Title: Salainen käyttötarkoitus
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Siempre Bruja (Aina noita)
Characters: Alicia & Kobo
Genre: Slice of life
Rating: S
Disclaimer: En omista oikeuksia alkuperäiseen sarjaan enkä sen hahmoihin (saati kirjaan, johon koko tv-sarja perustuu). En myöskään ole saanut korvausta tämän kirjoittamisesta.
Summary: On jotain, mitä Alicia ei suostukaan opettamaan Kobolle nykymaailmasta.
A/N: Kobo oli mun mielestä niin symppis ihmetellessään nykypäivän mukavuuksia, että teki mieli kirjoittaa siitä jokin pätkä. + Kakkoskauden lopun jälkeen kaipaan jotain kepeämpää.
Salainen käyttötarkoitus
Carmenin noitaoppilaaksi pääseminen oli ollut Alicialle suorastaan unelmien täyttymys. Hän oli oppinut paljon ja saanut uskomattomia kokemuksia, niin hyvässä kuin pahassa, mutta pohjimmiltaan arvosti kaikkea kokemaansa. Mutta sen jälkeen, kun Johnny Ki oli mennyt pelleilemään aikamatkustuksen kanssa ja raahannut mukanaan nykypäivään ihka oikean 1600-luvun merirosvon, jonka Alicia oli lopulta saanut riesakseen (tosin osin omasta syystään), tyttö oli tajunnut, että raja oli viimein ylitetty. Kaikki, mitä Carmen oli tuonut mukanaan hänen elämäänsä, ei ollutkaan niin mahtavaa. Kobo ja tämän todellinen alkuperä oli kuitenkin Carmenillekin salaisuus, eikä Alicia halunnut olla se, joka kertoisi tälle, että kyllä, nykypäivän Cartagenassa juoksenteli ainakin toistaiseksi vapaana 1600-luvulta kotoisin oleva merirosvo. Tilanne oli pakko pitää jotenkin aisoissa.
Alicia ei olisi halunnut jättää Koboa yksin asuntoonsa, mutta ei oikein voinut muutakaan. Vielä vähemmän hän halusi, että Kobo kulkisi kaduilla itsekseen saati Johnny Kin mukana, eikä vähiten sen vuoksi, että Carmen ja Kobo eivät missään nimessä saaneet kohdata. Kobo ei nimittäin ymmärtänyt nykymaailman menosta yhtään mitään, joten oli erittäin suuri riski, että tämä alkaisi uhkailla ohikulkevia ihmisiä miekallaan tai yrittäisi ryöstää kaikki lähitienoon liikkeet. Johnny Kin seurassa ongelmat vain tuplaantuisivat, vaikka tämä miten yrittäisikin pitää toisen ruodussa.
Kobo oli kuitenkin yllättävän hyväkäytöksinen Alician asunnossa, ainakin kun sitä vertasi siihen, mihin malliin hän kaduilla kulki. Hän ei rikkonut paikkoja ja selvästi näytti ainakin jossain määrin kunnioittavan kaikkea sitä, mikä kuului Alicialle. Pahuksen utelias Kobo tosin oli, halusi tietää nykymaailmasta kaiken, ja vaikka Alicia olikin tätä luvannut opettaa, hän ei ollut kovin riemuissaan siitä, että Kobo vietti valtaosan päivistään tutkimassa hänen omaisuuttaan.
Alicia oli opettanut jo Kobolle, mikä televisio oli, kuinka suihku ja jääkaappi toimivat, ja että ei, shampoota ei voinut juoda vaikka se pullossa olikin. Mutta se ei riittänyt alkuunkaan. Kobo halusi tietää kaiken.
Kun Alicia sitten yhtenä päivänä palasi kotiinsa yliopistolta, hän löysi Kobon sohvalta istumasta. Tällä oli tuttuun tapaan pörrötyyny kainalossa, ja televisio pauhasi taustalla. Kobo oli selvästi taas kerran kaivellut hänen kaappejaan ja laatikoitaan ja kerännyt sohvalle sekalaisen kasan löytämiään esineitä niitä tutkiakseen. Alicia huokaisi syvään nähdessään suoristusrautansa ja ties kuinka monen muun sähkölaitteen johdot epämääräisenä sotkuna keittiötarvikkeiden ja koriste-esineiden seassa.
”Kobo”, Alicia tokaisi. ”Olen sanonut sinulle jo ainakin sata kertaa, että älä hamstraa tavaroitani sohvalle vaan vie ne takaisin paikoilleen!”
”Mikä tämä on?”
Kobo ei piitannut lainkaan Alician tympeästä äänensävystä tai ilmeestä. Hän piteli kädessään paistinlastaa. Alicia pyöräytti silmiään ja painoi kätensä otsalleen.
”Paistinlasta”, hän vastasi lopulta vetäessään kätensä puuskaan. ”Sitä käytetään ruoanlaitossa. Sen avulla voi käännellä ruokaa.”
Kobo kuunteli Alician vastausta vakava ilme kasvoillaan ja nyökytteli päätään pienesti kuin osoittaakseen, että varmasti kuunteli ja imisi itseensä kaikki saamansa tiedonjyväset. Hän tarkasteli mustaa muovista lastaa hyvin keskittyneesti.
”Entäs tämä?”
Hän laittoi paistinlastan sivuun ja nosti keräämästään kasasta ylös sauvasekoittimen, joskin sen sotkeutunut johto veti mukaansa joukon sekalaisia esineitä. Alicia irvisti.
