Kirjoittaja Aihe: Vahva olkapää, Severus/Lily, hurt&comfort K-11  (Luettu 2119 kertaa)

maw

  • kirjanörtti
  • ***
  • Viestejä: 37
  • Suurin aarre on ymmärrys rajaton
Vahva olkapää
Tyylilaji: hurt&comfort, draama, fluffy
ikäraja: K11
paritus: Severus/Lily
yhteenveto: Lily saapuu yhtenä iltana Severuksen ovelle ja purkaa sydäntään.
vastuunvapaus: Hahmot ovat Rowlingin, minä vain leikittelen.

A/N: Tarkoituksena olisi tehdä kolmiosainen sarja Lilyn ja Severuksen suhteesta. Severus on lempihahmojani ja näiden fikkien kirjoittaminen on varmaankin siitä johtuen kestänyt yli vuoden, mutta tässä tulee ensimmäinen, ja loputkin kunhan saan ne viimeisteltyä julkaisukuntoon :) . Toivon, että pidätte, mutta jos fikki ei miellytä, saa senkin sanoa (lupaan, etten pure).


osa 1

 Severus veti mustan, paksun villapaitansa t-paidan päälle, kun illan kylmyys otti hänestä vallan. Hän liu’utti sormeansa paidan kaunista palmikkokuviota pitkin ja ajatteli hellästi Lilyn äitiä, joka oli kutonut paidan hänelle jo vuosia sitten.
 Tänään olisi aikaa rentoutua, Severus ajatteli ja kaivoi lempikirjansa kirjahyllystä. Hän siirtyi vanhalle jo kuluneelle ruskealle sohvalleen ja avasi kirjan taitetun kulman kohdalta. Mutta juuri, kun Severus oli saanut jalkansa suoristettua ja aloitettua kirjan lukemisen, kuului ovelta koputus.
 Taas ne lehtimyyjät, Severus ajatteli ja harppoi kiukkuisena eteiseen avaamaan ovea. Uusi koputus. Severus riuhtaisi oven vihaisena auki ja yllättyi suuresti, kun ovella seisoikin punahiuksinen nainen, Lily. Mutta Lilyn naama punoitti ja nenä oli murtunut. Kuivunut veri peitti naisen naamaa ja kyyneleet valuivat vuolaina naisen poskilla.
 ”Lily, mikä hätänä?” Severus ehti kysyä, kun Lily jo astui sisälle: ”Voi, Sev. Mi-mi…”, mutta loput Lilyn puheesta hukkuivat Severuksen villapaitaan ja kyyneleisiin. 
 Severus ymmärsi, että kyselisi vasta, kun nainen olisi rauhoittunut, joten hän sulki ulko-oven ja työnsi Lilyn kädenmitan päähän itsestään. Hän riisui naisen ruudullisen villakangastakin ja vihreän pipon.
 ”Lily, sinun nenäsi se on murtunut. Anna minä korjaan sen”, Severus sanoi ja Lily nyökkäsi kevyesti, sillä kyyneltulva ei antanut tilaisuutta puhua. ”Episkius”, Severus sanoi osoittaen Lilyn nenää ja kuului pieni rusahdus, kun nenä asettui entiseen asentoonsa. Severus imi taikasauvallaan kuivuneen veren pois ja haki keittiöstä paperin, johon Lily voisi kuivata kasvonsa.
 ”Mennään olohuoneeseen, kerro sitten, kun se sinusta tuntuu hyvältä”, Severus sanoi Lilylle ja johdatti itkevän naisen kodikkaaseen olohuoneeseensa. Hän istuutui sohvalle ja veti Lilyn vasten olkapäätänsä. Hän tunsi naisen hytkyvän itkuisena sylissään ja päätti silittää hänen punaista päätänsä. Lily itki, vapisi ja puristi Severuksen villapaitaa kuin pelastusköyttä.
