A/N: Tässä nyt toista osaa. Toivon, että edes joku tykkää. Severus on oikeaa hahmojen aatelia Pottereissa ja rakastan kirjoittaa hänestä. Tässä teille siis tämä
.
Miksi olen niin väsynyt, että tämä "alkupuhe" on yhtä hämmentävää valetaikasauvan jauhamista?osa 2
Päivä mateli Severuksen mielestä tavallistakin hitaammin. Lilyn tuttu iloisuus oli kaikonnut tyystin ja hänestä huokui vain masentuneisuuden ja alakulon aaltoja.
Kun ilta vihdoin koitti monen hiljaisen tunnin ja närpittyjen aterioiden jälkeen, teki Severuksen mieli huokaista helpotuksesta.
”Sev, ettet viitsisi lainata jotain paitaa. Näissä on vähän ikävää nukkua ja ne ovat likaiset. Paha mennä hakemaan mitään”, Lily rikkoi hiljaisuuden ja tuijottelen farkkujaan ja neulettaan. ”Paidan? Millaisen haluat? Tai siis minulla ei hirveästi ole valinnanvaraa”, Severus mutisi.
”T-paita, kiitos. Jos sinulla sellainen on”, Lily sanoi kohottaen arvostelevasti niin tutusti kulmakarvojaan ja päästäessään valloilleen kuplivan naurunsa.
”Mmm. Onhan minulla”, Severus murahti ja katosi vaatekaapilleen, joka ammotti tyhjyyttään. Siellä oli muutama musta kaapu, parit jästihousut, kulahtanut t-paitapino, musta poolopaita ja vanha ruudullinen flanellipaita. Hän nappasi mustan t-paidan. Sen siisteimmän ja sileimmän, tietysti.
”Tässä”, Severus sanoi ja ojensi paidan Lilylle. ”Kiitos, Sev”, Lily sanoi ja katsahti miestä. ”Siinäkö sinä aiot seistä ja katsella?” hän kysyi.
”En tietenkään, ei tulisi mieleenkään”, Severus sanoi samettisen pehmeällä äänellään, mutta huomattuaan Lilyn ilmeen, hän päätyi jatkamaan: ”öitä sitten”.
Severus kääntyi kannoillaan ja käveli makuuhuoneeseensa. Hän riisui vaatteensa ja haki yhden t-paidoistaan vaihtaakseen sen päälleen. Sen jälkeen hän kääriytyi sänkyynsä ja sulki silmänsä. Kunpa uni vain tulisi.
Mutta ennen kuin hän sai unenpäästä kiinni, kuului ovelta pieni ääni. ”Sev?” se kysyi.
Severus murahti vastaukseksi ja käännähti nähdäkseen oviaukolle, jossa Lily seisoi liian isossa paidassa, joka olisi melkein käynyt lyhyestä mekosta.
”Voinko tulla sinne? En pysty nukahtamaan”, Lily sano ja katsoi anovasti Severusta. ”Minne?” hän kuitenkin kysyi kiusoitellen.
”Viereesi”, Lily sanoi ja Severus urahti jotain myöntymisen merkiksi.
Severus oli aina pitänyt Lilystä, hän oli rakastanut tyttöä, sitten naista. Hän kuitenkin tiesi, he olivat puhuneet, että Lily ei välittänyt hänestä samalla tavalla. Sen Severus oli päättänyt hyväksyä, vaikka helppoa se ei ollut.
Nyt kuitenkin Lily maksi hänen vierellään. Kääriytyi Severuksen olkapäätä vasten, eikä Severus tosiaan kyennyt muuhun, vaikka olisi ehkä halunnutkin, kuin siirtämään kätensä kömpelösti Lilyn selälle ja pitämään kiinni.
Severus tunsi olkapäänsä kostuvan, kätensä hytkyvän Lilyn nyyhkäisyjen tahdissa, mutta hän ei tiennyt mitä tehdä. Niinpä hän painoi pienen suukon naisen ohimolle ja kuiskasi: ”Kyllä se siitä. Olet vahvempi kuin uskotkaan. Se helpottaa ajan kuluessa. Minä tiedän, vaikka rakkaudessa olenkin noviisi, sydänsuruissa olen lähes ammattilainen. Se helpottaa ajan myötä”, mies kuiskasi suu niin lähellä Lilyn korvaa, että puhe muuttui melkein pehmeäksi suudelmaksi. Ja siihen he nukahtivat, lapsuudenystävykset sylikkäin.
