Ven: Eikös kliseet oo se, mikä tekee tän parituksen? :''D hahha no ei vaan, nyt musta vaan tuntu että pakko mennä kliseillä tai muuten en onnistu ja halusin kuitenkin kirjottaa sulle jotain ♥ Pakko kyllä sanoa, että tää oli ihan todella vaikeaa, mutta toivon että onnistuin edes jotenkin :3
Thelina: Mäkään en oo aikoihin lukenut tällästä kunnon Tylypahkahöttöä, joten senkin takia halusin sitä kirjoittaa! Crabbe ja Goyle olisi näissä kuvioissa kyllä hyödyttömiä Mietin ensin, että nappaanko mukaan Blaisen vai Pansyn, mutta jotenkin Pansy tuntui kuitenkin luonnollisemmalta vaihtoehdolta. Tässä selviää Harryn kanta
Pirre: tuitui :3 ♥ Jatko tulee nyt!
A/N: Tiedättekö sen tunteen, kun teksti lähtee aivan eri urille, kun mitä olitte alunperin ajatelleet? No tässä kävi nyt niin. Toivottavasti Vendelalle kuitenkin kelpaa <3
KAKSIYstävänpäivän aamuna Harry tunsi olonsa kurjaksi - hänen nenänsä oli tukossa ja kurkkua kutitti ilkeästi. Toisaalta nyt hänellä oli oiva tekosyy jäädä linnaan sen sijaan, että lähtisi Hermionen ja Ronin mukana Tylyahoon katsomaan toisiinsa liimautuneita pariskuntia.
“Harmin paikka, kamu”, Ron totesi kateutta äänessään, “kovin ikävää, ettet pääse mukaan Puddifootille.”
Harry virnisti leveästi, hyvästeli ystävänsä ja päätti suunnata sitten alas keittiöön. Dobby ja Oljo varmasti keittäisivät hänelle ison kupillisen teetä.
Matkalla alakertaan hänelle tuli kuitenkin ikävä tunne, että häntä seurattiin. Hermione kutsuisi sitä paranoiaksi, mutta Harry tiesi paremmin. Vuosien taistelu pimeyden voimia vastaan olivat tehneet hänen vaistoistaan liiankin tarkat.
Harry teki nopean käännöksen ja piiloutui nurkan takana odottavan haarniskan taakse. Hän pidätti hengitystään odottaessaan, kuka kulman takaa kääntyisi, eikä osannut lainkaan odottaa, että tuo joku olisi Draco Malfoy.
Malfoy, jonka kädessä oli kirjekuori, jonka poskia punotti ja joka katseli ympärilleen. Ja Harry, kömpelö kun oli, tölmäisi haarniskaa yrittäessään piiloutua paremmin, jolloin hänen suojansa kaatui ryminän saattelemana lattialle.
“Potter?”
Draco tuijotti haarniskanpalasten seassa seisovaa Harrya, joka tunsi olonsa typeräksi. Tottakai hänen piti jälleen kerran nolata itsensä Luihuisen edessä.
Enää hän ei kuitenkaan pelännyt, että toinen pitäisi häntä pilkkanaan - hän pelkäsi, että toinen pitäisi häntä kömpelönä idioottina.
“Niin?”
Malfoy rykäisi hermostuneesti ja puna tämän poskipäillä syveni.
“Minä kirjoitin sinulle kirjeen. Toivon, että luet sen”, Draco sanoi, ojensi kuoren Harrylle ja kääntyi nopeasti lähteäkseen.
“Odota!” Harry huudahti, ennen kuin ehti estää itseään. “Haluaisitko... Tai siis, olin menossa keittiöön. Tuletko mukaan?”
Draco katsoi häntä hetken kuin järkensä menettänyttä, kunnes hymyili pienesti ja nyökkäsi.
Ja jos he yhteisen teekupillisen jälkeen päätyivät rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen, jossa Harry luki Dracon kirjoittaman kirjeen toisen punastellessa vieressä, tai jos he sen jälkeen päätyivät suutelemaan takkatulen loimussa, ennen kuin siirtyivät makuusaleihin koskettelemaan toisiaan huohotusten saattelemana - no, se ei kuulunut kenellekään muulle kuin heille.
Sekä tietysti epäonniselle Ronille, joka yllätti heidät juuri, kun Draco oli polvillaan alastoman Harryn edessä. Eikä se muuten olisi Ronia niin haitannutkaan, mutta nyt hän joutuisi pitkin hampain maksamaan velkansa leveästi hymyilevälle Hermionelle, sekä omahyväisesti virnistelevälle Parkinsonille.
Ron sai kuitenkin pienen korvauksen vahingonilon muodossa - Harry kun joutui seuraavat päivät kuuntelemaan Dracon valitusta siitä, miten tämä oli tartuttanut häneen typerän flunssansa.