 ”Pystytkö jo kertomaan?”, Severus kysyi noin neljännestunti Lilyn saapumista myöhemmin. Lily nosti päätänsä ja sanoi: ”Ehkä tai siis varmaan”, hän katsoi Severusta silmiin ja Severus nyökkäsi: ”Ei mitään kiirettä”.
 ”S-se oli J-j-james. Hän s-s-suuttui, kun e-e-en halunnut öm s-sitä, tiedäthän?” Lily sanoi itkuisena. ”Et halunnut harrastaa seksiä, joten hän hakkasi sinut? Ja tämä oli ensimmäinen kerta? Lily, sano että se on totta”, Severus sanoi vihaisena. Hän oli aina vihannut kirppusäkki-Jamesia. ”Niin. Ja e-e-ei se ollut en-ensimmäinen kerta, mutta pahin. T-tätä on jatkunut siitä alkaen, kun me-menimme nai-naimisiin. En pääse n-niin hel-helposti pakoon, kun o-olemme naimisissa”, Lily sanoi ja painoi päänsä Severuksen olkaa vasten.
 ”Hän on kunnon pikku paskiainen. Mitä hän on ennen tätä tehnyt? Sattuuko sinua? Tarvitsetko tehokasta lientä kivunpoistoon?”, Severus kysyi pitäen tiukasti Lilyn olkapäistä kiinni.
 ”Hän o-on vain hakannut, m-muttei ole murtanut mi-mitään ja joskus h-hän hakkaa v-vyöllään, voi Severus m-miksi minä nain h-hänet? Ja v-voisin t-tosiaan o-o-ottaa sitä kivunlievityslientä, s-sinä k-keität s-s-sitä varmasti h-hyvin”, Lily sanoi ja Severus tiesi, ettei kyseessä ollut mikään pieni kipu, sillä hän oli vain kerran nähnyt Lilyn pyytävän kivunlievityslientä ja silloin tällipaju oli mäiskinyt hänet aivan tohjoksi ja jopa matami Pomfrey oli ollut vaikeuksissa vammojen kanssa.
 ”Minä haen sitä, odota hetki”, Severus sanoi ja nousi sohvalta. Hän käveli kolkkoon kaakeloituun kylpyhuoneeseensa ja kaivoi peilikaapista pienen annoksen lientä. Kun hän palasi olohuoneeseen Lily nojasi sohvan selkänojaan ja nyyhkytti. Severus ojensi pikarin Lilylle, joka joi sen yhdellä kulauksella.
 ”Kuule, kello on jo yli puolenyön, joten käyn hakemassa lakanoita, jotta saan laitettua sängyn sinulle”, Severus sanoi ja toivoi, että Lily toipuisi jopa shokin kaltaisista oireistaan hyvillä yöunilla.
 Severus käveli makuuhuoneensa komerolle, jossa hän säilytti lakanoitaan. Niitä ei ollut monta ja Severus ei ollut jaksanut käyttää yksinkertaista silitysloitsua mihinkään niistä. Hän kuitenkin otti kaikista siisteimmän pinon ja leijutti sen olohuoneeseen, jossa hän Lilyn noustua sohvalta heilautti muutaman kerran taikasauvaansa, ja lakanat sijasivat vuoteen sohvalle.
 ”Pärjäätkö?” Severus kysyi, kun Lily oli käpertynyt sohvalle. Lily nyökkäsi, tosin sitä hän ei tehnyt kovin ponnekkaasti, mutta se kelpasi Severukselle. Hän siirtyi makuuhuoneeseensa ja yritti karkottaa pahat ajatukset mielestään, jotta pystyisi nukahtamaan, mutta hän ei kyennyt kuulemaan mitään muuta kuin Lilyn nyyhkäisyt olohuoneesta.
 Severus ei saanut kunnolla unenpäästä kiinni koko yönä. Hän pyöri sängyssään ja tunsi lakanoiden kietoutuvan kylmänhikiseen ihoonsa. Mutta lähes aina, kun hän oli valveilla, hän kuuli Lilynkin pyörivän sohvalla tai nyyhkivän.


