Thelina, ihanaa että tästä kalenterista ja Juusosta ja Samulista ylipäätään on ollut iloa näinä talven pimeinä iltoina! Minäkin olen viettänyt tämän tarinan parissa monia mukavia hetkiä, vaikka toki matkan varrelle on mahtunut myös monen monta töyssyä. Perille on päästy, ja se toivon mukaan palkitsee! Voi että, ihana kuulla että tarina on herättänyt tunteita. Samulin mummon saapuminen riisipuuroineen oli minullekin tunteikas hetki, ja se oli varmasti sitä myös Samulille, sillä hän on saanut kokea ihan liikaa viileyttä ja välinpitämättömyyttä läheisten ihmisten taholta. On kiva kuulla sekin, että Juuson osat vähän kevensivät lukukokemusta, mutta toisaalta kivaa on myös se, että Juuson ja Markon välisen suhteen kepeys ja lyhytjänteisyys etenkin Markon puolelta välittyi. Iiks, kiitos hirmuisesti sinulle tästä ja kaikista muistakin ihanista kommenteistasi!
Ne ovat todella tuoneet valoa minun talveeni!
Vendela, ihanaa että tästä tarinasta on ollut iloa pitkin joulukuuta, vaikka heikot nettiyhteydet vähän mutkia matkaan aiheuttivatkin! Tämä projekti oli tosiaan yllättävänkin haastava, mutta olen joka tapauksessa tosi iloinen siitä, että sain puskettua itseni vaikeimpienkin hetkien läpi. Siinä te lukijat ja kommentoijat olitte kyllä korvaamaton apu! Joo, minäkään en ihmettele Samulin hakeutumista Jorin turviin. Vaikka Jorin tarjoama läheisyys on kyseenalaista, se kuitenkin on edes jonkinlaista läheisyyttä verrattuna etäisiin vanhempiin, joilta ei saa oikein mitään. Tämä joulu oli Samulille rankka, mutta parempia on onneksi vielä tulossa. Minustakin on kiva, että Juuson osalta sentään vältyttiin suuremmilta sydänsuruilta. Hihi, lopulta minulle valkeni, että Mikon on täytynyt huomata
jotain!
Juuso ei ole kovin hyvä esittämään tai peittelemään, eikä Mikko nyt kuitenkaan ihan laput silmillä kulje. Voi että, lämmin kiitos itsellesi lukemisesta ja kaikista ihanista kommenteista!
Fairy tale, minäkin luulen, että Samuli arvostaa mummonsa tekoa, jos ei tuossa hetkessä niin joskus myöhemmin ainakin. Itsekin sain päästää helpotuksen huokauksen, kun Samulin ei tarvinnutkaan olla koko joulua ihan yksin. Ties mitä muuten olisi päässyt tapahtumaan. Oi että, ihanaa että pidät tätä tarinaa mielenkiintoisena ja elämänmakuisena! Olen otettu siitä, ja iloitsen lisäksi siitä, että tämä tarina on tarjonnut vastauksia kysymyksiin Juuson ja Samulin taustoista ja menneisyydestä. On hienoa, jos tämä tarina kytkeytyy myöhempiin tapahtumiin Juuson ja Samulin tarinassa, sillä yksi tavoitteistani oli, ettei tämä joulukalenteri jäisi ihan irralliseksi menneisyyskatsaukseksi tässä sarjassa. Mukavaa joulunaikaa ja ihanaa uutta vuotta sinullekin, ja suuret kiitokset mukana elämisestä ja ihanista kommenteista!
Sitten onkin pidemmittä puheitta epilogin aika!
Päätin toteuttaa tämän epilogishotin molempien päähenkilöiden näkökulmasta pienen aikahypyn turvin, ja lisätwistinä halusin tähän tasan 700 sanaa, koska se on tuplaten sen, mitä muut luukut ovat olleet. Tämän myötä haluan toivottaa hyvää uutta vuotta kaikille teille lukijoille ja kommentoijille!
