Mä ja sä ainiaan | k-11 | Atte/Eelis | romance, slice of life, slowburn, fluff| 5/5

[hymypurkki]

Kirjoittaja: Hymypurkki
Ikäraja: K-11
Paritus/Päähenkilöt: Atte, Eelis, Atte/Eelis
Yhteenveto: Atte ja Eelis kasvavat yhdessä eri elämänvaiheiden läpi, kasvaen oppimaan mitä kaikkea rakkaus voi tarkoittaa. Kohtalo saattaa pojat usemman kuin kerran yhteen, mutta onko se pysyvää?
Varoitukset: alkoholinkäyttö, paniikkikohtaukset, lievä seksuaalinen sisältö

A/N: Tää on mun ensimmäinen teksti jonka julkaisen tänne, toivottavasti pidätte!

–

1. Hiekkakakkuja ja pusuhippaa

2009

Eskarin piha oli vielä osittain luminen, ja hiekoitushiekka sekoittui hiekkalaatikon hiekkaan.  Rakennus itsessään oli aika tylsän normaali, harmaa ja kivinen. Pian kuitenkin sen harmauteen vilkahti eloa, kun 6-vuotiaat eskarilaiset ryntäsivät etuovesta ulos.

Yksi vilkkaimmista pojista, Eelis, juoksenteli ympäri pihaa nauraen. Kaikki oli kiinnostavaa, jokaista leikkipaikan lelua ja laitetta oli kokeiltava. Tytöt kikattivat vintiön ympärillä, tämän heitellessä muita poikia lumipalloilla. Pienen punapäisen pojan nauru raikui ympäri pihaa, ja kulmassa istui joku siitä kiinnostunut.

Atte oli pienikokoinen, ujo poika. Pojan vaaleat piirteet sekoittuvatkin helposti taustalle, ja muiden lasten leikkiessä hän mieluummin puuhaili omiaan. Vuoden alussa eskaritädit olivat ensin hieman huolissaan, koska pojalla ei ollut yhtäkään kaveria. Kuitenkin päivien kuluessa he vain jättivät pellavapään suosiolla rauhaan, tämä kun näytti olevan ihan onnellinen omissa touhuissaan.

Nytkin poika rakensi etanoille taloa ja juoksurataa. Hiekasta rakennettun talon katos oli romahtanut, muttei se haitannut. Kolme etanaa, jotka Atte oli löytänyt pihalta, pitivät siitä silti. Ainakin niin Atte ajatteli, hän kuin ei osannut puhua etanien kieltä. Poika asetteli tarkasti pikkukivet ja neulaset, saaden tehtyä hiekkataloon oven ja ikkunat.

Asetellessaan kävyistä puskia, Atte kuuli askelia läheltään. Kohottaen katseensa, hän huomasi edessään kiharapäisen pojan, jolla oli kirkkaanvihreä takki. Eelis. Aaro katsoi poikaan hämmentyneenä, eihän hän yleensä halunnut Atte kanssa leikkiä. Nyt punapää kuitenkin hymyili niin leveästi, että huomasi tämän molempien etuhampaiden irroneen.

-Me pelataan pusuhippaa, ja me tarvitaan yks poika vielä.
-Mut mä en tykkää hipasta.
-Tykkääks sä pusuista?

Atte punastui pojan kysymyksestä, mistä hän nyt semmoista tietäisi. Äiti on sanonut, että pusut ovat aikuisten juttuja. Että sitten, kun on iso, saa pussailla. Onkohan edes laillista pussata liian nuorena? Kuitenkin pienesti iloisena, että hänetkin päätettiin ottaa kerrankin mukaan, Atte suostui moiseen leikkiin.

Eelis virnisti iloisena, pinkaisten heti karkuun. -Adalmiina on ekana hippa! Pieni lettipäinen tyttö lähti ripeästi liikellle, moiskauttelen kikattavien poikien tai tyttöjen poskille märkiä suukkoja. Atte oli kauhuissaan, hän ei ollut enää niin varma koko osallistumisesta. Adalmiinan oltua hetken hippana, lapset päättivät vaihtaa hippaa. Mietintä oli pitkä, kunnes joku sai idean.

