Ohut hauska kirja: Ylhäällä kaikki on toisin | K-11 | Ekku/Iiro | fluff, kesäromanssi, eka kerta

[Pura]

Nimi: Ylhäällä kaikki on toisin
Kirjoittaja: Pura
Fandom: Ohut hauska kirja
Ikäraja: K-11
Paritus: Ekku Närvänen/Iiro-Matias Andersson
Genre: fluff, kesäromanssi, eka kerta
Vastuuvapaus: En omista mitään enkä tee tällä rahaa.
Varoitukset: viittauksia seksiin ja alaikäisten alkoholin- ja nuuskankäyttöön, kähmintää
Haasteet: Multifandom IV
Yhteenveto:
Nyt kuusitoistavuotiaana Iiro on hämmentävän kotona kehossaan, naurettavan pitkine jalkoineen kaikkineen, ja yhtäkkiä se on meistä se jätkä, joka on zen ihan kaiken kanssa. Tekee satunnaisia vuoroja maahanmuuttajien kielikahvilassa ja pitää tennareissa sateenkaariraitaisia nauhoja. Kysyttäessä puhuu ihan avoimesti siitä, että on homo, ja sanoo mulle tuosta vaan, että halusi nähdä mut. Sen silmät kimaltelee omahyväisesti kun mä punastun, enkä mä oikein tiedä milloin tästä tuli tällaista tai milloin mä aloin tykätä sen uudesta itsevarmuudesta näin paljon.

A/N:
Lainasin ajankuluksi Kalle Veirron Ohut hauska kirja -teoksen kirjastosta, ja ihastuin sitä lukiessa näihin poikiin kovasti. <3 Pakkohan heistä oli sitten kirjoittaa pieni ficcikin. Käytin kirjan tyylin mukaisesti minä-kertojaa, mikä oli oikeastaan aika hauskaa!

Tässä on muutamia viittauksia kirjan tapahtumiin ja ficin nimi on suoraan lainattu kirjasta, mutta uskoakseni tämän voi hyvin lukea ihan kuin originaalin, hahmoja tai tilannetta ei tarvitse tuntea etukäteen.

//Edit, kääk, olin ihan varma että kirjan nimi oli Lyhyt hauska kirja eikä Ohut, kiitos Sokrulle korjauksesta :'D Sen siitä saa kun palauttaa lähdeteoksen kirjastoon ja alkaa vasta sitten ficata.

-



Ylhäällä kaikki on toisin


Syyskuun ensimmäinen perjantai on aurinkoinen ja lauhkea, ja kun kurvaan pyörällä mökin pihaan, näen Iiron katolla. Sillä on päällään väljä siniruudullinen paita, jonka napit se on avannut napaan asti, ja se istuu matalalla harjalla hajareisin, kasvot aurinkoon päin ja silmät kiinni.

“Hoi, mitä sä puuhaat”, huikkaan, enkä tajua varoa säikyttämästä sitä. Iiro ei kuitenkaan säpsähdä ja putoa katolta niin kuin ehdin sekunnin murto-osan ajan pelätä, vaan avaa vain silmät ja katsoo mua hymyillen. Lukitsen pyörän kiinni aitaan ja kävelen mökin eteen. Iiro seuraa mua katseellaan, siristää silmiä kirkkaassa valossa. Sen tukka tarttuu otsaan, joka näyttää melkein yhtä hikiseltä kuin mun omani, vaikka tiedän, että Iiro on oleillut täällä jo puoli päivää toisin kuin mä, joka pyöräilin juuri aivan jumalattoman monta kilometriä. Kai se on sitten ollut työntouhussa.

“Korjaan kattoa, mitäs muuta”, Iiro vastaa rauhallisena ja asiallisena, kuin mikäkin ammattilainen. Nykyään se on rekkakuski ja kirjailija ja katonkorjaaja ja ties mitä kaikkea, ja mä olen vieläkin se toope, joka seisoo maassa ja katsoo sitä ylöspäin.

“Tuu tänne ylös”, Iiro jatkaa, ja hölmönä jätkänä mä tietenkin tottelen heti. Pudotan repun maahan ja potkaisen lenkkarit jalasta, ja sitten sihisenkin jo tikkaiden kuuman metallin tunnulle jalkapohjissa kiivetessäni ylös. Ränni natisee mun otteessa vähän huolestuttavasti, mutta kapuan sen yli ja kattotikkaita pitkin harjalle Iiron eteen.

