Ficin nimi: Myrskynratsastaja
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Fandom: Frozen 2
Tyylilaji: Draama
Hahmot: vesihenki Nokk
Vastuuvapaus: Frozen 2 ja sen hahmot kuuluvat Disneylle, sen animaattoreille ja muille leffan tekoon osallistuneille. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.
Haasteet: 12+ virkettä
XVIISanat:
1. sammal
2. harmaa
3. heiveröinen
4. pisara
5. marmori
6. vapaus
7. antaa
8. napata
9. vaara
10. yhdessä
11. ettei
12. kevät
13. musta
14. vihollinen
15. pilvi
16. kantaa
17. viilto
18. pilari
19. kai
20. kulmikas
21. ristikko
22. ilo
23. hiljaisuus
24. iho
25. varma
+jokeri
A/N: Ensimmäinen yritykseni osallistua tähän haasteeseen ja tykkäsin kyllä kovasti. Seuraavalla kerralla uskaltaa jo kirjoittaa ehkä dialogiakin. Nyt kuitenkin tällainen lyhyt raapalemittainen kokeilu
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tyrskyävä meri on vihreää kuin sammal Nokkin laukatessa vuonossa, jossa sen kaviot nostattavat aaltoja. Taivas on harmaa, se enteilee myrskyä, mutta vedenkiiltävä hevonen on jo kapeikon suulla. Nokk polkee heiveröisen kuohun jalkojensa alle ja vetää henkeä edessä olevaa matkaa varten. Pisarat piiskaavat sen kuvetta, pyrkivät itsensä läpi siinä onnistumatta. Marmorisalama halkaisee taivaan jossakin meripeninkulmien päässä ja sitä kohti Nokk suuntaa turpansa, kaiken voimansa innon.
Vapaus on sille vieras käsite, sillä se ei ole koskaan mitään muuta ollutkaan, vapaa nelimään minne mielii vankiloiden kahlitsematta. Se sukeltaa ja antaa merivirran kuljettaa itsensä pohjemmalle, kauemmas ihmisten lukitsevista rannoista. Pienet ravut yrittävät napata kiinni Nokkin harjasta, mutta ne ovat liian hitaita ja harjan omistaja kiivas. Mikään vaara ei uhkaa vesihenkeä, se on pohjapyörteiden valtias ja aaltojen prinssi.
Hetken Nokk kulkee yhdessä delfiiniparven kanssa, liitää niiden vierellä kuin kaikki olisivat taivaalla eivätkä syvällä pinnan alla. Sillirypäs pakenee, ettei joutuisi parempiin suihin tai Nokkin aiheuttamiin vesiputouksiin. Ilmassa myrsky raivoaa jo, sen vihainen kylmyys on lupaus tulevasta keväästä, jolloin puhaltavat lauhemmat tuulet.
Käy pärskähdys, Nokk nousee pintaan ja yleinen synkkyys värjää sen kuultavan kehon mustaksi. Tällainen sää ei kuitenkaan koskaan ole ollut sen vihollinen, päin vaistoin se nauttii kirmatessaan kiehuvalla merellä. Nokk hirnuu pilville kuin nauraisi niiden surkealle yritykselle pitää itsensä poissa mereltä ja lähtee liikkeelle seisottuaan henkäyksen verran valtiaana. Se kantaa päätänsä uljaasti hypellessään aallonharjalta toiselle.
Suuri valkoinen viilto valaisee apokalyptisen maiseman. Sen jälkeen tulee salamaryöppy, kuin taivas yrittäisi upottaa mereen kalkkikivisiä pilareita. Nokk pysähtyy, kai osoittaaksen myrskylle kunnioitusta kaikesta huolimatta. Britannian kulmikkaat kalliot siintävät juuri ja juuri silmän havaittavina. Sadenorot piirtävät ristikkoa Nokkin selkään, kun vesihevonen kääntyy takaisin kohti Norjaa.
Sen sierainten puuskahdukset viestivät ilosta, jota se tuntee sydämenssään, jota se säteilee ympäröivään synkkyyteen. Hiljaisuus on vallannut merihätään joutuneen aluksen, jonka ainoa henkiinjäänyt näkee valon. Nokk hidastaa raviin ohittaessaan veneen, sen iho on silkkaa hopeaa viimeisten salamoiden loisteessa, mutta se ei auta. Ahdistunut sulkee silmänsä ja on varma, että näki näkyjä. Aamuun mennessä Nokk on palannut kotiin.