Nimi: Korpea, karmaa ja kastematoja
Kirjoittaja: Sielulintu
Ikäraja: S
Fandom: MCU
Hahmot: Thor & Loki
Vastuuvapaus: En omista hahmoja, maailmaa enkä mitään muutakaan, enkä myöskään saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.
A/N: Halusin kirjoittaa näistä jotain iloista ja kevyttä vaihteeksi. No, onhan tässäkin ehkä vähän synkkiä mietteitä väliin, mutta ehkä kuitenkin vähän positiivisempi kuin mitä näistä on aiemmin tullut tehtyä. Ja jotta liialta synkkyydeltä vältyttiin, Thanos on tässä iloisesti kuollut ja kaikki elää hetkisen Starkin tornissa ihan vain rauhoittumassa ja suunnittelemassa elämäänsä eteenpäin.
Korpea, karmaa ja kastematoja
Oli käsittämätöntä, etteivät he olleet tehneet retkeä erämaahan aikaisemmin. Thor ei voinut ymmärtää, kuinka he ylipäänsä olivat siihen mennessä selviytyneet ilman täydellistä irtiottoa kaupungista, ympäriinsä levittäytyvästä betonimerestä ja jatkuvasti pauhaavasta melusta. Hänestä tuntui kuin ympärillä avautuisi täysin uusi maailma. Saattoiko tämä lehvästön suodattamassa auringossa kylpevä metsä olla samaa todellisuutta kuin pilvenpiirtäjien kansoittama suurkaupunki, josta he olivat vain tunteja sitten lähteneet.
Lokikin näytti nauttivan, Thor pani merkille. Tietenkään Loki ei sanonut mitään sen suuntaistakaan, mutta mitä muutakaan olisi voinut odottaa. Lausumattoman helpotuksen kuitenkin näki tavasta, jolla Lokin aina jännittynyt olemus rentoutui sitä mukaa, mitä syvemmälle he metsään kulkivat. Loki käveli puoli askelta edellä ja piti katseensa tiukasti poissa Thorista, joten hänen ilmettään oli hankala lukea, mutta pelkkä kehon kieli kertoi, että luonto teki tehtäviään.
”Tänne täytyy tulla useamminkin”, Thor totesi heidän taitettuaan jälleen hyvän matkaa hiljaisuuden vallitessa.
He olivat jo aikaa sitten hylänneet metsän laidasta alkaneen retkeilypolun ja siirtyneet kulkemaan omia reittejään tiettömässä maastossa.
”Ei huonompi ajatus sinulta”, Loki vastasi.
Hänen äänessään ei ollut sitä purevuutta, jonka Thor valitettavan usein Lokin kanssa keskustellessaan kuuli.
”Ei ihmisiä, ei katuja, ei rakennuksia”, Thor huokaisi tyytyväisenä ja sulki silmänsä.
”Katso mihin kävelet, idiootti”, Loki tuhahti ja esti häntä törmäämästä valtavaan tammeen.
Thor virnisti ja heilautti kättään.
”Luin yhdestä täkäläisestä lehdestä, että silmien sulkeminen ja rauhoittuminen luonnossa kannattaa.”
”Varmasti, mutta kuka käskee tehdä sen kävellessä. En aio estää uusia tapaturmia, jos päätät jatkaa meditointia ja ulkomaailman huomiotta jättämistä, kun olemme liikkeellä”, Loki ilmoitti.
Hänen ilmeensä kieli turhautuneesta epäuskosta, jonka Thor oli lapsuudesta asti tottunut näkemään tehtyään jotain Lokin mielestä täysin järjetöntä.
”Täällä oppii päästämään irti ja unohtamaan kiireen”, Thor jatkoi muistellen lukemaansa artikkelia.
Se oli ollut pitkä ja polveileva, mutta jokin sen sanomassa oli saanut hänet jatkamaan loppuun saakka. Yleensä mikään kirjoitettu tuotos ei saanut hänen huomiotaan vangituksi puhumattakaan, että hän olisi saanut jotakin luettua loppuun saakka. Tällä kertaa ihme oli kuitenkin tapahtunut. Hän oli ymmärtänyt kaipaavansa jotakin, eikä enää ollut epäilystäkään, mitä se jokin oli.
Midgardissa pitäisi ehdottomasti viettää aikaa kaupunkien ulkopuolellakin, Thor päätti. Thanoksen uhan riippuessa yllä metsäseikkailut eivät olleet käyneet kenenkään mielessäkään. Nyt niille oli aikaa, ja vaikka Thor arvostikin Tonyn tarjousta majoittaa heidät joksikin aikaa kaikkien toipuessa Thanoksen lyömisestä, tuntui hyvältä jättää torni ympäristöineen hetkeksi taakse.