 Aamulla, kun Severus ajatteli, että olisi jo tarpeeksi myöhä herätä, hän käveli keittiöönsä. Lily hiipi hänen perässään ja istuutui yhdelle keittiön kiikkeristä ja nuhjuisista puutuoleista. Severus oli vaiti ja huitoi vain taikasauvaansa, jotta saisi heille keitetyksi kupposet kahvia.
 ”Kahvia?” Severus kysyi ojentaen mukia Lilylle. Severuksen ääni oli aamuisen karhea, ja hän kaipasi kovasti omaakin kahvikupposta.
 ”Mm”, Lily mumisi ja ojensi kätensä kohti kuppia. ”Tätä minä tarvitsin”, hän mutisi ensimmäisen kulauksen jälkeen.
 ”Nukuitko hyvin?” Severus kysyi tietäen hyvin vastauksen. ”En, mutta ei se sinun sohvastasi johtunut”, Lily vastasi pieni hymynkare huulillaan. Se sai tahtomattaankin Severuksenkin suupielen nykimään.

« Viimeksi muokattu: 19.04.2020 18:54:20 kirjoittanut maw »
korpinkynsi ja ylpeä siitä

maw

  • kirjanörtti
  • ***
  • Viestejä: 37
  • Suurin aarre on ymmärrys rajaton
Vs: Vahva olkapää, Severus/Lily, hurt&comfort K-11
« Vastaus #1 : 19.04.2020 19:07:55 »
A/N: Tässä nyt toista osaa. Toivon, että edes joku tykkää. Severus on oikeaa hahmojen aatelia Pottereissa ja rakastan kirjoittaa hänestä. Tässä teille siis tämä  ;D. Miksi olen niin väsynyt, että tämä "alkupuhe" on yhtä hämmentävää valetaikasauvan jauhamista?

