Omenapuutalossa, S

[Violetu]

Otsikko: Omenapuutalossa
Kirjoittaja: Violetu
Ikäraja: Sallittu
Genre: Slice of life

Osallistuu Hahmot vaihtoon -haasteeseen, Helin on luonut Crys. Osallistuu myös etydikirppikseen, etydikuva


***


Omenapuutalossa

Elokuun viimeisen viikonlopun lauantai-ilta oli pimenemässä. Heli näki ikkunasta, miten puutarhaan virtasi tiputellen väkeä takapihan kauniista köynnösten verhoamasta portista. Naapureita ja muutamia kutsuttuja ystäviä kuulemma.

Hän oli asunut talossa kaksi viikkoa. Hänen alapuolellaan asuva vuokraemäntä oli kutsunut hänet mukaan illanviettoon, vaikka he olivat hädin tuskin jutelleet. Paitsi tietysti silloin, kun Raisa kertoi talon säännöistä ja Heli allekirjoitti vuokrasopimuksen.

Hän olisi saanut kutsua ystävänkin mukaan juhliin, mutta ei hänellä vielä ollut sellaisia tässä kaupungissa. Opiskelujen tutustumisiltamat olivat alkaneet hiukan nihkeästi, alkoholilla tuntui edelleen olevan suuri rooli tutustumisessa. Heli ei ollut vielä oppinut tuntemaan oloaan kotoisaksi kalja tai siideri kädessä ventovieraiden seurassa, hän ei ollut varma halusiko edes oppia.

Hän laski kätensä asuntonsa ulko-oven sisäpuolta vasten ja veti syvään henkeä. Tummanharmaa kynsilakka oli lohkeillut etusormista. Hänen pitäisi lakata kynnet uudestaan.

Nyt menet, Heli komensi itseään turhautuneena ujoudesta, joka aina nosti päätään väärällä hetkellä. Hän veti ruskanvärisen, valtavan villapaitansa hihat sormien peitoksi ja avasi oven. Heli alkoi hitaasti laskeutua narisevia portaita.
Hän voisi piipahtaa juhlissa, syödä vähän jotain ja vaihtaa kaksi sanaa vuokraemännän kanssa. Sitten hän voisi paeta takaisin sisälle, jos siltä tuntuisi.

Pitäisikö hänen sittenkin vaihtaa kulahtaneet mustat reikäfarkkunsa ehjiin?
Ei. Rei’istä sai aina keskustelua aikaan ainakin vanhojen ihmisten kanssa, jotka tulivat niitä päivittelemään.

Heli pyyhkäisi vaaleita hiuksiaan pois silmiltä ja mietti, olisiko ne pitänyt sittenkin pistää kiinni. Muuten hän päätyisi pyörittelemään suortuvia kuin mitäkin stressileluja. Toisaalta juurikasvu näkyi vähemmän, jos hiukset olivat auki...

Heli oli juuri kääntymässä takaisin, kun puhelin taskussa kilahti viestin merkiksi.

Joko sä olet siellä puutarhabileissä? Muista, että lupasit mulle omenia! 

Heli seisahtui ja hymyili puhelimelleen. Juuri tätä hän oli tarvinnut, ulkopuolisen motivaation vain mennä ja unohtaa typerät pohdinnat omasta ulkonäöstä. Milloin hän oli edes ruvennut miettimään sitä näin paljon?
Ehkä opiskelukavereilla oli jotain tekemistä asian kanssa, jotenkin ne kaikki tuntuivat olevan mallin mitoissa, harrastavan kosmetologilla käyntiä ja sellaista.
Heliä ei erityisesti kiinnostanut moinen. Hän oli kerran lounaalla yrittänyt viritellä keskustelua liftaamisesta, mutta oli saanut osakseen lähinnä kiusaantunutta hiljaisuutta ja kauhistuneita katseita.

Matkalla, kiitti. Tuon sulle ainakin viis kiloa!

Hän vastasi parhaalle ystävälleen ja sujautti puhelimen takaisin takataskuunsa.
Taru saisi niin paljon omenia, ettei tietäisi, mitä niillä kaikilla tehdä.

Heli odotti jo malttamattomana seuraavaa viikonloppua, jolloin matkustaisi tapaamaan parasta ystäväänsä naapurikaupunkiin, jonne oli parin tunnin matka. Peukalokyydillä, mitenkäs muuten. Hän oli jo katsonut sopivan tienposken lähtöä varten valmiiksi.