-Atte saa olla!

Atte jäi seisomaan paikalleen pelästyneenä. Eihän hän voinut olla, ei hän osannut antaa pusuja, saati juosta tarpeeksi lujaa! Lapset kuitenkin pinkoivat hetki hetkeltä kauemmas, ja joku hänen oli otettava kiinni. Silmäkulmastaan Atte huomasi tutun vihreän takin. Eelis kipitti nopeasti eteenpäin, muttei silti tarpeeksi lujaa. Atte kiri nopeasti pojan kiinni, valmiina moiskauttamaan suukon pojan poskelle.

Kuitenkin kriittisellä hetkellä Eelis käänsi päätään, ja Atte tuikautti suukon suoraan kiharapäisen pojan huulille.

Eelis älähti punaisena, ja Atte perääntyi pelästyneenä. Muut lapset kikattivat ympärillä, ja  näytti nolostuneelta. -Atte pussassi Eelistä! Adalmiina kiljaisi, saadan muut tytöt kikattamaan kovemmin. Atte näperteli hermostuneena tumppujaan, tuntien punan leviävän poskilleen.

Eelis näytti hämmentyneeltä. - Nyt meidän pitää sitten kai mennä naimisiin, tämä lopulta tokaisi punaisena. -Miten niin? Atte älähti. -Äiti sanoi, että vaan naimisissa saa pussailla, Eelis selitti. Atte mietti hetken, avaten sitten suunsa uudestaan. -Lapset ei saa mennä naimisiin, tämä totesi, ja Eeliskin meni miettiliääksi.

Yhtäkkiä kiharapäisen pojan kasvot valaistuivat tämän saadessa idean.-Sitten meidän pitää olla parhaita kavereita siihen asti että ollaan aikuisia, tämä sanoi hymyillen. -Mulla ei ole koskaan ollut parasta ystävää, Atte sanoi hieman nolosti.

-No, nyt sulla on mut!

Eelis ojensi pienen kätensä, ja Atte tarttui siitä hymyillen. Pojat jatkoivat Aten etanatalon rakentamista yhdessä.

[hymypurkki]

Kirjoittaja: Hymypurkki
Paritus/Päähenkilöt: Atte, Eelis, Atte/Eelis
Yhteenveto: Atte ja Eelis kasvavat yhdessä eri elämänvaiheiden läpi, kasvaen oppimaan mitä kaikkea rakkaus voi tarkoittaa. Kohtalo saattaa pojat usemman kuin kerran yhteen, mutta onko se pysyvää?
Varoitukset: alkoholinkäyttö, paniikkikohtaukset, lievä seksuaalinen sisältö

-

2. Totuus vai tehtävä, Atte?

2019

Eeliksen talo oli täynnä nuorten naurua, kirkkaita valoja ja liian kovalla soivaa musiikkia. Pojan vanhemmat olivat poissa kotoa viikonlopun, joten tälle oli myönnetty lupa kutsua pari kaveria kylään. Jossain kohdassa oli kuitenkin tullut pari muuttujaa, ja nyt talo oli täyteen pakattu pienessä hiprakassa olevilla nuorilla.

Olohuoneessa istui ringissä kasa nuoria, pelaten totuutta ja tehtävää. Ilma tuoksui jännitykseltä ja alkoholilta pullon pyöriessä villisti lattialla, ja nuorten kovaääninen nauru täytti koko huoneen.

Atte näpräsi paitansa helmaa, hieman jännittyneenä siitä mitä tehtävät tai totuudet tulisivat olemaan. Hän oli lähiaikoina tajunnut itsestään liikaakin totuuksia, joita ei ollut vielä ihan varma kertomaan muille. Kuitenkin vaalea poika yritti nyt keskittyä vain hauskanpitoon, ja rentoutua.

