Thelina, pitäisi aina tulla vastaamaan näihin kommentteihin heti eikä vasta seuraavan osan yhteydessä, mutta iloitsin kommentistasi silloin toukokuussa ja iloitsen siitä jälleen nyt!
Jee, osaan kirjoittaa slice of lifea! Se on mukavaa, koska tämä on ihanan lempeä genre. Heh, uskon, että Hagridin tunnit ovat parempia, kun kyseessä on pienempi ryhmä ja varsinkin motivoituneita oppilaita Dracon kaltaisten kurjien sijaan
Kiitos ihanasta kommentista ♥
A/N: Melkein puoli vuotta edellisestä osasta! Eilen illalla alkoi tehdä mieli kirjoittaa taas jotain pientä Susanista, ja
Kaarne ehdotti minulle ideaa, jossa Susanin pitää löytää itselleen mekko. Tästä piti tulla ficlet, mutta ei sitten tullutkaan, koska oikean mekon löytäminen on
vaikeaa Tämä tarina sijoittuu viidennen vuoden loppuun, mutta ei rakenna merkittävästi Susanin tarinaa, vaan on jotain, mitä kirjoitin omaksi ilokseni, joten toivottavasti se välittyy sellaisena myös lukijalle!
Tämän tarinan ikäraja on tuttuun tapaan sallittu.
Neljä | Silkinsileä painajainen
Susan istuu sängyllään Puuskupuhien makuusalissa ja selaa
Serafiinan silkkisalongin vaate-katalogia. Hänen ruskeanpunertavat hiuksensa roikkuvat kosteina suihkun jäljiltä ja sormet kääntävät turhautuneesti katalogin sivuja, katseen kuitenkin vain pyyhkäisten jokaisen vaatemallin pyörähtelevien liikkeiden ohi.
On kesäkuun alku ja niin stressiä kuin ahdistustakin aiheuttavat V.I.P. -kokeet lähestyvät uhkaavaa vauhtia. Aamulla postipöllö oli tuonut hänelle Ami-tädiltä pienen paketin, josta oli löytynyt vastaus Susanin muutaman viikon takaiseen kirjeeseen, pieni rasiallinen viskillä terästettyä kermatoffeeta sekä juhla-asuja esittelevä katalogi.
Meidät on kutsuttu kollegani Christinen tyttären valmistujaisiin Yhdysvaltoihin! Ami-täti kirjoitti kirjeessään.
Lähdemme heti lukukauden päättymisen jälkeisenä päivänä lentävien vaunujen kyydillä ensin Aberdeenistä Lissaboniin, jossa vietämme yön, ja sieltä Atlantin yli Bostoniin. Eikö olekin jännittävää?Olisihan se voinut olla jännittävää, Susan huokaisee ja sulkee lopulta katalogin. Mutta aivan kuin tasokokeissa ei olisi tarpeeksi jännittämistä, nyt he vielä lentävät toiselle mantereelle ja tapaavat siellä ihmisiä, joita Susan ei ole koskaan ennen nähnyt. Hän ei ole kovinkaan taitava puhelemaan kevyitä eikä ainakaan maassa, jonka englantia hänen on välillä vaikea ymmärtää. Eikä hän ole varma, osaako hän edes käyttää katalogin kauniita mekkoja. Tai onko hän tarpeeksi nätti.
Paljon mieluummin hän vain olisi ajattelematta koko asiaa ja keskittyisi kokeisiin. Mutta nyt hänellä on tämä ongelma.
Makuusalin ovi avautuu ja Megan astuu sisälle. Hänellä on sylissään korkea pino pergamentteja, jotka on tuherrettu täyteen muistiinpanoja, pieniä kukkasia ja jonkun nimi, jota Susan ei ehdi nähdä ennen kuin Megan kaataa pergamentit sängylleen ja suuntaa katseensa hänen syliinsä.