*

Yksi syy, miksi Heli oli halunnut muuttaa juuri tähän vanhaan puutaloasuntoon, olivat pihalla kasvavat lukuisat omenapuut, jotka oli nyt koristeltu Venetsialaisviikonlopun kunniaksi lyhdyin ja nauhoin. Kutsussa oli lukenut, että jokainen vieras saisi viedä omenia mukanaan kotiin niin paljon kuin jaksoi kantaa.

Pihalla oli leppoisa tunnelma, pihakatoksesta kantautui naurua, ja portaiden juurella oli valtava, höyryävä boolimalja täynnä vuokraemännän tekemää lämmintä omenasiideriä. Lisäksi tarjolla oli omenapiirakkaa, karamellisoituja omenia, kuivattuja omenia, Heli epäili, että kaikkea mahdollista, mitä omenoista vain saattoi valmistaa. Ehkä hän yrittäisi maistaa kaikkea, sillä tavalla saisi hyvin aikaa kulumaan.

”Hei, sä olet varmaan Heli, uusi asukas?”
Omenapuiden alta tuli ehkä Helin ikäinen tyttö, jolla oli pitkä, ruskea tukka ja värikäs mekko, jonka helman tämä oli kerännyt täyteen omenia.

”Joo”, Heli ojensi kätensä kätelläkseen ja punastui tajutessaan mokansa.

Tyttö nauroi, mutta ei ilkeästi.
”Mulla on kädet juuri nyt vähän varattu. Mä olen Saara, Raisan tyttö”, tämä teki omenasaaliinsa kanssa hoviniiausta muistuttavan liikkeen, joka sai Helinkin nauramaan. Heli tarttui villapaitansa helmoihin ja niiasi takaisin.

”Haluatko tulla keräämään mun kanssa omenia?” vuokraemännän tyttö kysyi tyhjennettyään helmansa kottikärryyn omenapuun alla.
”Sä voisit kiivetä ravistelemaan, ja mä otan kiinni sen mitä putoaa.”

Heli katsoi ympärilleen nauttien syksyn tuoksusta, illan hämärästä ja uudesta alusta. Kukaan ei vilkuillut häntä omituisesti, ihmiset tuntuivat lähinnä seurustelevan keskenään.
Saaran katse oli odottava.

”Joo, voin mä tulla”, Heli seurasi tyttöä omenapuiden alle ja lähti varovasti kiipeämään Saaran osoittamaan puuhun. Hänen oli vaikeaa olla hymyilemättä. Hitto, hän oli viimeksi lapsena kiivennyt puuhun.

”Mä asun asunnossa 2 B, tulin vasta eilen takaisin kesälomilta”, Saara jutteli Helin kiivetessä.
”Että tervehdys vaan, naapuri.”

Helistä alkoi tuntua, että ehkä hän tulisi vielä viihtymään täällä.



***

[summerblue]

Otsikko kiinnitti huomioni. Se oli cozy (koska en keksi hyvää suomenkielistä sanaa) ja lähdin sitten katsomaan, että mikä tässä oli meininki. Tämä oli mulle tosi samaistuttava. Olenhan itsekin ollut opiskelija ja kuten Heli tässä, olen useammin kuin kerran joutunut puskemaan itseäni tuollaisiin uusiin sosiaalisiin tilanteisiin ja sitten huomannut, että eivät ne niin kauheita olekaan.

Ideana pidän kovasti vanhasta puutalosta. Tästä tekstistä jäi rauhallinen ja positiivinen fiilis. Kiitos paljon tästä! Tämä oli kivaa luettavaa, kun syksy on täällä ihan kohta.

[hiddenben]

Onnea kommenttiarpajaisten voitosta! Valitsin listauksestasi tämän ensisijaisesti nimen perusteella, mutta kun huomasin tämän olevan osa Hahmot vaihtoon -haastetta, kiinnostuin tästä yhä enemmän! Olisin halunnut osallistua haasteeseen, mutta en silloin ehtinyt. Nyt oli kiva päästä lukemaan, mitä olit Crysin hahmosta keksinyt! Yritin arvailla kaikenlaista, mitkä yksityiskohdat olivat saatuja ja mitkä omiasi, mutta mielestäni olet hyödyntänyt valmista hahmoa hyvin: Heli tuntui todella luonnolliselta ja kivalta hahmolta

Tässä on ihanan lempeä tunnelma ja Helin arkailu herätti samaistumisen tunteita! Olen itsekin joutunut muutaman kerran rohkaisemaan itseäni juurikin avaamaan oven ja astumaan kynnyksen yli vieraaseen seuraan Tykkäsin kovasti siitä, miten hän pohti ulkonäköään ja pitäisikö vaihtaa housut toisiin vai ei, mutta pitäytyi sitten niissä vaatteissa, mihin oli alunperin päätynyt. Tämä analyysi sai hymähtämään:

Ehkä opiskelukavereilla oli jotain tekemistä asian kanssa, jotenkin ne kaikki tuntuivat olevan mallin mitoissa, harrastavan kosmetologilla käyntiä ja sellaista.

