limaa punapää pääsi sitä enemmän tämä kovettui. Idiootti, Bakugo ehti ajatella, kun pallo nielaisi Kirishiman sisäänsä. Olipa tämä miten terävä hyvänsä, lima kääriytyisi tämän ylle tiukasti kuin kotelo. Hän näki pallon repeytyvän Kirishiman taistellessa sen sisällä, mutta se paikkasi itsensä yhä uudelleen. Nyt lonkerot olivat alkaneet taas tavoitella Bakugoa. Hän laukaisi räjähdyksiä kummallekin puolelleen ja ne vetäytyivät, mutta palasivat aina uudelleen. Hän vain osti itselleen aikaa, pallo tukki reitin kokonaan. Ellei hän onnistuisi nujertamaan sitä, hän ei pääsisi seuraavalle esteelle.
Yksi lonkeroista oli juuri tarttumassa Bakugoa ranteesta. Hän kirosi, käännähti ja iski räjähdyksen sitä kohti.
Räjähdys meni ohi. Ennen kuin hän ehti osua, lonkero lerpahti maahan kuin tyhjentynyt ilmapallo ja päästi vinkuvaa pihinää. Bakugo kääntyi katsomaan palloa. Se suli. Kihisevä pinkki neste valui pitkin areenaa, kun pallo suli keskeltä kahtia. Sen halki käveli kuka muukaan kuin Puoliaivo. Tätä ympäröi tulinen muuri.
Hän auttaa minua, Bakugo tajusi raivon kihistessä hänen suonissaan. Pallon sulattaminen auttoi tietysti myös Kirishimaa, joka onnistui vihdoin tekemään vankilaansa reiän ja kömpimään ulos, mutta ennen kaikkea Bakugoa. Puoliaivo olisi hyvin voinut pitää lonkerot loitolla tulen avulla ja kiertää areenan reunaa pitkin Bakugon taistellessa sen toisella puolella, mutta sen sijaan tämä oli luonut heille kaikille reitin eteenpäin.
Bakugohan ei aikonut jättää palvelusta käyttämättä. Hän saavutti nopeasti Kirishiman, joka pinkoi Todorokin perään. Torahammas oli edelleen vaaleanpunaisen mönjän peitossa ja se hidasti tämän vauhtia. Bakugo pyöräytti silmiään ja juoksi ohi. Hän näki Todorokin, joka oli ehtinyt reilusti hänen edelleen.
Puoliaivossa oli kuitenkin jotain outoa. Tämä näytti siltä kuin olisi jähmettynyt keskelle areenaa.
Bakugo hidasti vauhtiaan ja tähyili ympärilleen etsien ansaa. Aika oli voitu jäädyttää tiettyyn kohtaan tai radassa saattoi piillä lamauttava ansa. Sitäkään ei ollut näkynyt katsomoon, mutta ehkä esteet vaihdettiin joka kierroksen jälkeen. Viime kierroksella kolmas este oli ollut –
Bakugo kiihdytti taas vauhtiaan ja ryntäsi Todorokin luo. Tämä seisoi liikkumattomana syvän vesiesteen reunalla. Vesi oli jo täynnä hauraita huurrekukkia yrityksistä luoda jäätä, mutta ne vajosivat sitä mukaa, kun tämä ehti luoda uusia.
Bakugo pysähtyi ja tuijotti Puoliaivoa, joka taas tuijotti käsiään. Poika tärisi silminnähden, tämän käsistä syöksyi ohutta jäätä, joka suli aina vain uudelleen. Bakugon jalkojen alla risahteli ja kun hän vilkaisi alas, hän huomasi maan peittyneen huurteeseen. Mikä helkkari Puoliaivoa vaivasi? Edellisenä iltana tämä oli luonut vaivattomasti itsensä kokoisia jäälohkareita.
“Todoroki?”
Poika ei vilkaissut ylös yrityksestään luoda aina vain uudelleen jäätä.
“Hei, Puoliaivo!” Bakugo karjaisi.
“Bakugo? Todoroki?”
Kirishima oli saavuttanut heidät. Sen olisi pitänyt raivostuttaa Bakugoa, mutta juuri nyt hän oli unohtanut koko radan. Kirishimakin jäi paikoilleen ja vain tuijotti hämmentyneenä vuoronperään Bakugoa ja Todorokia.
“Mitä täällä tapahtuu? Onko Todoroki sairas?”
