desmond: Kiitos paljon kivasta kommentista! Mukava että kirjoitustyyli ja huumori uppoaa. Jatkoapa seuraa tässä!
-
7.lukuMinulle paljastui hyvin nopeasti, että salasuhteessa oleminen oli yllättävän hankalaa. Kun olimme vihdoin Rosen kanssa tunnustaneet toisillemme mitä tunsimme, olisin halunnut ottaa kaiken menetetyn ajan kiinni, mikä oli mahdotonta koska tuntui että linnassa ei saanut hetken rauhaa uteliaita katseilta. Seuraavan viikon aikana olimme vain pari kertaa hetken aikaa kahdestaan niin, että saimme vaihdettua muutaman salaisen suudelman. Lisäksi asiaa vaikeutti se, että välillä unohduin vaan tuijottamaan Rosea hölmösti hymyillen ja ja Rose joutui useamman kerran potkaisemaan minua napakasti pöydän alla, että tajuaisin lopettaa. Minusta tuntui että Albus epäili jotain, mutta koska hän ei sanonut mitään minäkään en ottanut asiaa puheeksi.
Tilanne ei ollut sen helpompi seuraavana viikonloppuna Tylyahossa, kun menimme Rosen kanssa enimmäistä kertaa epävirallisen virallisille treffeillemme. Rose näytti niin upealta, että olisin halunnut tarttua häntä kädestä kävellessämme hitaasti lumisia katuja ja kuuluttaa koko maailmalle että hän oli juuri minun tyttöystäväni. Sen sijaan tyydyin työntämään kädet taskuihin estääkseni mielihalun. Olimme matkalla Kolmeen luudanvarteen kun en voinut enää estää itseäni vaan vilkaisin ensin nopeasti ympärillemme ja kun kukaan ei huomannut, vedin Rosen syrjäisemmälle kujalle, jonka varrella ei ollut yhtään tylypahkalaisten suosimaa liikettä. Pyöräytin Rosen seisomaan selkä jylhän tiilirakennuksen seinää vasten ja kumarruin suutelemaan häntä. Rose vastasi yllättyneenä suudelmaan mutta hetken päästä työnsi minut kauemmas.
”Joku voi nähdä”, hän sanoi ja tähyili kujalle olkani yli. ”George-sedän liikekin on ihan muutaman korttelin päässä.”
”Täällä ei ole muuta kuin roskiksia, miksi ihmeessä joku eksyisi tänne”, vastasin ja kumarruin taas lähemmäs mutta Rose käänsi päätään niin, että huuleni osuivat hänen poskelleen.
”No jos Weasleyn Welhowitsien oma roskis vaikka on sattunut täyttymään kokonaan…”
Virnistin huvittuneena ja nykäisin Rosen takin hupun hänen punaruskeiden hiustensa peitoksi.
”Kukaan ei tunnista sinua”, lupasin hänelle.
”Sinun blondi kuontalosi taas ei jätä yhtään arvailujen varaan, että kyseessä on Malfoy”, Rose sanoi yhtä lailla hymyillen ja veti hupun minunkin päähäni. Sitten hän tarttui hupun reunoista ja veti minut lähemmäs.
”Nyt me näytämme vain kahdelta ankeuttajalta, jotka ovat innostuneet tutustumaan syvemmin toisiinsa”, hän sanoi ja painoi viileät huulensa huulilleni.
Minä hymyilin Rosen huulia vasten ja vastasin innokkaasti suudelmaan. En halunnut mitään muuta enemmän kuin päästä tutustumaan syvemmin Roseen.
-
Rose oli aina ollut tuttu näky luihuisten oleskeluhuoneessa mutta silti minusta tuntui oudolta johdatella hänet oleskeluhuoneen poikki seitsemäsluokkalaisten poikien makuusaliin. Minusta tuntui, että kaikki tuijottivat meitä, vaikka todellisuudessa kukaan ei kiinnittänyt meihin sen kummempaa huomiota, muutamia ohimennen heitettyjä tervehdyksiä lukuunottamatta. Makuusali oli tyhjä, niin kuin olin tiennytkin sen olevan. Kaikki muut asukkaat olivat huispausharjoituksissa, joiden oli tarkoitus kestää koko illan. Me levitimme kirjamme ja pergamenttimme sängylleni ja asetuimme tekemään läksyjä.
