Taisteluni, S | 12+ virkettä

[sugared]

Ikäraja: S
Kirjoittajalta: En oo kirjottanut mitään vähään aikaan, ja huh huh, että tätäkin sai pusertaa... En tiedä miks tän kierroksen sanalista oli musta niin haastava, kun se tavallaan oli tosi inspiroiva. :---D Lopulta päätin kirjoittaa jotain sen ympäriltä, miltä musta tuntuu terapian avulla vihdoin nujertaa oman mielen mörköjä. Osallistuu siis 12 + virkettä XVII -haasteeseen.

Taisteluni

Selkä painuu sammalta vasten ja kylmä tarttuu ihoon. Taivas kupertuu harmaana kuin kyyhkyn povi, pilvet ohutta untuvaa. Heiveröiset varvut huokaavat antaessaan periksi allani, ja vedän henkeä minäkin. Kuusenlehvä ravistaa kastepisarat kruunuksi otsalleni; hymyilen voittajan hymyä.

Siinä se makaa, veretönnä, ruumis valkeana kuin marmori, riivaajani. Nousen katsomaan, vapauden vavisuttamin jaloin. Annatko todella minun mennä? Nappaatko nilkasta, kun käännyn? Onko vaara ohi vai uinuuko vain?

Epäröin.

Olemme kulkeneet yhdessä niin pitkään, varjoni ja minä. Silmät niin tottuneet pimeään, etteivät ne ymmärrä valoa. Ja kuitenkin rinnassa versoo kevät, varovaiset hennot silmut. Mustasta tuhkasta nousee palava lintu. Mihin lentää, kun vihollinen ei enää määrää suuntaa?

Kohotan katseeni, kun pilvet väistyvät. Tunnen, miten elämä kantaa, tekee kevyeksi. Menneen viillot umpeutuvat, enkä raavi arpia. Jotakin uutta kasvaa jo, kipuaa pitkin pilareita. On kai vain uskottava, että siitä vielä tulee jotakin kaunista.

Jätän sen taakseni, mätänevän lihan ja kulmikkaat luut. Jos takaraivooni piirtyykin ristikkotähtäin, kun juoksen pois, minä en tiedä siitä mitään. Askeleissani kaikuu ilo. Mielessäni tyyni hiljaisuus. Iholla auringon lämpö.

Yhdestä olen varma: tästäkin minä selviydyn.

[hiddenben]

Tämähän on todella hieno teksti!

Pidin tästä hurjasti. Haasteen sanalista uppoaa tähän kuin itsestään ja luot lauseilla latautuneen, mutta samalla kauniin hetken, jota todella kuvastaa vapaus ja vapautuminen. Tulkintasi on toimiva ja koin itsekin, ettei tässä ole kyse välttämättä konkreettisesta, elävästä ihmisestä, joka vaanii vaan varjosta ihmisen sisällä, joka syö sisältä. Joskus omien traumojen ja pelkojen käsittelemisessä auttaa se, että yrittää nähdä ne ulkopuolelta ja sitä kautta suhtautua niihin eri tavalla, ja tällainen teksti kuvastaa sellaista näkemistä mielestäni hyvin. Hienosti kirjoitettu siis

Tässä oli paljon yksityiskohtia ja lauseita, joista pidin. Erityisesti Taivas kupertuu harmaana kuin kyyhkyn povi, pilvet ohutta untuvaa ja enkä raavi arpia jäivät mieleen ja palasin niihin vielä uudelleen tekstin luettuani. Tykkäsin myös siitä, että miljöönä toimii metsä ja luonto, jotka ovat kuitenkin osa ihmisen luontoa. Tämän toiveikkuus on tarttuvaa Kiitos siis tästä!

[Tikkis]

Yksinkertaisesti vau. Tää oli upee!

Mä pidin tän vertauskuvallisen paikan miljööstä. Ja nää kielikuvat ja mielikuvat, mitä luot koko tekstin ajan, on ihan hengästyttäviä. Mun ehdoton suosikki oli tämä:

Heiveröiset varvut huokaavat antaessaan periksi allani, ja vedän henkeä minäkin.

Tuo sana huokaavat tuo tähän lauseeseen ihan mielettömän voiman. Ja tää teksti ylipäätään oli täynnä tällaisia voimaannuttavia lauseita toisensa perään.

Tästä uhkui todellinen vapaus, se tunne kun on jopa vähän hämillään siitä, että onko se oikeesti tässä. Siis toi epäröidä sanakin oli käytetty niin nerokkasti tässä. Epäröin piste.
En tiedä, ootko kirjottanut runoja. Jos et, pliis kirjoita. Jos oot, pliis kerro heti mistä niitä löytyy. Ne on varmaan vähintään yhtä upeita ku tää. Tämmöset tekstit aina tekee janoiseksi, sillä tavalla että vaikka koko ajan saisi lisää, ei se ota talttuakseen.

PS. Onnea (ainakin osan) omien mörköjen nujertamisesta! Voin kuvitella, että se tuntuu just tältä.

[sugared]

hiddenben: Kiitos ihanasta kommentista; ilahdun aina, kun näen sun jättämän kommentin! Hienoa kuulla, että tunnelma välittyi tekstistä. Kuten sekin, etteivät sanalistan sanat erottuneet liiaksi (vaikka itsekin haasteeseen osallistuit)- tällä kertaa lista tuntui musta kyllä siinä mielessä helpommalta ja jotenkin yhtenäisemmältä kuin joskus aiemmilla kierroksilla.

Joskus omien traumojen ja pelkojen käsittelemisessä auttaa se, että yrittää nähdä ne ulkopuolelta ja sitä kautta suhtautua niihin eri tavalla, ja tällainen teksti kuvastaa sellaista näkemistä mielestäni hyvin.

Jep! Ne ikävät asiat ei ole minä, eikä totuus minusta, vaikka sitä on välillä vaikea nähdä!

Tikkis: Kuule vau itsellesi, sun kommentti teki mut sanattomaksi! :--D Voi miten mahtavaa kuulla, että pidit tästä noin paljon ja kieli iski! En oo kirjoittanut runoja - tai oon kai joskus yrittänyt, mutta musta tuntuu, että niistä tulee vaan tosi banaaleja, hahah. Mietin kyllä itse asiassa tätä kirjoittaessani, että missähän vaiheessa tekstiä pitäis kutsua proosarunoksi. Suurimmassa osassa mun lyhyemmistä raapale-/ficlet-mittaisista teksteistä taitaa kyllä olla tämänkaltainen ote kieleen, joten vilkaise halutessasi, jos sieltä puolelta löydät jotain kiinnostavaa. Kiitos ihan hurjan paljon kommentista, palaan tähän varmasti monesti! Ja kiitos: tuntuu juurikin hämilliseltä, että näinköhän tästä selvittiin, mutta toiveikkaalta!