“Puoliaivo ei hallitse kykyään”, Bakugo totesi ja katsoi Todorokia, joka loi edelleen jääkukkiaan. “Hän on sekaisin.”
“Mitä täällä tapahtuu?”
Aizawa harppoi paikalle. Tämä katsoi Todorokia, joka tuijotti vettä, sitten Bakugoa ja Kirishimaa. Bakugo kohautti olkapäitään, Kirishima pudisti päätään kuin sanoakseen ettei tiennyt tilanteesta sen enempää kuin Aizawakaan. Sensei käänsi katseensa Todorokiin.
“Todoroki?”
“Se ei toimi”, Todoroki mutisi niin hiljaa, että sitä tuskin kuuli. “Se ei toimi, minä en pysty, se ei toimi –”
Epätoivo pojan äänessä oli niin voimakas, että jopa Bakugo värähti. Hän ei ollut koskaan menettänyt kykynsä hallintaa eikä voinut kuvitellakaan että niin kävisi. Yhtä hyvin hän olisi voinut unohtaa, miten hengitetään.
Aizawa katsoi Todorokia vielä hetken, tarttui sitten tätä kyynärvarresta ja nykäisi mukaansa. “Minä vien Todorokin sairastuvalle. Älkää jatkako rataa ennen kuin palaan.”
Aizawa lähti kohti leirikeskusta puoliksi taluttaen, puoliksi raahaten Todorokia mukanaan. Pojan sormista purkautui edelleen jäätä.
Kirishima ja Bakugo jäivät tuijottamaan toisiaan.
“Mikä Todorokia vaivaa?” Kirishima kysyi lopulta. “Ei hänelle ole koskaan aikaisemmin käynyt noin."
Bakugo murahti vastaukseksi. Sikäli kun hän oli nähnyt, Puoliaivo oli aina hallinnut kykyään vaivattomasti. Hän oli valmis vannomaan, että äkillisellä sekoamisella oli jotain tekemistä eilisillan kanssa. Hetken hän mietti, kertoisiko Kirishimalle, mitä rannalla oli tapahtunut. Sitten hän päätti pysyä hiljaa. Hän tiesi että Kirishima osasi pitää salaisuuksia, mutta halusi silti pitää tiedon toistaiseksi itsellään. Jos vain hän ja Todoroki tietäisivät mitä oli tapahtunut ja tieto leviäisi, tämä tietäisi, mistä se oli tullut.
***
“Onko hänelle ikinä aikaisemmin käynyt noin?”
“En minä edes tiennyt, että noin voi käydä!”
“Ei radalla ollut mitään kyvyn poistavaa juttua, vai oliko, Kirishima?”
Bakugo yritti sulkea korvansa muiden spekuloinnilta ja nyhti nuudeleita suuhunsa. Hän olisi mielellään syönyt lounaansa yksin ja rauhassa, mutta ruokala oli ääriään myöten täynnä 1B-luokan pitäessä ruokataukoa samaan aikaan. Kaikki olivat tietysti jo kuulleet Todorokista ja muissa pöydissä häneltä udeltaisiin tietoja, vaikka hän kuinka uhkaisi räjäyttää pöydän ramenkulhoineen ilmaan.
“Mun kyky toimi ihan normaalisti”, Kirishima sanoi ja vilkaisi Bakugoa, joka kohautti harteitaan ja kieputti lisää nuudeleita puikkoihin. Paras paikka juuri nyt oli Kirishiman vieressä: tämä vastaili muiden kysymyksiin ja antoi Bakugon syödä rauhassa. Pieni ääni hänen sisällään kuiskasi, ettei häntä muutenkaan haitannut istua Kirishiman vieressä, mutta hän tukahdutti sen nopeasti. Tämä viikonloppu oli omistettu treenille, eikä hän tarvinnut sen paremmin Torahammasta kuin Puoliaivoakaan sekoittamaan pakkaa yhtään enempää.
“Ehkä hän on jotenkin ylirasittunut”, sanoi Iida ja mulkaisi vieressään istuvaa Kaminaria, joka läikytti lientä joka paikkaan. Tämä virnisti lammasmaisesti.
“Olen kuullut, että hankaluudet hallita kykyä voivat olla merkki uupumuksesta. Kenties Todorokilla on huolia?”
“Ehkä”, Urakaka sanoi pohdiskelevasti ja siirsi kulhoaan kauemmas Kaminarista, jota ympäröi puoliympyrä liemitahroja. “Todoroki on… tiedättehän.”