”Päästämään irti mistä?” Loki kysyi kulmiaan epäileväisenä kohotellen.
Thor palasi takaisin maan pinnalle mietteistään.
”Elämän pintapuolisista asioista, stressistä ja…” Thor muisteli ”Ja kokoaikaisesta suorittamisesta.”
”Kuulostaa siltä, että olet opetellut sen roskan ulkoa”, Loki tuhahti.
”Entä sitten?”
”Niiden tarkoitus on, että sisäistät sanoman, et opi ulkoa hienoja sanoja, joiden sisältöä tuskin edes ymmärrät. Tuokin on varmasti jokin elämäntaitopalsta, jossa käsitellään kaikkea luontosuhteesta pilatekseen ja karmasta vapautumiseen.”
Thor pysähtyi kesken askelen ja jäi tuijottamaan korviaan uskomatta.
”Pila… Mikä? Mistä pitää päästä irti?”
”Unohda”, Loki tokaisi. ”Pointti on se, että kaikki se tähtää siihen, että ihmiset osaavat elää itsensä kanssa ja selviävät täysjärkisinä tässä maailmassa.”
”Oletko sinä ehtinyt kahlata läpi koko Midgardilaisen kulttuurin, vai miten voit olla kaikesta perillä näin nopeasti?” Thor jatkoi suostumatta unohtamaan järkytystään.
Hän oli aina tiennyt, että Loki oli nopea omaksumaan kaikkea uutta, mutta tämä oli jo uskomatonta. Joukko kummallisia käsitteitä, joista Thor ei ollut ikinä kuullutkaan, ja nekin liittyivät hänen itsensä satunnaisesti keskusteluun heittäneeseen aiheeseen. Jos Loki oli ehtinyt perehtyä tähänkin Midgardin outoon ilmiöön, kuka tiesi, mitä muuta hän oli ehtinyt lukea ja selvittää.
”Haluan tietää, mitä ympärilläni tapahtuu. Kun olen Midgardissa, selvitän, mistä täällä puhutaan ja mistä ollaan kiinnostuneita”, Loki Totesi.
”Oletko päässyt siitä irti?” Thor kysyi uteliaana.
”Mistä? Karmastako?”
”Niin kai.”
”En tiedä. En ole kiinnostunut vapautumaan uudelleensyntymien ketjusta ja kokemaan yhteyttä universumiin ainakaan siinä mielessä”, Loki ilmoitti ja lähti uudelleen liikkeelle.
”Miksi syntyisit uudelleen? Katoaisitko vain ja palaisit maailmaan uudenlaisena? Mikset halua eroon sellaisesta? Itse haluaisin ainakin pysyä itsenäni.”
”Siinä tarkoitetaan kuolemanjälkeistä uudelleensyntymää”, Loki vastasi syvään huokaisten. ”Ja koska me emme suurella todennäköisyydellä ole kuolemassa vähään aikaan etenkään nyt, kun Thanos ei ole toimittamassa meitä päiviltä, meillä on luultavasti aivan riittämiin aikaa päättää, uskommeko me uudelleensyntymään. Osa niistä Midgardilaisista, jotka uskovat siihen, pyrkivät siitä eroon. Jotta he pääsevät irti uudelleensyntymistä, heidän on ilmeisesti päästävä irti myös karman painolastista, joka määräytyy tekojen mukaan. JOs on paljon elämän pahojen tekojen seurauksena kertynyttä huonoa karmaa, syntyy aina uudelleen ja mahdollisesti johonkin epämiellyttävään tilaan, kuten kastemadoksi.”
”Kastemadoksi? Oletko varma, ettet ole ymmärtänyt jotain väärin? Mistä tietää, kuinka paljon huonoa karmaa on?”
Thor kuuli itsekin epäilyksen äänessään.
”Uskoisin ymmärtäneeni pääpiirteet. Koko karma-asia liittyy erittäin syvälliseen ja mutkikkaaseen perinteeseen, joten en ole kuin raapaissut pintaa. Ja mitä karman määrän tietämiseen tulee, ainakin minä tiedän syntyväni luultavasti jalkapuoleksi luteeksi johonkin haisevaan loukkoon, jos tämä teoria pitää paikkansa.”
Thor naurahti, mutta vakavoitui nähdessään Lokin ilottoman ilmeettömyyden.