Se olisi helpompaa, jos eräs nimeltämainitsematon kiharapää ei olisi laittanut päälleen parhaimman näköistä paitaansa, tai housujaan, tai ylipäätään hymyilisi niin komeasti koko ajan, tai nauraisi niin että koko huone raikuu….

Atte huokaisi hiljaa itsekseen, yrittäen päästä ajatuksiaan karkuun.

Eelis. Kaveri, lapsuudenkaveri. Se oli aina vaan ollut niin, he kaksi, Atte ja Eelis. Eelis uskalsi olla sosiaalinen, ja Atte nautti enemmän omasta tilasta. Kaikki näissä kahdessa pojassa kiljui erilaisuutta ja vastakohtia, ja silti he olivat pysyneet yhdessä. Ja se oli pelottavin osa.

Oli ollut lämmin kesäkuinen päivä, kun Atte oli tajunnut. Pojat olivat kierrelleet saariston rantoja koko yön ja illan, juoneet halpaa kaljaa ja nauraneet liikaa. Auringonlasku oli näyttänyt niin kauniilta Eeliksen hiuksissa, ja Atte tajusi humaltuvansa jostain muustakin kuin alkoholista. Hermostuneena hän oli tarttunut toista poikaa kädestä, ja hetken he olivat vain olleen niin. Pienen hetken Atte luuli, että Eelis todella tunsi samoin. Että Eelis rakasti häntä.

Myöhemmin totuus oli iskenyt. Eeliksen tyttöystävät vaihtuivat, mutta he olivat kaikki kauniita, hauskoja, sosiaalisia…tyttöjä. Atte hymyili, ja nauroi pojan vitseille. Tuki tätä erojen tullessa, ja halasi silloin tällöin veljellisesti. Kuitenkin hän tiesi, että sitä enempää heistä ei koskaan tulisi. Vain veljiä.

Atte säpsähti takaisin todellisuuteen pullon osuessa hänen kohdalleen.

-Atte! Totuus vai tehtävä?

-To-no oikeastaan, otetaa tehtävä, ihan vaa vaihtelun vuoksi.

Ihmiset hurrasivat innostuneina, ja Atte otti rohkaisuksi pienen huikan lähimmästä kaljatölkistä. Tytöt supattivat hetken, ja pienen kikatuskohtauksen jälkeen kääntyivät takaisin Atteen päin.

-Atte, suutele….Eelistä.

Hetken aikaa rinki oli aivan hiljainen. Atte tunsi olonsa hieman hermostuneeksi, mutta pienoinen humala toi rohkeutta mitä hänellä ei yleensä ollut. -Okei, tämä sanoi rehvakkaasti, siirtyen lähemmäs Eelistä. Kiharapäinen poika virnisti hieman hermostuneesti, ja roimien taputusten innoittamana Atte painoi huulensa toisen pojan huulia vasten.

Suudelma ei ollut taitava, tai romanttinen. Eelis maistui halvalta siideriltä ja jonkun muun huulipunalta, mutta hetken aikaa Atte antoi uskotella itselleen, että tämä ei olisi viimeinen kerta, kun hän suutelisi tätä poikaa. Suudelma kesti pidempään kuin oletettu, ja väkijoukko ympärillä hiljeni. Silloin Eelis tajusi irrottautua.

Pojat katselivat hetken aikaa toisiaan, ja Atte näki nopean välähdyksen jotain täysin uutta tunnetta Eeliksen silmissä.  Jotain vahvempaa ja haluavampaa. Kauan kuitenkaan ei hetki kestänyt, kun Eelis jo vetäytyi kauemmas, ja rinki alkoi hurraamaan.

Yhtäkkiä Atesta tuntui todella pahalta. Pahoinvointi-oksennus-pahalta. Eikä hän tiennyt oliko se viina vai kaikki muu, mutta juostessaan vessaan hän tiesi pohjimmiltaan haluavansa pois. Haluavansa pois humalasta, pois tunteistaan, pois itsestään. Pois ajatuksesta, että Eelis voisi olla hänen.

Koska se ei tapahtuisi.

