Elefantin paino | S | Ron/Hermione | Eroficci

[Kelsier]

Ficin nimi: Elefantin paino
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Tyylilaji/Genre: Eroficci
Paritus: Ron/Hermione
Vastuuvapaus: Rowling omistaa Potterin hahmot ja maailman. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.
Haasteet: Sana/kuva/lause10 #2 (kuva)

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



Lautanen putosi vihaisesti lattialle ja hajosi tuhansiksi pieniksi sirpaleiksi. Hermionen kädet tärisivät.

”Etkö voisi vain rauhoittua?”

Ronin kysymys kihisi turhautumista. Hänen mielestään Hermionella ei tietenkään ollut mitään oikeutta pistää nokkaansa auroriviraston asioihin.

”Watts on toiminut täydellisen väärin kotitonttujensa suhteen ja minulla on velhojen ja taikaolentojen välisen yhteistyön komitean johtajana....”

Ron katsoi häntä silmiin väsyneesti ja täysin välinpitämättömästi.

”Sinulla on aina sanottavaa kaikkeen. Ihan joka asiaan. Otan illalliseni olohuoneeseen.”

Mies nuosi pöydän äärestä ja meni. Hermione nieleskeli ja katoutti sitten aiheuttamansa sotkun. Onneksi lautasella ei vielä ollut ollut ruokaa.

Hermione ei osannut osoittaa milloin elefantti oli muuttanut heille, vaikka olisi kovasti halunnutkin. Hän tiesi vain, että aluksi se ollut hyvin pieni elefantti. Tänä iltana ja jo pitkään se oli tuntunut vuorenkokoiselta. Sen oli täytynyt syödä kärsällään kaikki heidän nälväisynsä, siksi siitä oli tullut niin iso, lihava ja häijy. Tämä oli tietysti täysin irrationaalista, Hermione oli mainiosti perillä siitä, etteivät elefantit syöneet kärsällään. Tosin vertauskuvallisten otusten kanssa saattoi olla toisin. Joka tapauksessa elukka tukahdutti heitä päivä päivältä ja kavensi heidän yhteisen elämän piirinsä pelkäksi riitelyksi. Hermione kaipasi miehensä naurua ja omia lempeitä sanojaan Ronin tehdessä jotain hupsua.

Velhoradio soitti olohuoneessa Maagikkojen uusinta hittiä. Ron keskittyi pauhun lisäksi varmaankin Päivän profeettaan. Hermione huokasi syvään. Hänellä ei ollut enää nälkä. Niinpä hän hipsi eteiseen, veti takin päälleen ja hatun hiuksilleen ja suuntasi pimentyneeseen iltaan. Ranta oli autio ja vesi oli paennut jonkin matkan päähän. Hermione ei tiennyt, miksi vuoksi ja luode noudattivat täällä erikoisia aikoja. Pakoveden olisi pitänyt olla vasta myöhään yöllä. Hän hengitti raikasta meri-ilmaa keuhkoihinsa, niin että lopulta hänen suussaan maistui myös suolainen hiekka. Miksi hän ja Ron olivat nykyään hyviä enää vain toistensa sivaltelussa?

Hermione oli pitänyt julkisivun moitteettomana. Kaikki kuvittelivat, että heillä meni erinomaisesti. Kodin ulkopuolella myös Ron esitti osaansa eikä edes Harry tainnut arvata, mitä oikeasti oli meneillään. Tiesikö Hermione ylipäänsä itse mitä oli meneillään? Koko heidän suhteensa ajan hän oli vakuutellut vakuuttelemasta päästyään, että he sopivat yhteen kuin tarkkaan valetut koneen osat. Nyt hän ei enää jaksanut valehdella itselleen. Hän oli tympääntynyt aina kaiken alla piilevään kysymykseen siitä, miten he limittyivät yhteen. Tuulenviri levitteli poskelle vierähtänyttä kyyneltä ja Hermione sipaisi sen pois kämmenselällään. Hänen olisi palattava pian, ettei Ron huolestuisi. Miehen sydän ei ollut kylmä, vaikka varmasti yhtä kipeä kuin hänenkin.

