Kirjoittaja: Okakettu
Ikäraja: S
Tyylilaji: romanttinen haikailu
Paritus: Valve/Alisa
Yhteenveto:
Sillä millaisen unen ne ovatkaan loihtineet, henget ja ennen kaikkea hänen petturimainen sydämensä. A/N: En olisi ikinä uskonut, että saan joskus kirjoitettua tekstin 12+ virkettä -haasteeseen, häkellyttävää! Tuntuu, että tämä auttoi hiukan myös blokkiin. Tarkoitukseni oli julkaista vaihteeksi jotain ihan uutta, mutta pakollisista sanoista tuli minulle heti mieleen Valve, joten.
Ævintýrin (K11) aikajanalla tämä sijoittuisi jonnekin kohtaa Valven etäisyyskautta ennen Hiisiprinsessa-välikohtausta, siis osien 263-280 paikkeille. Mikäli ei halua millään tavalla spoilaantua Valven mietteistä, ennen tämän lukemista kannattaa olla edennyt päätarinassa osaan 318 asti. Ei tässä nyt kuitenkaan varmaan mitään erityisen suuria paljastuksia ilmene...
Spoiler: Virkehaasteen sanat näytä 1. sammal
2. harmaa
3. heiveröinen
4. pisara
5. marmori
6. vapaus
7. antaa
8. napata
9. vaara
10. yhdessä
11. ettei
12. kevät
13. musta
14. vihollinen
15. pilvi
16. kantaa
17. viilto
18. pilari
19. + jokeri
20. kai
21. kulmikas
22. ristikko
23. ilo
24. hiljaisuus
25. iho
26. varma
Valoa pimeää enemmänAlisan paljaat jalat uppoavat äänettömästi metsäpolun sammaleeseen hänen edellään.
Tytön punahehkuiset hiukset ovat villi virta tunnollisen palmikon sijasta, puiden lomasta erottuva taivas täysin vailla harmaita loppusyksyn sävyjä. Moisten huomioiden takia Valve joutuu hylkäämään heiveröisen haaveensa siitä, että tämä on totta, että hän on unennäkemisen sijasta sittenkin hereillä.
Sillä millaisen unen ne ovatkaan loihtineet, henget ja ennen kaikkea hänen petturimainen sydämensä; Alisan mekko on kevyttä ja vaaleaa kangasta, kastepisarat hohtavat tämän kaulalla ja hiussuortuvissa kuin helmet. Hänen morsiamensa ei ole marmorinvaalea ja hauraansievä olento kuten hovia asuttavat ylhäisöneidot, vaan varmaryhtinen ja auringon päivettämä myös kaikessa herkkyydessään. Valve näkee, että vihreissä silmissä loistavat metsän herättämä vapaus ja riemu, kun Alisa kääntyy ja ojentaa kätensä häntä kohti.
Hänen ei pitäisi antaa periksi mielihalulle, ei edes paikassa, joka ei ole totta. On kuin unen kangas vaistoaisi hänen epäröintinsä, sillä yhtäkkiä sammaleen muuttunut muoto saa Alisan horjahtamaan – ja niinpä Valve ei voi muuta kuin ylittää etäisyyden heidän välillään ja napata kiinni tämän olkapäästä. Vetää lähelleen työnteosta jäntevän kehon ja valon tuoksun, punertavat avoimet hiukset, vaikka kiivas rytmi hänen kurkunpäässään kertoo, miten suuri vaara ja houkutus se on.
Yhdessä, huokaa puolestaan hänen hämäränsä, hyvillään kosketuksesta; aina häntä itseään rehellisempi. Jopa unessa Valve tajuaa toivovansa, ettei Alisa huomaa, kuinka vaikeasti hän nielaisee. Tämän tutkiva katse on palanen todellisuutta, vakavanutelias ja suora, mutta samalla paljon pehmeämpi kuin heidän kohdatessaan keväällä ensimmäisen kerran.
Seremonian muistaminen saa jonkin mustan painamaan hänen rintakehäänsä. Valve tietää olevansa itse pahin vihollisensa, että hänen ei pitäisi antaa Alisan sotkeutua kanssaan menneisyyden kahleisiin. Silti hän osaa ajatella vain sitä, kuinka hyvin Alisa sopii hänen syliinsä, katsoa miten pilvien varjot kulkevat mekon paljastamien solisluiden poikki.
Hänen alati kantamansa kaipaus on äkisti niin
paljon, ettei hän ole kestää sitä.
Valve kumartuu lähemmäs, vaikka tuntee syyllisyyden kuin viillon. Korppikuninkaan iätön kylmyys on tukipilari, johon hän tällaisina hetkinä aina tarrautuu, mutta ei kykene tekemään niin nyt. Alisa tarkastelee häntä miltei itsepäisen oloisesti, odottaen, odottaen. Sekin on kai yksi todellisuuden heijastus.
”Minä kun luulin, että minun pitäisi olla meistä se rohkeampi”, hänen morsiamensa sanoo hymy hiukan kulmikkaana. Valve hymähtää ja painaa suudelman tämän paljaalle olkapäälle, varjojen muodostamalle hienopiirteiselle ristikolle. Alisa värähtää suloisesti; tämän koskettaessa hänen kasvojaan siinä kaikuu sama monimutkainen ilo, jota myös hän itse tuntee. Metsän hiljaisuus kätkee heidät ja tämän hetken sisäänsä, sallii salaisen ikävöinnin muuttua joksikin totta muistuttavaksi.
Alisan iho on Valven huulia vasten kesänlämmin. Hän on varma, että katuu heikkouttaan herätessään, mutta juuri nyt hänen sydämessään on valoa pimeää enemmän.
**
A/N2: Virkehaasteen lisäksi tämä teksti osallistuu Otsikoinnin kevätkurssille aiheena lopetusotsikko.