[hymypurkki]

Kirjoittaja: Hymypurkki
Paritus/Päähenkilöt: Atte, Eelis, Atte/Eelis
Yhteenveto: Atte ja Eelis kasvavat yhdessä eri elämänvaiheiden läpi, kasvaen oppimaan mitä kaikkea rakkaus voi tarkoittaa. Kohtalo saattaa pojat usemman kuin kerran yhteen, mutta onko se pysyvää?
Varoitukset: alkoholinkäyttö, paniikkikohtaukset, lievä seksuaalinen sisältö

-


3. Poliisi ja sen rosvo

2025

Klubi oli hämärä, täynnä savua ja erivärisiä valoja. Atte heilui musiikin tahtiin, tuntien basson järisyttävän kehoaan. Suurin osa ihmisistä oli jo tukevassa humalassa, ja ilmassa heilui käsiä jotka leikkasivat savua liikkeillään. Atte tunsi humalan päässään, koko vartalossaan, kuin kuplivan tunteen.

Aten tiedekunta oli tullut ”pareille” joka oli venynyt hieman yli, ja nyt kello lähenteli jo neljää yöllä. Nuori mies oli kuitenkin aivan iloinen tervetulleesta piristyksestä, tentit ja muu opiskelu oli painanut enemmän kuin useimmiten, ja yhden illan kännääminen vapautti.

Atte keinui silmät kiinni, haroen välillä vaaleanpunaisia hiuksiaan. Kaveriporukka oli kadonnut shoteille, muttei Atte oikeastaan välittänyt. Joskus Atte vain halusi tanssia yksinään, tuntea musiikin kulkevan kehonsa läpi, heittää kädet ilmaan ja kokea musiikki.

Mutta tietenkin joku oli mennyt törttöilemään klubilla. Mies säpsähti todellisuuteen musiikin katketessa. Valot laitettiin päälle, ja joka puolelta kuului sekalaisia ääniä. Joku oksensi, joku selitti jotain paikalle saapuneille poliiseille. Atte siristeli silmiään valoissa. Kirkasta. Liian kirkasta. Atte tunsi askeleensa hieman heiluviksi, mutta alkoi suuntamaan kohti klubin ovea. Silloin joku pysäytti hänet.

-Anteeks, mut kukaan ei saa poistua ennen kuin me olemme selvittäneet ketkä aloittivat tappelun.

Atte nosti katseensa kohti häntä puhutteleen poliisin kasvoja. Mies oli pitkä, ja selvästi hyvässä kunnossa. Hiukset olivat kiharat ja punaiset, ja kasvoja peitti hienoinen sänki. Hetkisen aikaa Atte oli näkevinään jonkun tutun kasvoissa, muttei saanut otetta siitä, kuka mies oli. Kuitenkin miehen ote alkoi tuntumaan liian tiukalta, ja Atte halusi kotiin.

-Mä tulin ihan eri suunnalta, et sä voi mua pidättää, Atte tokaisi uhkarohkeasti, riuhtaisten kättään. Poliisimies huokaisi, pitäen otteensa vakaana ja tiukkana. -Herra, protokollan mukaan-

-Vitut minä protokollasta, mä meen kotii! Atte tiuskaisi sammaltaen, alkaen riuhtomaan kunnolla.Poliisimies yritti rauhoitella riehuvaa poikaa, joka sähisi kirosanoja. Lopulta poliisimies päätyi vain painamaan Aten vasten seinää, pitäen tätä tiukasti otteessaan takaapäin. - Ikävä kyllä, en voi päästä teitä poistumaan vielä, ja pyydän teitä rauhoittumaan. Atte huokaisi vasten seinää.

- Päästäksä mut jos sanon etten riehu enää?
- No en ainakaa ihan heti.

Atte riiputti päätään, saaden kuitenkin oudon ajatuksen päähänsä. - Hei….herra konstapeeli…

-Kenraali.
-Ihan miten vaa. Mikäs on herra kenraalin nimi?