Yö huokui hiljaa ympäri taloa. He olivat menneet nukkumaan hiljaisuuden vallitessa. Hermionella oli yllään vain ohut silkkinen yöpaita, mutta Ron oli kääntynyt häneen selin. Hän valvoi ja kuunteli miehen hengitystä. Yhtäkkiä Ron alkoi ynistä ja nytkyi hieman. Hermione asetti kätensä varovasti hänen olalleen toivoen rauhoittavansa painajaista. Hetken kuluttua uni tuntui menevän ohi ja Ronin puhina tasaantui. Hermione keskittyi jälleen valvomiseensa. Siksi hän säpsähti, kun Ron kohta kääntyi häntä vastaan. Miehen ääni oli matalankarhea ja yön värittämä.

”Hermy, minä olin häkissä eikä kukaan tiennyt missä avain on.”

Hermione hipaisi miehensä sormia. ”Se oli vain unta.”

”Kaikkein pahinta oli, että sinä olit vieressä samanlaisessa häkissä.”

Hermione ei kestänyt miehensä tuskantäyteistä katsetta, joka ennusti vääjäämätöntä. Hän toivotti hyvää yötä ja käänsi selkänsä.

Viikko kului eikä mikään muuttunut yhtään paremmaksi. Hermione tuli kotiin sunnuntai-iltapäivänä. Hänen oli ollut ihan pakko käydä hoitamassa muutama rästiin jäänyt paperiasia ministeriöllä. Ronkin oli palannut auttamasta Georgea kaupalla. Hän istui nojatuolissa hyvin vakavana. Hermione ei halunnut alkaa riitelemään, vaikka tiesi sisimmässään, että miehen ilmeessä oli kyse jostakin muusta. Hän yritti livahtaa keittiön puolelle. Ron sai hänet kiinni puolimatkassa ja veti syliinsä.

”Tämän pitää loppua, Hermy”, hän kuiskasi hiljaa Hermionen hiuksiin.

Nainen alkoi täristä haluamattaan. ”Miten...? Minä rakastan sinua.”

Ron halasi häntä lujemmin aivan kuin sanoakseen, ettei hänkään tiennyt vastausta. Hermione tunsi kuumia kyyneleitä päälaellaan.

”Minäkin rakastan sinua”, mies sammalsi. ”Enkä kestä enää päivääkän nähdä miten onneton olet.”

Se sai Hermionen posket kostumaan. Hän tarttui Roniin tiukemmin ja toivoi, että kun he kohta heräisivät he voisivat nauraa koko jutulle ja olla onnellisia. Tämä ei kuitenkaan ollut uni eikä painajainen. Ron niiskaisi kuuluvasti. Hermione tunsi kuinka miehen sormet työntyivät hänen hiuksiinsa kuin vanhoina hyvinä aikoina. Rakkaus, edes suuri rakkaus ei aina riittänyt. Hermionea puistatti, vaikka Ronin sylissä oli turvaisan lämmintä. Elefantti puhalteli jostain kärsällään kirpeitä tuulia, mutta se oli kutistunut jo keittiöjakkaran kokoiseksi.

”Tunnetko sinäkin sen? Ihan kuin täällä vetäisi”, Ron mumisi hieroen hänen niskaansa.

Hermionelta pääsi pieni tirskahdus ja räkää miehensä olkapäälle.
”Ne ovat elefantin jäähyväiset”, hän sokelsi.

Ron otti hänen kasvonsa käsiinsä ja katsoi niitä itkusilmillään, joista Hermionen omat vedestävät silmät heijastuivat.

”En ymmärtynyt tuota”, hän sanoi hömelösti.

Hermione ei selittänyt vaan painoi päänsä takaisin miehensä kaulaa vasten.

”Oletko sitä mieltä, että meidän olisi hyvä mennä avioliitto-osastolle jo heti huomisaamuna?”

Hänen äänensä oli tukahtunut.

Ron nosti lempeästi hänen leukaansa. ”Minusta se olisi järkevää. Lähdetään yhdessä töihin huomenna.”

He eivät puhuneet toisilleen juuri mitään koko loppuiltana, mutta kummankin oli helpompi hengittää. Hermione näki jälleen entisen hymyilevän Ronin. Hän tiesi, että avioero tulisi vielä tekemään kipeää heille kummallekin. Kenties he kuitenkin selviäisivät siitä rakkautensa avulla.

