Star Wars: Olkaa kanssani | S | Rey/Poe/Finn | 3/3

[Lyra]

Ficin nimi: Olkaa kanssani
Kirjoittaja: Lyra
Fandom: Star Wars
Vastuunvapaus: En omista kyseistä elokuvasarjaa, enkä saa tästä tuotoksesta rahaa
Ikäraja: S
Varoitukset: -
A/N: SPOILAA uusinta Star Wars -elokuvaa, The Rise of Skywalker. Kiitoksia kovasti moodroselle avusta tämän kanssa! <3
//tiedättekö kuinka vaikeaa on kirjoittaa teksti niin ettei vahingossakaan joudu taivuttamaan nimeä Finn?

Olkaa kanssani

1.
Kun Rey katsoo ylös hän näkee vain tähdet ja tumman avaruuden. Hän ei näe sinisiä salamoita, jotka pudottavat Vastarinnan alukset taivaalta. Hän ei näe kuolemaa ja tuhoa. Hän näkee tähdet ja niiden kalpean valon mustaa taivasta vasten.

Sillä tavalla hän on valmis kuolemaan. Hän on väsynyt. Väsyneempi kuin koskaan, mutta kipu on mennyt. Siitä hän tietää, että kuolema on lähellä. Enää ei satu. Olo on voimaton, eikä hän oikeastaan jaksa olla surullinen, vaikka tietää kuolevansa pian.

Avaruus on kaunis. Sen kylmyys kurkottelee sormiaan kohti häntä ja väsymys painaa silmäluomia. Hän ei kuitenkaan sulje silmiään. Hän tahtoo vielä viimeisenä katsoa tähtiä.

2.
Kuoleminen on kovin hidasta. Rey räpäyttää silmiään, kerran, toisen, ja se tuntuu ikuisuudelta. Kun hänen silmänsä ovat kiinni, hän ei näe valkoisia tähtiä. Hän kuitenkin näkee jotain. Hahmojen ääriviivat ovat hatarat ja ne ovat kaukana hänestä, mutta ne ovat siellä.

Rey yrittää kohottaa kättään hahmoja kohti, mutta ei jaksa nostaa sitä ylös kylmästä maasta. Sitten hänen silmänsä ovat jälleen auki ja hän katsoo tähtiä kaukana yläpuolellaan. Kuoleminen on hiljaista. Hänen on kylmä ja hän on yksin. Vaikka avaruus on kaunis, kauneus ei vie sen kylmyyttä pois. Eikä hän koskaan tahtonut kuolla yksin.

“Olkaa kanssani”, hän kuiskaa viimeisillä voimillaan kohti tähtiä.

3.
Finn tuntee sen sydämessään. Kun elämä viimein valuu ulos Reystä ja hän kaatuu kylmään maahan. Finn horjahtaa.
“Rey”, hän kuiskaa. Hän tietää jo, että toinen on poissa, mutta hän ei halua uskoa sitä. Rey, kuollut. Se ei voi olla mahdollista, mutta samaan aikaan tyhjä tunne hänen sydämessään kertoo toista.

“Poe”, Finn huokaisee mikrofoniin.
“Tiedän”, Poe vastaa. “Minäkin tunsin sen.” Finn hoippuu paikoillaan. Heidän välillään on ollut jotakin jo viikkojen ajan, mutta kukaan ei ollut vielä saanut suutaan auki kertoakseen tunteistaan. Finn oli yrittänyt, ennen kuin oli uponnut hiekkaan, mutta pelästynyt sitten ja jättänyt sen sanomatta. Hänen olisi pitänyt kertoa silloin.

[Lyra]

4.
Kuolema tuntuu lämpimältä. Rey kurtistaa kulmiaan. Hän oli luullut, ettei kuoleman jälkeen ole mitään, joten miten hän voi nyt tuntea olonsa lämpimäksi. Palpatinen kanssa taisteleminen on kuluttanut hänen viimeisetkin voimansa loppuun, mutta nyt hänestä tuntuu jälleen siltä, että hän on täynnä elämää.

Ehkä hän on siirtynyt jonnekin toiselle puolelle, vaikka ei ole koskaan uskonut sellaiseen.

Sitten Rey tuntee lämpimän hengityksen ihollaan ja hän avaa hitaasti silmänsä. Ben katsoo häntä.
“Ben”, Rey huokaisee ääni hiljaa väreillen. Heidän täytyy molempien olla kuolleita. He ovat siirtyneet yhdessä toiselle puolelle. Rey nostaa kätensä Benin poskelle ja Ben hymyilee - ensimmäistä kertaa koskaan - ennen kuin kaatuu.

5.
Poen sydän alkaa jälleen hakata. Taistelu on voitettu ja hän on elossa. Samassa Finn puhuu hänen korvansa juuressa:
“Katsokaa tuonne!” Poe kääntää katseensa ja näkee aluksen, joka nousee planeetan pinnalta. Reyn aluksen.
“Rey on elossa”, Finn jatkaa ja Poen sydän hakkaa entistä lujempaa. Hän napauttaa radion yksityiseen yhteyteen.