”Sitäkin käytetään ruoan laitossa”, Alicia vastasi ja harppoi sohvan ääreen. Hänkin tarttui kiinni sauvasekoittimeen ja veti sen pois Kobon kädestä. ”Jos se nyt enää tämän jälkeen toimii.”
”Miten se edes toimii?”
Alicia istui sohvanreunalle johtosotku sylissään ja alkoi parhaansa mukaan setviä sitä auki. Hän ei käsittänyt, miten Kobo oli siinä ylipäätään edes onnistunut, mutta jotenkin tämä oli saanut samaan solmuun sauvasekoittimen ja suoristusraudan lisäksi myös muun muassa kuulokkeet, mittanauhan, usb-johdon sekä helmikaulakorun (mitä se edes teki Kobon kokoelmissa, tämä kyllä tasan tiesi, mikä sen funktio oli!).
”Et aio kertoa minulle, vai”, Kobo totesi sitten, kun Alician sormet irrottivat johtoja toisistaan. ”No, mitä tämä oikein on? Se tuoksuu hyvälle.”
Alicia nosti katseensa johtosotkusta sen verran, että näki Kobon käsissä kasvovoidepurkin. Hän imeskeli alahuultaan hetken kuin miettien, viitsisikö enää vastata Kobon itseään toistaviin kysymyksiin.
”Se hoitaa kasvojen ihoa”, hän sanoi sitten ja veti suoristusraudan irti sylissään pitämästään sotkusta. ”No niin”, hän henkäisi sitten. ”Yksi irti.”
Kobo tutkaili kasvovoidepurnukkaa tarkkaan. Hän pyöritti sen kannen auki ja nuuskaisi voidetta. Hän työnsi kasvonsa niin lähelle, että hänen nenänpäähänsä jäi pieni valkea voidenokare. Alicia huomasi sen ja hymähti itsekseen. Kobo hieraisi voiteen pois nenästään huolettomasti, sulki purkin kannen ja tutkaili tavarakasaa uteliaana.
”Entä mitä tällä oikein tehdään?” Kobo kysyi. Alician katse oli taas kohdistunut johtosotkuun, ja hänen pitkät hiuksensa estivät häntä näkemästä, mitä Kobo oikein piteli kädessään. ”Täällä oli sisällä jotain pieniä litteitä neliskulmaisia juttuja.”
Kun Alicia lopulta nosti katseensa nähdäkseen, mitä Kobo tällä kertaa oli löytänyt, hän jähmettyi välittömästi. Kobo hätkähti hieman hänen reaktiotaan mutta ei laskenut kartonkista rasiaa kädestään.
”TÄNNE SE!”
Alicia toipui alkujärkytyksestään nopeasti, ja sitä seuraava hyökkäävyys oli jotain, mihin Kobo ei ollut varautunut. Tämä säikähti oikeasti, hyppäsi sohvalta ja peruutti nopeasti kauemmas Aliciasta. Rasia oli yhä Kobon kädessä.
”Minä sanoin, että tänne se!” Alicia karjaisi. Hän nakkasi johdot ja muut sylistään sivuun ja nousi pystyyn. Hän tuijotti Koboa vaativasti ja tiiviisti kuin saalistaan väijyvä tiikeri. Kobo epäröi hetken ennen kuin pinkaisi pakoon. Alicia ryntäsi hänen peräänsä.
”Mikä tämä oikein on!?” Kobo huusi paetessaan Aliciaa.
”En kerro!”
Alicia sai ajettua Kobon keittiöön, jossa tämä tajusi nopeasti olevansa umpikujassa. Pakomatkan päättyminen umpikujaan ei ollut Kobolle uusi tilanne, merirosvona hän oli kokenut paljon ja enemmänkin, ja mottiin jääminen tarkoitti hänelle normaalisti taistelua. Aliciaa vastaan hän ei kuitenkaan halunnut taistella, vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, ettei hän saisi tietää mystisen paketin ja sen sisällön käyttötarkoitusta.
”Okei, okei, antaudun”, Kobo nosti kätensä ja käännähti ympäri. Alicia näytti yhtä raivokkaalta kuin häntä jahdatessaankin mutta selvästi tyytyväiseltä.
”Fiksu poika”, Alicia ilkkui leikkisästi ja nappasi paketin Kobon kädestä. ”Ja tästä. Ei. Puhuta.”
”Ei, ei, ei puhuta”, Kobo pudisteli kiivaasti päätään.
Alicia katsoi häntä epäluuloisesti kuin ei olisi uskonut niin nopeaan luovuttamiseen ja myötäilyyn. Alicia ei kuitenkaan kysynyt mitään, ja lopulta hän lähti keittiöstä jättäen Kobon yksin kärvistelemään häviönsä vuoksi. Niin hän ainakin ajatteli.
”Me ei puhuta tästä”, Kobo tuumasi äänettömästi itselleen.
Hän piteli peukalonsa ja etusormensa välissä yhtä niistä ”pienistä litteistä neliskulmaisista jutuista”, jonka hän oli onnistunut pihistämään Alician huomaamatta. Hän virnisti itsekseen tunkiessaan kondomin taskuunsa.
Antautumisestaan huolimatta hänhän ei häviäisi.
Olisi Johnny Kin vuoro toimia hänen opettajanaan.