[Thelina]

Tämä ei ollut ihan niin synkkä kuin odotin, mutta mielestäni se oli vain hyvä! Jotenkin se, ettei kumpikaan oikein enää viihdy suhteessa, vaikka rakastaakin toista, on uskottavaa. Samoin kuin se, että pidemmän päälle monet asiat toisessa ovatkin alkaneet ärsyttää. Ehkä he kuitenkin ovat rakastaneet aina tosiaan enemmänkin ystävinä, hehän olivat vuosia ystäviä ennen kuin menivät yhteen.

Kuvaat hyvin sellaista epävarmuuden ja ahdistuksen tunnetta, mikä Hermionella on heidän tilanteestaan. Miten hän ei oikein itsekään tiedä mikä tilanne on ja miten raskasta varmasti on ollut esittää, että kaikki on hyvin. Miten hän kaipaa omaa rauhaa rannalla, jossa vuorovesi on sekaisin, kuten elämäkin. Miten nukkumaan mennään sanomatta mitään ja sitten Hermione vain valvoo sängyssä.

Miehen sydän ei ollut kylmä, vaikka varmasti yhtä kipeä kuin hänenkin.

Tämä oli kauniisti sanottu. Tästä ja Hermionen rauhoittelusta, kun Ron näki painajaista, huokui edelleen sellainen välittäminen toista kohtaan, vaikka avioliitto ei oikein enää toimikaan. Helpotus yhteisestä päätöksestä välittyy hyvin, kuten muutkin tunteet aiemmin. Elefanttivertaus oli minusta osuva ja tuo miten Ron ei ymmärrä sitä yhtään, on kyllä hyvin osuvaa myös ihme, että kumminkin hän tajusi unensa alitajuisen merkityksen niinkin hyvin!

Tämä oli tällainen lempeä erotarina, eikä tällainen parantumaton romantikko, niin kuin minä, olisi varmaan mitään riitaisaa eroa kestänyt lukeakaan. Lopussa oli hyvää toiveikkuutta ja jäi tunne, että Ron ja Hermione voivat vielä olla kavereita keskenään kaikesta huolimatta. Kiitos tästä tarinasta, hyvin kirjoitettu ja tunteikas!

[Kelsier]

Thelina: Halusin tuoda tähän sellaista kokonaistoiveikkuutta erosta huolimatta. Yleensä Ronin ja Hermionen avioliiton suhteen ollaan aika nuivia, tässäkin on enemmän muodostunut ongelmaksi ehkä se, että Hermione on koko joutunut perustelemaan muille miksi on Ronin kanssa. Olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että he rakastavat toisiaan eikä kyseessä suinkaan ole canonissakaan mikään ystävyysavioliitto. Kiitos kommentistasi, lämmitti mieltä!

[Waulish]

Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja vielä kerran onnittelut voitosta! Tällä kertaa päädyin listauksestasi tämän tekstin pariin, sillä erotarina Ron/Hermione-parituksella kiinnosti ja huomasin, ettei tällä ollut vielä montaa kommenttia ennestään.

Tämä tarina osoittautuikin todella kauniiksi ja kouriintuntuvaksi kuvaukseksi siitä, kuinka rakkaus ei aina riitä. Ron ja Hermione ovat todella erilaisia persoonia, eivätkä heidän kiinnostuksenkohteensakaan aivan käy yksiin, joten tällainen tulevaisuus on valitettavan helppo nähdä heidän kohdallaan. Minun on helppo uskoa, että he yhä rakastavat toisiaan, mutta joskus ei vain voi korjata tai saada toimimaan sellaista, mikä on jo liian rikki. Tärkeintä on, että hahmot ymmärtävät sen itse ennen kuin mitään pahempaa ehtii sattua. Lopulta tästä tarinasta jää itse asiassa melko lohdullinenkin fiilis: rakkautensa ansiosta hahmoilla on hyvät mahdollisuudet selvitä erosta rakentavasti ja vaalien sitä kaikkea kaunista, minkä he ovat yhdessä rakentaneet ja kokeneet. Heistä huokuu se, etteivät he pysty enää todistamaan toistensa onnettomuutta, eli kummankin lähtökohta on myös epäitsekäs. Voi että, kunpa kaikki parit osaisivatkin erota tällä tavalla!

Hän tiesi vain, että aluksi se ollut hyvin pieni elefantti. Tänä iltana ja jo pitkään se oli tuntunut vuorenkokoiselta. Sen oli täytynyt syödä kärsällään kaikki heidän nälväisynsä, siksi siitä oli tullut niin iso, lihava ja häijy.