Sillä on kesän jäljiltä sekalainen joukko pisamia sen pitkän nenän varrella, ja yhä vaan se siristelee alkusyksyn aurinkoa vastaan vaikka sillä on pilottilasit paidantaskussa. Nyökkään niitä kohti, joku letkautus jo huulilla, mutta Iiro ehtii ensin.

“Sain noi naulat naputeltua jo aikoja sitten ja sit oon vaan istunu tässä silmät kiinni. Pitää ottaa aurinkoa sillon kun sitä vielä on, kohta tulee talvi.”

“Jaa. Aurinkolasit ei kuulu siihen kuvaan?”

“Otin ne pois kun halusin nähdä sut”, Iiro sanoo vakavalla naamalla, ja mun melkein tekee mieli tönäistä se maahan. Tunnen, kuinka kuumuus leviää mun kasvoille.

“Turpa kiinni”, mutisen, mutta Iiro vaan nauraa.

“Mitäs kouluun?” se kysyy kuin joku sukulaistäti, ihan niin kuin me ei olisi juuri eilen illalla valitettu koulujutuista kahta ja puolta tuntia puhelimessa. Sillä on sentään meneillään kaksoistutkinto, puolet enemmän töitä tai niin se ainakin väittää, mutta silti se olen mä, jota amis tuntuu enemmän potkivan päähän.

“Mitäs sinne”, totean. “Tuli jotain läksyjä mutta en kyllä nyt aio tehdä niitä.”

“Hyvä päätös. Maiju jätti meille listan kaikesta, mitä täällä pitäis viikonlopun aikana korjata ja siivota, ja mä löysin puoli pulloa viskiä, joka Penalta on joskus jäänyt tonne kaapin perälle.”

“Oho”, virnistän. “Jospa viimein saadaan pidettyä ne juhlat.”

Me nauretaan, ja Iirokin epäilemättä muistelee viime kevään sotkuja ja sekoiluja, sitä yhtä hullua päivää ja sitä, kuinka se loppui siihen että isojen bileiden sijaan me vain juotiin parit oluet kaksistaan sateessa. Kyllähän sitä sitten kesän mittaan tuli miitattua isommallakin porukalla, mutta ei se ollut enää sama. Osa porukasta oli lähdössä pois paikkakunnalta ja muutamalle nousi lukioon pääsy hattuun ihan naurettavan lujaa, niin ettei niiden tärkeilyä jaksa enää kuunnella. Mun ja Hölinän juttu kuivui kokoon kun en mä sitten kuitenkaan osannut olla sille sellainen poikaystävä, joka se halusi, sellainen joka huomioi koko ajan ja tuo spontaanisti kukkia silloin, kun se on söpöä. Kuulemma mä käytin niitä rehuja aina vaan lepyttelyyn, ja Hölinän mielestä meidän ei olis muutenkaan pitänyt tapella niin paljon.

Loppukesästä ja nyt koulun alettua se on sitten ollut vaan tätä. Minä ja Iiro, ihan niin kuin ennen vanhaan. Ihan niin kuin seiskaluokalla oikeastaan, ennen kuin mä aloin ihan avoimesti puhua Hölinästä mun ihastuksena ja ennen kuin Iirolle tuli se sen kriisi.

Nyt kuustoistavuotiaana se on hämmentävän kotona kehossaan, naurettavan pitkine jalkoineen kaikkineen, ja yhtäkkiä se on meistä se jätkä, joka on zen ihan kaiken kanssa. Tekee satunnaisia vuoroja maahanmuuttajien kielikylpykahvilassa ja pitää tennareissa sateenkaariraitaisia nauhoja. Kysyttäessä puhuu ihan avoimesti siitä, että on homo, ja sanoo mulle tuosta vaan rehellisesti, että halusi nähdä mut. Sen silmät kimaltelee omahyväisesti kun mä punastun, enkä mä oikein tiedä milloin tästä tuli tällaista tai milloin mä aloin tykätä sen uudesta itsevarmuudesta näin paljon.