osa 2

 Päivä mateli Severuksen mielestä tavallistakin hitaammin. Lilyn tuttu iloisuus oli kaikonnut tyystin ja hänestä huokui vain masentuneisuuden ja alakulon aaltoja.
 Kun ilta vihdoin koitti monen hiljaisen tunnin ja närpittyjen aterioiden jälkeen, teki Severuksen mieli huokaista helpotuksesta.
 ”Sev, ettet viitsisi lainata jotain paitaa. Näissä on vähän ikävää nukkua ja ne ovat likaiset. Paha mennä hakemaan mitään”, Lily rikkoi hiljaisuuden ja tuijottelen farkkujaan ja neulettaan. ”Paidan? Millaisen haluat? Tai siis minulla ei hirveästi ole valinnanvaraa”, Severus mutisi.
 ”T-paita, kiitos. Jos sinulla sellainen on”, Lily sanoi kohottaen arvostelevasti niin tutusti kulmakarvojaan ja päästäessään valloilleen kuplivan naurunsa.
 ”Mmm. Onhan minulla”, Severus murahti ja katosi vaatekaapilleen, joka ammotti tyhjyyttään. Siellä oli muutama musta kaapu, parit jästihousut, kulahtanut t-paitapino, musta poolopaita ja vanha ruudullinen flanellipaita. Hän nappasi mustan t-paidan. Sen siisteimmän ja sileimmän, tietysti. 
 ”Tässä”, Severus sanoi ja ojensi paidan Lilylle. ”Kiitos, Sev”, Lily sanoi ja katsahti miestä. ”Siinäkö sinä aiot seistä ja katsella?” hän kysyi.
 ”En tietenkään, ei tulisi mieleenkään”, Severus sanoi samettisen pehmeällä äänellään, mutta huomattuaan Lilyn ilmeen, hän päätyi jatkamaan: ”öitä sitten”.
 Severus kääntyi kannoillaan ja käveli makuuhuoneeseensa. Hän riisui vaatteensa ja haki yhden t-paidoistaan vaihtaakseen sen päälleen. Sen jälkeen hän kääriytyi sänkyynsä ja sulki silmänsä. Kunpa uni vain tulisi.
 Mutta ennen kuin hän sai unenpäästä kiinni, kuului ovelta pieni ääni. ”Sev?” se kysyi.
 Severus murahti vastaukseksi ja käännähti nähdäkseen oviaukolle, jossa Lily seisoi liian isossa paidassa, joka olisi melkein käynyt lyhyestä mekosta.
 ”Voinko tulla sinne? En pysty nukahtamaan”, Lily sano ja katsoi anovasti Severusta. ”Minne?” hän kuitenkin kysyi kiusoitellen.
 ”Viereesi”, Lily sanoi ja Severus urahti jotain myöntymisen merkiksi.
 Severus oli aina pitänyt Lilystä, hän oli rakastanut tyttöä, sitten naista. Hän kuitenkin tiesi, he olivat puhuneet, että Lily ei välittänyt hänestä samalla tavalla. Sen Severus oli päättänyt hyväksyä, vaikka helppoa se ei ollut.
 Nyt kuitenkin Lily maksi hänen vierellään. Kääriytyi Severuksen olkapäätä vasten, eikä Severus tosiaan kyennyt muuhun, vaikka olisi ehkä halunnutkin, kuin siirtämään kätensä kömpelösti Lilyn selälle ja pitämään kiinni.
 Severus tunsi olkapäänsä kostuvan, kätensä hytkyvän Lilyn nyyhkäisyjen tahdissa, mutta hän ei tiennyt mitä tehdä. Niinpä hän painoi pienen suukon naisen ohimolle ja kuiskasi: ”Kyllä se siitä. Olet vahvempi kuin uskotkaan. Se helpottaa ajan kuluessa. Minä tiedän, vaikka rakkaudessa olenkin noviisi, sydänsuruissa olen lähes ammattilainen. Se helpottaa ajan myötä”, mies kuiskasi suu niin lähellä Lilyn korvaa, että puhe muuttui melkein pehmeäksi suudelmaksi. Ja siihen he nukahtivat, lapsuudenystävykset sylikkäin.
 