“Ooh, mitä sinulla on siinä?” Ja ennen kuin Susan ehtii vastata mitään, Megan on jo napannut katalogin hänen sylistään ja huudahtaa ilahtuneena: “
Serafiinan silkkisalongin uusin katalogi! En tiennytkään, että se on jo ilmestynyt!”
“Ilmeisesti”, Susan sanoo ja hymähtää Meganin ihastuneille huokaisuille tämän alkaessa selata sivuja. “Minun pitäisi valita sieltä jokin mekko itselleni.”
“Millaiseen tilaisuuteen?”
“Tätini yhdysvaltalaisen kollegan tyttären valmistujaisiin”, Susan vastaa ja puuskahtaa. “Mutta en osaa valita. En edes oikein tiedä, millainen mekko minulle sopisi.”
“Minä autan sinua mielelläni”, Megan hymyilee ja näyttää hänelle sitten kuvan eräästä mekosta. “Mitä pidät tästä?”
Katalogin noidalla on päällään kevätkukkien keltainen, polvien yläpuolelle ulottuva mekko, jonka hihat näyttävät siltä kuin niihin olisi puhallettu ilmaa. Kankaaseen ommellut kukkaköynnökset liikehtivät mekon liikkeiden mukana kuin tuulessa huojuen. Se on nätti mekko - mutta sopisi paremmin Meganille kuin Susanille.
“Ei ehkä ihan”, Susan sanoo hymyillen. Megan jatkaa selailua ja ehdottaa pian jo seuraavaa mekkoa.
Ei kestä kauaa, kun makuusalin ovi avautuu jälleen ja Hannah astuu sisään. Tämä näyttää uupuneelta ja hiukset ovat sekaisin. Susan arvaa tämän viettäneen suurimman osan päivästä jälleen kirjastossa kertaamassa kokeisiin. Susaninkin olisi pitänyt, mutta katalogi ja ajatus juhlista ovat saaneet hänen ajatuksensa laukkaamaan aivan toisenlaiseen suuntaan.
Juuri nyt Susan antaisi mitä tahansa, jos vain saisi suunnata keskittymisensä jättiläissotien tai maahisten oikeuksien kehityksen kertaamiseen mekkojen ja kampausten sijaan.
Kun Megan näyttää Hannahille katalogia, tämä ottaa harhautuksen mielellään vastaan ja istuu Meganin viereen. Pian Susan seuraa vierestä, kuinka hänen tupatoverinsa huokailevat ja osoittavat toisilleen milloin mitäkin yksityiskohtaa mekossa. Hannah ja Megan löytävät kilpaa toisilleen sopivia mekkoja, ja Susan tukahduttaa huokauksen.
“Kuvittele, että pääset Ilvermornya käyneen oppilaan valmistujaisiin”, Hannah sanoo sitten, kuulostaen hieman kateelliselta. Susan vaihtaisi paikkaa ystävänsä kanssa koska tahansa. “Sinun pitää pukeutua johonkin näyttävään mekkoon, edustaa Iso-Britanniaa ja etenkin Tylypahkaa. Ja puuskupuheja tietenkin.”
Hannah osoittaa Susanille mekkoa, nilkkoihin asti ylettyvää leninkiä, jonka punertavan oranssi väri hehkuu kuin silkki mallina toimivan noidan pyörähtäessä ympäri ja taas ympäri. Susan tuijottaa katalogin tyttöä pitkään ennen kuin ravistaa päätään - mallin pyörähtely saa hänen päänsä sekaisin.
“Hmm, se ei taida aivan sopia hiusteni väriin?” Susan sanoo ja saakin vastaukseksi ymmärtävät äännähdykset ystäviltään.
Susanin hiukset ehtivät kuivua sinä aikana, kun Hannah ja Megan käyvät läpi katalogia. Mikään mekoista ei tunnu sopivalta ja lopulta Susan ehdottaa taukoa. Häntä tämä kaikki ylimääräinen ajattelu vain väsyttää. “Ihan totta, kiitos avustanne, mutta totta puhuen taidan miettiä koko asiaa uudelleen, kun kokeet ovat ohi.”