”Älä viitsi. Et sinä…”
”Älä yritä väittää, etten ansaitsisi sitä.”
Thor aukoi hetken suutaan osaamatta sanoa mitään. Taas he olivat tässä. Jälleen hänen olisi pitänyt tietää, miten saada toinen uskomaan omaan itseensä, omaan hyvyyteensä edes hiukan.
”Kaikilla on parannettavaa”, hän tyytyi lopulta toteamaan.
Loki kohotti suupieliään ivalliseen hymyyn.
”Ja joillakin parannettavaa on niin paljon, että kuolema ehtii tulla,ennen kuin se kaikki on korjattu, vaikka sitten olisikin edessä vuosia tuhansittain.”
”Ikinä ei ole liian myöhäistä”, Thor vakuutti.
Hän kuuli itsekin fraasin latteuden, jota Lokin tuhahdus alleviivasi entisestään.
Minuutit muuttuivat puoleksi tunniksi, sitten tunniksi. Loki ei näyttänyt kiinnittävän lainkaan huomiota siihen, ettei heistä kumpikaan ollut syönyt mitään tuntikausiin, eikä Thor ainakaan itse ollut enää varma, mihin he olivat menossa tai missä he ylipäänsä olivat. Kun Thor sitten lopulta huomautti asiasta, Loki vilkaisi häntä kuin unesta herätettynä. Thor olisi halunnut tietää, missä Lokin ajatukset olivat kulkeneet.
”Täällä voisi vaikka viihtyä”, Loki huomautti heidän seisoskellessaan paikoillaan.
Thor yritti parhaillaan päättää, mikä olisi oikea suunta paluumatkalle. Lokia sellaiset pikkuseikat eivät näyttäneet kiinnostavan.
”Mukava metsähän tämä on”, Thor totesi diplomaattisesti, mikä pitikin paikkaansa.
Puut kohosivat korkeuksiin joka puolella heidän ympärillään, eikä sivilisaation olemassaolosta ollut havaittavissa merkkiäkään. Silti Thor olisi ollut jo aivan valmis palaamaan takaisin ihmisten ilmoille. Retki oli ollut mukava, mutta niin oli ystävien seurakin. Sitä paitsi eksyminen korpeen ilman minkäänlaisia varusteita ei ollut houkutteleva ajatus, vaikkei sellaisessa mitään uutta hänelle ollutkaan.
”Sovitaanko, että menet takaisin ja sanot Starkille ja muille, että hukkasit minut”, Loki ehdotti virnistäen.
”Aivan varmasti”, Thor naurahti ja muisti äkkiä Starkin antaman kartan.
Hän kaivoi tulostetun paperin taskustaan ja oikoi sen suoraksi.
”Missä me olemme?” Thor puuskahti hetken karttaa tarkasteltuaan.
Hän työnsi paperin Lokin käsiin ja osoitti sitä syyttävästi sormellaan.
”Olen melko varma, että siinä on vikaa”, hän puolustautui Lokin kohotellessa huvittuneena kulmiaan.
”Tai sitten sinun suunnistajan taidoissasi”, Loki ehdotti, mutta paneutui kuitenkin mystisten viivojen ja merkintöjen pariin, joita kartta pursuili liiankin kanssa.
”Ongelma piilee siinä, että me emme ole polulla. Jos olisimme, olisi naurettavan helppo päätellä myös tarkka olinpaikkamme, mutta nyt siinä on enemmän haastetta. Luulisin kuitenkin, että tuo voisi olla lupaava suunta”, Loki tiedotti lopulta ja huitaisi Thorin makuun melko laajan kaaren jonnekin hänestä katsoen oikealle.
”Ja kenen idea oli poiketa polulta?” Thor voihkaisi.
”Minun”, Loki vastasi täysin arkiseen sävyyn retorisesti esitettyyn kysymykseen. ”En halunnut nähdä kanssavaeltajia.”
”Miksen ole yllättynyt?” Thor hymähti, mutta hymyili kuitenkin.
Loki näytti, jos ei nyt aivan onnelliselta, niin ainakin paljon vähemmän kireältä kuin pitkiin aikoihin. Hänen huulillaan välähti jopa silloin tällöin todellinen hymy tyypillisten ilottomien ja pilkallisten sijaan. Niinpä Thoria ei äkisti häirinnytkään lainkaan, vaikka Lokin johtama paluumatka osoittautui kaikkea muuta kuin suoraviivaiseksi. Thorilla oli vahva epäilys, että ainakaan kaikki harhaan kääntymiset eivät olleet vahinkoja.