***

Niin he elivät muutamia viikkoja, Lily piristyi päivä päivältä, Severus hymyili yhä useammin ja pukeutui välillä jopa tummansiniseen. He elelivät tavallisesti, näyttivät pariskunnalta (jokunen oli sen heille sanonutkin), mutta syvällä sisimmässään heistä varmasti molemmat tiesivät, ettei tämä voisi jatkua loputtomiin. Eikä se voinutkaan.
 Eräänä aamuna Severus heräsi tyhjästä sängystä ja nousi katsomaan, josko Lily olisi jo keittiössä, mutta huomasi yllätyksekseen naisen lukittautuneen kylpyhuoneeseen. Severus päätti istuutua sohvalle kirjansa kanssa ja syödä aamupalan yhdessä Lilyn kanssa. Aika kuitenkin mateli eteenpäin, eikä Lilystä kuulunut mitään.
 ”Onko joku hätänä?” Severus kysyi. ”Ei, tai siis, kato itse”, Lily sanoi ja avasi kylpyhuoneen puisen hilseilleen oven. Hän piti kädessään muovista tikkua. Kasvoilla oli järkyttynyt ilme ja Severus erotti kuivuneet kyynelvanat.
 ”Niin?” Severus kysyi ymmällään. ”Olen raskaana. Tämä varmisti kaiken. Nämä ovat oikeasti luotettavia, vaikka ovat jästien. Olen toki aavistellut tätä jo aika kauan”, Lily sanoi surumielisesti.
 Severus oli järkyttynyt, mutta Lily huomasi hänen ilmeensä. ”Jamesille. Olen sen verran pitkällä. Minä en tiedä mitä tehdä. Kaipa minä palaan hänen luoksensa”, hän puhui Severukselle.
 ”Jos et halua palata Jamesin luo, minä voin tunnustaa sen”, Severus mutisi hämillään. ”Voi, Sev. Arvostan tarjoustasi, mutta kai sinäkin ymmärrät, että olen naimisissa Jamesin kanssa. Minä yritän vielä. Ehkä kaikki menee paremmin, ehkä lapsi pelastaa kaiken. Ei James kuitenkaan paha ole”, Lily sanoi katsoen Severuksen silmiin, jotka olivat kostuneet.
 Lily kaiveli tavaroitaan, siivoili sotkujaan ja järjesteli Severuksen asuntoa, Severuksen istuessa alakuloisena sohvalla. Kun Lily oli saanut kaiken valmiiksi, hän totesi Severukselle: ”Kai minä joudun lähtemään, en viitsi pitkittää sitä, se ei olisi mukavaa.”
 Hän kosketti Severuksen käsivartta ja Severus seurasi punaisten hiuksien loimua eteisen puolelle. ”Sev, kiitos kaikesta. Olen niin pahoillani. Nämä viikot ovat olleet ihania, mutta tämä ei toimisi pidemmän päälle. Pimeän voimat ovat liikaa minulle ja ne ovat läsnä elämässäsi. Kaikki ne kuolonsyöjäkaverisi, jotka täällä käyvät. Se ei ole minun elämääni”, Lily sanoi hiljaiselle miehelle. ”Kyllä sinäkin sen ymmärrät”, Lily jatkoi.
 ”Voin muuttaa tapani. Lily, miksi sinä palaat hänen luokseen? Miksi?” Severus kysyi ahdistuneena. ”Ei se onnistuisi. Selitän vielä joskus”, Lily sanoi ja napitti takkinsa kiinni. Hän avasi oven ja oli juuri sulkemassa sen, kun hän kumartui vielä sisäpuolelle.
 ”Sev, minä rakastan sinua. Tiesithän?” Lily sanoi ja suikkasi suukon Severukselle ja sulki oven ennen kuin Severus ehti vastata. Ja se oli viimeinen kerta, kun Severus näki Lilyn elossa. Hän ei koskaan kuullut Lilystä, ei koskaan saanut pöllön pöllöä ja Severus epäili siihen vahvasti syylliseksi James Potteria.
 

korpinkynsi ja ylpeä siitä

Sylikisu

  • Höttöilijä
  • ***
  • Viestejä: 442
  • Mitähän tänään mailansa kanssa tekisi?
Vs: Vahva olkapää, Severus/Lily, hurt&comfort K-11
« Vastaus #2 : 20.04.2020 11:07:05 »
En tiedä mitä sanoisin. Tämä oli samaan aikaan kovin ahdistava ja sitten toisaalta aika suloinen ja ihana niin lyhyen aikaa kuin Severuksen ja Lilyn yhteiselo ja rauha kesti. Severuksen puolesta tuli sääli, kun Lily käytti häntä omana lohtunaan, vaikka koko ajan oli tietoinen siitä, että palaisi Jamesin luokse, mutta Severuskin toisaalta tuntui tietävän sen. Loppukin aiheutti ahdistusta, kun Lily palaa raskaana Jamesin luo uskoen, että jokin muuttuu, vaikka se tuntuu aika epätodennäköiseltä. James voi hakata raskaana olevaa Lilyä ja lapsen syntymän jälkeen sekä lasta että Lilyä. James ei kuule Lilystä, koska James hallitsee Lilyn elämää Lilyn kuolemaan asti. Voi, tämä oli aika onneton ficci, mutta tavallaan kaunis. Severus on tosiaan hahmojen aatelia ja rakkaus. <3

Kiitos tästä.