“Mennäänkö alas”, mä ehdotan ja tartun kevyesti sen ranteeseen, koska Iiro näyttää siltä ettei enää tänään jaksa jatkaa katon korjaamista, ja mun sormia syyhyttää päästä hipelöimään sitä viskipulloa ja ehkä vähän myös Iiroa.

Jotenkin se taas lukee mun ajatukset ja nojautuu ihan lähelle. Haistan aurinkorasvan sen iholla ja tuhahdan: kuka jaksaa enää syyskuussa olla noin tunnollinen senkin asian kanssa?

“Mennään toki”, se sanoo puoliääneen, eikä viipyilevän äänenmurroksenlopun pieni särähdys sen äänessä edes naurata mua, lähettää vain nolon väristyksen pitkin mun selkää. “Jos sulla on noin kiire.”

“Kusipää”, kuiskaan takaisin ja tartun sen tukkaan, joka tuntuu vähän hikiseltä ja silkkisenpehmeältä mun sormissa. Vedän Iiron suudelmaan, joka maistuu energiajuomalta ja nuuskalta ja Iirolta.

“Hyi saatana”, sanon sen huulia vasten, mutten vastustele yhtään kun se suutelee mua syvemmin, työntää ällöttävän nuuskakielensäkin mun suuhun ja hallitsee ja vie mua oikein kunnolla. Mun polvia jotenkin heikottaa vaikken edes seiso, ja mun kurkusta karkaa hiljainen ääni, jota ehkä häpeäisin jos tajuaisin enää mistään mitään.

Olen jo valmiiksi pyöräilystä hikinen ja väsynyt, ja mun päässä pyörii. Punoitan ja hengitän raskaasti kun me lopulta erkaannutaan, ja vaikka näytän varmaan ihan hoopolta, Iiro katsoo mua hellästi. En pysty pitämään katsekontaktia yllä vaan mun on pakko sulkea taas silmät ja varastaa vielä yksi suukko. Ehkä mä kuvittelen vaan, tai sitten Iiron ylähuulella on vähän piikikästä sänkeä. Mun omalla on vasta sitä vaaleaa untuvaa, josta ei ole toivoakaan kasvattaa viiksiä, mutta Iiron kuulemma täytyy ajella omansa nykyään parin päivän välein. Olen vähän kateellinen, mutta joku siinä tuntuu kivalta, kiehtovalta. Tutkin asiaa monella uudella suudelmalla, mutta niistä ei oikein tule mitään, koska Iiro hymyilee taas.

“Niin pitikö tästä mennä johonkin”, se sanoo, ja mä mottaan sitä kevyesti mahaan. Se ei ole moksiskaan, ja jotenkin mun käsi rentoutuu ja valuu sen vatsalta lanteelle ja siitä vähän sivulle, farkkushortsien päälle. Tunnen, ettei Iirokaan voi olla reagoimatta suutelemiseen, vaikka mä aina luulen sen olevan viileä ja hallittu ihan eri tavalla kuin mä itse. Se huokaa ja sen lantio liikahtaa mun kättä vasten. Se muistaa, mitä me ollaan tälle viikonlopulle suunniteltu, ja on ihan yhtä innoissaan kuin minä.

“Joo”, mä sanon, vaikka mua myös vähän jännittää. Päästän irti Iirosta ja alan tehdä lähtöä katolta. “Minkälainen sänkytilanne täällä olikaan?”

“Oho, rohkeaa puhetta sulta”, Iiro virnistää ja siirtyy tikkaille. Seuraan sitä rännin yli ja potkin sen päätä kohti, vähän vain, leikilläni. Saan nilkalleni suukon, joka melkein saa mut lipeämään tikkailta ja pudottamaan meidät kummatkin maahan. Kiroilen, mutta Iiro vain jatkaa puhettaan.

“Parisängyn toinen puoli on jotenkin kuoppainen, mutta testasin levittää sohvan, ja se vaikuttaa lupaavan tukevalta.”

“Hyvä."