Tämä on minusta nerokas kuvaus siitä, miten asiat kääntyvät päälaelleen pikkuhiljaa, vaivihkaa, ehkä aluksi huomaamattakin, kunnes lopulta muutosta ei vain voi olla enää huomaamatta. On todella osuvasti luonnehdittu, että elefanttia ruokitaan eripuralla ja kaikilla ikävillä, satuttavilla sanoilla. Tarinan lopussa kun elefantti ikään kuin uskalletaan lausua ääneen ja tuoda päivänvaloon, se kutistuukin yhtäkkiä paljon pienemmäksi, helpommin hallittavaksi ja vähemmän kammottavaksi. Suorastaan nerokasta kirjoittamista, ai että!

Yhden typon muuten bongasin, syyliinsä.

Tämä oli kokonaisuudessaan todella hieno ja vavahduttava lukukokemus, ja olen iloinen, että päädyin valitsemaan juuri tämän tekstin. Suurkiitos! -Walle

[Kelsier]

Walle: Suurkiitos sinulle kauniista sanoistasi! Tiedän valitettavasti kokemuksesta miten eripura ja ilkeydet ruokkivat elefanttia tehden asiat vaikeaksi myös ulkopuoliselle esim. lapselle (joita Ronilla ja Hermionelle ei tässä vielä onneksi ole). Rakkaus loi kuitenkin vielä ymmärrystä osapuolten välille. Kiitos kommentistasi!

[Pahatar]

Terveisiä Kommenttiarpajaisista ja onnittelut voitosta! Valitsin tämän listauksestasi, koska Ron/Hermione ei noin yleisesti ottaen ole minulle helppo paritus ymmärtää, kun koen sen hyvinkin epäsuhtaiseksi. Sen vuoksi minusta oli mielenkiintoista nähdä, minkälaisen eroficin olet heille kirjoittanut.

Pidin tästä kovasti, vaikka angsti aina enemmän tai vähemmän ahdistaakin. Tämä oli minusta silti surullisuudestaan huolimatta jollain tavoin myös lohdullinen, ja herätti paljon ajatuksia eroamisesta noin ylipäätäänkin. Kun kaksi ihmistä eivät kerta kaikkiaan pysty tai osaa tai voi olla onnellisia yhdessä, onhan se paljon parempi erota kuin pysyä onnettomina yhdessä ja tehdä toisilleen pahaa. Erossa on kuitenkin aina mahdollisuus uudelle alulle ja sille, että löytää jonkun toisen, ja itselleen sopivamman, jonka kanssa voi löytää onnen elämäänsä.    

Tässä kuvattiin todella hyvin tuolla elefanttivertauksella sitä, miten parisuhteen ongelmat ovat aluksi pieniä, mutta lähtevät sitten vähitellen kasaantumaan. Ja lopulta kaikki huonot ja kaivelemaan jääneet asiat ovat sitten jo sen tiellä, että voisi nauttia yhdessä elämästä ja toisistaan. Hirveän surullinen tilanne, mutta varmasti yleinen. Yleistä on varmasti myös tuo, että ulospäin halutaan peittää, miten huonosti parisuhteessa menee, niin kuin tässä kerrottiin. Minua jotenkin liikutti se, että Hermione ei halunnut kuitenkaan huolestuttaa Ronia, eli vielä ei oltu siinä pisteessä, että olisi haluttu tarkoituksella satuttaa toista, vaikka niin tapahtuikin:

Tuulenviri levitteli poskelle vierähtänyttä kyyneltä ja Hermione sipaisi sen pois kämmenselällään. Hänen olisi palattava pian, ettei Ron huolestuisi. Miehen sydän ei ollut kylmä, vaikka varmasti yhtä kipeä kuin hänenkin.

Tämä, jossa molemmat kertoivat rakastavansa toinen toistaan, oli ihan mielettömän hieno ja kaunis kohta. Itsellä on ehkä enemmän kokemusta sellaisista eroista, joissa on oltu yhdessä liiankin kauan, eikä enää ole rakkaudesta tietoakaan, joten tämä oli hyvin mielenkiintoinen ajatus. Että voi rakastaa, mutta silti se fantti kasvaa ja kasvaa ja peittää alleen kaiken muun. Jotenkin jäin myös miettimään tätä, että eikö rakkaus saisi sitten yrittämään enemmän puolin ja toisin, jolloin olisi vielä mahdollisuus? Mutta ehkä rakkaus ei aina vain riitä yksin. Pidin niin paljon siitä, että Hermionella ja Ronilla juuri rakkaus oli se, joka sai heidät ottamaan sen raskaan, mutta välttämättömän askeleen, eli eroamaan:

”Tämän pitää loppua, Hermy”, hän kuiskasi hiljaa Hermionen hiuksiin.