“Hänestä ei ota selvää”, sanoi Sero ja kurotti kohti suolaa. “Sellainen hän on aina ollut. Kai sitä jotenkin oppii pidättyväiseksi, jos on Endeavorin poika.”
Ryhmä syventyi taas uusiin spekulaatioihin siitä, mitä radalla oli tapahtunut. Bakugo kalasti viimeiset nuudelit kulhonsa pohjalta ja mietti.
Kenties Iida oli oikeassa. Jokin vaivasi Todorokia ja se jokin liittyi varmasti siihen, mitä eilisiltana oli tapahtunut. Bakugo kelasi tapahtumia mielessään. Todoroki oli luonut jäälohkareita jäälohkareiden perään, mutta mikään niistä ei ollut auttanut pysymään pinnalla. Jos Bakugo ei olisi sattunut paikalle, Puoliaivo olisi kai löydetty aamulla kellumasta rannasta.
Bakugo tuijotti mietteliäästi lientä kulhonsa pohjalla. Hän ei opiskellut psykologiaa valinnaisena aineena, mutta osasi hänkin yhdistää pisteet A:sta B:hen. Mitä Todoroki sitten olikin rannalla puuhannut, tämän kyky ei ollut pystynyt pitämään tätä pinnalla. Kai sellainen oli tarpeeksi traumatisoivaa riittääkseen lamauttamaan kyvyn joksikin aikaa.
“Bakugo?”
Bakugo nosti hätkähtäen katseensa ja kohtasi Kirishiman virnistyksen. Hän ei ollut edes huomannut, että muut alkoivat jo nousta pöydästä ja lähteä palauttamaan tarjottimia.
“Jos se liemi ei enää kiinnosta, lähdetkö kävelylle? Voidaan mennä rannalle.”
“Mennään vaan”, Bakugo murahti ja nousi. Hän tiesi, mistä Kirishima haluaisi puhua ja oli kiitollinen siitä, ettei tämä ottanut sitä puheeksi koko luokan edessä. Se olikin yksi syy, miksi hän piti Kirishimasta. Vaikka tämä osasi puhua kenet tahansa pyörryksiin, tämä ei koskaan paljastanut salaisuuksia.
Vaikka ei hän tietenkään pitänyt Kirishimasta. Hän vain sieti tätä paremmin kuin muita luokkalaisia.
He palauttivat tarjottimet ja lähtivät ruokalasta kohti rantaa. Taukoa oli jäljellä vielä puoli tuntia. Rannalla parveili sankariopiskelijoita jotka ottivat ilon irti aurinkoisesta päivästä, mutta kun he kävelivät poispäin rantaviivasta he saivat olla kohtuullisen rauhassa.
“Sä varmaan arvaat, mistä mä haluan puhua”, Kirishima sanoi heidän käveltyään hetken hiljaisuudessa. Bakugo vilkaisi tätä yllättyneenä. Torahampaan ääni tärisi hiukan. Ei kai tämä välittänyt Puoliaivosta?
Välitti varmaan. Kirishima välitti kaikista, jopa Dekusta. Jopa Bakugosta.
Bakugo työnsi häiritsevän ajatuksen taka-alalle. “Tietysti tiedän. Sä haluat puhua siitä, mitä rannalla tapahtui, etkö haluakin?”
“Joo”, Kirishima sanoi hätkähtäen. “Tai siis… eikö se ollutkin outoa?”
Bakugo murahti ja katseli mietteliäänä rannalle, jossa lauma heidän luokkalaisiaan riehui ja pirskotti vettä toistensa päälle. Vesi kimalsi auringossa.
“Puoliaivoa vaivaa jokin ja se liittyy veteen. Ei hän muuten olisi menettänyt kykynsä hallintaa.” Bakugo muisteli Todorokin ilmettä eilen illalla, kun tämä oli taistellut jäälohkareidensa keskellä ja aamulla radalla, kun tämä oli luonut hauraita jääkukkiaan. Siinä ei ollut mitään järkeä. Illalla Puoliaivo oli luonut autonrenkaan kokoisia lohkareita, seuraavana päivänä tämä ei ollut pystynyt luomaan edes sentin paksuista kerrosta jäätä.
"Ehkä jokin järkytti häntä", Kirishima ehdotti. "Jokin, mikä liittyy veteen."
Bakugo murahti ja lähti kävelemään takaisin kohti leirikeskusta. Treenit alkaisivat pian, eikä hänellä ollut aikaa miettiä Puoliaivoa.