***
Niin he elivät muutamia viikkoja, Lily piristyi päivä päivältä, Severus hymyili yhä useammin ja pukeutui välillä jopa tummansiniseen. He elelivät tavallisesti, näyttivät pariskunnalta (jokunen oli sen heille sanonutkin), mutta syvällä sisimmässään heistä varmasti molemmat tiesivät, ettei tämä voisi jatkua loputtomiin. Eikä se voinutkaan.
Eräänä aamuna Severus heräsi tyhjästä sängystä ja nousi katsomaan, josko Lily olisi jo keittiössä, mutta huomasi yllätyksekseen naisen lukittautuneen kylpyhuoneeseen. Severus päätti istuutua sohvalle kirjansa kanssa ja syödä aamupalan yhdessä Lilyn kanssa. Aika kuitenkin mateli eteenpäin, eikä Lilystä kuulunut mitään.
”Onko joku hätänä?” Severus kysyi. ”Ei, tai siis, kato itse”, Lily sanoi ja avasi kylpyhuoneen puisen hilseilleen oven. Hän piti kädessään muovista tikkua. Kasvoilla oli järkyttynyt ilme ja Severus erotti kuivuneet kyynelvanat.
”Niin?” Severus kysyi ymmällään. ”Olen raskaana. Tämä varmisti kaiken. Nämä ovat oikeasti luotettavia, vaikka ovat jästien. Olen toki aavistellut tätä jo aika kauan”, Lily sanoi surumielisesti.
Severus oli järkyttynyt, mutta Lily huomasi hänen ilmeensä. ”Jamesille. Olen sen verran pitkällä. Minä en tiedä mitä tehdä. Kaipa minä palaan hänen luoksensa”, hän puhui Severukselle.
”Jos et halua palata Jamesin luo, minä voin tunnustaa sen”, Severus mutisi hämillään. ”Voi, Sev. Arvostan tarjoustasi, mutta kai sinäkin ymmärrät, että olen naimisissa Jamesin kanssa. Minä yritän vielä. Ehkä kaikki menee paremmin, ehkä lapsi pelastaa kaiken. Ei James kuitenkaan paha ole”, Lily sanoi katsoen Severuksen silmiin, jotka olivat kostuneet.
Lily kaiveli tavaroitaan, siivoili sotkujaan ja järjesteli Severuksen asuntoa, Severuksen istuessa alakuloisena sohvalla. Kun Lily oli saanut kaiken valmiiksi, hän totesi Severukselle: ”Kai minä joudun lähtemään, en viitsi pitkittää sitä, se ei olisi mukavaa.”
Hän kosketti Severuksen käsivartta ja Severus seurasi punaisten hiuksien loimua eteisen puolelle. ”Sev, kiitos kaikesta. Olen niin pahoillani. Nämä viikot ovat olleet ihania, mutta tämä ei toimisi pidemmän päälle. Pimeän voimat ovat liikaa minulle ja ne ovat läsnä elämässäsi. Kaikki ne kuolonsyöjäkaverisi, jotka täällä käyvät. Se ei ole minun elämääni”, Lily sanoi hiljaiselle miehelle. ”Kyllä sinäkin sen ymmärrät”, Lily jatkoi.
”Voin muuttaa tapani. Lily, miksi sinä palaat hänen luokseen? Miksi?” Severus kysyi ahdistuneena. ”Ei se onnistuisi. Selitän vielä joskus”, Lily sanoi ja napitti takkinsa kiinni. Hän avasi oven ja oli juuri sulkemassa sen, kun hän kumartui vielä sisäpuolelle.
”Sev, minä rakastan sinua. Tiesithän?” Lily sanoi ja suikkasi suukon Severukselle ja sulki oven ennen kuin Severus ehti vastata. Ja se oli viimeinen kerta, kun Severus näki Lilyn elossa. Hän ei koskaan kuullut Lilystä, ei koskaan saanut pöllön pöllöä ja Severus epäili siihen vahvasti syylliseksi James Potteria.