Me päästään maahan, ja katsotaan toisiamme silmiin vakavampina kuin äsken. Tämä viikonloppu on totuuden hetki. Mun kasvot ovat tulessa, ja niin ovat nyt viimein Iironkin. Ollaan me kähmitty ja pussailtu ja opeteltu miten toista kosketaan, mutta se viimeinen suuri askel on vielä ottamatta. En voi uskoa, miten valmis olin ottamaan sen Hölinän kanssa jo keväällä, koska nyt olen edelleen ihan pupu pöksyssä ja peloissani. Vaikka onnellisesti hehkuvan, melkein paidattoman Iiron näkeminen kyllä tuo mulle varmuutta ja saa mut innostumaan ajatuksesta taas ihan uudella tavalla.

"Ehkä pitäisi saunoa ensin", mä pakottaudun olemaan järkevä. "Oon ihan hikinen."

"Jos sä välttämättä haluat lämmittää saunan nyt niin se sopii mulle kyllä", Iiro nyökkää, "mutta mä voisin mieluummin ottaa sut hikisenä ja mahdollisimman pian."

Mun sydän lähtee hypyllä hirveään laukkaan ja tuntuu pyrkivän kurkkua pitkin ylös, mutta nyökkään. Okei sitten. En mäkään oikeasti halua odottaa, oon vaan hermostuksissani.

Iiro tarttuu mun käteen ja me kävellään yhdessä sisälle. Melkein unohdan poimia mun repun matkalta mukaan, mutta onneksi nappaan sen viime hetkellä, sillä sen sivutaskussa on kondomit ja liukkaripullo, jonka ostaminen pari viikkoa sitten sai mut melkein kuolemaan kauhusta.

Sisällä me suunnataan suoraan sohvalle, ja Iiro keikauttaa mut siihen alleen, ihan kuin se olisi helppoa. Mun sydän hakkaa korvissa kuin katupora, mutta mua vähän helpottaa, kun Iiro nojaa otsansa mun omaan ja vetää henkeä vähän epätasaisesti, hermostuksesta väristen.

“Sä lupasit hankkia ne?” se kysyy, ja nyt senkin äänessä on epävarmuutta.

“Joo, repussa ovat”, sanon vähän ylpeänäkin. Aina kuulee sanottavan, että jos on liian nössö ostamaan välineitä, ei ole valmis seksiin. No, mä en ole nössö, ja mä olen aivan helvetin valmis.

“Onko sulla vieläkin se sama kortsupaketti minkä ostit keväällä Helinää varten?” Iiro kysyy pilkettä silmäkulmassa, ja mä haluan purra sitä. Purenkin, nenään, mutta aika hellästi.

“Sepä”, sanon vaikka myöntäminen nolostuttaa aivan saatanasti. “Oo onnellinen, että ehdin käyttämään sen vasta sun kanssasi.”

“Olenkin”, Iiro sanoo hiljaa ja suutelee mua, kerran, toisen, kolmannen, ja sitten huulien liike sulaa hitaaksi ja pehmeäksi niin, ettei sitä voi enää laskea, ja mäkin sulan siihen sohvalle, Iiron lämpimän painon alle.

“Ekku hei, otetaan ihan hitaasti ja rauhallisesti, eiks vaan?” se kuiskaa mun korvaan. “Ei meillä oo mikään kiire.”

Haluan protestoida, että mulla ainakin on aivan helvetinmoinen kiire, mutta oikeassahan Iiro on. Mä voisin nousta nyt hakemaan ne kortsut ja liukkarin tähän valmiiksi, mutten nouse. Sen ehtii kohta, ja mulla on tässä niin hyvä, Iiron kädet mun keholla ja sen huulet mun huulilla, sen tuoksu mun nenässä. Me liikutaan yhdessä ja vaatteiden läpikin mä tunnen Iiron lämmön ja sen, miten sen sydän hakkaa yhtä kovaa kuin mun.

Mun huulet kaartuu pieneen hymyyn mun käsien seikkaillessa Iiron paidan sisään, ja mä tunnen sen värisevän mua vasten. Hidastan vähän tahtia ja silittelen sen selkää paidan alla, rauhoitan meitä kumpaakin. Tuntuu vähän niin kuin me oltaisiin taas katolla, auringon lämmittäminä ja suojassa kaikilta maassa olevilta ihmisiltä ja niiden katseilta. Korkeammalla, missä on vain minä ja Iiro ja meitä ympäröivä raikas ja tyhjä ilma, vain meidän hiuksia pörröttävä voimakas tuuli.