“Mutta silloin voi jo olla liian myöhäistä!” Megan huudahtaa. “Serafiinan mekot ja leningit myydään loppuun nopeasti varsinkin näin kesäkuussa.”
“Sitten se saa olla sen hetken ongelma”, Susan huokaisee, mutta peittää turhautumisensa hymyllä. “Kiitos kuitenkin.”
*
Yöllä Susan näkee unta, jossa hän seisoo pienellä korokkeella keskellä vaateliikettä päällään vain rintaliivit, pikkuhousut ja navan yläpuolelle ylettyvät ohuet sukkahousut. Hänen edessään seisoo häikäisevän kaunis noita, jolla on päällä hopeinen silkistä ommeltu leninki. Nainen esittelee Susanille mekon toisensa perään, mutta unessa Susan ei kykene puhumaan eikä kieltäytymään, joten nainen pukee hänen päälleen kaikki mekot, jotka liikkeestä löytyvät, mutta aina toistensa päälle. Lopulta kymmenet mekot korsetteineen ja vetoketjuineen puristavat Susanin rintakehää niin, ettei hän saa enää henkeä ja herää omaan, tukahtuneeseen huudahdukseensa.
Kello on viisi aamulla eikä Susan saa enää unta. Hän ehkä luulee voivansa unohtaa mekot, mutta hänen alitajuntansa tuntuu olevan asiasta eri mieltä. Siksi Susan näpäyttää taikasauvaansa valon ja alkaa jälleen selata katalogia, toivoen löytävänsä jotain, mitä ei edellisellä kerralla vielä huomannut.
Aamupalaan mennessä hän on jo viskannut turhautuneena koko katalogin sänkynsä toiseen päähän, mutta pakkaa sen kuitenkin laukkuunsa ennen kuin ensimmäinen tunti alkaa.
*
“Onko kaikki hyvin? Pyörryttääkö sinua?”
Nevillen kysymys saa Susanin hätkähtämään ajatuksistaan. He seisovat vierekkäin kasvihuone kuudennessa ja keräävät tupruherneitä leijuttamalla kasvin palot vedellä täytettyihin lasipurnukoihin. Tupruherneet eivät saa koskea mihinkään kiinteään tai ne puhkeavat kukkaan, jolloin niitä ei voi enää hyödyntää, ja työ vaatii tarkkaavaisuutta. Huolimaton käsittely voi kyllä saada herneet tupruttamaan pyörryttävää höyryä, mutta Susanin mieltä painostavat toiset asiat.
“Kaikki on hyvin”, Susan vakuuttaa, mutta juuri silloin hänen taikasauvansa sävähtää ja hänen lennättämänsä palko repeytyy rikki. Tupruherneet tippuvat maahan ja puhkeavat välittömästi kukkaan. Susan kohottaa katseensa professori Versoon, joka mutristaa hänelle suutaan, mutta ei onneksi sano mitään.
Neville katsoo häntä kulmat koholla, ja Susan huokaisee. “Hyvä on, en nukkunut hyvin.”
“Mietitkö kokeita?”
“Ihme kyllä en”, Susan hymähtää ja on hetken hiljaa, keskittyen leijuttamaan seuraavan herneenpalon lasipurkkiin. “Sen sijaan mietin juhlamekkoja.”
Ja niin Susan kertoo Nevillelle Ami-tädin lähettämästä katalogista ja kirjeestä, mutta kuinka mikään mekoista ei oikein tuntunut oikealta ja oikeastaan koko idea juhlista vain saa Susanin ahdistumaan.