***
Yö oli jälleen lämmin.
Bakugo oli ottanut hupparinsa, mutta ei olisi oikeastaan tarvinnut sitä. Hiekka oli vielä lämmintä, eikä rannalla käynyt tuulenvirettäkään. Tähtien valossa kimalteleva meri oli peilityyni.
Bakugo huokasi ja asettui pitkäkseen hiekalle. Ehkä hän oli ollut väärässä. Hän oli ollut varma, että mitä Puoliaivo sitten edellisenä iltana oli tehnytkin, tämä yrittäisi samaa seuraavana yönä. Kello oli kuitenkin jo yksi, eikä raitatukkaista poikaa näkynyt missään.
Jokin liikahti.
Bakugo pysytteli makuulla hiekalla ja seurasi silmäkulmastaan huppupäisen hahmon lähestymistä. Vihdoin. Hän kohottautui hitaasti kyynärpäidensä varaan ja katseli, kuinka hahmo pysähtyi laiturin eteen.
Hahmo veti pusakan päänsä yli ja Bakugo näki valkoiset hiukset, jotka loistivat kuunvalossa. Punainen osa hiuksista jäi varjoihin.
Mitä Puoliaivo oikein yritti?
Bakugo katseli, kun poika käveli laituria pitkin. Laiturin vanhat puut natisivat tämän askeleiden alla, sitten kuului ratinaa kuin jääpeite olisi rasahdellut.
Hitaasti, hiljaa kuin kissa, Bakugo nousi seisomaan. Hän katseli hahmoa, joka seisoi laiturin päässä kädet levällään kuin olisi yrittänyt halkaista vedet.
Bakugo katseli vettä, joka liplatti rantaa vasten. Laituri ei ollut kovin pitkä. Siinä olisi pitänyt näkyä jäänsirpaleita.
Hän ei pysty siihen. Hän ei pysty siihen vieläkään.
Bakugo käänsi katseensa takaisin hahmoon ja hätkähti. Puoliaivo oli poissa. Ei ollut mitenkään mahdollista, että tämä olisi hiippaillut Bakugon ohi hänen huomaamattaan ja vaikka olisikin, tämä olisi vielä näkyvissä. Joten ainoa paikka oli –
Bakugo juoksi laiturille ja ennen kuin ehti ajatella, hyppäsi veteen. Se oli hyytävää, niin kylmää että salpasi Bakugon hengityksen. Hän kirosi raivokkaasti, pyyhki pikkuruisia jääkiteitä iholtaan ja haroi katseellaan vettä. Puoliaivo maksaisi tästä vielä ja kalliisti maksaisikin, Bakugo repisi puolet tämän naurettavista hiuksista irti –
Hän näki silmäkulmastaan liikettä, aaltojen heikkoa loiskahtelua jotain vasten, vaikka yö oli täysin tyyni. Hän kirosi uudelleen ja kauhoi laineiden luo.
Hän ehti paikalle juuri kun Todorokin voimat ehtyivät. Tämän hätääntynyt potkiminen ensin hidastui ja sitten lakkasi, ja pimeydestä huolimatta Bakugo olisi voinut vannoa, että näki pojan lysähtävän kasaan, kun tämä alkoi vajota pinnan alle.
Bakugo kirosi, räjäytti hennot jäälautat ympäriltään sirpaleiksi ja sukelsi.
Johtui se sitten jäälautoista tai ei, Todoroki ei ollut ehtinyt vajota syvälle. Bakugo löysi tämän vaivattomasti, mutta jääkylmä vesi alkoi verottaa hänenkin voimiaan, eikä hänellä ollut Puoliaivon kykyä sietää hyytävää kylmyyttä. Hän tarttui Puoliaivon hihaan, kietoi toisen kätensä tämän lantion ympäri ja alkoi hilata tätä pinnalle. Todorokin kiskomiseen laiturille tarvittiin kaikki Bakugon raivo. Jääsirpaleita räsähteli rikki heidän ympärillään, kun hän laukaisi räjähdyksen kerran, kahdesti ja mätkäytti Todorokin laiturille.
Hetken näytti siltä kuin hän olisi tullut liian myöhään. Sitten poika yskähti, haukkoi henkeä ja alkoi kakoa. Bakugo käänsi Todorokin ympäri ja alkoi paukuttaa tätä selkään. Tämä ei saamari soikoon hukkuisi nyt, ei kun Bakugo oli käyttänyt niin paljon aikaa ja vaivaa tämän pelastamiseen. Hän löi uudelleen, kovemmin ja Todoroki yski merivettä laiturille.