Poliisimies huokaisi. -Eelis, tämä lopulta sanoi. Atte naurahti. - Mä tunsin joskus jonkun Eeliksen…se oli komee jätkä.

-Jaha.
-Vähän niikuin sä.
-Selvä.

Atte mutristi huuliaan, yrittäen rimpuloida, mutta Eeliksen ote piti kiinni tiukassa. Aten koittaessa riuhtoa itseään vapaaksi pidempi mies vain painoi tämän kovemmin seinää vasten.

-Kuulkaas herra konstaapeli….
-Kenraali.
-Niin herra konstaapeli…minä luulen että te haluatte vain koskea minua.
-Pysytäänpä nyt asiallisina.

Atte puraisi huultaan, virnistäen itsekseen. Tämän poliisimiehen kiusoitteleminen oli hauskempaa kuin luulisi, eikä hän suunitellut lopettavansa hetkeen.

-Anteeks, voitko kääntää minut?
-Ja miksi?
-Pitää vastata puhelimeen.

Eelis epäröi hetken, päästäen kuitenkin sitten lyhyemmän miehen vapaaksi otteestaan. Atte siirtyi nätisti seisomaan tämän viereen, kaivaen hitaasti puhelintaan esiin. Eeliksen katse seurasi vaaleanpunapäisen miehen puuhia tämän etsiessä pienen lapun puhelimenkuorestaan. Yhtäkkiä Atte liikahti nopeasti Eelistä kohden, ja pidempi mies säpsähti.

-Eikös sun pitänyt vast-

Atte painoi kevyesti huulensa toisen miehen huulia vasten, painaen tämän käteen pienen paperimytyn. Tämän jälkeen hän irroutautui nopeasti ja pinkaisi pakoon koko klubilta.

Olisi Eelis hänet kiinni saanut, tottakai. Mutta jostain syystä hän jäi mieluummin tutkimaan lappusta, jonka lyhyempi mies jätti hänelle.

Pinkillä tussilla kirjoitettu numero, ja lyhyt ”soittele ”. Eelis huokaisi itsekseen. Mihin hän nyt mitään perkeleen treffejä tarvitsisi. Pudistellen päätään, mies käveli takaisin muiden poliisien luokse.

Pieni lappu pysyi kuitenkin hänen rintataskussaan, ja lopulta numero siirtyi hänen puhelimeensa.

[hymypurkki]

Kirjoittaja: Hymypurkki
Paritus/Päähenkilöt: Atte, Eelis, Atte/Eelis
Yhteenveto: Atte ja Eelis kasvavat yhdessä eri elämänvaiheiden läpi, kasvaen oppimaan mitä kaikkea rakkaus voi tarkoittaa. Kohtalo saattaa pojat usemman kuin kerran yhteen, mutta onko se pysyvää?
Varoitukset: alkoholinkäyttö, paniikkikohtaukset, lievä seksuaalinen sisältö

-


4. Vain sä ja mä
2030

Atte heräsi sängystään. Raidalliset lakanat olivat sekaisin, ja asunnossa tuoksui kahvilta. Mies hymyili itsekseen, jaksamatta nousta vielä sängystä.

Aamuaurinko valui laiskasti sisään ikkunoista, ja se lämmitti jo vähän. Ulkona oli jo keväistä, mitä nyt vähän loskaa maassa. Puissa oli jo pienet hiirenkorvat, ja Atte oli nähnyt eilen jo pari leskenlehteäkin puskemassa tietään katukuvaan.

Atte hengitti hiljalleen itsekseen. Eeliksen paita oli mytyssä tuolilla, muistuttaen miehen olevan täällä myös. Atte virnisti jälleen, pystymättä uskomaan sitä. Haraisten kätensä läpi hiustensa, nuorukainen nousi istumaan sängylle. Patjahan se tosin oli, sänkyä ei oltu vielä keritty tähän asuntoon hankkimaan.

Atte ei vieläkään ollut päässyt ihan yli siitä faktasta, että tämä oli nyt heidän kotinsa. Hänen ja Eeliksen. Eilen he olivat juoneet halpaa viiniä kahvikupeista, naureskelleet toistensa humalalle ja suudelleet. Suudelleet niin monesti, niin monesti.