Tuo koko ajatusprosessi kertoo itse asiassa paljonkin Helistä, ja olen sitä mieltä, että häneltä on rohkea veto muuttaa uuteen kaupunkiin ja tutustua uusiin ihmisiin - niitä hän todella taitaa tarvita (poikkeuksena Taru, joka vaikuttaa ihanalta ystävältä!).

Pidin kovasti puutarhajuhlien kuvailusta ja siitä tuli kotoisa fiilis! Erityisesti kaikki erilaiset omenasta valmistetut ruoat hymyilyttivät ja etenkin, kun Heli pääsee juttelemaan Saaran kanssa, tunnelma kohoaa entisestään. Olit hyödyntänyt hyvin tuota etydihaasteen kuvaa! Tykkäsin siitä, että tässä on näin onnellinen loppu. Se tekee tekstistä ihanan ja keveän, kiitos siis tästä!

[Fairy tale]

Tämähän on oikein ajankohtainen. (Myöhästyin vain pari viikkoa ajankohdasta). Mutta muuten, syksy ja omenat. Ja uusien opintojen alku ja uusien ihmissuhteitten alku. Jäin miettimään mitähän ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä Crys oli Helille keksinyt, joista sinä kirjoitit, mutta hyvän ensivaikutelman hänestä kuitenkin sai. Vaikuttaa sellaiselta ihmiseltä, johon olisi mukava tutustua. Ehkä hän Saaran kanssa ystävystyikin.

Mieleeni tuli rintamamiestalo jossa on oma sisäänkäynti talon toiselta reunalta sinne yläkertaan jossa Heli asuu. Halusin itse pikkumuksuna aina asua talossa, jossa olisi portaat yläkertaan, mutta en sellaisessa sitten koskaan asunut (ellei kansanopiston majoitusrakennusta lasketa). Kesän päättäjäiset ventovieraiden ihmisten seurassa ei kauheasti houkuttele, mutta ehkä samalla ajatuksella kuin Heli. Ehkä vähäksi aikaa katselemaan ympärilleen. Pimenevä ilta omenapuiden keskellä ei kuulosta huonolta, saihan Heli seuraakin.

Tämä vei mukavasti tämän syksyn tunnelmaan. Mukavaa syksyä sulle. 

[Kaarne]

Omenapuutaloista tulee nykyään aina vähän haikea olo, koska asuin sellaisessa ihanassa ränsistyneessä puutalossa vuodet 2019-2022, ja parasta siinä paikassa oli usvainen, villiintynyt omenapuutarha. Nyt se talo on menossa keväällä purkuun ja katoaa kartalta kokonaan, mutta onneksi jää muistoihin kuitenkin - ja kaikkiin tarinoihin, joihin siitä palasia kätken.

Siksi kuvittelin tämänkin tarinan omenapuutalon vähän sen mukaan, eikä se ollut vaikeaa, koska jälkimmäisen osion ystävällisestä ja lämpimästä tunnelmasta tuli tuttu ja turvallinen olo. Heli oli hahmona heti tosi sympaattinen ja kiinnostava, ja tuo liftausyksityiskohta sekä reiät farkuissa toivat häneen kivasti särmää ja persoonallisuutta. Olisi myös helposti odottanut, että liftaava hahmo olisi esitelty liftaamassa, joten tällainen uuteen kotiin ja yksinäisyyteen kehystäminen oli tuore näkökulma. Helin yksinäisyyttäkin oli kuvattu aidosti ja uskottavasti.

Tuon jälkimmäisen osan jälkeen tuli kyllä myös mieli omenoita ja lämmintä omenasiideriä. Ai että, toivottavasti niitä taas ensisyksynä saa. Oli myös ihanaa lukea Saaran ja Helin kohtaamisesta, siinä oli sellainen toiveikas ja lämmin sävy. Uskon, että tytöistä tulee vielä hyviä ystäviä (tai mikseipä pariskuntakin, kenpä tietää. ) Kiitos tästä tekstistä, se oli juuri sopivaa luettavaa tähän iltapäivään.