Mun silmät on kevyesti kiinni, ja mä suutelen Iiroa niin pehmeästi kuin osaan. Ei ole mitään kiirettä hypätä katonharjalta tuntemattomaan. Mä tiedän, että sitten kun me hypätään, Iiro pitää musta kiinni ja varmistaa, että me laskeudutaan turvallisesti. Meillä on tässä koko viikonloppu ja ehkä koko loppuelämä aikaa, ja mä tiedän, ettei Iiroa haittaa odottaa ja mennä mun tahtiin, sellaiseen rauhalliseen ja rentoon.



-
Kiitos, että luit tämän. <3 Arvostaisin kommenttia tosi paljon!

[Vendela]

Kommenttikampanjasta hei ja iso kiitos lisäajasta

Luin tämän jo aikaisemmin, mutta halusin jättää kunnollisen kommentin ja IRL-hommista johtuen, se oli mahdollista vasta nyt. Tämä oli nimittäin toki kiva pieni hetki ja sisälsi paljon semmoista, mitä ei mielestäni voi sivuuttaa ihan noin vain!

Ei ehkä yllätä, että fandom on tuntematon ja vieras, mutta tämä ei kyllä vaatinut mielestäni minkäänlasita fandom-tuntemusta, vaan tämä oli vähän sellainen puoli-originaali fiilikseltään. Lisäksi hahmoista oli riittävästi taustatietoa yhteenvedossa ja muu tarvittava info tuli kyllä tekstissä itsessään ilmi.

Mutta sitten itse tekstiin ja näihin hahmoihin ja heidän hetkeensä. Pidin molemmista tyypeistä tosi paljon. He olivat erilaisia, mutta kuitenkin samalla aaltipituudella keskenään. Tuntui, että heidän olemisensa oli tietyistä jännityksistä huolimatta helppoa, rentoa ja mutkatonta.

Nykyään se on rekkakuski ja kirjailija ja katonkorjaaja ja ties mitä kaikkea, ja mä olen vieläkin se toope, joka seisoo maassa ja katsoo sitä ylöspäin.

Iirosta tulikin hyvin pian sellainen fiilis, että hän osaa ja tietää paljon. Siis ikäänsä nähden paljon. Ja on jotenkin muutoinkin hirmu sinut itsensä kanssa. Sitten tuolla myöhemmin tekstissä oli jotenkin tosi suloista, kun Iiro pystyi kuitenkin näyttämään myös epävarmuutensa ja tunnustamaan omat puutteensa ilman että se olisi ollut maailmanloppu. Ekku taas katsoo ensin Iiroa ylöspäin, mutta tulee hänen kanssaan kuitenkin tasavertaiseksi monella eri tasolla mikä on hienoa ja kuvattu kivasti tesktissä ilman että sitä olisi liikaa alleviivattu ja korostettu.

Tässä oli tosi kivasti kuvattu noiden asioiden eteneminen. Ei tullut yhtään fiilis, että mennäänpä liian nopeasti tai suoraan asiaan, vaan jotenkin oli hyvin pohjustettu se, että tilanteesta oli puhuttu jo tämän hetken ulkopuolella ja asioista sovittu ennakkoon. Lisäksi se, ettei varsinkaan alussa sanottu mitään ihan suoraan toi kivan ja kutkuttavan fiiliksen tilanteeseen.

"Jos sä välttämättä haluat lämmittää saunan nyt niin se sopii mulle kyllä", Iiro nyökkää, "mutta mä voisin mieluummin ottaa sut hikisenä ja mahdollisimman pian."

Ihanaa tuollainen välttely, että pitäisiköhän lämmittää sauna! Jotenkin kertoi siitä epävarmuudesta mikä Ekulla oli tilanteessa. Mutta ihanaa, että Iiro oli kuitenkin lempeän suora. Vaikka näiden välillä oli kevyttä naljailua, se oli kuitenkin hyväntahtoista ja rentoa ja molemmat tiesivät kuitenkin, mikä tilanne todellisuudessa on. Tuo Iiron rohkea ja suora toetamus, että mieluummin ottaisin sut just nyt sopi tilanteeseen ja oli myös hieno jäänsärkijä. Tilanteen ympärillä oli jo tanssittu riittävän pitkään ja nyt oli aika siirtyä eteenpäin vaikka olikin juuri vähän pussailtu katolla.