“Meidän täytyy puhua hänen kanssaan”, Poe sanoo.
“Niin täytyykin”, Finn vastaa. “Tästä jutusta meidän välillä.”
“Jutusta”, Poe toistaa pilkallisesti, mutta hymyilee. “Siksikö sinä tätä kutsut?” Finn mutisee jotakin vaivaantuneena linjan toisessa päässä. Poe tahtoisi kovasti suudella toista miestä hiljentääkseen tämän, mutta he ovat liian kaukana toisistaan.

Myöhemmin on onneksi aikaa, Poe ajattelee.

6.
Kun he viimein kohtaavat toisensa, Rey ripustautuu kahteen mieheen kuin hänen elämänsä riippuisi siitä. Hän ei päästä irti, ennen kuin Poe työntää hänet kauemmas vakain ottein, mutta pitää silti edelleen kiinni hänen käsistään.
“Sinä kuolit”, Finn sanoo ja kuulostaa hieman syyttävältä. Heidän ympärillään Vastarinta juhlii.
“Niin kuolinkin”, Rey sanoo.

“Mennään sivummalle”, Poe sanoo ja puristaa edelleen Reyn kättä. Reyllä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin seurata häntä väkijoukon läpi pienelle teltalle, jossa Poe ja Finn ovat nukkuneet viimeiset viikot. Finn tulee heidän perässään ja kun teltan ovilieve laskeutuu, juhlinta vaimentuu ainakin hieman.

Rey lysähtää toiselle kenttäsängylle ja Finn laskeutuu hänen viereensä.

[Unohtumaton]

Enpä ole aikaisemmin tajunnutkaan, kuinka täydellinen ratkaisu on kirjoittaa näistä kolmesta yhdessä! Nämä pätkät luettuani en muita vaihtoehtoja haluakaan enää ajatella. 

Tykkään näiden kolmen henkilökemioista ja musta ne tulevat näissä pätkissä todella kauniisti esiin. Paljon on ääneen lausumattomia, vahvoja tunteita, ja niiden läsnäolon oikein tuntee lukiessa. Odotan innolla vikaa osaa! <3

[Lyra]

Kiitos kommentistasi Unohtumaton!

7.
Reyn sormet eksyvät puristamaan peittoa. Finn silittää hänen reittään pitkin ja hitain vedoin. Poe katselee heitä.
“Sinä kuolit”, Finn sanoo jälleen ja hänen kätensä pysähtyy. “Me tunsimme sen.” Hänen silmissään on kyyneliä ja Reyn on pakko katsoa alas. Poe polvistuu hänen eteensä ja tarttuu hänen käsiinsä.

“Ei sillä ole väliä”, Poe sanoo hiljaa. “Sinä palasit meidän luoksemme.” Rey yrittää hymyillä.

“Minä näin teidät”, hän sanoo. “Avaruudessa, tähtien joukossa. Teidät molemmat.” Sen enempään hän ei pysty. Finn nostaa sormensa hänen leualleen ja kääntää hänen päätään, kunnes he katsovat toisiaan silmiin. Reynkin silmistä alkaa valua kyyneliä.

Sitten Finn kumartuu lähemmäs ja suutelee.

8.
Suudelma on lyhyt, mutta jättää Reyn haukkomaan henkeään. Finn vetäytyy taaksepäin ja hymyilee.
“Okei?” hän kysyy. Rey nyökkää. Hän ei kykene muodostamaan sanoja. Hän on jo kumartumassa uudestaan miehen puoleen, kun tuntee kevyen nykäisyn käsissään.
“Minun vuoroni”, Poe sanoo ja kohottautuu niin, että yltää suutelemaan. Rey sulaa muodottomaksi massaksi vasten hänen huuliaan.

“Olen odottanut tätä”, Poe sanoo. Reyn silmistä tihkuu edelleen kyyneliä, mutta samaan aikaan hän on pakahtumaisillaan onnesta. Viikkojen kiertely ja kaartelu on viimein päättynyt.

Finn ryöstää hänet uuteen suudelmaan ja Poe nousee sängylle hänen viereensä. Rey puristuu kahden miehen väliin, kun he suutelevat vuorotellen häntä ja sitten toisiaan.

9.
Teltan ulkopuolella Vastarinta juhlii, mutta teltassa he kolme ovat painautuneet tiukasti vasten toisiaan. Finn silittelee Reyn hiuksia ja Poe on kietonut kätensä heidän molempien ympärille. Rey on sulkenut silmänsä. He mahtuvat päällekkäin juuri ja juuri kaikki kapeaan telttasänkyyn, ja vaikka sen metallinen reunus painaakin ikävästi Reyn jalkaa, hän ei olisi missään muualla mieluummin.