maw

  • kirjanörtti
  • ***
  • Viestejä: 37
  • Suurin aarre on ymmärrys rajaton
Vs: Vahva olkapää, Severus/Lily, hurt&comfort K-11
« Vastaus #3 : 20.04.2020 13:22:08 »
Oi, kiitos kommentista Sylikisu tosiaan hain fikkiin juuri tuollaista lämmintä tunnelmaa, mutta myös ahdistusta. Yritän tässä lähipäivinä vielä saada viimeisen osan viimeisteltyä :). Kiitos kuitenkin kommentistasi, se antoi lisää varmuutta ja halua saattaa tämä fikki kunnialla loppuun <3 Anteeksi vielä pikaisesta puhelinkommentista  ::)
korpinkynsi ja ylpeä siitä

maw

  • kirjanörtti
  • ***
  • Viestejä: 37
  • Suurin aarre on ymmärrys rajaton
Vs: Vahva olkapää, Severus/Lily, hurt&comfort K-11
« Vastaus #4 : 27.04.2020 20:00:39 »
A/N: Tässä vielä viimeinen osa tähän minisarjaani. Tämän viimeistely oli toivotonta puuhaa. Mietin kuinka saisin kuvattua ajatukseni selkeästi ja pidettyä Severuksen severusmaisena. En tiedä miten onnistuin. Sen saa toki kertoa. Pidemmittä puheitta itse fikkiin.

osa 3

  Elämässäni olen tehnyt yhden valtavan virheen ja monia pieniä, mutta valtava virheeni kuristaa edelleen kurkkuani, kun vain ajattelenkin sitä. Erityisesti nyt.
 Minä tiesin, tietysti tiesin, että Lilyn poika aloittaisi tänä vuonna Tylypahkassa, mutta en ollut sisäistänyt sitä täysin ennen kuin näin pienen James Potterin kopion kävelevän suureen saliin lajiteltavaksi.
 En voinut sille mitään, mutten kyennyt uskomaan tuon olevan poika, jolle tarjouduin isäksi, Lilyn poika. Hän näytti niin Jamesilta, että minun teki pahaa, enkä muistanut enää, kuka hänen äitinsä oli.
 Kun katseeni lajittelun jälkeen kohtasi pojan kanssa, huomasin silmät. Ne silmät, joita niin kovasti olin kaivannut. Sama katse tuijotti silmiini ja silloin ymmärsin sen. Hän todella oli Lilyn poika ja minä olin tappanut pojan vanhemmat. Eikä se oikeastaan tuntunut kovin pahalta, sillä poika oli jo kääntynyt enkä nähnyt enää silmiä, vain takaraivon, joka muistutti minua Jamesista.
 Kun tämä poika saapui opetukseeni, toivoin hänen muistuttavan älyltään Lilyä, mutta valitettavasti olin väärässä. Yritin kysellä häneltä kaikenlaista, lypsää tietoa. Mutta se oli aivan turhaa. Hänen välinpitämättömyytensä ainettani kohtaan muistutti minua siitä, kuka pojan isä oli. Jotenkin se kaikki sai minut käyttäytymään vastenmielisesti Lilyn poikaa kohtaan.
 Minun on myönnettävä, että olen monena synkkänä iltana istunut työhuoneessani ja miettinyt, miksi teen sen kaiken. Joka kerta ajattelen lopettavani, mutta kun näen hänet taas, jatkan samalla valitsemallani tiellä.
 Mutta enemmän minä vihasin Longbottomin poikaa, joka olisi niin hyvin voinut säästää Lilyn hengen, jos vain Pimeän lordi olisi valinnut hänet. Minä tiesin, että ennustus olisi aivan hyvin voinut koskea häntä. Välillä minun todella teki mieli kertoa Harrylle ennustuksesta, mutta tiesin, että välillämme ei ollut hitustakaan kunnioitusta tai luottamusta. Oli sotkenut kaiken, taas.