Tuo lopetus oli jotenkin tosi kiva ja onnistunut. Jotkut tekstit harmittaa, kun ne loppuu "kesken", mutta tämä ei tuntunut yhtään siltä, vaikka todellisuudessa kaikki jäikin ihan auki. Mutta se tässä ehkä olikin niin kivaa, että lukija tiesi mitä tulee tapahtumaan ihan pian, mutta se, ettei sitä kerrottu jätti mukavan olon ja vapauden omalle mielikuvitukselle.

Me liikutaan yhdessä ja vaatteiden läpikin mä tunnen Iiron lämmön ja sen, miten sen sydän hakkaa yhtä kovaa kuin mun.

Tässä tuli jotenkin hyvin esiin se, että myös Iiro on tässä tilanteessa epävarma. Se ei käynyt selville, oliko Iirolla ollut jo jotain aikaisemmin vai oliko tämä myös hänen eka kertansa niin kuin Ekunkin. Toki tuolla oli, että kaikenlaista kähmintää ja tutustumista oli tehty puolin ja toisin jo aikaisemmin. Mutta että oliko tämä kummalekin täysin eka kerta viedä asiat loppuun, jäi auki. Ja toisaalta se oli myös kiva, sillä Iirosta annettiin sellainen kuva, että se hoitaa homman kun homman ja Ekulla oli tosi iso luotto, että Iiro hoitaa myös tämän ja antaa hänelle tilaa. Hyvin siis toimi, eikä lukijan tavitsekaan tietää Iiron aikaisemmista kokeiluista yhtään enempää

Kaikkineen tämä oli onnistunut kuvaus kahden nuoren elämästä, siitä kun ollaan yhdessä ottamassa seuraavaa isoa askelta ja siihen liittyvistä fiiliksistä. Joten kiitos kun kirjoitit ja sain tämän nautiskella nyt kahteen kertaan. Ensin tosiaan jo aikaisemmin ja nyt sain kertailla tekstiä kommenttia kirjoittaessani

Lämpimästi tästä kiittäen,
Vendela

[Sokerisiipi]

Kun näin tämän ficin kk:ssa, kiinnostuin tästä kirjasta (pst, se on muuten Ohut hauska kirja), koska poikien välinen ystävyys kirjoissa on parasta, ja niin, halusin lukea tämän kirjan, jotta voisin lukea tän ficin, basically :'D Kirja oli cute ja nopeasti luettu. Ilmiselvän lisäksi mua ihastutti myös se, miten mielellään ja tunnollisesti Ekku huolehti pikkusisarestaan Mimmistä ♥︎

Ficci oli alkuperäisteokselle uskollinen niin tyyliltään kuin tapahtumiltaankin. Tuli niin teinivibat tästä, semmonen ensirakkaushuuma, jännitystä, odotusta ja viehtymystä. Ymmärrän hyvin, miksi Iiron uusi itsevarmuus sai Ekun ihan sekaisin. Onhan tuo ilmestys katolla varmasti aika mieleen ja noi jutut, mitä se Ekulle sanoo, että riisui lasit, koska halusi nähdä Ekun, so so cute!! Ja Iiron aikuismaisuus ja kypsyys mukaili myös kivasti sitä, mitä kirjassa kerrottiin, että hän tietää, mitä tahtoo eikä epäröi tavoitella sitä, mutta kyllä häntä silti hermostuttaa ja kuumottaa, kuten ketä tahansa teinipoikaa suuren ensiaskeleen kynnyksellä.

Rakastin noita pieniä yksityiskohtia, että liukkarin ostaminen sai Ekun melkein kuolemaan kauhusta, mut sitten myöhemmin se toteaakin, että jos seksikamppeiden ostaminen on ylivoimaista, ei oo valmis koko seksiin, mikä on ihan totta! Ja Iiron nuuskaus (hyi helvetti) ja sitä, mitä se teki suutelemiselle, mutta Ekku on kyllä niin kusessa Iiroon, ettei edes sen nuuskakieli selvästikään oo mikään deal breaker. That's love right there. Ja Iiron kommentti siitä, ettei ole mikään kiire, että otetaan rennosti ja katellaan, mitä tapahtuu, oli niin hyvin sanottu ja varmasti myös tosi tarpeellinen juttu Ekulle kuulla, voi näitä suloisia <3

Ihana ficci nuoresta rakkaudesta, pidin kovasti!!