-Atte? Sun kahvis on valmis?

Eelis seisoi keittiön ovella, näyttäen niin kotoisalta ja lämpimältä. Aten hymy pysyi paikallaan tämän noustessa hakemaan kuppinsa pidemmältä mieheltä. Atte painoi kevyen suukon tämän poskelle. Eelis hymähti, istuutuen sitten alas patjalle vaaleapunapäisen kumppaninsa kanssa.

Kaksikko siemaili kahviaan hiljaisuudessa, molemmat ihaillen asuntoa. Mikään ei ole valmista, tai aloitettua, mutta se on heidän. Ja kaikki on juuri sen takia uskomatonta.

-Olisiks sä yläasteel uskonu et me oltais joskus tässä?
-Ai juomassa kahvia meidän yhteisessä asunossa, sen jälkeen kun sä viime yönä-

Eelis hyssytti tönäisyllä lyhyemmän pojan hiljaiseksi, saaden tämän naurahtamaan. Molemmat nauroivat hetken. Lopulta Atte kuitenkin nojautui taaksepäin, asettaen kuppinsa lattialle.

-En.

Eelis käänsi katseensa Atteen, nähden tämän kasvoilla hivenen surumielisen hymyn. Hymy muistutti asioista, joita Eelis katui tähän päivään asti. Kaikki tyhmiä hinttivitsejä, kaikkia luetulle jätettyjä viestejä, kaikkea kusipäisyyttä…

-Mä olin kamala silloin.
-Niin kai.

Atte huokaisi itsekseen, kääntäen sitten kasvonsa Eelikseen päin, pieni hymy kasvoillaan.

-Mutta sä olit myös hauska, ja välittävä, ja komea, voi luoja miten komea sä olitkaan.

Eelis virnisti pienesti pojan äänensävylle.

-Ai että olin komea vai….
-Ja olet yhäkin, tottakai!

Atte heittäytyi taaksepäin patjalle, nostaen katseensa takaisin Eelikseen.

-Mut mä rakastin sua. Ja rakastan yhäkin.

Eelis hymyili, laskeutuen makaamaan pojan viereen. Aten vaaleanpunaiset hiukset kehystivät pojan kasvoja kauniisti, ja auringonvalo maalasi pojan kasvot enkelillisiksi, saaden Eeliksen melkein pakahtumaan.

-Mäkin rakastan sua, niin paljon.

Atte hymyili, vetäen pidemmän miehen hellään suudelmaan. Eelis painautui Aaroa vasten, painaen tämän patjaa vasten. Atte nauroi vasten Eeliksen huulia, saaden pidemmänkin miehen kikattamaan.

Ja niin, aamuauringon valossa, pariskunta hehkui rakkautta. Ja ainoat jotka tiesivät kuinka pakahduttavan suloinen ja tärkeä tuo hetki oli, olivat he itse.

[hymypurkki]

Kirjoittaja: Hymypurkki
Paritus/Päähenkilöt: Atte, Eelis, Atte/Eelis
Yhteenveto: Atte ja Eelis kasvavat yhdessä eri elämänvaiheiden läpi, kasvaen oppimaan mitä kaikkea rakkaus voi tarkoittaa. Kohtalo saattaa pojat usemman kuin kerran yhteen, mutta onko se pysyvää?
Varoitukset: alkoholinkäyttö, paniikkikohtaukset, lievä seksuaalinen sisältö

-


Epilogi: Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti

2033

Atte rullasi lastenvaunuja eteenpäin pitkin soratietä. Maassa on yhä lunta, ja pakkanen nipisteli poskia.

Eelis käveli Aten vierellä, pitäen kiinni pienen pojan tumpulla peitetystä kädestä. Tomas oli juuri täyttänyt neljä, ja hän oli Aten mielestä maailman suloisin ja uteliain lapsi. Tänään Tomas oli aamiaispöydässä ilmoittanut haluavansa nähdä ”sen eskarin, missä isi ja iskä oli tavannut”.

