Nimi: Aurinko sateen keskellä
Kirjoittaja: Crys
Ikäraja: S
Paritus: Ollie/Tillie
Genre: Syksyinen cottagecore, fluffy
Yhteenveto: Illanviettoa pienessä mökissä sateen ympäröidessä
A/N: Osallistuu haasteisiin Fluffy10 sanalla rankkasade, Originaalikiipeily sanalla marraskuu ja FinFanFun1000 sanalla ujous. Itsenäiset kesäiset jatko-osat:
Sokerikuorrutettua karviaispiirakkaa, S,
Hetki ennen sadetta, S
Satoi niin rankasti, että kuulosti siltä niin kuin katto voisi romahtaa niskaan hetkenä minä hyvänsä. Tillie vilkaisi vähän väliä ylöspäin tarkastaakseen, ettei katto – jonka tummia hirsiparruja hädin tuskin näki, sillä se oli niin täynnä amppeleita ja kuivattuja yrttejä – näyttänyt merkkejä luhistumisesta.
Ollie nauroi tytön ilmeelle, jonka takia Tillie nosti aavistuksen nolona sitruunateekuppinsa kasvojensa suojaksi ja siemaisi lämmittävää höyryävää juomaa.
”Tuo katto on kestänyt rankkasateita vuosikymmenen. Kyllä se vielä toisen kestää”, Ollie vakuutti.
”Niin”, Tillie vakuutti enemmän itselleen kuin Ollielle kiertäessään kätensä tiukemmin kukallisen mukinsa ympärille. Vaikka hänen harteillaan oli kaksi vilttiä ja mökin peltitakassa rätisi tuli, hän tunsi olonsa viluiseksi. Tillie katseli teekupposen pohjallisen pinnalla kelluvaa sitruunaa. Oli omituista, miten sitruunateen makuun sekoittui selvästi vivahde omenakanelia pöydällä olevasta tuoksukynttilästä. Tillie siemaisi teetä vielä uudestaan yrittäen ymmärtää, miten haju saattoi sekoittua makuun asti, mutta niin vain kävi, kun kynttilän liekki ja lämpö lepattivat hänen suuntaansa.
”Melkein kuin olisimme veden alla”, Ollie sanoi ja nyökkäsi kohti Tillien selän takana olevaa ikkunaa. Tillie käänsi päätään ja laski käsivartensa loosisohvan muhkealle pitsityynylle katsellessaan kuinka ikkunaa rämisytti valtoimena valuva vesiverho, jonka takana oleva puutarha oli sulautunut tummaksi hämäräksi.
”Melkein”, Tillie myönsi. ”Marraskuu on ollut niin sateinen, että hyvä jos aurinkoa on näkynyt ollenkaan.”
”Onneksi minulla on oma aurinko”, Ollie sanoi ja katseli odottavasti kuinka ensin Tillie tuijotti poikaa muutaman sekunnin yrittäessään ymmärtää mitä Ollie oli tarkoittanut. Vielä toiset muutama sekuntia odottavaista katsekontaktia ja sitten Tillien pyöreät posket punastuivat ymmärryksen valjetessa ja tyttö painoi häkeltyneenä katseensa teekuppiin siemaistakseen teetä taas. Ollie erotti kuitenkin kupin takaa hymyn, jota toinen yritti piilottaa.
Ollien teekuppi oli ollut kylmänä pyöreällä puupöydällä jo pitkän aikaa ja viimein Tilliekin joutui laskemaan tyhjän kuppinsa pöydälle. Tillie vilkaisi taas kohti mökin rämisevää kattoa.
”Sade ei taida lakata tänään ollenkaan. Tulen kastumaan kotimatkalla täysin sateenvarjosta huolimatta, niin kovasti siellä tuulee.”
”Voisit jäädä tänne yöksi.”
Tillie naurahti ja antoi katseensa merkitsevästi kiertää ympäri pientä mökkiä, jossa ei todellakaan ollut tilaa varavuoteelle. Mökki koostui nukkumaparven lisäksi yhdestä huoneesta, johon oli ahdettu keittiö ja ruokailunurkkaus. Ainut sohvantapainenkin oli se nimenomainen loosi, jossa he nyt istuivat. Pehmeä se kyllä oli kuin untuva, mutta ei tarpeeksi tilava nukkumiselle. Mökissä olisi ehkä enemmän tilaa, ellei Ollie olisi pahimman luokan hamstraaja ja pinoaisi nurkat, seinät ja katot täyteen kaikenlaisia laatikostoja ja hyllyjä, joille kasata ”tuiki tärkeitä” asioita. Sisäseiniä, -kattoa ja -lattiaa hädin tuskin näkyi kaiken sen tavarapaljouden keskeltä. Ollien puolustukseksi oli sanottava, että kokonaisuus oli kuitenkin kaikessa kaaoksessaan kotoisa, sillä pojalla oli monia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Huoneen katseenvetäjä oli ehdottomasti suuresta kärrynpyörästä tehty sininen kello, joka riippui keittonurkkauksen yläpuolella ja toimi samalla aikaa maustehyllynä.
”Sänkyyni mahtuu kyllä. Lupaan olla kiltisti”, Ollie lupasi ja hymyili hymyä, joka sai Tillien sydämen hakkaamaan epätahdissa.
Tillie nyökkäsi hymyillen ujosti. ”Vilustuisin varmasti jos tuohon myrskyyn lähtisin.”
Sateen ropina pauhasi entistä kovempana, kun makasi kahden peiton alla pienellä parvella sijaitsevalla sängyllä katsellen kattoon räiskittyjä värejä: karmiininpunaista, syvänsinistä, laventelia ja norsunluunvalkoista.
”Onko sinulla vielä kylmä?” Ollie kysyi, kun Tillie refleksinomaisesti hieroi iltapuuhien aikana kylmettyneitä käsiään.
”Hieman”, Tillie myönsi ja erotti juuri ja juuri kuinka hämärän keskellä Ollie kääntyi kyljelleen ja ojensi kätensä häntä kohti. Tillie ojensi kätensä, jotka Ollie otti omien käsiensä väliin ja puhalsi sitten täyteen lämmintä ilmaa. Tillien suusta karkasi kikatus. Ollie hymähti ja liikahti aavistuksen lähemmäs toista. Tillie huomasi tekevänsä samoin ja nyt heidän tyynynsä olivat niin vieri vieren, että ne jo koskettivat toisiaan.
”Entä nyt?” Ollie kuiskasi niin läheltä, että Tillie tunsi toisen hammastahnanhajuisen hengityksen ihollaan.
”Nyt on hyvä”, Tillie sanoi tyytyväisenä ja sulki raskaiksi käyneet silmäluomensa. ”Sinä se aurinko olet, kun olet niin lämmin”, hän mutisi puoliunessa sateen rummuttaessa hänet uneen tuutulaulun tavoin.