[Seila]

Kommenttikampanjasta hyvää yötä!

Ei ole kirja tuttu, mutta koska mainitsit, että pystyy lukemaan ilman tietoa ns. originaalina niin päätin tarttua tähän. Kuten Vendela sanoikin niin pystyi hyvin lukemaan ilman fandomin tuntemista ja menemään niillä tiedoilla, mitä alkutiedoista ja itse tekstistä tuli ilmi. Taidanpa kumminkin laittaa kirjan lukulistalle ylös, josko jossain vaiheessa siihen saisin tartuttua :D

Kuitenkin! Tämä oli oikein mukava kesäromanssi. Nyt on jo syksy oikeasti ja tekstissäkin on jo syyskuu (kuun alku kyllä), mutta tätä lukiessa tuli kyllä oikein kunnon kesäfiilikset ja pystyin niin näkemään tuon miljöön, kuinka Iiro istuu katolla ja kuinka Ekku kiipeää sinne kaveriksi. Hahmoista pidin ja molemmat olivat selkeästi omanlaisiaan. Söpöä kuinka Ekku on hermostunut ja punastelee Iiron huomion alla :3 Ihmekös jos kerta Iirolla on uutta itsevarmuutta!

Tämä myös eteni mun mielestä kivasti eikä laisinkaan liian nopeasti. Tuotiin esille tarpeeksi pohjustusta ja tietoa ja edettiin sen mukaan. Lukukokemus oli siis tältä osin oikein mukava. Tykkäsin myös kirjoitustyylistä muutenkin ja tekstissä oli joitain pieniä yksityiskohtia, mihin jotenkin tykästyin. Jostain syystä erityisesti se kohta, kun Ekku haistaa aurinkorasvan Iiron iholla ja pohtii, että kuka jaksaa olla niin tunnollinen vielä syyskuussa, oli mieluinen!

Muutenkin tässä oli kesäisyyden lisäksi sellainen hermostunut, mutta odottava ja söpö tunnelma. Ihanan realistista tuo hermoilu ja jännitys, että mitäs nyt tapahtuu, mitä tehdään ja näin. Tykkäsin tästä tosi paljon ja oli kyllä oikein ihana pala kesää tähän kylmenevään syksyyn.

Kiitos paljon tästä!

[Sisilja]

Terve Vaihdokkaista! Olipas jännää löytää sitä kautta suomalaisen nuortenkirjan pohjalta kirjoitettu fikki, sellaisia ei ole oikein tullut aiemmin luettua! Käväisin ennen tämän lukemista Goodreadsissa lukaisemassa kirjan synopsiksen sekä joitain lukijoiden arvosteluja. Jopa yllättävän paljon oli nihkeitä arvioita, ja erityisesti niissä kritisoitiin kirjan ei-niin-onnistunutta huumoria. Mietin voisiko lukijoiden antama nega johtua osin kirjan nimestä, että kun oikein nimeä myöten luvataan hauskuutta, lukijan etukäteisodotukset voivat olla kohtuuttoman korkealla ja sitten tulee petyttyä. No mutta! Tämä sun fikkisi oli minusta oikein hykerryttävä, ja nautin hahmojen välisestä kipinästä ja sanailusta (ja voi vitsit, olihan ne nyt söpöjä!). Oli myös hauskaa yllättyä siitä, että Ekku ja Iiro olivatkin jo pari, ennakolta nimittäin odotin, että tässä vasta viriteltäisiin romanssinpoikasta (tosin siinä tapauksessa tyyppien eka kerta olisi tullut eteen aikas nopeasti ).