Tämä vuosi Juuson ja Samulin parissa on ollut minulle antoisa. Yhtälöt on edelleen päätöstään vailla, mutta muuta on sentään tullut kirjoiteltua. Toivotaan entistä tuotteliaampaa ensi vuotta!
JÄLKINÄYTÖS
Juuso ja Samuli, joulukuussa 2023
Juuson vanha huone näytti Samulista melkein siltä kuin ajan hammas ei olisi kuluttanut sitä lainkaan. Se olisi aivan hyvin voinut edelleen kuulua lukiota käyvälle teinipojalle. Kirjahyllyssä oli riveittäin sarjakuvalehtiä ja -kirjoja, seiniä koristivat reunoistaan repsottavat elokuva- ja pelijulisteet yhdeksänkymmentäluvulta, ja ikkunalaudalla komeili pari tekniikkalegoista rakennettua pienoismallia.
Jos joku olisi tiedustellut Juuson mielipidettä asiasta, Juuso olisi todennäköisesti vain myhäillyt ja kätkenyt hymynsä villapaitansa kaulukseen. Tosiasia oli, että muun muassa hikiset vaatevuoret, epämääräiset koulukirja- ja vihkopinot ja hutaisten pedattu sänky loistivat poissaolollaan. Juuson vanhemmat olivat säilyttäneet Juuson ja Kaisan huoneet sellaisina kuin ne olivat pääpiirteittäin olleet, mutta ainakin Juuson huone tuntui pysyvän paljon siistimmässä kunnossa vanhempien kuin teinipojan hoteissa.
Sinä jouluaattoiltana Juuson vanha sänky oli pedattu kauniilla tilkkutäkkikuvioisella päiväpeitolla. Ikkunalaudan pienoismallien keskellä kynttelikkö hohkasi valoa hämärään, ja ikkunan yläosaa reunusti joulunpunainen kappaverho. Samuli istui Juuson sängyllä selkä seinää vasten, polvet rintaan vedettyinä, pehmoista koristetyynyä hypistellen. Hänelle oli pedattu lattialle omakin vuode vieraspatjalle, sillä Juuson yhden hengen sänkyyn ei kahta raavasta nuorta miestä mahtuisi nukkumaan, mutta vielä ei ollut nukkumaanmenoaika. Hetkenä minä hyvänsä Juuso kiikuttaisi Samulillekin mukillisen glögiä. Niin Juuso oli sanonut tekevänsä.
Juuson perheessä kukaan ei ollut koskaan ymmärtänyt glögilasien päälle. Niinpä Juuso kauhoi keittiössä glögiä kattilasta kahteen Muumi-mukiin ja hipsutteli ne uusissa joululahjavillasukissaan huoneeseensa. Olohuoneesta kantautui iloista höpinää, kun Juuson Iines-siskontyttö tutkaili uusia lelujaan. Juusoa hymyilytti. Oli mukavaa viettää joulua kerrankin koko porukalla, vaikka se tarkoittikin sitä, että pieni rivitaloasunto oli täynnä väkeä ja sen ainoa kylpyhuone oli varattu suunnilleen aina silloin, kun sitä tarvitsi.
Juuso pukkasi oven perässään kiinni ja taiteili itsensä mukeineen sängylle Samulin viereen. Hän antoi Samulin valita oranssin hattivattimukin ja vihreän poliisimestarimukin väliltä. Samuli valitsi hattivatit miettien, miten hassun kotoisalta tuntui juoda glögiä Muumi-mukeista, jotka eivät edes sopineet yhteen väreiltään tai olleet jouluisia. Se tuntui oikeastaan kipeän kotoisalta. Samulin lapsuudenkodissa kaikki oli ollut aina viimeisen päälle, astioita myöten. Glögi oli ollut hehkuviiniä, ja sille ainoat oikeat astiat olivat tietysti olleet Pentikin glögilasit.