 Kun ihmissusi-Lupin saapui kollegakseni Tylypahkaan, olin pyörtyä inhosta, sillä hän toi mieleeni elävästi omat kouluaikani ja niihin liittyvän henkilön, josta en voinut sanoa pitäväni.
 Eräänä iltana, aivan lukukauden alussa Lupin kuitenkin kysyi minua työhuoneeseensa ja tiesin jo, että hän todennäköisesti pyytäisi minulta mutkikkaasti valmistettavaa sudenmyrkkyjuomaa. Aioin kieltäytyä kunniasta.
 Päätin kuitenkin kaikesta huolimatta mennä illalla tapaamaan Lupinia.
”Iltaa Severus. Mukavaa, kun pääsit tulemaan”, Lupin aloitti. ”Iltaa”, päätin urahtaa. Istuuduin nojatuoliin ja katsoin pöydälle laitettuja teekuppeja.
 ”Pyysin sinut tänne keskustelemaan sudenmyrkkyjuoman valmistuksesta. Ymmärrän menneisyytemme kaunat, mutta jos voisit kuitenkin auttaa minua edes oppilaiden turvallisuuden tähden”, Lupin sanoi.
 ”Minä uskon kyllä, että oppilaille saattaisi olla hyvää harjoitusta kamppailla täyskokoista ihmissutta vastaan. Ehkäpä se saisi Albuksenkin ymmärtämään nimityksensä seuraukset, vai mitä? Taidan siis kieltäytyä kunniasta vedoten rajalliseen aikaani opetuksen ohella”, sanoin Lupinille, jonka ilmeestä heijastui pettymys.
 ”Ymmärrän. Tosin toivoisin, että harkitsisit vielä asiaa”, Lupin tokaisi minulle. nousin tuolista ja jätin teekupin pöydälle koskemattomana,  mutta juuri, kun olin avaamassa ovea, hän jatkoi: ”Severus, ajattelin vain sanoa, nyt kun näimme. Lily kävi usein luonani viimeisenä vuotenaan. Hän todella kaipasi sinua, mutta James oli aika jääräpäinen asian suhteen. Hän ei suoranaisesti uskonut sinun seurasi olevan hyväksi Lilylle. Vaikka James oli paras ystäväni ja kuolleista ei tulisi puhua pahaa, hän ei kohdellut Lilyä hyvin. Minä tiedän, että sinäkin tiedät. Lily tuli usein luokseni itkien ja minä lohdutin häntä ja hän kertoi, kuinka sinä olit hänelle niin ystävällinen. Kuinka olit antanut hänen asua luonasi ja itkeä olkaasi vasten. Hän sanoi kaipaavansa sinua kovasti. Hän pyysi, että kertoisin sinulle. Tämä tulee toki aika myöhässä, mutta ajattelin, että se piristäisi sinua työkiireissäsi”, Lupin sanoi painottaen viimeistä nasevasti. Minun oli pakko pysähtyä. Hän tiesi. Hänkin oli lohduttanut Lilyä. En voinut enää vihata tuota miestä niin paljoa.
 ”Kiitos, kun kerroit. Mutta lupaa, ettet kerro muille minusta ja Lilystä. Vain Albus tietää. Ole kiltti”, pyysin lähes anelevasti Remukselta. ”En minä kerro”, Remus vastasi.
 Olin jo lähtenyt työhuoneesta, kun päädyin palaamaan vielä takaisin. Kiskaisin oven auki ja näin Remuksen yllättyneen ilmeen kirjan takaa.
 ”Remus, minä suostun. Keitän sinulle sudenmyrkkyjuomaa”, sanoin ja katsoin toisen miehen kasvoja, sitä kuinka ne kirkastuivat hymyyn. ”Kiitos Severus. Arvostan tätä todella”, Remus sanoi ja hymyili minulle. Päätin tehdä sen, koska tiesin Remuksen olleen lohduttaja Lilylle, kun en enää itse siihen kyennyt. Kun olin valinnut pimeän polun Lilyn sijasta.