Oli mielestäni ihan hyvä tutustua edes tiivistelmän verran alkuperäisteokseen, koska tätä fikkiä lukiessa pääsin kiinnittämään huomiota (ja myötäpettymyksestä vähän järkyttymään), että Ekun ja Iiron ilmeisen kovasti suunnittelemat bileet eivät kirjassa sitten koskaan kunnolla toteutuneetkaan. D: Toisaalta mieleeni myös tuli, että ehkäpä se vain kaksin kaljoittelu (romanttisesti sateessa!!) ei ollutkaan yhtään hullumpi vaihtoehto, kun Ekku ja Iiro olivat saattaneet sen myötä löytää toisistaan muutakin kuin kaverin.

Vendela tuolla aiemmin olikin maininnut pitäneensä näistä tyypeistä ja siitä kuinka erilaisia he selvästi ovat, mutta kuitenkin samalla aaltopituudella. Samaa mietin minäkin lukiessani! Ihana kontrasti, että epävarmemman oloinen Ekku katsoo viileää Iiroa ylöspäin ja pohtii kuinka Iiro osaa vaikka mitä ja on vielä vastuullinenkin käyttäessään aurinkorasvaa vielä syksyllä - ja sitten kuitenkin Ekku on se, joka on lupautunut hommaamaan kortsut ja liukkarin ja uskaltanut vielä ostokset onnistuneesti hoitaakin ja Iiro varmistelee asiaa just ennen h-hetkeä jopa vähän ujosti. Musta tuntuu, että he sopivat toisilleen oikein mainiosti. <3

Ja vaikka hahmot, luontevasti ja ymmärrettävästi, ovat ajoittain epävarmoja ja hermoilevat hieman, mua miellytti kauheasti se, kuinka tavattoman varmoja he kuitenkin ovat toistensa suhteen, ja kuinka hellästi ja ymmärtäväisesti he etenevät kohti ekaa kertaansa. Voi että. Tuli kovin onnellinen olo heidän puolestaan. Silti homma ei mennyt pelkästi söpöilyksi, vaan siellä oli sitä (onnistunutta!) huumoria sopivasti välissä, esim. kortsuista puhuttaessa kun Iiro kehtaa leikkisästi kysyä, ovatko kumit samoja kuin ne jotka Ekku on hommannut Helinää (tai Hölinää, apua muuten mikä lempinimi! Olikohan tässä mukana hiukka katkeruutta edellistä heilaa kohtaan? :'D) varten. Siistiä että Ekku myöntää niiden olevan samoja! On sekin siis ihan veikeän itsevarma!

Sokerisiipi oli aiempana nostanut esiin Iiron nuuskaamisen, ja se pisti munkin silmään, mutta siis erityisesti se, kuinka Ekku kuvailee muutoin ihanan Iiron nuuskakieltä ällöttäväksi, se oli aivan erinomainen yksityiskohta! Ja kauhean hirveän aistillinen, ihan melkein itsekin maistoin (vastentahtoisesti ja pyytämättä :'D) sen kielarin maun suussani. Se olikin ehkäpä suosikkikohtani tässä tekstissä, siis tämä näin:

“Hyi saatana”, sanon sen huulia vasten, mutten vastustele yhtään kun se suutelee mua syvemmin, työntää ällöttävän nuuskakielensäkin mun suuhun ja hallitsee ja vie mua oikein kunnolla. Mun polvia jotenkin heikottaa vaikken edes seiso, ja mun kurkusta karkaa hiljainen ääni, jota ehkä häpeäisin jos tajuaisin enää mistään mitään.

Ensinnäkin loistava reaktio rakastuneelta Ekulta sanoa hyi saatana poikkiksensa huulia vasten, ja toiseksi tosiaan tuo nuuskakieli jolla Iiro hallitsee ja vie, jestas sentään! Ja kolmanneksi, tirskuin niin kuin kunnon teinimieli ainakin tuolle Ekun toteamukselle, että polvia jotenkin heikottaa vaikken edes seiso, koska totta kai nautin siitä, että sen saattoi ymmärtää myös kaksimielisesti, olihan itse tilannekin siihen mitä oivallisin. Ja oi että nuo suudellessa kurkusta karkaavat äänet, aivan lemppareitani! <3

Olipa ihana, söpö ja hauska muttei ollenkaan ohut fikki! Oon tosi iloinen että päädyin haasteen kautta tämän pariin. Kiitos!