Hetken kuluttua he makasivat molemmat laiturilla henkeään haukkoen, tuijottaen tuhansia tähtiä yläpuolellaan. Sitten Todoroki puhui.
"Pelastit henkeni. Taas."
"Totta helvetissä pelastin, Puoliaivo", Bakugo murahti. Silmäkulmastaan hän näki Todorokin liikahtavan. "Ja sulla olisi parempi olla hyvä selitys sille, miksi mun piti taas hypätä jääveteen sinun hyödyttömän perseesi perässä."
Todoroki naurahti ja yskähti heti perään. Äänestä päätellen yskän mukana tuli aika paljon merivettä. Sitten tämä hilautui laiturin reunaan. Bakugo nousi istumaan siltä varalta, että Puoliaivo oli tosiaan tullut hulluksi ja yrittäisi taas hypätä veteen. Tosin siinä tapauksessa Bakugo kyllä antaisi tämän hukkua, mikäli niin kovasti sitä halusi. Häntä ei huvittanut leikkiä Titanicia kolmatta kertaa.
Todoroki kuitenkin istahti vain laiturin reunalle ja upotti jalkansa veteen. Hetken tämä katseli jääkiteitä jotka edelleen kelluivat veden pinnalla, potkaisi vettä ja rikkoi sen pinnan. Bakugo katseli poikaa, muttei sanonut mitään. Oli hiljaista.
Sitten Todoroki puhui.
“Minä en osaa uida.”
Bakugo tuijotti Todorokia, joka potki edelleen jaloillaan vettä. “Mitä?"
“Minä en osaa uida”, Todoroki toisti terävämmin ja vilkaisi häntä typerän otsatukkansa alta. “En ole koskaan oppinut.”
Ensimmäisen kerran elämässään Bakugo jäi sanattomaksi. Hän ei muistanut, miten vanha oli ollut tajutessaan, ettei tarvinnut kykyään pitämään itseään pinnalla, mutta taatusti alle kouluikäinen kuitenkin. Uimaan oppiminen oli ollut hänen perheessään yhtä itsestään selvää kuin kengännauhojen solmiminen ja pyörällä ajaminen.
“Eikö Endeavoria kiinnostanut, hukkuuko hänen poikansa vai ei?”
Todoroki naurahti tavalla, joka ei ollut lainkaan huvittunut. “Minä pystyn luomaan jäätä. Hänen mielestään minä olisin saanut hukkuakin, jos en pystyisi pelastamaan itseäni sen avulla.” Hän tuijotti merelle. “Ei hän koskaan opettanut ketään meistä. Veljiäni tai siskojani, tarkoitan.”
Bakugo tuhahti. Tietysti vanhat haaskat ajoivat hänet hermoromahduksen partaalle säännöllisin väliajoin, mutta oli pakko myöntää, että olivat he olivat hoitaneet hommansa vanhempina. Jos hän hukkuisi, luultavasti kumpikin vollottaisi niin että hän heräisi henkiin vain käskeäkseen heitä painumaan helvettiin ruumishuoneelta. Bakugo katsoi taas Todorokia, joka silmäili häntä eriparisilmillään. Niiden rauhallinen katse ärsytti häntä yhä enemmän.
“Nyt tiedät totuuden”, Puoliaivo sanoi ääni yhtä välinpitämättömänä kuin aina. “Toivon, ettet kerro sitä eteenpäin.”
“Ei mun tarvitse”, Bakugo sanoi ja tyrkkäsi Todorokin alas laiturilta. Hän hyppäsi heti perään ja kiskoi pärskivän ja yskivän pojan pinnalle. “Ensinnäkin, älä hengitä sisään kun painut pinnan alle”, hän sanoi tyynesti ja huomasi tyydytyksekseen, että oli vihdoin onnistunut rikkomaan Todorokin rauhallisen pinnan. Tämä mulkoili häntä raivokkaasti. “Pidätä hengitystä ja potki.”
“Kuka sanoi, että minä haluan oppia uimaan?”
“Halusit tai et, sinä opit, Puolet-ja-puolet. Mä en aio sua pelastaa, kun jäät tehtävän aikana veden saartamaksi.”
“Liikuttavaa, miten huolissasi olet –”
“Turpa umpeen ja ui.”