Lapsuudenkodin ajatteleminen veti Samulin mielen oitis matalammaksi. Hän ajatteli sitä yleensäkin paljon jouluisin, mutta sinä jouluna se kävi erityisen kipeää. Oli ensimmäinen joulu, kun Samuli oli liittynyt Juuson perheen joulunviettoon, ja kaipa se vertautui väkisinkin Samulin lapsuuden ja nuoruuden onnettomiin, yksinäisiin jouluihin. Hylätyksi tulemisen tunne, vanhempien välinpitämättömyys ja yhteisten joulujen kylmyys pitivät häntä kuristusotteessaan vielä vuosienkin jälkeen. Samuli ei ollut halunnut olla missään tekemisissä joulun kanssa, ei varsinkaan perhejoulun. Kerran hän oli saanut paniikkikohtauksen eteisessä, kun oli koittanut aika lähteä sukuloimaan jouluksi.
Sinä jouluna Samuli oli kuitenkin uskaltanut luottaa, ja siinä hän istui, kyyhötti Juuson sängyllä koristetyynyyn ja glögimukiin turvautuen. Se, miten Juuson perhe oli ottanut Samulin avosylin vastaan ja kuin omakseen, toisaalta paransi haavoja ja toisaalta valeli niihin suolaa. Tuntui pahalta olla vieläkin epäonnistunut ja kelpaamaton omille vanhemmille, ja siitä näkökulmasta oli melkein irvokasta, että hän kelpasi sellaisenaan lähes ventovieraille.
Juuso vaistosi, että Samuli oli jälleen vajonnut ajatuksiinsa. Juuson rintakehää korvensi. Hän tiesi, että joulu oli Samulille vaikeaa aikaa, ja se satutti häntäkin siinä määrin, että hänen oli vaikea kuvitellakaan, miten se satutti Samulia. Tietysti Juuso iloitsi siitä, että Samuli oli mukana Hirvosten joulunvietossa, mutta samalla hän pelkäsi yllyttäneensä Samulin johonkin, mihin tämä ei ollut vielä valmis. Vaikka Juuso kuinka yritti ymmärtää, karu tosiasia oli, ettei hän
voinut ymmärtää.
Samuli siemaisi glögiä ja antoi sen mausteisen lämmön helliä kehoaan. Hän tiesi, että hänen pitäisi keskittyä hetkeen eikä karata taas Juuson ulottumattomiin. Hän
halusi keskittyä hetkeen ja unohtaa menneisyyden möröt edes yhtenä iltana vuodessa, vaikka se olikin vaikeaa juuri jouluna. Niinpä Samuli hymyili Juusolle, hipaisi tämän poskea ja sanoi: ”Kuule… Kiitos. Glögistä ja kaikesta. Mulla on ollut kiva joulu.”
Korvennus Juuson rintakehässä hellitti hieman. Juuso käytti kättään Samulin niskassa, hyväili hentojen niskahaiventen peittämää lämmintä ihoa ja kurkotti sitten painamaan kevyen suukon Samulin poskelle. Samaiselle poskelle piirtyi hymykuoppa, kun Juuso vetäytyi loitommas, ja hymy tarttui Juusonkin suupieliin. Juusokin hörppäsi glögiä, rentoutti sitten selkänsä seinää vasten ja nojasi päänsä Samulin olkapäätä vasten.
Ikkunan takana levittäytyi jo talvi-illan pimeys, mutta kynttelikkö piti huoneen hämyisän tunnelmallisena. Sen lämmintä hehkua katsellessaan Juuso muisteli sitä, miten hän oli vuosia sitten viettänyt samanlaisia pimeitä iltoja Markon sängyllä, Markoon nojautuen, ikkunan puista joulutähteä katsellen. Paljon oli muuttunut. Juuso oli varttunut, aikuistunut. Hän sai nojata ihmiseen, joka olisi siinä vielä seuraavanakin päivänä.
Joulurauha hiipi hiljalleen molempiin miehiin, kun he nauttivat glögin ja toistensa lämmöstä.