"Vanessa kertoi, että oli pyytänyt sinua treffeille kanssaan", Rose sanoi kun olimme olleet hetken aikaa hiljaa kumartuneina kirjojemme ylle. Kohotin yllättyneenä kulmiani, lähinnä siksi että olin totaalisesti unohtanut viikko sitten tapahtuneen Vanessa Martinezin lähestymisyrityksen. Hän oli vihjaillut, että olisi valmis päättämään toisetkin treffit samalla tavalla kuin edelliset ja olin kieltäytynyt kohteliaasti, mikä oli selvästi pahoittanut tytön mielen. Olin viimeisen viikon aikana nähnyt hänet useamman kerran mulkoilemassa minua kiukkuisesti.
"Oletko mustasukkainen?" kiusoittelin ja tönäisin Rosea hellästi kylkeen. Hän pyöräytti kyllästyneesti silmiään.
"No, en varsinaisesti, mutta olisihan se kiva, että ihmiset tietäisivät, että olet poikaystäväni eivätkä yrittäisi iskeä sinua", hän sanoi tyynesti kohottamatta katsettaan pergamentistään. Jäin hetkeksi tuijottamaan hänen sivuprofiiliaan ja korvan takaa karannutta hiussuortuvaa ennen kuin huokaisin. Rose oli aivan oikeassa mutta en halunnut pilata harvinaista yhteistä iltapäivää puhumalla ikävistä asioista.
"Oletko varma, että ihmiset eivät silti yrittäisi iskeä minua? Minä olen kuitenkin aikamoinen saalis", yritin keventää tunnelmaa vitsailemalla ja sain Rosen nauramaan. Nauraessaan hän näytti niin kauniilta, että minun oli pakko kumartua kirjojen yli ja suudella häntä.
Suudelma alkoi hyvin viattomasti. Tarkoituksenani oli ainoastaan suukottaa Rosea nopeasti ja olin jo vetäytymässä kauemmas että voisimme jatkaa läksyjen tekemistä, kun Rose tarttui lujasti kiinni paitani kauluksesta. Hän syvensi suudelmaa ja samalla työnsi minua selälleen sängylle. Tunsin kirjoittamani esseen rusentuvan selkäni alle ja ehdin hetken jopa harmitella tehtävän kohtaloa, sillä sen kirjoittamiseen oli mennyt tuntikausia. Ja sitten Rose oli päälläni eikä mielessäni pyörinyt enää muuta kuin hänen huulensa huulillani ja hänen vartalonsa painautuneena omaani vasten.
Rose oli juuri siirtynyt avaamaan kauluspaitani nappeja kun kuulimme ensimmäiset askeleet käytävästä, emmekä ehtineet reagoida mitenkään kun makuusalin ovi jo heilahti lennokkaasti auki. Ovelle ilmestynyt Albus näytti hetken aikaa yllättyneeltä ennen kuin hänen kasvoilleen ilmestyi voitokas hymy.
"Haa!" hän hihkaisi ja osoitti meitä. "Minä arvasin!"
Rose oli tässä vaiheessa jo pyörähtänyt pois päältäni ja minä napitin kauluspaitaani samalla kun yritin hinata itseäni pystympään asentoon. Vilkaisin Rosea ja päättelin sillä hetkellä näyttäväni lähes yhtä räjähtäneeltä ja punaiselta kuin hän.
"Sinun piti olla huispausharjoituksissa", totesin tyhmänä ja yritin haroa hiuksiani siistimmäksi. Rose näytti menettäneen puhekykynsä totaalisesti ja vain tuijotti serkkuaan.
"Olisinkin, jos se typerä Max ei olisi tippunut luudaltaan", Albus totesi synkästi. "Josta tulikin mieleen, että Oscar ja Peter ovat varmaan jo vieneet hänet sairaalasiipeen ja ovat hyvin pian täällä."
Hän vilkaisi Rosen kauluspaidan ylimpiä nappeja, jotka olivat jossain vaiheessa avautuneet ja tyttö muuttui kasvoiltaan vielä asteen punaisemmaksi alkaessaan napittaa niitä takaisin kiinni. Albus heittäytyi virnistäen sängylle istumaan suoraan meidän väliimme ja katsoi meitä molempia vuorotellen.
"No, kumpi teistä haluaa selittää?"
Katsoimme Rosen kanssa toisiamme ja hän kohautti olkiaan. Ja niinpä minä kerroin Albukselle kaiken mitä viimeisen parin viikon aikana oli tapahtunut.
-