“Sinä voisit muuttaa meidän telttaamme”, Finn sanoo hiljaa. Poe nauraa.
“Ajattelitko, että me asutaan tällä kirotulla viidakkoplaneetalla vielä tämänkin jälkeen?” mies kysyy virnuillen. Finn punastuu.
“No voimme me muuttaa jonnekin muuallekin”, Finn sanoo hiljaa. “Miten on?”
“Minne vain”, Rey sanoo ja hymyilee. “Kunhan te olette minun kanssani.”

[Rosmariini]

No niin, tulipa se kolmososa sieltä! Pari ekaa osaa tosiaan jo sinulle kommentoinkin, ja silloin jo taisin mainita, että näissä on kiva ja lämmin tunnelma. Jotenkin itselleni jäi tuosta uudesta leffasta vähän kyseenalaiset fiilikset loppua kohden, kun siellä tehtiin pari vähän kyseenalaista ratkaisua. En siis ollut oikeastaan iloinen leffan lopussa - pikemminkin mieleen jäi vain paljon avoimia kysymyksiä ja haikeat fiilikset.

Noh, nämä nyt sitten ainaskin korjaavat sitä tunnelmaa. Rey ei tosiaankaan ole yksin. Tämä meni yllättävän eroottiseksi loppua kohden - vähän yllätyin oikeastaan, miten nopeasti hommat näiden kolmen välillä eskaloituivat. Mutta toisaalta niin asiat monesti oikeassakin elämässä menevät, ja sitten vain mennään virran mukana. Lisäksi näillä nyt tässä ilmeisesti oli aikaisempaakin jännitettä jo ollut, joten sen laukeaminen tuollaisessa tilanteessa selittää kyllä nopean etenemisen. Heidän kaikkien kolmen puristautuminen pikkuiseen telttasänkyyn herätti hellyyttäviä ja hauskoja mielikuvia. Lisäksi Poen: “Ajattelitko, että me asutaan tällä kirotulla viidakkoplaneetalla vielä tämänkin jälkeen?” oli häneltä kyllä todella in character. Puhumattakaan siitä, kun hän kateellisena toteaa "minun vuoroni!" kesken Finnin ja Reyn pussailun :"D Kärsimätön, kuten aina.

Tykästyin näihin kyllä, vaikka Rey/Finn/Poeta en olekaan koskaan aiemmin lukenut. Kiitos näistä hyvänmielen rapsuista!

[Pura]

Vaihdokkaista hyvää huomenta! <3

Mitä enemmän aikaa leffan ilmestymisestä kuluu, sitä enemmän olen siitä vihainen. Olihan siinä hyviäkin juttuja, mutta etenkin sen loppu oli suoraan sanonko mistä. Tämän lukeminen rauhoitti vähän näitä tunteita, sillä tarjosit näille kolmelle hahmolle kokonaisemman lopun. Tulin myös todella iloiseksi tuosta, että Ben vain hymyili, ja siitä, että hän teki oikein ilmankin mitään romanttisia tunteita hänen ja Reyn välillä. Juuri näin sen olisi pitänytkin mennä!

Ben hymyilee - ensimmäistä kertaa koskaan -

<3

Reyn tuntemukset kuolemasta oli kuvattu tosi hienosti ja tunnelmallisesti, ja liikutuin tuossa kohtaa, kun hän näki siellä Poen ja Finnin hahmot. (Finnin, hyi kamala, mitä on suomi :'DDDDD)

Heidän välillään on ollut jotakin jo viikkojen ajan, mutta kukaan ei ollut vielä saanut suutaan auki kertoakseen tunteistaan. Finn oli yrittänyt, ennen kuin oli uponnut hiekkaan, mutta pelästynyt sitten ja jättänyt sen sanomatta. Hänen olisi pitänyt kertoa silloin.

Mahtavaa, selitys tällekin kohdalle leffasta!

Reyn silmistä tihkuu edelleen kyyneliä, mutta samaan aikaan hän on pakahtumaisillaan onnesta. Viikkojen kiertely ja kaartelu on viimein päättynyt.

<3<3

Teltan ulkopuolella Vastarinta juhlii, mutta teltassa he kolme ovat painautuneet tiukasti vasten toisiaan. Finn silittelee Reyn hiuksia ja Poe on kietonut kätensä heidän molempien ympärille.

Niin ihanaa <3 Nää kolme ovat loistavia yhdessä, ja kirjoitat heistä upeasti. He sopivat saumattomasti yhteen, kaikki kolme, eikä kukaan jää ulkopuolelle vaan kaikki ovat yhtä tärkeitä. Tää viimeinen pätkä on suosikkini, ja tätä lukiessa liikutuin kovasti, sillä näin sen olis pitänytkin mennä. En suostu siihen, että Rey olis lopussa yksin ja haikailis vaan Benin perään.

“Minne vain”, Rey sanoo ja hymyilee. “Kunhan te olette minun kanssani.”

Täydellinen lopetus, ja sopii vielä hienosti koko tekstin kantavaan teemaan ja nimeen! Hienoa Tykkäsin tästä todella paljon, kiitos!