Tomas halusi yhäkin kuulla uudestaan ja uudestaan tarinan siitä, miten Atte ja Eelis olivat ensimmäistä kertaa tavanneet. Isäänsä tullut romantikko, oli Eelis kerran vitsaillut, ansaiten muksautuksen olkapäähän Atelta.

Joten nyt he suuntasivat kohti sitä paikkaa, missä kaikki oli alkanut.

Eskarin piha ei ollut muuttunut lainkaan. Kaikki leikkitelineet samoilla kohdillaan, hiekkalaatikon vasen kulma oli yhäkin haljennut. Tomas juoksi innoissaan tutkimaan paikkaa, ja Eelis seurasi katseellaan poikaa, hymyillen itsekseen.

Miehet istahtivat vierekkäin penkille, ja Atte katseli yhä ympärilleen.

-Toden totta, mikään ei oo muuttunut.
-Ainoastaan me.

Atte käänsi katseensa Eelikseen hymyillen.

-Sun takki ei oo enää vihreä.

Eelis tuhahti, tarttuen Attea kädestä kiinni. - No en nää suakaa rakentelemas mitää hiekkalinnoja tuolla kulmassa. Atte naurahti miehen kommentille, antaen katseensa kiertää pihaa. Yhtäkkiä hän huomasi jotain maisemassa.

Atte nousi ylös, kävellen ripeästi pihan suurimman männyn luokse, etsien katseellaan jotain. Mies hymyili lämpimästi nähdessään tutun raapustuksen puun alaosassa.

A + E = aina

Eelis oli saapunut Aten viereen, nähden mitä toinen mies katsoi. Atte käänsi hymyilevät kasvonsa Eelikseen.

-Sähän ton raaputit, varastit nastan ilmoitustaululta.
-Siinä piti lukea ”aina yhdessä”, mutta aika loppui.

Atte naurahti hiljaa. -Ainakin se näyttää toteutuneen, tämä jatkoi. Eelis katsoi miestä hymyillen, astuen sitten askeleen taaksepäin. - Siitä puheenollen, tämä aloitti. Atte katsoi hieman hämmentyneenä miehen touhuja tämän polvistuessa, mutta kun miehen taskusta ilmestyi pieni laatikko, Atte tajusi mitä oli tapahtumassa.

-Eelis.

-Atte Oja. Mun elämäni ensimmäinen, paras, suurin rakkautteni. Rosvo mun poliisille, Eelis aloitti virnistäen. Aten silmänkulmat kostuivat, ja tämä vei kätensä suunsa eteen.

-Haluatko totettaaa ton raapustuksen, ja suostua mun aviomiehekseni?

Aten poskille valui kyyneleitä, mutta tämä ei välittänyt.

-Voisinks mä enää täs vaihees sanoa ei?

Eelis hymyili, nousten seisomaan. Atte hymyili yhä itkien, vetäen Eeliksen itkun- ja nauruntäytteiseen suudelmaan.

Ja totta vie. Kun he vuotta myöhemmin kävelivät alttarille sanoakseen tahdon, Atte ja Eelis tiesivät, että niin se tulee aina olemaan.

E + A = aina.


-

A/N: Kiitos paljon jos joku tän jaksaa lukea, kommentteja arvostan aina!

[KAISA.]

Oi miten kiva! Olisin mielelläni lukenut heistä enemmänkin, vaikka ihan kaiken! Teini-iän kipuilut ja miten Eeliksestä tuli poliisi ja miten he lopulta sitten rakastuivatkaan. Tykkäsin tästä kyllä tällaisenakin! Oli kiva kurkkailla aina tiettyyn hetkeen.

Osasit hienosti kuvailla heidät jokaisessa elämänvaiheessa. Varsinkin tuo päiväkoti-luku pienten lasten ajatusten kanssa oli uskomattoman hellyyttävä.

Kiitos, että julkaisit tämän! Oli tosi kiva lukukokemus:)