Nainen alkoi täristä haluamattaan. ”Miten...? Minä rakastan sinua.”

Ron halasi häntä lujemmin aivan kuin sanoakseen, ettei hänkään tiennyt vastausta. Hermione tunsi kuumia kyyneleitä päälaellaan.

”Minäkin rakastan sinua”, mies sammalsi. ”Enkä kestä enää päivääkän nähdä miten onneton olet.”

Tämän luettuani uskon minäkin, että Hermione ja Ron selviytyvät erostaan luultavasti paljon paremmin kuin avioliitostaan. Olisi myös ollut mielenkiintoista saada lukea, mitä tämän päätöksen jälkeen seurasi, eli en olisi pannut jatko-osaa ollenkaan pahakseni. Toisaalta tämä oli minusta täydellinen juuri tällaisenaan. Kiitos paljon todella hienosta, koskettavasta ja ajatuksia herättävästä ficistä!

[Altais]

Tämä oli todella kauniisti ja rakkaudella kirjoitettu kuvaus lähestyvästä, vääjäämättömästä erosta ja siihen liittyvästä surusta, kun joskus rakkaus on ollut suurta, ja tavallaan se on siellä vieläkin, mutta ajan kuluessa ja kaiken arjen ja menneiden kokemusten painolastin myötä sitä on niin vaikea enää tavoittaa, vaikka tavallaan vielä haluaisikin. Ron ja Hermione ovat ainakin omasta mielestäni niin perustavalla tavalla erilaisia, että voisi ihan hyvin kuvitella, että jossain kohtaa elämää se alkaa painaa kumpaakin, vaikka alkuun juuri erilaisuus toisessa on voinut viehättää ja ihastuttaa, ja saada jopa rakastumaan juuri häneen. Mutta pitkän päälle varmaan helposti voi noin käydä, että toisen olemus alkaa jotenkin hirveästi ärsyttää niin, että tekee mieli vetäytyä koko ajan omiin oloihin, ja kääntää toiselle selkä nukkuessa.

Minustakin oli hieno lukea, miten tässä kuitenkin eropäätöksestä huolimatta osattiin puolin ja toisin vielä sanoa, että toinen on edelleen tärkeä ja rakas. Se varmaan merkitsee paljon jatkonkin kannalta, ja ehkä juuri tällaiset ihmiset voivat osata erotakin ystävinä, vaikka se onkin varmaan vaikea laji. Niin kuin Pahatar tuolla sanoi, on itselläkin vähän sellainen olo, että ehkä Ronin ja Hermionen rakkaus olisi alun perinkin sopinut parhaiten ystävyysrakkaudeksi. Se on muutenkin ihan aliarvostettua, vaikka voi monesti olla kestävämmällä pohjalla kuin parisuhderakkaus.

Kiitos, tämä oli tosi kauniisti kirjoitettu ja omalla laillaan lohdullinen eroficci.

[Kelsier]

Pahatar: Kiitos pitkästä ja monipuolisesta kommentistasi. Minä ajattelin tässä, että Ron ja Hermione juurikin toisiaan kohtaan tunteman rakkautensa tähden tulivat eropäätökseen. Kuten tuosta lainaamastasi pätkästä näkyy, Ron ei kestänyt, että Hermy oli onneton vaan halusi tämän olevan onnellinen. Ja tietysti Hermione toivoi Ronille samaa.

Altais: Olen jossain ficissäni käyttänytkin tuota trooppia, että Ronin ja Hermyn välinen rakkaus on ystävyysrakkautta ja he ovat itse päätyneet siihen ratkaisuun. Tässä skenaariossa ajattelin, että he todellakin erosivat ystävinä, vaikka varmasti pitivätkin jonkin aika varsinaisen eron jälkeen etäisyyttä, jotta tunteet ehtivät tasaantua. Kiitos, kun kommentoit!