 Avasin oveni. Se oli sama ovi, jonka takana Lily oli seissyt itkien lähes kahdeksantoista vuotta sitten. Nyt sen takana seisoi kaksi naista, joita halveksin. Toisen naisen poskilla oli kuivuneita kyyneljuovia ja toinen tuijotti minua pistävästi raskaiden silmäluomiensa alta.
 Naisilla oli minulle vastenmielinen pyyntö. Minä tiesin, mitä minun pitäisi tehdä, mutta en olisi voinut olla helpottuneempi, kun he viimein lähtivät.
 Olin vannonut rikkumattoman valan. Tiesin, että se oli ollut pakko tehdä, mutta halveksin silti itseäni.
 Itkevä nainen oveni takana oli tuonut mieleeni elävästi Lilyn ja viikot sen jälkeen, enkä voinut olla toivomatta niitä takaisin. Mutta minä tiesin, miksi Lily oli kuollut ja siihen syylliset miehet olivat nyt tässä talossa.
 Minä halveksin Matohäntää, joka oli myynyt ystävänsä Pimeän lordille ja tappanut Lilyn. Minä halveksin, inhosin ja vihasin itseäni, koska olin salakuunnellut ennustuksen, vienyt sen suoraa Pimeän lordille. Miksi ihmeessä olin tehnyt sen? En voinut olla halveksumatta meitä molempia, mutta pidin silti itsekkäästi Matohäntää suurempana ja pahempana syyllisenä, sillä hän tiesi, mitä oli tehnyt. Minä inhosin sitä, että jouduin majoittamaan Matohännän kellariini. Inhosin tunnetta, että hän oli kanssani samassa talossa.
 Menin vaatekaapilleni ja kaivoin esiin Lilyn äidin neuloman palmikkokuvioidun villapaidan. En ollut koskenutkaan siihen moneen vuoteen. Katsoin sitä. Juoksutin taas sormiani palmikoita pitkin ja muistelin sitä kaikkea.
 Kyyneleet vierivät poskilleni, ne pulppusivat silmistäni valtoimenaan. En voinut niille mitään. Halasin villapaitaa, puristin sitä ja hautasin kasvoni siihen. Minusta tuntui kuin villapaita olisi tuoksunut edelleen Lilyltä, hänen ihanalta kukkaistuoksultaan. Mutta minä tiesin, että se oli vain kuvitelmaa. Se oli katuvan miehen päässä olevaa toivoa.
 Siinä minä itkin, kunnes kyyneleitä ei enää tullut, puristaen villapaitaa, ainoaa todistetta, joka minulla oli Lilystä.
korpinkynsi ja ylpeä siitä

Sylikisu

  • Höttöilijä
  • ***
  • Viestejä: 442
  • Mitähän tänään mailansa kanssa tekisi?
Vs: Vahva olkapää, Severus/Lily, hurt&comfort K-11
« Vastaus #5 : 14.05.2020 17:28:14 »
Awww aika ankeahan tästä lopusta tuli niin kuin tietenkin aiheen tietäen oli arvattavissa, kun tietää alkuperäisen, mutta oli tässä myös paljon kaunista.  :) Severus rakasti Lilyä ja hänelle oli raskasta, että Harry oli niin isänsä näköinen. James ei ollut yhtään mukava. Kävi sääliksi Lilyä ja Severusta, ja Harryakin, vaikka ehkä Jamesin elossaolo ei olisi tehnyt hänenkään elämästään paljoa sen onnellisempaa kuin Dursleylla. Tämä oli kiinnostavaa luettavaa ja olisin lukenut pitempäänkin.

Kiitos jatkosta ja siitä, että jatkoin tarinan loppuun asti. :)