“Kaikille muille löytyy jokin mekko, kaikille muille sopivat mekot, mutta eivät minulle. Näin vielä untakin minut kuristavista mekoista. Se ei ollut hauskaa”, Susan huudahtaa, kun Neville hykertelee hänen sanoilleen.
“Onko sinulla katalogi mukanasi?” Neville kysyy sitten, ja Susan nyökkää. “Uskon kyllä, että sinullekin löytyy mekko. En ole ehkä tyylitietoisin oppilas tässä kasvihuoneessa, mutta ainakin voin yrittää auttaa.”
Tuntuu nololta pyytää apua Nevilleltä, mutta ajatuskin katalogin selaamisesta jälleen yksin saa Susanin tuntemaan ahdistuksen puuskan lähestyvän ja välttääkseen sen hän nyökkää suostumuksen merkiksi.
Tunnin päätyttyä he keräävät tavaransa ja kävelevät suihkulähteelle, jonka kiviselle reunalle he istuutuvat. Veden keveä, pulppuileva ääni saa Susanin hieman rentoutumaan ja hän seuraa vierestä, kun Neville selaa
Serafiinan silkkisalongin pukuja sivu kerrallaan. Susan osoittaa pojalle ne mekot, joita Hannah ja Megan hänelle edellisiltana ehdottivat, ja hänen helpotukseksi Neville pudistaa päätään molempien kohdalla ja hymähtää: “Värit ovat aivan väärät. Eikä tuo malli…”
Kun katalogin sivut alkavat käydä vähiin, Susan pelkää jäävänsä jälleen vaille ratkaisua. Kuitenkin toiseksi viimeisellä sivulla Neville pysähtyy tutkimaan pidemmäksi aikaa kuvaa, jonka mallilla on päällään violetti, sirosti liikahtelevasta kankaasta ommeltu mekko. Sen helma levenee hieman alaspäin ja hihat laskeutuvat olkapäille kevyesti kuin laskostettuna.
“Tämä”, Neville sanoo ja osoittaa noitamallia, joka tuntuu ihastuvan saamastaan huomiosta ja pyörähtää, saaden mekon helman lentämään. “Tämä sopii sinulle.”
“Violetti, todellako?” Susan kysyy ja kurtistaa hieman kulmiaan.
"Se sopii hiuksiisi", Neville sanoo ja punastuu, jatkaen yhä hiljemmin "Ja silmiesi väriin."
Susan tuijottaa katalogin tyttöä. Hän ei olisi ikinä osannut valita itselleen tuota mekkoa. Mutta mitä pidempään hän sitä katsoo, sitä vakuuttuneempi hän on siitä, että kyseinen mekko saattaa olla hänen paras vaihtoehtonsa. Ja toisin kuin kaikkien muiden mekkojen kohdalla, tämän mekon Susan kykenee näkemään päällään juhlissa. Tämän mekon kanssa hän kykenisi jopa jutustelemaan.
“Hyvä on, kiitos”, hän sanoo lopulta hymyillen, ja Neville ojentaa katalogin tyytyväisenä takaisin hänelle. Samalla pojan vatsa kurnii vaativasti, ja he molemmat naurahtavat.
“Tällaisen katalogin selaaminen käy työstä”, Neville toteaa ja auttaa Susanin jaloilleen suihkulähteen reunalta. “Tuletko lounaalle?”
Susan hymyilee ja nyökkää, ja he lähtevät yhtä matkaa takaisin linnaan. Heidän astuessaan Suureen saliin Susan tuntee jälleen vatsassaan hermostuneita värähdyksiä, mutta nyt ne eivät enää johdu mekoista ja juhlista vaan lähestyvistä V.I.P. -kokeista.
Ja sellaisen hermostuneisuuden Susan toivottaa lämpimästi tervetulleeksi.
A/N2: Niin ja tosiaan, velhoilla ja noidilla taitaa yleensä olla juhlakaavut, mutta kyllä minä nyt olen sitä mieltä, että ainakin noidilla saa olla juhlamekot!
